Koska koti on koti

SAMSUNG CSC

Tiedättekö mistä tietää, että illat pimenee? Siitä kun yhtäkkiä kesän tauon jälkeen tekee mieli sisustaa sisällä.

SAMSUNG CSC

Mulla kodin laittaminen kulkee kausittain ja nyt tuntuu, että kokoajan haluaisin laittaa täällä paikkoja kauniimmaksi ja uudistaa vähän. Tänään kävin niillä töin Kodin 1:sen konkurssimyynnissä. Vantaan Porttipuistossa jonot kassoille olivat kuitenkin kolmen tunnin mittaiset joten käännyttiin aika nopeasti kannoiltamme lasten kanssa. Aleprosenttikaan ei ollut parhaimmillaan kuin 20-40% joten mikään ei olisi saanut meitä jäämään tunneiksi jonottamaan. Pitää katsoa jos yrittää joku hiljainen päivä käydä jos konkurssimyynti jatkuu vielä. Mikähän siinä on, että etenkin vuodenaikojen vaihtuessa tulee se fiilis, että kodin pitää elää mukana? Toisaalta tietysti ihanaa, että jouluverhoja ei tarvitse pitää kesälläkin eikä syksynvärejä keväällä ;)

20160727_122829

Kodin ykkösessä matot olivat kyllä alessa ja samoin lamput näyttivät tekevän kauppansa. Meillä on tulossa yläkerran aulaan vanha klaffilaatikosto joka on kulkenut suvussa yhtä kauan kuin sen kanssa ollut sohva. On mukava päästä saattamaan nämä kalusteet yhteen vuosikymmenten seikkailun jälkeen. Voin laittaa kuvia aulasta kun klaffilaatikosto on päässyt perille. Se olisi tulossa tuon vanhan Malm-lipaston paikalle ja sen myötä yläaulan maton voisi vaihtaa joksikin vaalean sävyiseksi, tasapainottamaan ruskeita kalusteita. Kiva siitä aulasta tulee! Tällä hetkellä aulaa ei ole stailattu ollenkaan tuon sohvan saapumisen jälkeen joten se on todella odottanut aikaansa.

20160728_014126

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Sisustuskuvia ei saisi ikinä ottaa näin pimeällä mutta ymmärrätte varmaan pointin hämyisistäkin kuvista. Eliel on saanut huoneeseensa uuden sängyn. Sellainen löytyi pienen sattuman kautta kun etsin mökille sopivaa varavuodetta. Tsekkailemani Artekin laveri 710 löytyi torista oikealla tuurilla ja nyt meidän reipas, pitkä koululainen pääsee edellisen lastensängyn jälkeen nauttimaan patjakoosta 90x200cm joka on aivan ihana. Meidän makuuhuoneessa on ollut muutamana yönä niin kuuma kun lapset kömpivät yöllä viereen, että olen itse hiippaillut tuonne tyytyväisenä nukkumaan. Lasten huoneissa on kiva nukkua, kun tulee katsottua taloa ihan eri kulmasta kun huoneissa ei ole itse asunut.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Noista kahdesta alimmasta näkee pimeällä kuvaamisen vaikeuden ;) Toisessa näkyy lamppu ja toisessa ei. Noita Yki Nummen Kuplat valaisimia näytti ihmiset ostavan tuolla konkurssialessa. Sen hintahan on uutena 199€ ja 40% alessa hintaa näyttäisi jäävän alle 120 euroa. Ihan näpsäkkä hinta kyllä tuosta lampusta.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Alakerrassa mua on ilahduttanut ja ilostuttanut Ferm Livingin Circle kynttelikkö. Sen saa naruilla myös roikkumaan kuten ystävälläni Jarnalla, jonka kodista sen bongasin. Aivan ihana kynttelikkö, joka tulee olemaan kovassa käytössä.

Nyt mä käyn kotitunnelmista unille, kello käy jo kolmea. Öitä!

SAMSUNG CSC

Anna

6 vastausta artikkeliin “Koska koti on koti”

  1. Kaunis sisustus ja kauniita kuvia.
    Meillä on Aallon Golden Bell ostoslistalla. Nyt kun mökillä on sähköt, haluan sinne jotakin oikein kaunista myös valaistuksen osalta.
    Lamppuja ja varjostimia tarvitaan iso määrä, mutta ainakin 1-2 noita Bellejä haluan.
    Ja kyllä – nyt alkaa kohta iskeä tämä syyssisustusvimma vuorostaan.

    • Noi on kyllä herkullisia ja parhaita kyllä pareittain tai ryhmässä. Mun mielestä klassikot sopii mökille myös. Mä oikein janoan jo muiden bloggaajien syyssisustusjuttuja. Niitä odotellessa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta