Kesän maukkaimmat juhlat

SAMSUNG CSC

Uskomatonta että nyt on elokuu! Toisaalta olen innoissani ja valmis, sillä heinäkuun loppu oli niin ihanan aurinkoinen että olen ehtinyt istuskella kotiterassilla kahvikupposen kanssa aivan riittämiin. Meidän naapurustosta on tullut tiivis ja tärkeä ja etenkin viereisen talon ystäväni Jarnan kanssa ollaan nähty paljon enemmän kuin koulujen aikaan jolloin arjen pyörittäminen lasten menoineen vie niin paljon aikaa. Parasta on tietysti, että liikunnallinen Jarna ja nappaa mua mukaan lenkille milloin Uutelaan, milloin Mustavuoreen tai Mellunmäen metsiin. Tärskyt tienvarressa ovat arjen ystävyyttä parhaimmillaan.

20160722_195230 20160722_195246 20160722_195354 20160722_195902 IMG_20160731_192859

Viikonloppuna meillä juhlittiin lasten syntymäpäiviä. Amoksella ja Linnealla ei ole syntymäpäivässä eroa vuosien lisäksi kuin kolme päivää joten yhteissyntymäpäiviä on tiedossa varmasti tulevaisuudessakin. Amos täytti kaksi ja Linnea viisi. Hassua että vielä viikko sitten mulla oli 1, 4  ja 8-vuotiaat lapset ja nyt kombon ikä onkin 2, 5 ja 8 vuotta.

20160727_145843 20160729_124900

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tänä vuonna heitin kutsut someen vasta alkuviikosta ja kutsu oli avoin kaikille ystäville ja sukulaisille. Aika usein käy niin, että jos porukan pitää pienenä, huomaa että viime tingassa puolet peruuttaa ja pahimmillaan vieraita on yksi tai ei ollenkaan. Meillä oli open house koko päivän eikä mulla ollut hajuakaan ketkä tulevat ja ketkä ei. Päivä oli oikea menestys ja laskin, että vieraita kävi yli kaksikymmentä. Päivä oli aurinkoinen ja täällä omakotitalossa on niin mukava kestitä kun tilaa riittää. Kotikin tuli laitettua kuntoon ja makuuhuoneen seinään porattiin yölamppuja vielä edellisenä päivänä. Hyvin perinteistä meikäläiselle ennen juhlia! Yritän hoitaa kaikki roikkuneet ja häirinneet asiat kuntoon, että koti olisi kaunis. Yhdessä yllä olevista kuvista näkyvä ystäväni Anni kiitti ja kehui juhlia kesän maukkaimmiksi juhliksi joten hymyä riitti vielä pitkään illalla.

IMG_20160729_222814

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mahtavaa elokuuta kaikille! Oletteko te palailleet jo lomilta töihin? Mä ajattelin nyt palailla päivittelemään aktiivisesti kuulumisia ja juttuja, kun kesä on ollut niin katkonaista blogin kanssa. Jos teillä on jotain postaustoiveita niin kommentoikaahan! Eiköhän nämä blogitkin päivity taas useammin kun jengi on koneen ääressä. Mulla ainakin alkaa olla jo sellainen mukava kutina, eikä ajatus lyö täysin tyhjää näppiksen edessä. Ideoita ja toiveita saa silti heittää!

<3 Anna

Ps. Ihana postaus oli Kertun blogissa Modernisti kodikas. Käykäähän lukemassa Kylässä Karlalla jos luitte puoli vuotta sitten lopettaneet Karlan All I ever wanted is here blogia. Siinä hänen kuulumisia, jotka ilahduttivat ainakin minua. All I ever wanted is here blogia tuli luettua monta vuotta ja monesti kun joku pitkänlinjan bloggaaja lopettaa niin siihen kohdalle oikein jää aukko. Tavallaan tuntee blogistin vaikka ei ole koskaan tavannutkaan ja siksi kuulumiset jälkikäteen ovat aina mukavia.

SAMSUNG CSC

Koska koti on koti

SAMSUNG CSC

Tiedättekö mistä tietää, että illat pimenee? Siitä kun yhtäkkiä kesän tauon jälkeen tekee mieli sisustaa sisällä.

SAMSUNG CSC

Mulla kodin laittaminen kulkee kausittain ja nyt tuntuu, että kokoajan haluaisin laittaa täällä paikkoja kauniimmaksi ja uudistaa vähän. Tänään kävin niillä töin Kodin 1:sen konkurssimyynnissä. Vantaan Porttipuistossa jonot kassoille olivat kuitenkin kolmen tunnin mittaiset joten käännyttiin aika nopeasti kannoiltamme lasten kanssa. Aleprosenttikaan ei ollut parhaimmillaan kuin 20-40% joten mikään ei olisi saanut meitä jäämään tunneiksi jonottamaan. Pitää katsoa jos yrittää joku hiljainen päivä käydä jos konkurssimyynti jatkuu vielä. Mikähän siinä on, että etenkin vuodenaikojen vaihtuessa tulee se fiilis, että kodin pitää elää mukana? Toisaalta tietysti ihanaa, että jouluverhoja ei tarvitse pitää kesälläkin eikä syksynvärejä keväällä ;)

20160727_122829

Kodin ykkösessä matot olivat kyllä alessa ja samoin lamput näyttivät tekevän kauppansa. Meillä on tulossa yläkerran aulaan vanha klaffilaatikosto joka on kulkenut suvussa yhtä kauan kuin sen kanssa ollut sohva. On mukava päästä saattamaan nämä kalusteet yhteen vuosikymmenten seikkailun jälkeen. Voin laittaa kuvia aulasta kun klaffilaatikosto on päässyt perille. Se olisi tulossa tuon vanhan Malm-lipaston paikalle ja sen myötä yläaulan maton voisi vaihtaa joksikin vaalean sävyiseksi, tasapainottamaan ruskeita kalusteita. Kiva siitä aulasta tulee! Tällä hetkellä aulaa ei ole stailattu ollenkaan tuon sohvan saapumisen jälkeen joten se on todella odottanut aikaansa.

20160728_014126

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Sisustuskuvia ei saisi ikinä ottaa näin pimeällä mutta ymmärrätte varmaan pointin hämyisistäkin kuvista. Eliel on saanut huoneeseensa uuden sängyn. Sellainen löytyi pienen sattuman kautta kun etsin mökille sopivaa varavuodetta. Tsekkailemani Artekin laveri 710 löytyi torista oikealla tuurilla ja nyt meidän reipas, pitkä koululainen pääsee edellisen lastensängyn jälkeen nauttimaan patjakoosta 90x200cm joka on aivan ihana. Meidän makuuhuoneessa on ollut muutamana yönä niin kuuma kun lapset kömpivät yöllä viereen, että olen itse hiippaillut tuonne tyytyväisenä nukkumaan. Lasten huoneissa on kiva nukkua, kun tulee katsottua taloa ihan eri kulmasta kun huoneissa ei ole itse asunut.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Noista kahdesta alimmasta näkee pimeällä kuvaamisen vaikeuden ;) Toisessa näkyy lamppu ja toisessa ei. Noita Yki Nummen Kuplat valaisimia näytti ihmiset ostavan tuolla konkurssialessa. Sen hintahan on uutena 199€ ja 40% alessa hintaa näyttäisi jäävän alle 120 euroa. Ihan näpsäkkä hinta kyllä tuosta lampusta.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Alakerrassa mua on ilahduttanut ja ilostuttanut Ferm Livingin Circle kynttelikkö. Sen saa naruilla myös roikkumaan kuten ystävälläni Jarnalla, jonka kodista sen bongasin. Aivan ihana kynttelikkö, joka tulee olemaan kovassa käytössä.

Nyt mä käyn kotitunnelmista unille, kello käy jo kolmea. Öitä!

SAMSUNG CSC