Kesän maukkaimmat juhlat

SAMSUNG CSC

Uskomatonta että nyt on elokuu! Toisaalta olen innoissani ja valmis, sillä heinäkuun loppu oli niin ihanan aurinkoinen että olen ehtinyt istuskella kotiterassilla kahvikupposen kanssa aivan riittämiin. Meidän naapurustosta on tullut tiivis ja tärkeä ja etenkin viereisen talon ystäväni Jarnan kanssa ollaan nähty paljon enemmän kuin koulujen aikaan jolloin arjen pyörittäminen lasten menoineen vie niin paljon aikaa. Parasta on tietysti, että liikunnallinen Jarna ja nappaa mua mukaan lenkille milloin Uutelaan, milloin Mustavuoreen tai Mellunmäen metsiin. Tärskyt tienvarressa ovat arjen ystävyyttä parhaimmillaan.

20160722_195230 20160722_195246 20160722_195354 20160722_195902 IMG_20160731_192859

Viikonloppuna meillä juhlittiin lasten syntymäpäiviä. Amoksella ja Linnealla ei ole syntymäpäivässä eroa vuosien lisäksi kuin kolme päivää joten yhteissyntymäpäiviä on tiedossa varmasti tulevaisuudessakin. Amos täytti kaksi ja Linnea viisi. Hassua että vielä viikko sitten mulla oli 1, 4  ja 8-vuotiaat lapset ja nyt kombon ikä onkin 2, 5 ja 8 vuotta.

20160727_145843 20160729_124900

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tänä vuonna heitin kutsut someen vasta alkuviikosta ja kutsu oli avoin kaikille ystäville ja sukulaisille. Aika usein käy niin, että jos porukan pitää pienenä, huomaa että viime tingassa puolet peruuttaa ja pahimmillaan vieraita on yksi tai ei ollenkaan. Meillä oli open house koko päivän eikä mulla ollut hajuakaan ketkä tulevat ja ketkä ei. Päivä oli oikea menestys ja laskin, että vieraita kävi yli kaksikymmentä. Päivä oli aurinkoinen ja täällä omakotitalossa on niin mukava kestitä kun tilaa riittää. Kotikin tuli laitettua kuntoon ja makuuhuoneen seinään porattiin yölamppuja vielä edellisenä päivänä. Hyvin perinteistä meikäläiselle ennen juhlia! Yritän hoitaa kaikki roikkuneet ja häirinneet asiat kuntoon, että koti olisi kaunis. Yhdessä yllä olevista kuvista näkyvä ystäväni Anni kiitti ja kehui juhlia kesän maukkaimmiksi juhliksi joten hymyä riitti vielä pitkään illalla.

IMG_20160729_222814

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mahtavaa elokuuta kaikille! Oletteko te palailleet jo lomilta töihin? Mä ajattelin nyt palailla päivittelemään aktiivisesti kuulumisia ja juttuja, kun kesä on ollut niin katkonaista blogin kanssa. Jos teillä on jotain postaustoiveita niin kommentoikaahan! Eiköhän nämä blogitkin päivity taas useammin kun jengi on koneen ääressä. Mulla ainakin alkaa olla jo sellainen mukava kutina, eikä ajatus lyö täysin tyhjää näppiksen edessä. Ideoita ja toiveita saa silti heittää!

<3 Anna

Ps. Ihana postaus oli Kertun blogissa Modernisti kodikas. Käykäähän lukemassa Kylässä Karlalla jos luitte puoli vuotta sitten lopettaneet Karlan All I ever wanted is here blogia. Siinä hänen kuulumisia, jotka ilahduttivat ainakin minua. All I ever wanted is here blogia tuli luettua monta vuotta ja monesti kun joku pitkänlinjan bloggaaja lopettaa niin siihen kohdalle oikein jää aukko. Tavallaan tuntee blogistin vaikka ei ole koskaan tavannutkaan ja siksi kuulumiset jälkikäteen ovat aina mukavia.

SAMSUNG CSC

Anna

12 vastausta artikkeliin “Kesän maukkaimmat juhlat”

  1. Vitsi että järkytyin, kun Amoksesta on tullut jo ison pojan näköinen! Todella herkullisen näköiset tarjoilut olleet kyllä :) Ja ps. kesän hiljaiselon aikana on ollut ikävä sun kirjoituksia, sillä tykkään sun aidosta tyylistä!

    • Eikö olekin kasvanut harppauksittain :) Sitä se on lasten kanssa. Mukava kuulla, että ollut postauksia ikävä.

  2. Hei Anna!
    Onnittelut sankareille! Kuulostipa hyvältä idealta tuo ”avoin” kutsu! Tarjottavat näyttää herkullisilta =)
    Mulla on kuukauden tauko työnteosta, sillä vaihadan työpaikkaa. Joten täällä ehtii nyt hyvin ”odotella” postauksiasi ;0)
    Mistä nuo yölamput ovat?! Ihanat!!

    Hei, oliko teillä etupihalla Ruduksen Torino-kivi? Meille laitettiin sellainen takapihalle, ja muistelin, että teillä taisi olla myös?

    Ihanaa loppukesää!

    • Joo meillä on juuri se Ruduksen Torino kivi :) Ihanan näköinen on ja hyvä jalan alla.

      Yölamput on ostettu Stockmannilta mutta muualtakin saa. Ne ovat Frandsenin ball seinävalaisimet.

      Ihanaa loppukesää sulle myös!

    • Niinhän se osalla taitaa olla. Elokuun alku on kuitenkin suosittua loma-aikaa vielä :)

      Kiitos hyvästä vinkistä! Laitan tuon korvan taakse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta