Anna on taas lihonut

Kirjoittelin tänään instaan pitkän kuvatekstin joka kuului näin:

”Väsyneenä ja tukka sekaisin tähänkin aamuun. Jotenkin satuin eksymään netissä niin, että löysin ketjun jossa puitiin että oon lihonut (taas, edelleen ja valitettavasti kommenttien mukaan). Tuntui inhottavalta mutta onhan se totta. Voin todella huonosti ja olen hyvin väsynyt. Perheen hoidossa on ollut hommaa niin että päätin hakea kahden lapsen osalta omaishoitajuutta kun heillä kuitenkin on noita diagnooseja. Toivottavasti saan sen ja voin vihdoin keskittyä siihen, mikä arjessa on kuormittavinta ja antaa aikaa nimenomaan lapsille.

Erityisperheen äitinä arki on joskus enemmän kuin voimavarat ja silloin on todella vaikea jaksaa vielä lenkille ja valita ruoat sen kautta mikä tekee kropalle hyvää. Joillakin se näkyy laihtumisena ja toinen lihoo. Ihan totta että se on valitettavaa ja surullistakin. Ei kuitenkaan arvoteta tai tuomita ihmisiä sen perusteella miltä he näyttävät. Koskaan ei voi tietää mitä kamppailuja taustalla on. ”

 

Mulla on ollut blogin kanssa tunne, että täällä on luottamus poissa. En halua/uskalla jakaa enää kaikkia asioita, koska en myöskään jaksaisi käsitellä palautetta. Mua ei koskaan suuremmin häirinnyt kukaan kommenttiboksissa ja jos jotain on negatiivista on tullut niin en ikinä jää märehtimään niihin. Olen sillä tavalla aina kokenut olevani sopiva tyyppi bloggaamisen, sillä en pahoita mieltäni helposti.

Nytkään en ole saanut keneltäkään mitään ilkeilyä enkä koe sitä kautta huonoa fiilistä. Tuo mitä instagramiin kirjoitin on muilta foorumeilta eikä sielläkään mitenkään ilkeilty sen suuremmin muuta kuin todettiin näin. Siitä vain lähti ajatus kirjoittaa enemmänkin tänne blogin puolelle.

Oon tosiaan ollut ihan puhkipoikkiväsynyt ja kun monelta osin mun arkeen vaikuttaa lapset niin siitä on ollut vaikea kirjoittaa tänne. En halua puiden lasten puutteita blogissa, sillä rakastan heitä! Silti haluan kertoa sen verran, että tosiaan hain nyt tuota omaishoitajuutta kun moni sitä ihmetteli miksi en ole sellainen jo heille ollut. Ihan hyvä idea siis ja päätös tulee ilmeisesti pian. Toivottavasti saan sen noista meidän pojista.

Oma ”kunto” on sitten ihan surkea. Koen siitä todella huonoa omatuntoa ja siitä on vaikea kirjoitella iloisella fiiliksellä blogiin. Oikein ketuttaa kun en ole ollenkaan sellainen esimerkki blogiseuraajille kuin haluisin, puhuttamakaan esimerkistä jonka annan omille lapsilleni! Eilenkin viimeinen iltakukkuja tuli tuolta yläkerrasta portaita alas ja yllätti minut Fazerina jätskipurkin kimpusta. Rentoudun usein mässyttelemällä iltaisin kun lapset nukahtaa. Jäätelö on paheista mun suurin ja siitä olisi kyllä hyvä päästä eroon.

Välillä mietin, että nyt kuolen nuorena kun olen ylipainoinen ja se on todella ahdistava ajatus. Tiedostan siis suuressa määrin tilanteeni mutta silti koen olevani vointini edessä ihan kädetön. En tunnista itseäni peilistä isona, enkä myöskään vanhoista kuvista joissa olen pieni. Mietin kuka oikein olen ja miksi olen yhtäkkiä läskiasussa, joka on päälläni joka aamu kun herään. Mietin, että vaatevalinnoillani ei ole mitään väliä, sillä mitä tahansa puen päälleni paljastaa sen, että olen lihava. Mietin, katsovatko ihmiset minua ja säälivät, vai kuuntelevatko he puhettani kun puhun heille. Mietin, että ehkä olen tosiaan muuttunut myös ihmisenä sen jälkeen kun painonhallinta ei ole viimeisen lapsen jälkeen onnistunut. Mietin, että se taitaa harmittaa minun lisäksi monia muitakin ihmisiä, sillä siitä huomautellaan paljon.

Viime viikonloppuna sukujuhlissa minulta kysyttiin odotanko vauvaa ja vielä taputeltiin varmistukseksi, että eikö siellä tosiaan ole ketään kun sanoin että en. Isäni leikkasi pihdeillä kuukausiksi jumiutuneen vihkisormukseni pois sormestani, sillä se on jäänyt liian pieneksi enkä enää saanut sitä irti millään lanka- tai saippuatempulla. Eli kyllä, tässä on ihan nöyryytetty olo kaikin puolin.

Joskus tilanne siellä taustalla on vain kaikin puolin raskas vaikka kuinka olisi hyvä tahto. Minäkin yritän joka päivä, olla hyvä ihminen -vaimo, äiti ja ystävä. Haluan elää pitkän ja onnellisen elämän! Ja kyllä, minäkin haluaisin olla vähän keveämpi, enkä kuolla nuorena. Oon vaan ihan poikki ja se näkyy näin.

Anna

85 vastausta artikkeliin “Anna on taas lihonut”

  1. Samojen paino-ongelmien kanssa painitaan täälläkin eli et ole yksin. Laihdutin joskus melkein 30 kg ja sain sen hyvin pysymään pois kunnes sitten raskaudesta jäi vähän kiloja joiden kanssa tässä kamppailta (turhaan!) yli kolme vuotta. No onneks puntari ei ihan samoja lukemia näytä kuin ennen tuota laihduttamista mutta kyllä ahdistaa ihan jokainen kilo!!

    Tsemppiä sinulle kovasti! ❤ Olet kaunis ja näyttävä nainen juuri sellaisena kun olet! 😊

  2. Haluan vaan antaa sulle suuren suuren ❤
    Itsekin juuri eilen mietin, miten raskasta elämä kolmen pienen lapsen kanssa on. Ja omat erityislapseni ovat jo siinä vaiheessa, ettei terapioita tällä hetkellä ole. Koulussa haasteita löytyy, mutta normiluokilla mennään kuitenkin.
    Terapia-aikoihin olin kolmannen kanssa kotona ja ihmettelin aina miten työssäkäyvät kykenevät keskellä päivää hoitamaan kaikki mahdolliset erityislasten terapiat.
    Joten voin kuvitella ainakin osan siitä, minkälaisten asioiden kanssa painitte.
    Miten arkenne muuttuu jos omaishoitajuuden saat?
    Kaikkea hyvää kevääseen ja paljon jaksamista arkeen!

  3. Mun on vaikea suhtautua sun tilanteeseen kovin empaattisesti ihan siksi, että itse suhtauduit fitness-hurahduksesi aikaan tosi väheksyvästi meihin taviksiin.

    Totta kai toivon sulle kaikkea hyvää, mutta toivon että tämä elämänvaihe opettaa sulle nyt, että ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa.

    • Miten niin suhtauduin väheksyvästi? Mulla oli hyvä fiilis ja draivi ja olin todella innostunut mutta en omasta mielestäni kyllä ole koskaan sanonut, että kukaan olisi toista huonompi. Onpa kurja, että ajattelet niin ja vielä toivottelet perään että olen tämän nyt ansainnut :( Täytyy todeta, että en ole samaa mieltä. Minä oon aina ymmärtänyt miltä tuntuu kamppailla painon kanssa ja oon kokenut saman asian kanssa painivat hengenheimolaisiksi, myös silloin kun olin fitnessiin hurahduksissa. Ei se oma tausta koskaan unohtunut.

    • Tsemppiä Anna! Mulle ei ainakaan ikinä silloin tullut tollaista mielikuvaa mistä H kommentoi…

    • Olen erimieltä kanssasi. Anna ei ole koskaan osoitellut muiden kroppien vikoja. Tuhmaa ja kateellista kirjoitusta. Hyi.

    • No jopas. Varsin inhottavaa tekstiä, olen eri mieltä kanssasi!
      En ole koskaan saanut vastaavaa kuvaa Annasta kuin H.
      Ja miksi luet näitä kun et kerran pidä??
      Ja Anna, voimia Sulle!!! ❤️
      Itse olen kahden lapsen, työn ja liikapainon vuoksi aivan poikki, en edes uskalla ajatella teidän tilannetta erityislasten -ja kolmen lapsen- kanssa!!
      Olet upea nainen ja muista, että ihminen on vahvimmillaan myöntäessään heikkoutensa!
      Se ken tälläisena hetkenä ensimmäisen kiven heittää, voi totisesti mennä itseensä!

  4. <3
    Nyt osui toi viimeinen sormuskuva varsinkin lähelle – mies leikkasi multa pari viikkoa sitten kihlan ja vihkin pois kun oli magneettikuvausta varten pakko saada. Omat voimavarat on aika loppuun käytetyt, vaikka pieniä muutoksia onnistunut taas tekemään. Painoa silti niin hurjasti nykyään liikaa että polvet ei kestä, verikokeissa paukkuu arvot ja kieltäydyn vaan ajattelemasta asiaa. En mielelläni enää edes ota kuvia itsestäni, ollenkaan, koska niin on helpompi kieltäytyä totuudesta.

  5. Voi Anna, et ole suinkaan noin lihava kuin ajattelet! Olet kuitenkin urheilullinen ja oletettavasti melko terve, todella kaunis ja fiksu nainen! – Tuosta makeansyönnistä: itse olen sokerikoukkuun taipuvainen, mutta olen huomannut, kuinka voin paremmin jos jätän sen ihan kokonaan pois! Siitä voi oikeasti päästä irti, jolloin sokeria ei tee mieli enää ja olokaan ei ole niin pöhöttynyt!
    Tsemppiä sinulle haastaviin tilanteisiin, asioilla on tapana järjestyä!

  6. Mun mielestä sulla on vaan liikaa rautaa tulessa. Erityislapset, opiskelu, työt… ei ihme jos ei jaksa. Itselläni on kans ollu raskasta tässä, avioero, YT kierros ja potkut töistä, muutto pois rakkaasta kodista ja sen myynti… ja mulla se näkyi ahdistuksena jonka takia laihduin merkittävästi. Kuten sanoit, toisilla laihtumisena toisilla lihomisena

    Mä inhoan ajatusta siitä, että jos haluan voida hyvin mun pitäisi hellittää jollain alueella. En vaan halua antaa periksi ja samanlainen työmyyrä sinäkin varmaan olet. Tottakai rakastat lapsiasi, mutta uskon että samoin kun itsellänikin, jossain eron ym takia kummittelee pieni epäreiluuden kokemus elämästä yleisesti taakkoineen ja siksi ei haluaisi myöntyä siihen että tahtia pitäisi hidastaa. Ei haluaisi luopua suunnitelmistaan.

    Itse kuitenkin jouduin ottamaan nyt pienen tauon opiskelusta tai olisin joutunut lataamoon. Kahden pienen lapsen YH:na täyspäiväinen työ ja opiskelu ei vaan toimi mulla nyt vaikka vtuttaa myöntää :(

    Keskity nyt lapsiisi ja itseesi, laihduttaminen ja kuntoilu ei ole pinnallista vaan omasta terveydestä huolehtimista.

    Voimia.

    • Komppaan. Ehkä kannattaisi vähän yksinkertaistaa elämää, liika on liikaa. Samaistun kyllä, koska olen itsekin kova suorittaja. Mutta kun syöminen (ja lihoaminen) lähti täysin käsistä, hain apua siihen, siirryin kokopäivä töistä osa-aikaiseksi, lopetin hetkeksi liikunnan kokonaan, sain hyvän ruokaohjelman ja nyt olen vihdoin matkalla parempaan. Olen laihtunut 10kg, olen iloisempi, energisempi ja ennen kaikkea parempi äiti ja vaimo. Suosittelen lämpimästi päästämään irti liiasta taakasta. En väitä, että koko ajan olisi helppoa tämäkään, mutta ensimmäisen kerran tuntuu, että tämä toimii ja pystyn elämään näin jatkossakin. Löysin ehkä vihdoin sen pysyvän elämänmuutoksen jatkuvan dieettaamisen sijaan.

  7. Voimia sinne! <3 Älä pode huonoa omatuntoa ainakaan siitä, ettet ehdi/jaksa lenkille. Ei kenenkään tarvitse olla superihminen, tavallisen arjen pyörittäminen riittää kyllä.

    Välillä sitä lihoo ja joskus toivottavasti laihtuu, jos sitä haluaa tavoitella. Ei kannata miettiä asiaa kuitenkaan jatkuvasti vaan mieluummin keskittyä elämästä nauttimiseen :) Kyllä sitä pysyy terveenä, kun syö normaalia kotiruokaa ja edes silloin tällöin yrittää muistaa syödä kasviksia/marjoja/hedelmiä, jos niitä ei muuten jo syö :) Stressi sairastuttaa.

  8. Heippa Anna. Et sinä minusta ole mitenkään ylipainoisen näköinen. Olet mielestäni sopusuhtainen, kaunis ja tyylikäs nainen. Etkä varsinkaan näytä siltä, että kuolisit ylipainoon nuorena! :D Sitäpaitsi rasvakerros naisella on terveellisempää kuin rasvattomuus, ja välttämätöntäkin. Olen ikäisesi, ja joskus mietin, että lapsuudessamme 80-90-luvuilla äidit pääsivät paljon helpommalla kun ei ollut esimerkiksi somea. He saivat aivan rauhassa keskittyä arkeen, perhe- ja työelämään ilman liiallisia ulkonäköpaineita. Iltaisin oli sallittua rentoutua tv:n ääressä. Kuulostaa hassulta, mutta minusta vaikuttaa, että heille oli sallitumpaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Terveys ei varmasti siinä ihan hirveästi kärsinyt, jos liikunta jäi heillä vähemmälle muutamiksi vuosiksi. Onhan nyt 6-kymppisten ikäluokka varsin terve ja hyvinvoiva. Uskon että äideillämme oli paljon vähemmän ulkonäköön liittyvää ahdistusta kuin meidän ikäluokallamme. Lapset eivät ole pieniä kuin muutaman vuoden. Fittikuntoon saa itsensä vielä nelikymppisenäkin, jos välttämättä tahtoo :)

  9. En oikeen tiedä mitä vois sanoa muuta kuin voimia. Henkinen terveys on aika iso juttu eikä sen ollessa edes vähän vaakalaudalla kannata ainakaan jumiutua painoasioihin. Kuitenkaan en mäkään sua niin lihavana pidä, ehkä siksi että oon ite samankokonen … onko sulla mitään harrastusta jossa voisit vaikka pari kertaa viikossa unohtaa kaiken ja nyt en puhu kuntosalista ellei se olis sun valinta.. vaikka lähiön säbätreenit 😊. Tai vaikka elokuvaan meno kerran viikossa ihan yksin. Ihan mikä vaan oma hetki. Äiditkin niitä tarvii 💖.
    Kovasti voimia sulle
    Terkuin hanna
    Bodyprojektihanna.blogspot.fi

  10. Itse otin vihkisormuksen ja kihlasormuksen pois kun iho sieltä alta meni huonoksi. Sain vielä itse pois. Mutta huono fiilis on… Miten arki helpottaa omaishoitajuuden myötä? Vaikuttaako se opiskeluihin?
    Mielestäni olet aina ollut arvoiltasi toista ihmistä arvostava, myös fitness aikana! Olet vielä nuori ja ehdit vielä saamaan itsesi kondikseen, kun sen aika tulee. Älä lue nettikirjoitteluja!!!

    • Omaishoitajuudesta saa pientä rahallista korvausta niin ei se helpottaisi taloudellista tasapainoa ja perheen työtaakkaa. Ei nyt paljon mutta kuitenkin :) Omaishoitajat ovat myös oikeutettuja omaishoidon vapaisiin (oliko 2 päivää kuussa tai jotain sinne päin) jolloin erityislapsille tulisi hoitaja ja vanhemmat voisivat mennä jonnekin ilman lapsia hetkeksi tms.

  11. Jännä, itse olen viime aikoina instakuviasi katsoessani miettinyt miten kauniilta ja freesiltä onnistut aina näyttämään, vaikka olen ymmärtänyt kirjoitustesi perusteella että elämäsi on tällä hetkellä todella hektistä ja raskastakin. Kai se on kaunis hymysi joka valaisee kasvosi! Olet upea nainen <3 Yritä olla vähän armollesempi itsellesi, elät nyt ruuhkavuosia. Lohtusyöminen lapsen mentyä nukkumaan on hyvin tuttua itselleni ja joskus se vaan tuntuu niin hyvältä ja se on se rentoutumisen hetki itselle. Kiva jos jonkun on helppo kieltäytyä herkuista, mutta olemme erilaisia! Itsellä helpotti suklaahimoon laktoosi-intoleranssi ja siitä seuraava pahoinvointi ja iltaherkutteluun se ettei siihen ole enää aikaa, kun menen samaan aikaan nukkumaan pojan kanssa, aikaisen herätyksen takia.. Joka tapauksessa olet idolini! Uskomatonta että jaksat kolmen pienen lapsen äitinä opiskella yliopistotutkintoa. Kaikkeen ei tarvitse revetä. Nyt voimasi menevät lapsiin ja opiskeluun, kuntoilun ja painon pudotksen vuoro on ehkä sitten myöhemmin. Seuraan blogiasi mielenkiinnolla, olit sitten minkä kokoinen tahansa. Hyvää kevättä!

    Ps. Olen pitkäaikainen (hiljainen) lukija, joka kommentoi ensimmäistä kertaa.

  12. Voi Anna! Paljon voimia arkeen! Sä olet upea kaunis nainen. Pidä itsestäsi ja rakkaistasi huolta ja muista aina olla armollinen itseäsi kohtaan! Se aika kun sä pystyt ja jaksat keskittyä enemmän itseesi, tulee vielä. Älä pode huonoa omatuntoa siitä jos liikkuminen jää nyt vähemmälle!
    Mä niin tiedän ton nakuttavan omantunnon kun mietin, että mun pitäisi olla hyvä esimerkki lapselleni. Mulla on auttanut paljon se, että mietin kuinka kohtelisin itseni kaltaista ja näköistä ystävää. Näin kun itseäni ajattelen totean aina, että oon aika hyvä tyyppi ja ihan hyvännäköinenkin :) Miten se onkin niin, että itseään tulee mollattua ihan hirveästi?!? Tsemppiä hurjasti! Nauti keväästä ja anna itsellesi lupa ottaa vähän iisimmin :)

  13. Mun mielestä sun blogi on edelleen yksi parhaita koko Suomessa, koska sun kirjoitustyyli ja huumorintaju on omaa luokkaansa. On hirveän suuri harmi, että sä koet asian näin – toisaalta en kyllä ihmettele yhtään. Sun blogin tärkein ja hienoin ominaisuus on ollu juuri se arkinen elämä iloineen ja suruineen, sun omalla huumorilla höystettynä. Ja myös jonkunlainen rohkeus puhua asioista niiden omilla nimillä. On myös kunnioitettavaa, että et oo lähtenyt ”kilikkih….seen” eli kalastellut lukijoita kohuotsikoilla. Se on sitten viimeinen keino, jolla jotkut kalastelevat lukijoita,

    On enemmän kuin harmi, että bloggareilta häviää uskallus sanoa omat mielipiteensä, koska kommenttiboxissa tulee päälle täyslaidallinen sontaa. Sellainen empaattinen tuen antaminen on kyllä hävinnyt. Olen sen itsekin huomannut. Tsemppiä ja haleja, oikeastaan muuta en voi sanoa. <3

  14. Oikein iso hali täältä ❤ olen lukenut blogisi kohta kahteen kertaan läpi ja se on antanut minulle hurjasti motivaatiota ja tsemppiä omaan painonhallintaprojektiini. Itselläni ei ole lapsia mutta keho on kuin useamman lapsen saaneella. Omaa matkaani vaikeuttaa useampi perussairaus joiden kanssa on joskus todella vaikeaa olla saati laihduttaa. Nuo väsymyksen ja itseinhon tunteet on niin tuttuja kun tietää mitä pitäisi tehdä mutta ei vaan saa itseään tekemään. Ja aina jos saa jonkinlaisen draivin päälle esim. salillakäymiseen tulee sairaus tielle ja matka pysähtyy. Vaikutat todella ihanalta ihmiseltä ja toivon hurjasti jaksamista jatkoon ❤❤

  15. Täällä onkin jo paljon ihania tsemppiviestejä, haluaisin jakaa muutaman ajatuksen.

    Lapsesi eivät muista 10 vuoden kuluttua painoitko 120kg vai 90kg, he muistavat olitko läsnä, halasitko, miltä tuoksuit, missä kävitte lomilla, mitä kuului kodin juhlaperinteisiin jne…

    Olet älykäs ihminen ja käyt yliopistolla luennoilla, kun kuuntelet luennoitsijaa, katsotko hänen vyötäröään ja arvioit, että siinä on 8cm liikaa, ettei hän voi luennoida alastaan luotettavasti, tai että hänellä on silmäkulmaryppyjä/pälvikaljua, joten hän ei ole asiantunteva. Et varmasti, sillä älykkäät ihmiset eivät arvota kenenkään puheita ja tietotaitoa ulkonäön perusteella.

    Olet upea nainen, painosi on tasaisesti koko kehossa, pääasiassa ihonalaiskudoksessa, mikä ei ole vaarallista. Vaarallisin lihavuus on vyötärölihavuus normaalipainossa (juuri tullut uusia tutkimustuloksia, olen ammatiltani lääkäri). Pisin elinajanodote väestössä on ihmisillä, joilla on hieman korkea BMI ja jotka ovat arjessa aktiivisia eli pieni ylipainoa yhdistettynä kohtuulliseeen fyysiseen suorituskykyyn. En usko, että painosi on vaaraksi terveydellisi, haitallisempaa on luultavsti stressi (lyhyet yöunet ja korkea kortisoli), joten vaaka kaappiin ja tee asioita joista nautit!

    Toivottavasti saat omaishoitajuuden! Voimia kevääseen, olette ihana perhe ja lapsesi ovat hurjan suloisia! <3

  16. Hei Anna,
    Olen lukenut blogiasi ja seurannut somejasi monta vuotta ja tosiaan viime aikoina on huomannut että sinulla on (liian) monta rautaa tulessa. Toivottavasti osaisit ottaa pienen aikalisän ja saisit (omaishoitajuuden myötä) keskittyä söpöihin lapsiisi ja myös ennenkaikkea itseesi! Sinun täytyy voida hyvin, jotta jaksat auttaa perhettäsi.
    Minä olen myös sitä mieltä, että kannat vartaloasi erittäin tyylikkäästi ja arvokkaasti, vaikka näköjään olet itse tyytymätön kroppaasi.
    Haluan toivottaa sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää tulevaan ja aurinkoista kesää!☀️

  17. Jätä omaan arvoonsa kaikki ne mielipiteensä ilmituojat joille ilmeisesti äidin ulkonäkö ja rasvaprosentti on tärkeämpi asia kuin omien lasten hyvinvointi. Minulla ei ole lapsia, mutta voin kuvitella että äitinä lasten hyvinvointi ja muu menisi minun itseni edelle. Tottakai hyvähän se on pitää huolta itsestäänkin mahdollisimman hyvin jotta jaksaa lasten tukena olla.
    Sanoin jo instassa, että näillä negatiivisten mielipiteiden kommentoijilla taitaa itsellään vaan olla niin paha olo jostain että haluavat sen purkaa tällä tavalla. Valitettavasti. Kaikki kun eivät osaa itse hakea ammattiapua ongelmiinsa….

    Muistahan, että yksin ei tarvitse murehtia, aina voi pyytää vaikka keskusteluapua jos sellaisesta ajatusten purkutavasta on hyötyä. Joskus on varmaan ihan hyväkin jutella muiden kuin vaikka lähisukulaisten kanssa. Saat uusia näkökulmia ja ajattelutapoja vaikeiden asioiden käsittelyyn :)

    Tiedät varmasti mikä on tällä hetkellä asioidesi tärkeysjärjestys, jos laihduttaminen on siellä listan loppupäässä niin sitten se saa olla. Ihan sama vaikka naapurin Marjatan mielestä se ei pitäisi olla. Voihan olla, että nyt on hankalampaa, mutta kun lapset vaikka varttuu ja itsenäistyvät ja pärjäävät paremmin itsekseen, sulla jää aikaa taas enemmän itselle.

    Tsemppiä ja aurinkoa kevääseesi!

  18. Hei Anna, käväisen yleensä päivittäin tsekkaamassa, oletko päivittänyt blogia. Viime aikoina on ollut melko hiljaista ja mieleen on tullut, että kuinka mahdat jaksella. Itselläni tuskin riittäisi voimavaroja kaikkeen siihen, mitä sinulla ja perheelläsi on tällä hetkellä menossa. Luulisi kaikkien ymmärtävän, että paino tai täydellisesti ja kurinalaisesti syöminen ei ole tärkeysjärjestyksessä numero yksi.

    Muistathan, että esim. painosi – lihominen tai laihtuminen – ei koskaan voi miellyttää kaikkia. Lihomisen vuoksi löytyy ilkkujoita, laihtumisen vuoksi myös – yleensä kai kateudesta. Tai sitten olet huono äiti, jos arvostelijoiden arvion mukaan keskityt itseesi etkä perheeseesi. Tai jos lihot, olet ilkkujoiden mielestä huono äiti, koska näytät huonoa esimerkkiä lapsille. Ja mielestään heillä on sanansa sanottavana siitä huolimatta, että he eivät todellisuudessa tunne sinua, perhettäsi tai elämäntilannettasi muuten. Niin että porskuta arkeasi eteenpäin omana itsenäsi – älä suotta käytä voimavarojasi tuntemattomien ihmisten ilkeyteen (vaikkei helppoa olekaan sitä sivuuttaa).

    Kun olin normaalipainoinen, sukulaiset moittivan minua anorektikoksi ja ”eikö muuta tekemistä ole kuin syömisiä viilailla”. Kun lihoin elämäntilanteen vuoksi, sukulaiset moittivat minua läskiksi ja ”eikö sinulla ole itsekuria, minä en kyllä itseäni tuollaiseksi päästäisi” (olin normaalipainon ylärajalla). Kun laihduin muutama kilon, kuulin ”eikö sinulla ole tärkeämpää tekemistä kuin kytätä painoasi”. Niin että teet niin täi näin, hyvä ei ole muiden mielestä.
    Siksi kannattaa keskittyä kulloiseenkin oman elämän tilanteeseen ja jaksaa se, mikä jaksettava on – muu tulee myöhemmin.

    En tunne sinua muuten kuin blogia lukemalla, mutta mielestäni ole erittäin hyvä ja rakastava äiti. Ja se jos mikä on elämässä tärkeintä. Se että teillä on erityislapsia tekee tehtävästäsi vielä tärkeämpää. Olet lapsillesi miehesi ohella maailman tärkeimmät ihmiset. Painat sitten 60 kiloa tai 90 kiloa tai jotakin alle tai yli, niin tiedätkö: lapsesi turvaavat sinuun ja rakastavat sinua aivan yhtä paljon joka päivä. Ei sillä ole väliä, mitä joku tuntematon netissä roikkuja yön katkerina tunteinaan kirjoittaa ilkeästi.

    Toivottavasti saat omaishoitajan statuksen. En tiedä, kuinka paljon ja miten se helpottaa arkeasi, mutta jos olet sitä hakenut, niin perusteet lienevät olemassa. Jos asuisin lähempänä kuin 300 km päässä, niin tarjoaisin joskus lapsenvahtiapua.
    Jaksamista ja iloa rankkaan arkeen toivotan kovasti.

  19. Anna, yritän olla armollinen itsellesi vaikka tiedän, että se ei aina olekaan helppoa. Erilaiset elämänvaiheet verottaa ja varsinkin kun on väsynyt, on helppo hakea sitä energiaa ja hyvää oloa ruuasta. Tilanne on varmasti ohimenevä kun elämäntilanteesi helpottaa, lapset kasvaa ja sinulla on enemmän aikaa itsellesi. Itse ainakin syön paljon huonommin kuin ei ole aikaa tai energiaa liikkua. Kun pääsen liikuntaan kiinni, saan siitä hyvänolon tunnetta, jolloin mieliteot vähenee huomattavasti. Joten älä ota stressiä, olet hyvä äiti lapsillesi, annat heille aikaasi jolloin itse jäät toiseksi. Tilanne varmasti tulee muuttumaan vielä ja saat enemmän kaipaamasi aikaa ja energiaa itsesi hoitamiseen. Aina ne voimavarat ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen, kokemusta löytyy… Sinulla on paljon asioita mistä voit olla onnellinen, ihanat lapset, koti ja aviomies joka on tukenasi. Toivottavasti saat omaishoutajuuden läpi ja tilanne saisi helpotusta! Kiitos kun olet aito, täällä on paljon meitä lukijoita joilla omat ongelmansa ja saamme sinusta valtavasti vertaistukea. Ihanaa lukea blogia missä kaikki ei ole täydellistä ja sijoitettua, missä uskalletaan kertoa vaikeitakin asioista. Siinä varmasti on yksi blogisi suosion salaisuuksista. Ja tiedoksi, olet upea, kaunis nainen, minkä kokoisena tahansa!

  20. En ole koskaan aiemmin kommentoinut kenenkään blogia, mutta nyt aion sen tehdä. Kyynel silmässä luin tämän tekstin. Nykymaailma on niin painostava, että se saa ihmisten (varmasti erityisesti naisten) päät aivan sekaisin. Aivan kuin pitäisi sopia siihen tiettyyn boksiin. Paineet ovat valtavat, oli sitten lapsia tai ei, ylipainoinen tai normaalipainoinen muutamalla vatsamakkaralla. Mikään ei koskaan riitä ja katsomme itseämme peilistä hyvin väheksyvästi. Itse olin lapseton, 27-vuotias sinkku, luultavasti painoindeksin mukaan ylipainoinen (en ole käynyt vaa’alla yli vuoteen, koska mielenterveyteni ei sitä kestä), mutta kuitenkin ruumiinrakenteeltani vankka ja omaan paljon lihaksia ja voimaa crossfit-harrastukseni myötä. Fyysinen suorituskykyni ei ole koskaan aiemmin ollut näin hyvä kuin nyt. Silti en näe peilissä hyvää. Some syöttää päällemme hirveästi skeidaa, jonka mukaan pitäisi vain olla fit, jotta kelpaat.
    Elämämme ja elämäntilanteemme heittelevät meitä moneen eri suuntaan. Jokaisella on elämässään ne omat kompastuskivet, joten ketään ei tulisi koskaan arvostella. Voi olla, että ihminen kamppailee vakavien asioiden kanssa, jotka taasen vaikuttavat toisiin asioihin, kuten painoon ja ruokailuun.
    Anna, arvostan erittäin paljon sitä, että kerrot avoimesti omasta olostasi. Et todellakaan ole yksin! Mitä luultavimmin kaikki ne arvostelijat ovat jostain syystä toiselle kateellisia (…suomalaiset…) tai heillä on itsellään jokin ongelma kannettavana ja jollain sairaalla tavalla saavat tyydytystä toisten arvostelemisesta.
    Aivan hirveästi tsemppiä ja jaksamista elämääsi! Täältä lähtee voimahali!:) Olet vahva nainen.

  21. Surullista.Auttaisiko joku lääkitys,olisiko taustalla syömishäiriötyyppinen ongelma,kun mennään ääripäästä toiseen..eikö ole käyty keskustelua että fitneksen pariin hakeutuu syömishäiriöön taipuvaisia ihmisiä,kontrollifriikkejä,sitten kun tarkkaa ruokavaliota ja treeniä ei olekaan repsahtaakin toiseen ääripäähän.

  22. Ootko vakavissasi ajatellut koskaan psykoterapiaa?
    Voisko noissa syömisasioissa kuitenkin olla jotain solmuja jotka aukeaisi ammattilaisen avulla!?
    Itse olen ihan tavallinen perheenäiti ja onnellinen lapsuus ollut yms ja silti psykoterapian kävin läpi pari vuotta sitten ja musta se ois hyvä ihan kaikille koska jokaiselta meiltä löytyy asioita joita ois hyvä käydä läpi.

    Oikeasti kovasti tsemppiä ja jaksamista arkeen! 😊

  23. Paino ja lihavuus (ja joillekin myös liika laihuus ja muodottomuus) ovat todellakin nyky-yhteiskunnan haasteita. Itse kasvoin perheessä, jossa äiti on aina miettinyt kilojaan. Hän oli nuorena anorektinen kilpaurheilija, joka vielä lähes 60-vuotiaana kaipaa niitä (terveen) hoikkia vuosiaan. Reumaan sairastumisen jälkeen hän on useita kertoja laihduttanut, sitten huonomman voinnin myötä valitettavasti lihonut. Hän usein voivottelee ’läskejään’ ja aina mietin, että eihän kukaan niitä edes huomaa. Ja moni muukin on hieman pyöreä, mutta ei kukaan hänelle jutteleva varmasti oikeasti mieti asiaa. Omaan mieleeni ei ole koskaan tullut, että hän olisi jotenkin lihava. Hän on ihminen siinä missä muutkin (minulle tosin yksi maailman tärkeimmistä).

    Kuitenkin, itse huomaan myös ajattelevani painoani todella paljon. Varmasti omasta lapsuudesta opittu. Olen tällä hetkellä monenkin mielestä hyvässä kunnossa, mutta itse ajattelen usein, että nyt lihon. Kaikki lihottaa. Laiskuus lihottaa. Täytyy painaa täysiä ettei liho. Sali ja kävelylenkki päivässä, että en liho. Välillä taas tajuan että olenpas tyhmä, kun ajattelen näin.

    Poikaystäväni taas ei ole koskaan miettinyt lihomista ja hän ei tästä mitenkään stressaa. Ei kuulemma ole koskaan miettinyt mitä suuhunsa laittaa. Hitsi kun haluaisin olla kuin hän. Totta kai hänkin voisi terveyttään ajatella enemmän, mutta muuten hänen ajatuksensa on ihanan naiivi ja toivon että voisimme useammin ajatella noin. Että mitäs sitten. Vähän välillä lihoo, sitten taas ehkä laihtuu. Sama ihminen, etenkin yhtä hyvä ihminen.

    Pointti on, että osa meistä ajattelee asiaa ihan liikaa. Tietysti terveyshaitat on asia erikseen. Tiedät kuitenkin varmaan itsekin, että muiden painoa kyttäävät tekevät sitä omasta epävarmuudestaan johtuen :) olet rohkea, kun uskallat epävarmuuksistasi huolimatta olla esillä ja samalla myös rohkaista varmasti monta lukijaasi!

  24. Voi <3! Mulle on monesti kans tullu raskausuteluja, ja silleen hyvin nöyryyttävästi ("mutta säähän olit ennen hoikka" -töksäys tuli yhdeltä, kun ilmoitin en ole raskaana) ja toivon aina ettei kukaan toinen joutuis näihin tilanteisiin.. en ole hetkeen seurannut tätä aktiivisesti, enkä tiennyt että teillä on toinenkin erityislapsi. Toivon jaksamista kevääseesi ja armollisuutta itsellesi, kaikkeen ei voi (eikä tarvi) riittää energiaa. Kaikkea hyvää Anna!

  25. On tosi rohkeaa ja muita vastaavassa tilanteessa olevia tukevaa kirjoittaa tällainen rehellinen ja avoin blogi. Vaikken voi mitenkään verrata mun tilannetta sun tilanteeseen, voin ja moni varmasti voi tuntea sekä oma kohtaisesti on kokenut tuollaisen ”loukun” Ei jaksa eikä ole aikaa panostaa itseensä. Aitoja oikeita syitä on monia. En ala neuvomaan mitään. Se on varmaan jotain mitä vähiten kaipaat. Tukea ja tsemppiä enemmänkin. Kuitenkin kerron, koska itse koin jonkinlaisen ajan ja jaksamisen puute ansan sekä siitä tien ulos… Mä löysin Tomi Kokon LIFWsta itselle avun ja tuen. Kun positiivisen kierteen saa päälle, se ruokkii itse itseään. Alkusysäys vaatii kyllä aikaa ja voimia. Loppujen lopuksi yllättävän vähän kuitenkin. Treenit on on erittäin lyhyitä ja ruokavaliolla ei tee mieli mitään turhia herkkuja. Ja usko pois. Olen kokeillut montaa vuosien varrella. Enkä olisi ikinä uskonut, että joku voi lopettaa mieliteot. Niin vain kävi ja LIFWissä huomioidaan koko paketti – niin henkinen kuin fyysinen. Jos jaksat tutustua, niin 8.5. alkaa seuraava haaste. Jos et jaksa, toivotan sulle kaikkea hyvää ja niin paljon tukea sekä voimia kuin ikinä virtuaalisesti pystyy ja tulee läpi ❤

  26. Jos nyt vertaan meidän perheen pikkulapsiaikaa verrattuna teidän perheen pikkulapsiaikaan, niin selvä ero löytyy..
    Sulla on liikaa kaikkea!!! Opiskelu, työ, erityislapset..ei ihme, että väsyt!!! Kun olin itse äippälomalla/hoitovapaalla, hoidin ”vain” lapset, kodin, en tehnyt töitä, opiskellut. Kun palasin työelämään, kuvioissa oli muutama vuosi vain lapset ja työ, kerran viikossa jumppa ,max kerran kuussa kamujen kanssa… ja joskus puistotreffejä muiden lapsiperheiden kanssa,riitti mulle, jaksoin!!!! Isommat hankinnat telakalle, ei lomailtu ulkomailla, panostettiin kotiin, tehtiin hyvää ruokaa, yhdessä, pihatöitä, joskus perheen kanssa kylpylään. Viikonloput rauhoitettiin kokonaan, nukuttiin pitkään ja jätettiin kelloon katsominen, normi arkea, oltiin yhdessä ilman juoksemista joka paikkaan tukka putkella. Aikansa kutakin, usko pois, lapset vain hetken pieniä…. jotainhan sun on elämästä karsittava, jos olet puhki poikki? Onko sun pakko tehdä töitä, jos keskittyisit vain perheen pyörittämiseen ja ehkä opiskelisit, minkä jaksaisit… Kolmen lapsen hoitaminen ja arjen pyörittäminen sinällään on jo valtavan iso urakka!

  27. Voi Anna, voimia ja uskoa itseen!
    Anna blogin olla, jos se syö vain energioita. Sun blogi on yksi mun suosikeista, olet niin rehellisen, valoisan ja kerta kaikkiaan ihanan oloinen, ja kirjoitat elämästä totuudenmukaisesti. Silti, se on vain blogi. Sulla on muutenkin tosi monta rautaa tulessa, kolme lasta, lasten erityisyydet, opiskelu, työt jne. Kuka tahansa uupuisi, vaikka noista sinunkin asioistasi suurin osa on ehdottoman positiivisia!

    Ja tuosta ulkonäköasiasta: olet aivan upea nainen, se hehku mitä sussa on, on jotain tosi kaunista. Onko painolla edes niin kauheasti väliä? Kun tilanne on teillä rauhoittunut, niin voithan sitten laihduttaa, jos silloin tuntuu siltä?

