Siitä puhe mistä puute

Raha-asiat ovat puhututtaneet blogeissa mielestäni enemmän kuin aikaisemmin tai sitten vain itse olen kiinnittänyt niihin huomiota. Arjen talousasiat ovat kuitenkin osa jokaisen aikuisen elämää, joten ei ole ihme että se kiinnostaa ja siitä puhutaan. En tiedä onko kyseessä vain meidän portaali mutta huomaan, että säästämisestä on tullut monelle tavoitteellista ja tärkeää tai sitten perheissä eletään sitä ”elämän köyhintä aikaa” kuten itse olen sanonut pikkulapsiajasta jolloin ollaan kotona pienellä rahalla. Tiedän tuosta itsekin paljon, sillä olinhan kotona lasten kanssa yhteen putkeen melkein kahdeksan vuotta.

Tällä hetkellä elän itse murroskautta kun mietin seuraavaa vuotta. Valmistuminen yliopistosta häämöttää edessä ja palo oman alan töihin on ihan valtava. Sosiaalisen median työt mitä teen blogin ulkopuolella, ovat määräaikaisia eikä niiden pohjalle voi perustaa koko taloutta. Myös blogi on kärsinyt viime vuoden ihan hullusta opintotahdista, eikä tällä maksella läheskään kaikkia laskuja. Eteen on siis tullut ajatus, että päivätyö omalla alalla opintojen jälkeen olisi enemmän kuin tervetullut. Olisi ihanaa saada koulutusta vastaava työ ja toki yksi yliopisto-opintoja eteenpäin vievä voima on ollut se, että haluan työn josta saa kohtuullista palkkaa perheen elättämistä varten niin ettei koulunpenkkiä olisi ihan turhaan kulutettu. En siis haluaisi palata uimavalvojan duuniin mitä tein ennen opiskelua.

Säästäminen kiinnostaa paljon mutta rehellisyyden nimissä en voi sillä kehuskella. Paras keinoni säästää on ollut asuntolaina ja se, että maksan sitä säännöllisesti. Meillä lainat on sidottu muutamalla eri tavalla ja yksi osa on sellainen, että lyhennän sitä reilummalla kädellä. Muuten tilille ylijäävä raha on mennyt aikalailla elämästä nauttimiseen. Vielä muutama vuosi sitten kun en tehnyt töitä, en olisi voinut kuvitellakaan ulkomaanmatkoja useampaa kertaa vuodessa ja teatterikäynnyt ym. olivat aika minimissä, sillä rahaa oli tosi vähän. Nyt viime vuosina kun talo tuli valmiiksi ja töitä oli paljon, haluttiin nauttia myös elämästä ja käyttää rahaa elämyksiin. Sillä tavalla viimeiset vuodet ovat olleet aika ihania, olen voinut tehdä töitä kotoa, opiskella ja ostaa kuitenkin kaiken välttämättömän niin ettei ole tarvinnut mennä nukkumaan ahdistuneena raha-asioista. Se jos joku on hyvin kuluttavaa, tiedän kyllä.

Nyt kun näyttäisi siltä, että osa freelancer-töistäni päättyy vuoden loppuun, on taas aika alkaa miettimään mitä seuraavaksi. Yrittäjän vapaus on jotain aivan ihanaa mutta sen mukana tulee valitettavasti se, ettei koskaan ole tietoa huomisesta. On varmasti aika päivittää CV ja ottaa etsintä nyt tosissaan. Laskut kun tulee joka kuukausi.

Tänä kesänä aion

Kiitos tuhannesti kommenteista edelliseen postaukseen! Sen suosio, vertaistuki ja tsemppi olivat niin lämpimiä, että elän tällä voimaantuneella fiiliksellä pitkään. Tuntuu, että jokainen kommentoija ymmärsi minua todella hyvin, enkä ole sitä oikeastaan koskaan täällä blogissa epäillytkään. Tiedän, että ne jotka lukee ja seuraa on ”mun tiimissä” sillä tavalla, että ihan aidosti toivoo mulle vaan hyvää. Haluan todella kiittää siis kaikkia myötäelämisestä.

Muutama kommentoi sitä, että liikaa on liikaa ja vinkkasi, että jostain kannattaa luopua ja vähentää omia odotuksia siitä, mitä kaikkea pitäisi ehtiä. Myös siitä kysyttiin mitä omaishoitajuus mulle merkitsisi. No se on oikeastaan jo yksi askel juuri tähän. Mulle on tietysti tärkeää se, että itse jaksan. Omaishoitaja saa siitä työstä pientä taloudellista korvausta ja olisi oikeutettu muutamaan vapaapäivään kuukaudessa, jolloin erityislapsille tulisi hoitaja. Usein omaishoitajat käyttävät tämän ajan omiin harrastuksiin tai vaikka ihan parisuhdeaikana puolison kanssa. Sellainen juttu olisi kyllä ihan mahtava tuki, kun tosiaan omatkin vanhempani asuvat niin kaukana.

Oon yrittänyt parhaani mukaan tehdä järjestelyjä niin, että tämä oma ”kuorma” koohtullistuisi. Yksi niistä on ollut se, että blogi on päivittynyt harvemmin ja olen tehnyt myös Keskon Easton projektissa paljon vähemmän hommaa jo pitkän aikaa. Mun henkireikä on ollut opiskelu ja se, että saan edes jonkun tunnin päivässä viettää kodin ulkopuolella jutellen muustakin kuin arjesta. Sekin tosiaan jää nyt pitkälle kesälomalle aina syyskuuhun saakka, sillä yliopistolla on niin pitkä kesätauko. Kanditutkinto on about neljää-viittä tenttiä vaille valmis mutta näyttäisi siltä, että niitä kaikkia ei ehdi suorittaa enää tänä keväänä joten syksyllä sitten loppujen kimppuun. Onhan se kyllä tylsää, että paperit jää yhden tai kahden kurssin tähden saamatta :/

Painoasiasta vielä sen verran, että en todella mieti sitä päivittäin aamusta iltaan. Kirjoitin aiheesta sen vuoksi, että se on puhuttanut muita. Pääosin olen elellyt arkea tämän kokoisena, sitä niin murehtimatta ja keskittynyt aivan muihin seikkoihin. Sitten kun paneuden ajatukseen omasta kropasta tai katselen kuvia itsestäni, niin yleensä havahdun siihen että hei, tämä ei nyt näytäkään niin hyvältä. En kuitenkaan ole stressannut siitä hirmuisesti vaan olen sitkeästi yrittänyt totutella elämään ilman jojo-laihduttamista. Siitä on nyt tasan vuosi kun lopetin laihduttamisen. Voisi vetää yhteenvedon, että tämän vuoden aikana paino on noussut jonkun kilon mutta olen ymmärtänyt että useimmille käy juuri näin. Tie ei ole nopea eikä helppo, kun pyritään irti laihdutuskierteestä. En silti paineenkaan alla enää sorru pikadieetteihin. Uskon, että löydän tasapainon arvoihini pohjautuvilla valinnoilla ja sen ääneen kuuntelulla, joka sanoo että rakastan itseäni.

Tänä kesänä aion uida, käydä rannalla ja ulkoilla lasten kanssa. Haluan käydä mökillä ja poimia marjoja! Soutaa järvellä ja saunoa kirkkaassa kesäyössä. Haluan elää ja nauttia hetkestä, lenkkeillä koirien kanssa metsän tuoksussa ja laittaa juoksuksi, ettei itikat saa kiinni. Haluan syödä makkaran ilman tunnontuskia ja löytää liikunnan ilon. Sitoa juoksukengän nauhat ja löytää sisäisen voimani, joka saa endorfiinit ryöppyämään hikikainaloista. Haluan tehdä näitä koska nautin, tai jättää tekemättä jos en jaksa. Haluan äitiyden lisäksi olla myös minä, kirjoittaa omia juttujani ja parantaa maailmaa ystävän kanssa, kahvikupin äärellä. On niin monta yksinkertaista asiaa, josta olen kiitollinen että tätä venettä ei muutama nettikommentti kaada.