Pääsiäinen kotona

Oon aivan masentunut kun ollaan pääsiäistä kotona. Mulla on ihan mieletön mökkikuume ja kartoitin kaikki vaihtoehdot mökkeilystä mutta mikään ei oikein onnistunut. Appivanhemmat eivät ole heidän mökillään eikä minun vanhemmat meidän. Haasteita mökkeilyyn asetti myös se, ettei niissä ole kovin kummoiset olot kylmällä säällä, poikkeuksena tuo appivanhempien mökki Itä-Suomessa.

Mangojuustokakku pääsiäiseen. (reseptin aineet lyhykäisyydessään: Instakuvan kommenteissa )

Sään lisäksi mulla painaa päälle kandidaatintutkielman deadline, joka on yhdeksän päivän kuluttua. Oma tieteellinen tutkielma pitäisi olla silloin täysin valmis ja mahdollisimman virheetön. Sattuneista syistä en ole saanut kirjoitusaikaa melkein koko keväänä ja nyt stressi on aivan valtava. Saanko tehtyä hyvin keskeneräisen työn kunnialla loppuun reilussa viikossa? Lupasin ohjaajalleni, että toimitan työn tarkistukseen pääsiäisen jälkeen, jotta jäisi aikaa vielä korjauksille.

Onneksi appivanhempani ovat ymmärtäväisiä ja lapset lähtevät sinne tuossa puolen tunnin kuluttua. Ainakin tyttö jää yökylään ja pojat haen illalla kotiin. Huomenna vien heidät taas mummolaan päiväksi, jotta saan kirjoitusrauhan. Maanantaina toivon, että mies tekee lasten kanssa jotain, mieluiten jossain muualla kuin kotona. Sattuikin näin, että tietysti kirjoitan eniten silloin kun kirjastot ovat kiinni monta päivää!

Nyt ei siis muuta kuin kynä sauhuamaan. Ihania pääsiäispyhiä teille! ;)

Lomapyhien mökkikaipuu

SAMSUNG CSC

Tänä vuonna me vietetään pääsiäistä kotona. Olisin hirmuisesti halunnut lähteä luonnonhelmaan mutta millään sukulaisten mökillä ei oikein ollut tilaa. Oli serkkujeni vuoro olla sillä mökillä mistä myös itse omistan osan ja appivanhempieni mökille ei nyt päässyt. Tällaiset tilanteet saa manaamaan kun ei ole ihan omaa mökkiä. Olen sellaista etsinyt todella pitkään mutta yhtälö että se ei maksaisi juuri mitään, olisi veden äärellä mukavan matkan päässä Helsingistä ja upeissa luonnonmaisemissa, ei oikein ole todellinen. Siksipä olenkin kannustanut isääni laajentamaan tai rakentamaan uuden mökin hänen omistamalleen tontille Itä-Suomessa.

Tilalla on nyt noin 20 neliöinen lautamökki joka on rakennettu 60-luvulla. Siellä ei ole sähköjä, kunnan vettä, toimivaa kaivoa eikä muitakaan mukavuuksia. Etenkin tuo veden puuttuminen on työlästä lapsiperheen kanssa ja toki se, että kynttilät ovat ainoa valo. Mökki on kuitenkin aivan upealla paikalla Luumäellä ison järven rannalla joten ajatuksena on ollut rakentaa sinne isompi mökki jotta paikkaa tulisi hyödynnettyä. Viettäisin siellä niin paljon aikaa jos sinne saadaan sähköt ja toimiva kaivo! Ajattelin käydä tontilla päiväseltään nyt pääsiäispyhinä jos ei ole mitään tekemistä. Tontti on todella luonnontilainen ja niin rantaa kuin pihaakin tarvitsisi raivata ennen kesää.

20150706_182803 (1) 20150706_182920 (1)

Kotona pääsiäistunnelmaa ollaan saatu siivoamalla ja koristelemalla kotia pääsiäiskuntoon lasten taideteoksilla sekä isoäitini tekemillä helmimunilla. Ostin narsisseja sisälle maljakkoon sekä ulos sipuleina ja aion laittaa ne ruukkuihin etuoven portaille. Oveen tein pääsiäisaiheisen kranssin Meillä kotona -sivuston ohjeesta inspiroituneena ja lätkin siihen kaikkia mahdollisia kaapeista löytyneitä pääsiäiskoristeita. Joulukranssi sai nyt lähteä. Tervetuloa kevät!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Lumi alkaa sulaa ja aion vaihtaa pihalle keväisempää ilmettä. Talven piiskaamat kanervat siirtyvät takapihanreunaan tuohon mistä alkaa luonnontilanen metsä, en tosin tiedä juurtuvatko ne sinne mutta ajattelin yrittää. Terassia olen siivonnut ja kun kelit sallii niin se öljytään. Terassin sohvan irroitettavat päälliset ovat varastossa ja ne ajattelin pestä vielä koneessa puhtaanvalkoisiksi. Tekisi mieli laittaa jo tyynyt paikoilleen aina kun on aurinkoinen hetki mutta en halua että ne homehtuu tuonne kun tovin päästä pihalla onkin kamala lumisade. Huhtikuu on kuitenkin jo ovella niin kyllä ne terassikelit pian saapuvat.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Nyt alan ruoanlaittoon. Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Oletteko kotona tai reissussa sukulaisilla? Vai onko joku onnekas luonnonhelmassa mökillä? Tarkeneeko siellä ja pitääkö järveen tehdä avanto?

SAMSUNG CSC