  28. Tsemppiä täällä. Minullakin pyörii kolme jaloissa ja opiskelen tässä samalla, syksyllä pitäis palata töihinkin. (Ja jatkaa opintoja). Painan nyt enemmän kuin koskaan, jopa enemmän kuin viimeisillään ja 10 kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Todella rankka stressi parisuhdeasioita johtuen lamaannutti minutkin. Yritän silti ainakin pari kertaa viikossa aktiivisesti liikkua, jotta edes kunto pysyisi, mutta tokihan tämä valtava ylipaino aiheuttaa hengästymistä ja väsymystä kun sokerit heittelee jne. Toivon armollisuutta sinulle ja voimaa jaksaa. Olet sanonut, että blogi on sun työ, ehkä sen aika vaan on ohi kunnes saat uuden inspiraation ja ehkä löydät jonkun uuden punaisen langan josta kirjoittaa. Rauhallista pääsiäistä!

  29. Mulla tuli itku, kun luin tän. Ihan, kun minun kirjottama. Vielä vuosi sitten olin kaunis, tuore vaimo ja nyt 20kg lihavampi väsynyt, kiukkunen akka. Puolisen vuotta lääkärikäyntejä takana, tuloksena erilaisia diagnooseja, joiden kohdalla mietin lihoinko näiden takia vai tuliko nämä koska lihoin. Välillä kuvittelen saaneeni lisää energiaa, teen pidemmän lenkin koirien kanssa ja olen taas väsynyt. Pientä helpotusta on tuonut uniapneakone, mutta nyt mietin onko sekin jo silmänlumetta. Raskaudesta kysellään jatkuvasti ja se sattuu, koska en ole raskanaa, yrityksestä huolimatta. Siihenkin varmaan syynä ylipaino.

    Olen onnistunut painonhallinnassa ennen, miksi en nyt? Miksi ainut lohtu on mieheltä salaa syöty yöruoka? Kyllä ihmismieli on katala! Pää ei taivu terveellisiin elämäntapoihin diagnooseista huolimatra, tuo kuolemanpelko vaivaa minuakin…

    Toivottelen siis tsemppiä ja jaksamista niin sinne kuin tännekin! :)

  30. Joillakin on ylipainoa vaikkei olisi erityisen raskas elämäntilannekaan. Ihmiset on erilaisia. Kyllä minunkin on ollut vaikea hyväksyä oma keho näin suurena. Välillä olen paremmin sinut itseni kanssa, välillä en. Nuorena olin hyvin hoikka. Siksi on varmaan vaikea ollut tottua tähän isompaan minään. Lisäksi olen saanut arjessani niin paljon huomauttelua painostani, että se on väkisin vaikeuttanut mutkatonta suhtautumista itseeni. Tuntuu etten kelpaa lähes kellekään tällaisena? Kuitenkaan en laihaksikaan enää tule. On vain elettävä näin. Ihmisten sylkykuppina ja aina hiukan varautuneena siihen mitä he suustaan päästävät. Pahempaa ei tässä ajassa liene olevankaan kuin lihava henkilö, joka ei edes yritä laihtua. Aika absurdia, heh.
    No ei tästä kommentista varmaan muuta hyötyä ollut kuin vertaistuen voima. Et ole yksin!

  31. Mutta siis! Tuotahan elämä on. Blogit, joissa päivä paistaa ja elämä on ihanaa, ovat niitä joista itselle tulee tuo ”olensurkealäskiihmisp*ska” -olo. Ehkäpä sun blogin suola joillekin on juuri se, että kirjoitat myös niistä asioista, kun elämä ei niin hymyile. Se antaa voimaa itselle uskoa onnistumisiin ja parempaan, silloin kun itse rämpii niissä pohjamudissa. Itse kahden erkkalapsen äitinä, ikuisena jojona, raivokkaasti uudesta innostuvana ja yhtä nopeasti kyllästyvänä koen saavani sun blogista hyvää pöhinää ja jaksamista, usein.
    Jatka vaan omalla tiellä ja kirjoittele myös niistä haasteista! Aurinkoa kevääseen :)

  32. Muista! Olet ihana juuri sellaisena kuin olet nyt! Tämä pätee joka päivä hetkessä kuin hetkessä olitpa minkä näköinen tahansa. Ilman tämän tiedostamista elämä on paljon raskaampaa kuin sen tarvitsee olla. Tilanteesi ja arkesi on hankalaa ja raskasta mutta niin paljon keveämpää jos päätät hetken olla iloinen ja lakkaa murehtimasta. Kuulostaa ehkä mahdottomalta, mutta kokeile olla murehtimatta. Tiedän että pystyt siihen. Mieli kirkastuu ajan kanssa.

  33. Oot saanutkin jo hirveesti tsemppiviestejä ja täältä saat ainakin yhden vielä lisää. Oon lukenut sun blogia alusta saakka ja joka kerta, kun luen postauksiasi, mulla tulee iso kunnioitus ja ihailu sua kohtaan. Oon sua ehkä noin kymmenen vuotta nuorempi kahden lapsen äiti. Saimme noin vuosi sitten vanhemmalle lapsellemme pitkän etsinnän jälkeen diagnoosin ja meidän perheessä oli yhtäkkiä sekä erityislapsi että vastasyntynyt vauva. Ryhdyin myös vanhemman lapsen omaishoitajaksi loppuvuodesta viime vuonna. Itselläni on opiskelut vielä täysin edessä ja olenkin hakenut nyt yliopistoon opiskelemaan. Blogin perusteella voisin jopa sanoa, että pidän sinua jonkinlaisena esikuvana. Susta välittyy samaan aikaan huolehtivan ja rakastavan äidin kuva sekä kunnianhimoinen nainen opiskeluiden ja töiden suhteen. Toivottavasti osaat olla välittämättä tuntemattomien negatiivisista kommenteista. Itse olen ainakin oppinut, että tärkeintä kun on itse tyytyväinen elämäänsä ja elää sitä niin kuin haluaa eikä turhia murehdi. Kyllä se painokin siitä vielä putoaa, jos niin tahdot. Muista, että olet upea nainen, olit sitten minkä kokoinen tahansa. Tsemppiä ja mukavaa kevättä! Kevät on ihanaa aikaa :)

  34. Moi Anna!

    Olen itse seurannut sinun blogitaivalta ihan sieltä alusta asti. Alunperin aloin seurata blogia juuri sen painonpudotusprojektin takia, koska sinulta oppi paljon uutta ja sai tsemppiä omaan elämäntaparemonttiin! Sittemmin olen pysynyt mukana, vaikka blogin teema onkin kääntynyt enemmän perhe-elämän yms puolelle, mikä ei itseäni niin liikuta, sillä en aio itse hankkia lapsia. Silti mielenkiinnolla luen kirjoituksiasi, koska en lakkaa ihmettelemästä, kuinka uskallat olla näin avoin ja täysillä mukana blogissasi. Ihailtavaa! Siinä se perimmäinen syy, miksi sinua seuraan, aitous! Ei tämänhetkinen tai entinen painosi tai ulkomuotosi.

    Sinä selvästi priorisoit lapset kaiken muun edelle. Nyt vain on sen aika, että lapsille on annettava huomiota. Vielä tulee se aika, kun pystyt priorisoimaan oman hyvinvointisi kaiken muun edelle! Ja sitten kun se aika tulee, sinä pystyt siihen, olet pystynyt ennenkin! Elämä on ajoituksia, pahinta mitä voit itsellesi tehdä, on potea huonoa omaatuntoa asiasta, jonka aika on vasta myöhemmin! Motivaatiota on turha väkisin takoa, se tulee kun sen aika on!

    Tsemppiä arkeen, toivon ja odotan hyvää fiilistäsi ihan sama minkä kokoisena :)

    – Niina

  35. Voi Anna <3 Tekis mieli tulla ja halata sua. Sä oot ihan mielettömän vahva nainen, ja ihana leijonaemo :)
    Kiinnostais tietää enemmän tuosta omaishoitajuudesta, miten se tosiaan vaikuttais sitten teidän arkeen? Ilmeisesti jotain pientä rahallista omaishoitajan tukea, ja jokunen päivä omaishoitajan vapaata kuukaudessa?

