Lauantaita

SAMSUNG CSC

Jouluun on tänään tasan kolme viikkoa ja samalla yliopiston kakkosperiodi lähenee loppuaan. Seuraavat kaksi viikkoa ovat täynnä viimeisiä luentoja ja tenttejä, jatkuen aina jouluviikon maanantaille. Luultavasti sitten keskiviikkona lähdemme kohti Oulua, jossa vietämme joulun tänä vuonna. Samalla lainaamme kotiamme veljeni vaimon sukulaisille, jotka viettävät joulua taasen Helsingissä. Hyvä vaihtokauppa siis!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Nämä viimeiset viikot ovat todella työntäyteiset. Mulla on ihan mielettömästi kursseja, joten toivoisin tosissani, että voisin siirtää kelloa suoraan tuon pariviikkoa eteenpäin. Ruotsin suullinen ja kirjallinen koe, monta erilasta kemiaan liittyvää kurssia: ryhmätöitä ja kirjallisia esityksiä ja raportteja sekä perinteisiä tenttejä on siis vielä edessä. Niiden lisäksi kirjoitan parhaillani kandidaatintutkielmaa! Tähän mennessä layoutti ja johdanto ovat alustavasti valmiit. Olen hakenut ison ja hyvän kasan lähteitä ja luonut niille oman tilin. Sieltä saan suoraan lähdeviitteet. Nyt aikaa tarvisisi juuri siihen kirjoitusprosessiin, mutta uskon että pääsen työssä kunnolla eteenpäin vasta, kun kaikki nämä syksyn tentit ovat ohitse.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kaiken kaikkiaan olen todella onnellinen, että olen taas saanut kursseja tehdyksi ja saan vielä joku päivä koko tutkinnon valmiiksi. Olen innoissani mitä uutta se on tuonut elämääni, sitä oppimisen iloa ja onnistumisia, juuri silloin kun olen ylittänyt itseni. En ole mikään super-opiskelija, vaan saan tehdä ihan todellista työtä että pärjään. Siksi jokainen piste tuntuukin niin makealta. Minä, se ”keskiverto-Anna” joka ei ole opiskellessa oikein hyvä missään, on päässyt näin pitkälle, että kanditutkinto on kulman takana.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kotona keskittyminen on vaikeaa, mutta olen tottunut siihen että kirjoitustyöt on pakko tehdä hälyssä ja vaikka joku roikkuisi hiuksissa kiinni ja kiljuisi. Yritän aina koulun jälkeen tehdä heti ruoan ja sen jälkeen ohjata lapset leikkimään keskenään ja jatkan kouluhommia jonkun tunnin. Sitten on iltapalat, iltapesut ja nukutukset, jonka jälkeen jatkan taas hommia. Toisinaan tuohon menee kolme-neljä tuntia ja kello on liian paljon, että jaksaisin enää valvoa. Se on hankalaa, sillä tuotan parhaiten tekstiä iltaisin kun lapset menevät nukkumaan. Silloin kun joku hyppää portaissa sitä kymmenettä kertaa sänkyynlaiton jälkeen, alkaa oma hermo olemaan jo kireällä. Välillä mietin miten helpompaa tämä olisi ilman lapsia. Yksikin opiskelukaveri sanoi pelanneensa xboxia (tms.) edellisenä päivänä kymmenen tuntia putkeen. Tällaisten nuorten jannujen seurassa tunnen itseni todella vanhaksi ja nimenomaan äidiksi!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kuvissa jouluista kotia aamulla, auringonlaskun aikaan ja illalla. Aika mielettömät maisemat tulee meidän ikkunoista. Ne ovat kuin maisemataulu, jonka vaihtuvaa taidetta jaksan ihastella.

Sain muuten Freskan blogitarjoukselle jatkoa! Te lukijat saatte koodilla 30TOOBIG kertaostosta 30€ alennuksen ja koodilla 50TOOBIG saa ensimmäisestä siivouksesta puolet pois hinnasta kun tekee säännöllisen tilauksen. Kannattaa siis varailla pikaisesti joulusiivous jos sellaisen haluatte. Tarjous on voimassa 19.12. saakka. Itse varasin kuuden tunnin siivouksen jouluviikolle ja se on kyllä paras joululahja mulle itselleni, sen verran iloiseksi tulen kun saan tänne siivousapua.

Ihanaa viikonloppua teille!

Siivous ja kukkaperjantai

SAMSUNG CSC

Paras ostokseni pitkään aikaan on saatu kattoon oikealle paikalle. Lokki-valaisin on nyt lepäämässä varastossa ja talvi ainakin nautitaan kristallikruunun tunnelmasta. Jos kristallien välke alkaa tuntumaan liian kirkkaalta niin sitten voidaan siirtää tämä yläkertaan mutta ainakin toistaiseksi ollaan todella tyytyväisiä. Tämä valaisee koko alakerran aivan eri tavalla ja illan pimeydessä kattoon muodostuu ihana kuvio kun valaisin on päällä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Meillä on kotona muutenkin ihanan harras tunnelma kun joka paikka kiiltää puhtauttaan. Palkkasin jälleen siivoojan, vaikka emmin sitä todella pitkään. Edellisestä kerrasta on mennyt aikaa, sillä viimeksi siivouspalvelu ei vastannut täysin odotuksia ja siitä voit lukea postauksesta Kotisiivouskokeilu. Vaihdoin nyt firmaa ja sain Freskan kautta aivan ihanan siivoojan meille. Sain kokeilla palvelua pienellä alennuksella mutta jatkan asiakkaana senkin jälkeen. Estrella tulee käymään meillä kerran viikossa. Tämä on ehkä tämän syksyn ihanimpia asioita. Rakasta puhdasta siistiä kotia mutta sen ylläpitäminen lapsi-/koiraperheessä on täysi työ. Pieni apu tähän on suoraan omasta selkärangasta pois eikä kotitalousvähennyksen jälkeen edes niin tyyristä. Freskalta voi tilata siivoojan kotiin suoraan netistä muutamalla klikkauksella, täyttämällä lomakkeeseen osoitteen sekä sen, mitä haluaa siivoojan tekevän. Nyt voin omasta kokemuksesta suositella tätä sillä tällä kertaa siivooja ei juonut kahvia, meikkaillut tai suoristanut hiuksia meillä :D On aika ihanaa, että itselle jää vain kukkapuskan hankkiminen ja viikonloppu voi tulla.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Viinirypäleiden alla oleva malja on myöskin noiden antiikkimessujen löytö ja ajattelin että se sopii hyvin kristallikruunun kanssa. Huomaan viehättyväni nykyään enemmän vanhoista esineistä kuin minimalismista ja tuokin on mun mielestäni oikea löytö vaikka en ennen välittänyt oikein lasimaljoista.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Vielä kun löytäisin oikein kapeita vanhan ajan kruunukynttilöitä jostain sillä tuohon mahtuu paljon tavallista kapeammat kynttilät. Itse vuolemani perinteiset kruunukynttilät eivät oikein vakuuttaneet sillä, että pysyisivät pystyssä joten kruunu on vielä toiseksi ilman kynttilöitä, ettei koko talo pala.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Eipä tänne kummempaa. Huomenna menemme veljeni esikoisen 1-vuotissyntymäpäiville joten viikonlopuksi on mukavaa ohjelmaa. Ihanaa viikonloppua myös teille <3

SAMSUNG CSC