Syyslomaa laivalla

Miniloma perheen kanssa

Meidän lapsilla oli viime viikolla syysloma koulusta ja eskarista. Koska viikko oli meillä vanhemmilla työntäyteinen niin suunnattiin vasta viikonloppuna pienelle minilomalle Tukholmaan. Lähdettiin lauantaina ja palattiin maanantaina eli kyseessä oli tuollainen Päivä Tukholmassa risteily jossa ollaan laivalla yötä mennessä ja palatessa. Meidän reissua ilostutti myös samalle laivalle lähtenyt tuttavaperhe naapurista, joten seuraa ja naurua riitti.

Lasten ehdoilla

Koko reissua suunniteltiin aikalailla lasten ehdoilla. Varattiin Siljalta Muumi perhehytti, jossa oli muumiaiheinen sisustus muumivalaisinta ja alkoholitonta muumiskumppaa myöten. Minusta perhehytti oli ihan tilava ja mahduttiin meidän viiden hengen porukalla siihen hyvin. Lapset tykkäsivät ikkunasta Promenadelle ja siitä oli hauska seurata laivan menoa.

Tukholmassa koettiin Junibacken

Risteily pysähtyi Tukholmaan noin seitsemäksi tunniksi, jolloin suunnattiin Junibackenin kulttuuritaloon. Minusta se oli aivan ihana paikka ja lapset rakastivat tuota satumaailmaa. Siellä oli niin paljon nähtävää ja koettavaa kaikille aisteille ja monta tuttua tarinaa tuli eloon. Suosittelen kyllä kaikille lapsiperheille kohteeksi jos olette menossa Tukholmaan, sillä siellä voi käydä myös talvella. Junibackenissa oli myös ihana lasten kirjakauppa ja ostin sieltä mm. kortteja ja magneetteja. Parasta ja liikuttavinta oli Satujuna, joka vei Astrid Lingrenin tarinoiden keskelle. Satujunasta kerrotaan, että se lähtee matkaan Vimmerbyn asemalta ja kulkee Kesäkummun Marikin kautta Kissankulmaan, jossa Eemeli on vetänyt Iidan lipputankoon. Matka jatkuu Vasastanin kattojen yli Katto-Kassisen kotiin. Vielä tervehditään muun muassa Ronja Ryövärintytärtä ennen kuin tunnepitoinen matka päättyy Nangijalaan, Leijonamielen veljesten luokse. Junassa ei saanut valokuvata ja se on kyllä hyvä sillä koko aika meni matkasta nauttimiseen.

Levollinen fiilis ja tuore ETK

Kotiintullessa minua odotti ihanat uutiset, että viimeinenkin tentti ja kurssi on tehty kandidaantintutkinnosta. Keväällähän harmittelin sitä, että tutkinto jäi paria kurssia vajaaksi sillä osan tentin vasta kesällä ja yhden nyt syksyllä, sillä siitä oli vasta nyt tenttimahdollisuus. Maanantaina kuulin, että kaikki on nyt läpi ja sain kokonaisuudet rekisteröitäväksi Oodiin. Kun ne näkyvät siellä (ihan näillä näppäimillä) niin voin laittaa tutkintotodistuspyynnön kansliaan. Minä siis valmistun nyt elintarviketieteiden kandidaatiksi (ETK)! Tämä on aika huikean ihana tunne, sillä mulla oli noiden luonnontieteiden perusopintojen (kemia, fysiikka, matematiikka) kanssa aikalailla tekemistä. Voi että nautin siitä, että saan nyt opiskella syventäviä aineopintoja mitkä sujuvat paremmin.