  36. Mielestäni olet todella kaunis tuonkin kokoisena. Uskon että sitten jossain vaiheessa kun saat enemmän aikaa itsellesi ja voimavaroja, on terveellisesti syöminen helpompaa. Monen äidin paino nousee, vaikka ei olisi edes erityislapsia perheessä, joten et paini ongelman kanssa yksin. Tärkeintä että itse jaksat, ehkä olet liian kriittinen kun on kuitenkin urheilullisempaakin taustaa. Älä missään nimessä kuuntele syyllistäjiä tai kiusaajia, heillä on jokin oma ongelma. Ihmisellä, jonka täytyy toisten ulkonäköä kommentoida negatiiviseen sävyyn, vieläpä netissä, ei ole itsellä kaikki Ihan ok. Äiteys on upeimpia ja kauneimpia asioita maailmassa. Lapsille voi näyttää hyvää esimerkkiä muutenkin kuin käymällä salilla viisi kertaa viikossa. Vahva, herkkä ja lämmin asenteesi, joka tässäkin tekstissä näkyy, on varmasti paras esimerkki, jonka lapselle voi antaa!

  37. Vanha ja ehkä vähän kulunutkin, mutta oikeasti hyväksi havaittu neuvo on se, että elämässä pitäisi muistaa toimia, kuten lentokoneessa paineiden laskiessa. Laita ensi happinaamari omille kasvoillesi ja vasta sen jälkeen auta muita. Kuten jo moni muukin on edellä sanonut, ehkä sinun kannattaisi nyt ottaa aikalisä ja miettiä, mitä todella ehdit ja jaksat tehdä, ja luopua sitten hetkellisesti muusta. Hoidat ensin itsesi ja oman jaksamisesi kuntoon – käyt vaikka juttelemassa YHTS:llä ammatti-ihmiselle, jotta saa ajatukset ja asiat järjestykseen. Ja sitten mietit mihin omat voimavarat riittävät. Kun olet ensi pitänyt huolen siitä, että itse jaksat ja voit hekisesti hyvin, pystyt paljon paremmin pitämään huolen myös muista.

    • Ihan totta, että itseä ei voi unohtaa! Se on tärkeää kaikkien jaksamisen kannalta ja juuri näitä tukitoimia oon tässä ajanut. Omaishoitajuus on esimerkiksi yksi happinaamari, sillä se olisi nimenomaan minulle. Toivottavasti asia etenee kuten toivon :)

  38. Iso halaus sinulle Anna! Toivottavasti asiat järjestyvät pian ja saat omaishoitajuuden. Kaikkea hyvää teidän koko perheelle.

  39. Ihana, rehellinen ja aito kirjoitus. Näin tämä elämä välillä vain menee. Kaunis ja näyttävä nainen olet, huoli pois painosta. Kyllä se hyvä olo ja elämän tasapaino löytyy.

  40. Anna, ne kirjoittelut johtuu vaan siitä, että sinun blogi oli aiemmin profiloitunut eri tavalla. Sieltä ikään kuin tulee odotus ja paine, että no miksei treeniblogissa kirjoittaja koko ajan laihdu ja juokse kuntosalilla. Mitä jos profiloisit koko homman itsellesi ihan toisin, jolloin myös paine ja odotus muiden osalta poistuisi, eikä kenenkään tarvitsisi kytätä, miltä näytät ja tuntea onnistumista, kun voi todeta jossain palstalla, että hähää, katsotaa nyt sitäkin fitnessbloggaria. Jos olisi elämänmakuinen lifestyle-blogi, tai perheenäidin arkea ihan tavallisille ihmisille – sellaisia me lukijatkin ollaan.

    Olet monessa mukana ja teet paljon. Ei tarvitse riittää kaikkeen. Lastesi elämän pääosassa olet sinä, pidä siitä kiinni ja keskity siihen – kaiken muun ehtii myöhemminkin, niin opinnot, blogin kuin kuntoremontikin, jos niikseen. Tsemppiä ja voimia sun päiviin!

    • Juuri tällainen olen jo monta vuotta omasta mielestäni ollutkin. En vain ole halunnut vaihtaa blogin nimeä, kun se ei ollut lukijoiden mielestä hyvä idea kun joskus kyselin vasta-ajatuksia. Minä oon jo itse kauan ajatellut että oon lifestyle-blogi jos pitää jotenkin kategorisoida :)

  41. Itselläni ei ole lapsia mutta työskentelen erityislasten kanssa. Sinne tulee kaikenlaisia vanhempia ja ulkonäkö on vihoviimeinen asia joka tuolloin on esillä. Ainut näkökulma lasten hyvinvoinnin lisäksi on että vanhemmilla on omaa jaksamista tukevia voimavaroja. Ihanaa että kuulut niihin vanhempiin jotka ovat valmiita tinkimään myös omista vaatimuksista jotta arki lasten kanssa saataisiin sujumaan. Varmasti jossain vaiheessa helpottaa ja saat asiat tasapainotettua niin että itselle mieluisat ja hyvinvointia tukevat liikunta ja syömistottumukset pääsevöt muodostumaan. Olet varmasti mitä parhain äiti :)

  42. Olipa rohkea, avoin, rehellinen ja niin aito kirjoitus. Tätä on elämä. Joskus menee hyvin, joskus huonosti. Kiitos siitä että kirjoitat ja lämmin halaus.<3

  43. Sina olet upea, kaunis nainen! Samaistun elamaasi niin monella tapaa. Olen painon kanssa joka paiva kamppaileva mutta urheilullinen erityislapsen aiti. Jaatelo on ollut minullakin suuri heikkous. Voisin syoda, ja olen syonytkin, sita joka paiva. Jatin jaatelon seka kaiken muun sokerin tammikuun alusta kahdeksi kuukaudeksi kokonaan pois. Migreenit vaheni huomattamasti ja olo virkistyi. Vaa’alla ei tapahtunut mitaan :/. Se on elaman jokapaivainen stressi ja vasymys, mika pitaa jenkkakahvat tiukasti vyotarolla. Nyt yritan ottaa rennommin ja sallin itselleni viikottaisen karkkipaivan. Ei sekaan vaa’an numeroita pienenna mutta en jaksa koko ajan olla pipo kirealla.

    Tsemppia sulle Anna! Sulla on ihanat, erityiset lapset ja olet heille ihan paras esimerkki juuri tuollaisena. Mun erityinen poikani usein silittaa mahaani ja sanoo, etta ihanan pehmea :D. Typeria kyselevat sukulaiset suksikoon kuusikkoon.

  44. Komppaan aiempia kommentoijia, että sinulla on nyt paljon meneillään. Ei ihme, että väsyy. Täytyy tunnustaa, että ajattelin jo niin, kun kerroit mökkihaaveista. Vertaan eläämäsi ehkä aiempaan omaan elämääni. Oli omakotitaloa, mökkiä, erityislapsi, vaativat työt. Ulospäin ehkä sellaista mitä kaikilla kuuluu olla ja omistaa tässä iässä. Kuitenkin se tarkoitti myös väsymystä ja jatkuvaa puurtamista. Myös oman kunnon laiminlyömistä. Sitten tuli puskista avioero. Eron jälkeen olen yksinkertaistanut elämääni niin paljon kuin mahdollista. Pieni ja omakotitaloa helpompi asunto, ei mökkiä, kotona käy siivooja ja muutenkin käytän kaikkia mahdollisia palveluja enemmän. Lapsien kasvaminen myös helpottanut arkea ja liikuntaharrastuksia. Lapset voivat olla jo sen verran keskenään, että voin käydä pikaisesti lenkillä tai salilla. Kotikuntoilukin osoittautunut jo toimivaksi. Välillä pyydän kaverin kylään kotikuntoilemaan kanssani. Yhdessä paljon mukavampaa ja tulee tehtyä. Kovasti tsemppiä sinulle ja aurinkoista kevättä!

  45. Kirjoituksesi kyllä pysäytti ja antoi ajattelemisen aihetta. Itse olen ns. luuviulu eli raskauksien jälkeen ollut hyvin pian omissa mitoissa ja monesti sortunut ajattelemaan paino-ongelmien kanssa painivien kaipaavan vain potkua persauksille. Taustalla voi olla paljon muuta, kiitos siis silmien avaamisesta. Olen lukenut blogiasi pitkään, mutta en ole ajatellut sua ylipainoisena, näen vaan kauniin naisen kuvissa. Älä siis lue tai varsinkaan usko keskustelupalstoja. Kenellä on oikeasti tarvetta kommentoida toisten ulkonäköä tuolla lailla? Onko sulta muuten testattu kilpirauhasarvot?

  46. Voi Anna rakas, voimia maailman eniten! Tuli niin paha mieli tuosta mitä susta kirjoitellaan, mutta varsinkin siitä miten piipussa olet! Mulla on ollut myös ihan älyttömän kuormittava kevät. Kolmas raskaus lähenee loppuaan, opinnot on ollu koko kevään aivan karmaisevan työllistäviä, ja sitten on vielä kaksi poikaa ja mies joita haluaisi huomioida ja olla heidän kanssaan energinen. Olin vielä syksyllä timmissä kunnossa, mutta nyt mulla ei oo ollu energiaa yhtään mihinkään. Muhkurat pepussa syvenee ja käsivarret löystyy. Tuntuu surulliselta, että aherruksen tulokset valuu hukkaan, mutta minkäs teet? Energiaa on hädintuskin hengittämiseen! Joten ymmärrän sun tuskan ja ahdistuksen tosi hyvin. V O I M I A ! <3 Kumpa pian helpottaisi! Pus.

  47. Voimia ja tsemppiä Anna! Olet saanutkin tosi paljon ihanaa postia, monilla on saman tyyppisiä haasteita, elämä on aika kovaa nykyisin.

    Olen miettinyt tätä aika paljon, TV:n laihdutusohjelmien jälkeen on ekaa kertaa käytössä dataa siitä, mitä ihmiskeholle tapahtuu rankan painonpudotuksen jälkeen. Lueskele noita tutkimuksia, juuri kukaan ei ole pysynyt laihdutetuissa kiloissa vaan on lihonut entisestään. Ja osa on todella elänyt terveellisesti, mutta kroppa on aivan sekaisin. En tiedä onko tämä vastaus sinulle, mutta isojen painonvaihteluiden taustalla voi olla lääketieteellä selitettäviä asioita. Mulla on läheinen ystävä joka laihdutti aikanaan merkittävästi ja sittemmin lihoi takaisin. Hän elää nyt todella terveellisesti, liikkuen ja elämästä nauttien mutta kilot eivät putoa yhtään. Se tuntuu kummalta ja luonnon vastaiselta, mutta aina paino ei putoa vaikka syöt vähemmän kuin kulutat. Haluaisin ettet syyllistä itseäsi turhaan, en usko että mässytät sen enempää kuin joku hoikemmassa kunnossakaan oleva, kroppa vain toimii eri tavalla. Tutki asiaa, olisi hienoa saada myös lääkärin kommentteja.

  48. Paljon halauksia! Kyllä asia järjestyvät. Minusta se lause: ”muista sinun arkesi on toisen lapsuus” herätti tajuamaan että kun murehdin omaa elämääni, kaikea sitä mitä siihen kuuluu niin se on samalla lapsieni lapsuus jonka he muistavat. Ja kuinka tärkeitä omat vanhemmat olivat vaikka heilläkin on varmasti ollut kiireensä ja paineensa. Mutta en minä niitä muista. Muistan ne hyvät asiat. Näin he tulevat teidänkin lapset muistamaan. Hyvät yhteiset asiat ja hetket. Eivät painoa tai muita murheita.

  49. Oon pitkäaikainen lukija mut en oo ikinä tainnu kommentoida. Ollaan niin eri maailmoista kun melkein vaan voi, minä 3 lapsen yh ja kaikin tavoin ei-perinteistä elämää viettävä viihdealalta ja extremeharrastuksineni. Sun blogissa ja sussa on vaan aina ollut jotain niin aitoa, valoisaa ja yhteen sanaan tiivistettynä _hyvää_ että oon palannut lukemaan vaikkei aiheetkaan aina omaa elämää kosketa. Ja toi monen mainitsema hehku ja kaikki mitä oot saanu elämässäsi jo nyt. Nauti ja oo ylpeä itsestäsi nainen!! Oot upea ja saavuttanut asioita mistä monet haaveilee koko ikänsä. Kuten varmasti tiedätkin ja osaat arvostaa. :) Kaikessa ei tarvii olla mallioppilas ja suorittaa niin et heikompia hirvittää ja aiheesta vois kirjoittaa kirjan tai parikin, tunnet varmaan ihmistyypin. ;) :) Mä heitän villin veikkauksen että kilot tippuu sulle luonnolliseen ns terveen ja normaalin painon lukemaan ihan varmasti sit joskus, kun elämässä ja päässä on sille tilaa. Koska nythän sä hallitset ja pyörität kaiken muun ihan mahtavasti. Painon kanssa ei onnistu sama ja se on puhtaasti psykologinen juttu veikkaisin ma. Ihmisen pitääkin olla joskus heikko ja himojensa vallassa hetkellisesti ja vastuuton kakara joka toimii vasten parempaa tietoaan. Vaikka sit illalla sen suklaan tai punkun tai röökin kanssa, tai tai… Tää nyt oli vaan mun keittiöpsykologiaa mutta hirveesti sydämiä sinne joka tapauksessa. Isotkin solmut mielessä aukeaa, toiset vaan vaatii enemmän työtä kun toiset ja eri lähestymistapojakin. Oot mahtava anyway. ❤

  50. Hurjasti tsemppiä! Olet hyvä ja kaunis juuri noin, peilikuva näyttää omaan silmää aina pahemmalta kuin onkaan!
    Toivottavasti asiat järjestyy parhain päin!

    Ollaan kaikki sellaisia kuin olemme ja annetaan toistenkin olla! <3

  51. Tsemppiä! Valoisa elämänkatsomus ja positiivinen yleisilme on sun vahvuutesi. Onhan sulla ollut sellainen rumba takana, että hirvittää. Talonrakennus pelkästään on aivan mielettömän rankkaa, mutta tähän vielä erityislapsiarki päälle niin soppa on valmis.

    Mä kehottaisin sua pistämään somea tauolle. Oot ollut niin monta vuotta bloggaajana, että varmasti pieni tauko tekisi hyvää sisältöönkin. Sama Instaan ja Snäppiin. Ne vie aivan valtavasti aikaa ja vaikka miten olisi ajankäytön superhallitsija niin kyllä se aika jostain on pois kuitenkin. Kokeile edes – suosittelen lämpimästi. Ja ihan kaikki ymmärtävät varmasi :-)

    • Kiitti! Minusta on hankala neuvo, sillä teen blogia työkseni. Ei kai kukaan muukaan voi lopettaa työntekoa vain sen vuoksi että jonkun muun mielestä tauko tekisi hyvää. Mä nautin kirjoittamisesta, se on mun henkireikä! Ja tosiaan toiseksi, se tuo mulle leivän pöytään joten en missään nimessä halua edes luopua siitä. Tää on mun oma juttu, se mikä tuo energiaa arkeen.

  52. Hei pitkästä aikaa! ❤
    En tiennytkään, että teillä toinenkin poitsu on erityinen. Omaishoitajana sulla on oikeus 3 vapaaseen kuukaudessa niin halutessasi. Käytä ne. Työkseni näen liikaa vanhempia, jotka eivät ole vapaitaan pitäneet, uupuneita, kaiken antaneita vanhempia, jotka eivät enää huomaa toisiaan.

    Tuo sormustarina eli viimeinen kappale toi mulle roskan silmään. Voi Anna, voimia Sinulle elämääsi. ❤ Olet aina hyvä ja riität.

  53. Hei Anna <3

    Täällä ei ole luottamus poissa! Elämä heittelee ja niin heittelee painokin. Minusta kyse ei ole mistään epäonnistumisesta, jos ei pysykään niissä mitoissa kuin ehkä alunperin haaveili tai jossa muut odottavat näkeväsi sinut. Päinvastoin odotan mielenkiinnolla, mitä kaikkea tästä alkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 332
Tykkää jutusta