Uutta ja vanhaa

SAMSUNG CSC

Klaffilaatikosto on perillä! Kirjoittelin viikko takaperin, että tosiaan tuo yksi perintökaluste on päätymässä minulle, enkä melkein malttanut odottaa sen kotiutumista sen jälkeen kun kuulin että saan sen. Hain laatikoston äitini serkulta Espoosta, missä se on ollut viimeksi. Automatka jännitti hirmuisesti, sillä mittojen puolesta laatikoston mahduttaminen meidän autoon oli tekemässä tiukkaa mutta kaikki meni hyvin. Painavahan se oli mutta ei nyt niin painava kuin synti ja reippaan nostamisen jälkeen yläkerran aulan ilme muuttui kertaheitolla. Tässä vielä muistutuskuvat lähtötilanteesta:

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Ja tältä aula näyttää nyt:

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

On aivan ihanaa, että vanha sohva sai parin ja itse pidän, että näin uudessa talossa on mukana jotain vanhaakin. Perintökalusteet ovat mulle tärkeitä ja on ihanaa, että ne kulkevat suvussa. Ei tämä aula näille se kaikista upein näyttämö ole mutta ehkä jonain päivänä nämä päätyvät vielä suurempaan tilaan. Laatikoston takana olevalle seinälle löytyi kesällä isältäni saama valokuva iso-isovanhemmistani perheensä kanssa ja olipa tuossa oiva paikka Villeroy Bochin kyntteliköllekin, sillä laatikosto on edeltäjäänsä Malm-lipastoa niin paljon korkeampi ettei Amos nyt yletä kynttilöihin. Kynttelikkö on varmaan vuoden verran odottanut paikkaansa kodinhoitohuoneen pöydällä, ettei tuo pienin koske siihen. Vihdoinkin sain sen taas käyttöön!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Lipasto seisoo tukevasti tassujaloillaan ja ylin laatikko kätkee sisäänsä avattavan klaffiosan joka sisältää pieniä laatikoita. Sitä voi siis pitää joko auki tai kiinni.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Yhdentekevä muutos yhteiskunnalle, suuri muutos minulle. Ihana, ihana vanha lipasto. Kiitos sukulaisille, että saan vuorostani hoitaa tätä ja nauttia sen puisesta tuoksusta joka henkii historiaa. Saan istua sohvalla jolla ovat istuneet jo niin monet sukulaiseni ennen minua. Ensin Kelhän pappilassa, sitten mm. Töölössä Tipa-tädin ihanassa asunnossa ja nyt meillä. Sohvalla kuulema istuttiin ja juotiin kahvia, mutta ei koskaan syöty. Nyt siinä pelataan pädillä tai se joutuu salakavalasti puhtaiden pyykkien uumeniin kun niitä kipataan kuivausrummusta seuraavien tieltä. Silti lupaan arvostaa sitä! Lipasto on jo nyt niin rakas. Se näyttää siltä kun se kuuluisi sohvan viereen ja on niin kaunis että joka kerta ohi kävellessäni huokaan. En voi verratakaan tätä tunnelmaa minkä kaluste toi tullessaan. Ikean Malm lähtikin samoilla kengillä kiertoon ja onneksi ihana naapurini Jenni löysi sille sopivan paikan, win-win.

Ei ehkä seuraavaa sataa vuotta meillä, mutta ainakin suvussa. Kylläpä on ihanaa saada kotiin vähän antiikkia.

SAMSUNG CSC

Anna

7 vastausta artikkeliin “Uutta ja vanhaa”

  1. Upea klaffilaatikosto. Vanhat huonekalut, etenkin kun niillä on ”juuret” on ihania. Uusi ja vanha istuu sisustuksessasi hienosti yksiin.

  2. Voi kun tulisi muitakin postauksia kuin koti-ja ruokapostaksia. Minä aina palaan lukemaan blogiasi ja toivon, että nyt tulee urheilu ja laihdutusta, mutta ei….taidan pitää tauon lukemisessa ja odottaa, että sinun ihana entinen blogisi palaa taas! Uskon nimittäin, että tämän hetkinen tilanteesi ei ole pysyvä!

    • Moikka!

      Juuri tätä edellisessä postauksessa kerroin kuinka olen lenkkeillyt paljon uuden ystäväni Jarnan kanssa ja teen kyllä terveellistä ruokaa kotona kuten tuota jakaamani broilerikeittoa. Elän aika tavallista arkea johon kuuluu omasta mielestäni terveellisiä elämäntapoja ja yritän parhaani, että niistä tulee tapa ilman sitä, että kirjoitan että laihdutan. Toki voisin kirjoittaa aiheesta enemmänkin mutta jotenkin haluan välttää aihetta sillä se on niin kulunut. Mä haluaisin että mun muutokseni takaisin omiin mittoihin tapahtuu ilman sitä, että mainostan ja julistan blogissa yrittämistä, siksi en ehkä ole aiheesta niin paljon kirjoittanut.

      Joten hei, pidä sä tauko täältä, ehkä löydät aktiivisempia urheilublogeja vaikka täältä FF:n etusivultakin. Kurjaa että en vastaa odotuksia ja olen nyt näin nihkeä, mutta mun elämänvaihe on nyt tällainen. Tausta-ajatuksiahan kirjoitin siis huhtikuussa:

      http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2016/04/01/ei-enaa-yhtaan-dieettia/

  3. Niin ihana piironki! Tuollainen hieman sirompana olisi hakusessa meidän poikien huoneeseen, toki omasi on korvaamattoman arvokas, koska se on suvun perintöä <3 !
    Tyylisi sisustaa tuo upeaa kerroksellisuutta teidän kotiinne, jos kaikki olisi vain uutta (ja hajutonta/ mautonta) olisi se ehkä hieman tylsää.
    Myös minä kaipaan joskus laihdutusjuttujasi, mutta hyvin itsekkäistä syistä :D . Olisit kuvainnollisesti potkimassa minua liikkeelle ja terveellisempien valintojen pariin.
    Ymmärrän kyllä ajatuksesi painonhallinnasta, samaa yritän opetella itse. Hidasta etenemistä, ei varsinaisesti laihdutusta, vaan parempia valintoja ja kestävää hyvää oloa!! Näin neljän lapsen äitinä allekirjoitan myös arjen hektisyyden, kyllä tässä saa pitää montaa palloa ilmassa yhtäaikaa.
    Ihanaa syksyä ja arkea teidän perheelle! Ehkä tässä lenkkipolulla törmätään. En kyllä taida uskaltaa moikkaamaan tulla, joten välitän kiitokseni upeasta blogistasi näin anonyymisti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta