Viikonloppu Oulussa

Olipa reissu! Viikonloppuna juhlittiin tätini 60-vuotispäiviä Oulussa. Me lähdettiin lasten kanssa juhliin autolla ja vietettiin viikonloppu siskoni luona. Syntymäpäivillä oli ihana nähdä sukulaisia, taas kerran pitkästä aikaa. Tuntuu, että jaksan harvemmin lähteä sukutapaamisiin nyt kun lapsia on kolme. Etenkin silloin kun juhlitaan pohjoisessa. Reissaaminen on aina aikamoinen tempaus.

Oulussa satoi lunta mutta se ei mieltä painanut. Mulla oli kova ikävä siskoa ja hänen perhettä joten reissu oli paikallaan. Päästiin myös turvallisesti kotiin perille sadan pysähdyksen taktiikalla mutta kuitenkin. Toivottavasti teilläkin oli mukava viikonloppu! Nyt painun petiin, että jaksan nousta aamulla laittamaan esikoista kouluun.

tytön hiukset lauantaina

Viikonlopun parasta antia oli myös kampaamokäynti Nioraksessa Oulussa. Mulla tulee nyt toukokuussa kaksi vuotta hiusten vaalentamisesta! Tällä kertaa leikattiin 10cm ja tehtiin kiiltohoito ja oon enemmän kuin tyytyväinen oman hiusvärin kasvatusprojektiin. Laskettiin, että vuoden kuluttua olisi loputkin värjätyt latvat leikattavissa niin, että pituus säilyy aika hyvin.

hiusväri ilman filtteriä

 

Anna

3 vastausta artikkeliin “Viikonloppu Oulussa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta