Kiitollisuuspäivä

SAMSUNG CSC

Mulla on mehut ihan loppu tästä viikosta. Mulla oli torstaina fysiikka 2 -kurssin tentti ja olin jännittänyt sitä melkeinpä kaksi edellistä viikkoa. Laskeminen ei oo mun vahvin laji ja kun olin selvinnyt ykköskurssista niin samantien jatkoin toiselle pakolliselle kurssille. No, torstaina oli sitten tämän 2.kurssin tentti ja sain tietää tuloksenkin samana päivänä, sillä jos halusi että opettaja tarkastaa oman paperin heti, niin sai jäädä odottelemaan tuloksia. Arvaatteko miten kävi? Meikämamma pääsi kurssin läpi, kunnioitettavalla arvosanalla 1 (arvostelu 1-5 eli mulla huonoin mahdollinen) :D Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel meikäläiselle sillä nyt olen kuitannut meidän tutkintoon kuuluvat fysiikan kurssit, joita olin vältellyt vuosia. Jos saan mun yhden sivuaineen sisällytettyä tutkintoon mikä on tarkoitus niin mulla on nyt plakkarissa 137 opintopistettä. Vaikuttaa siis siltä että saan ensi vuonna tehtyä kandidaatintutkinnon (180op) loppuun! Tosin mulla tulee kyllä kauheasti ylimääräisiä pisteitä kun oon käynyt kaikkia muitakin kuin pakollisia kursseja. Sen vuoksi ja kurssien aikataulujen takia mulla menee ainakin vuosi vielä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Kouluhommat siis edistyvät ja oon ollut siitä erityisen innoissani. Oli paras päätös ikinä, tuo että palasin koulunpenkille vaikka jännitti onnistuisiko se ollenkaan kun pienin on vielä pieni. Oon saanut niin paljon sisältöä elämään kodin ulkopuolella ja nimenomaan sitä omaa tekemistä ja aivotyötä. Kotonakin on ollut ihanaa, varsinkin kun mieleeni pujahti tällä viikolla aivan ihmeellisiä ajatuksia…

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Tiistaina nimittäin mun mies lähti käymään päiväseltään Porissa Linnean kanssa, isopapan syntymäpäivillä. He ajoivat sinne autolla yhdessä muiden sukulaisten kanssa ja minä jäin kotiin poikien kanssa. Illalla kun oltiin jo sängyssä ja otin molemmat kainaloon niin mietin ovatkohan reissulaiset kohta kotona. Jostain syystä mulle tuli ajatus, että mitä jos jotain sattuu ja he eivätkään pääsisi kotiin? Mun mielessä pyöri filmi varmaan sadasosasekunneissa mitä elämä olisi ilman miestä ja tyttöä. Miten minä pärjäisin poikien kanssa, miten talo tuntuisi tyhjältä, miten voisin enää ikinä kirjoittaa mistään mitään blogiin ja miten kaikki elämä ja toivo loppuisi vaikka varmasti poikien vuoksi olisi pakko jatkaa. Mietin olinko sanonut tarpeeksi paljon että rakastan ja tunsin ahdistusta kaikista hetkistä kun olen miettinyt miten keskimmäinen on jäänyt huomiotta. Linnean kohdalla aina välillä murehdin sitä, miten vaikeaa on jäädä erityisen esikoisen ja pienimmän kuopuksen väliin hakemaan huomiota. Äitinä sitä taistelee välillä riittämättömyydentunteen kanssa vaikka varmasti yrittää parhaansa. Omatunto suitsuttaa hiljaa korvaan ja muistuttaa mikä on vanhempana tärkeintä. ”Ole läsnä, kuuntele ja rakasta” se sanoo, ihan aiheesta kylläkin tässä maailmassa jossa on aina kiire.

SAMSUNG CSC

Mun oli pakko tarttua puhelimeen ja soittaa miehelle, senkin uhalla että kainalossa nukkuva Amos herää. Olivat matkalla ja kaikki oli kunnossa. Puolen tunnin kuluttua koirat alkoivat räksyttää, ovi kävi ja reissaajat kotiutuivat. Koko talo tietysti heräsi vaikka kello oli pian jo puolenyön. Nukutuspuuhat alkoivat alusta mutta mua ei haitannut. Kaikki olivat kotona ja se nopea ajatus, oli vain ajatus eikä todellisuutta.

SAMSUNG CSC

Tällä viikolla oli muuten jenkeissä thanksgiving eli kiitospäivä. Aika hauska sattuma, sillä juuri torstaina olin kiitollinen aikalailla kaikesta. Illalla lasten serkut oliva täällä leikkimässä ja myös kaukana reissussa ollut siskoni pääsi turvallisesti kotiin.

Kuvien riisipuuro on Valion uuniriisipuuro-reseptillä, tosin 1dl maitoa enemmän kuin ohjeessa. Mulla ei tullut edes kuorta kun sekoitin välillä. Oon tehnyt tätä jo pari kertaa uunissa ja on kyllä helppo. Suosittelen!

UUNIRIISIPUURO

1,6l täysmaitoa

2 3/4dl puuroriisiä

1tl suolaa

Voitele vuoka ja sekoita ainekset vuokaan. Anna hautua 175 asteessa (minä tiputin alun jälkeen 150°) 1h 20min. Sekoita muutaman kerran välillä. Nosta vuoka uunista ja anna vetäytyä 10min. Tarjoa kanelin ja sokerin tai luumusoseen kanssa.

SAMSUNG CSC

Onko teille koskaan tulvinut tuollaisia ajatuksia, että jotain sattuu läheisillenne? Pelottava ja ahdistava tunne. Mulla tuli hetkessä itku kun ehdin edes ajatella mitä elämä olisi ilman osaa perheestä. Enpä taitaisi kestää reissutyöläisen puolisona :)

Anna

10 vastausta artikkeliin “Kiitollisuuspäivä”

  1. Me tehdään kumpikin vuorotyötä, ja on kyllä monesti tullut valvottua kun odottelee toista kotiin – ja etenkin jos ei tule ihan siihen normaaliin aikaan, vaan vaikka 5min myöhemmin niin kyllähän siinä ehtii miettiä vaikka jos mitä kauhujuttuja. Mut ehkä sellanen on myös jollain tapaa hyväkin homma, herättelee tajuamaan miten hyvin asiat ovatkaan.

    Hei tuli tässä mieleen, kun tällä viikolla kuulin sellaisen tiedon, että mm. iittalan kivituikuissa ei suositella polvettavan tina(?)päällysteisiä tuikkuja vaan niitä muovissa olevia (kippo voi haljeta kuumuudesta, ja sellaista on käynytkin). Huvittaisko sua perehtyä asiaan ja kenties postata siitä? (Äkkiäkös siinä sais jonku yhteistyön iittalan kanssa ;) )

  2. Aika useinkin tulee mieleen ko.asioita…mitä jos? Etenkin pimeään aikaan, kun on jotain epätavallista menoa. Usein ajatus hiipii mieleen myös silloin, kun ollaan miehen kanssa kaksistaan autolla jossain. Tosin se on kyllä harvinaista 😉

    Mielestäni se on erikoista tässä ajatuksen kulussa, että ensin pelästyy pelkoaan, mutta lähes samantien mieli alkaa tuottamaan jonkinlaista selviytymissuunnitelmaa arjesta.

    Onnea kurssisuorituksista ja Iloa joulunodotukseen!

  3. Onnittelut fyssan läpäisemisestä!

    Jouduin itse suorittamaan yliopistolla pakollisena kurssina tilastotieteen ja olin valtavan helpottunut, kun läpäisin tilastotieteen jatkokurssin arvosanalla 1 ja vieläpä alimmalla mahdollisella pistemäärällä. (Varmaan säälistä:) Tästä on kulunut jo pari vuotta, mutta se helpotuksen tunne on syöpynyt mieleeni. Kaikki kunnia pikkusiskolleni, joka auttoi kokeeseen valmistautumisessa.

    Kuvasi toivat veden kielelle. Jotenkin ei tule keiteltyä riisipuuroa muutoin kuin jouluna. Olen kertaalleen koettanut riisiuunipuuroa ja oli kyllä vaivaton kokemus liedellä hämmentämiseen verrattuna.

  4. Onnittelut opintojen sujumisesta!
    Mieheni on paljon työmatkoilla – myös toisella puolella maapalloa, ja sitten taas toisella. Ajan kanssa huolesta ja ikävästä on tullut ”normaali” olotila, mutta toisinaan pelottaa, mitä kaikkea voisi käydä. Olemme tavallaan vain me kaksi (muuta lähisukua kyllä on, mutta ei omia lapsia), joten sikälikin tahtoo välillä tupsahtaa mieleen, millaiseen yksinäisyyteen sitä ehkä päätyisi, jos se elämän tärkein ihminen ei palaisikaan. Joskus on niitä sudenhetkiä, kun näitä miettii, mutta aina ei auta soittaakaan (aikaerot mokomat) ja sanoa, että olet tärkeä, olethan kunnossa ja tulethan terveenä takaisin taas.
    Ja voi sentään, kun alkoi tehdä mieli uunissa haudutettua riisipuuroa! Heti huomenna uuni kuumaksi.

  5. Muistan omista opinnoista algoritmikurssit. Olin lukenut lukiossa pätkämatikan, joten ne hienot matemaattiset termit oli ihan hepreaa mulle. Ykkösellä läpäisin minäkin. Tuttu tunne. Tuttu tunne myös tuo, mitä jos jotain tapahtuu.

    Usein jätän siskokset autoon istumaan kun haen esikoisen päikystä. Jossain facen ihanalla keskustelupalstalla ruvettiin pelottelemaan sillä, että auto voi tyyliin syttyä palamaan tai räjähtää parkkiksella (on kuulemma ihan yleistä). Silti jätän joskus varsinkin jos vauveli nukkuu ja pelkään ihan sairaasti. Pelkään myös, että joku kidnappaa lapseni ja monia muita asioita. Ne on oikeasti tosi kamalia ajatuksia jotka tulevat esiin silloin tällöin. Ja aika usein ihmiset vielä jotenkin painostaa ja pelottelee asioilla (tyyliin joku vie vauvani joka nukkuu salin edessä ikkunan takana ja jonka näen käytännössä koko ajan). Ei pitäisi antaa pelolle periksi, mutta minkäs teet. Vuosia sitten mieheni oli ukonilmalla juoksulenkillä ja muutaman metrin päässä salama osui sähkökaappiin. Sen jälkeen olen niitä iltamenojakin pelännyt. Mutta toki ne on hetkittäis tunteita. Silti, maailma on paljon vaarallisempi ja arvaamattomampi nykyään. Onneks asutaan aika syrjässä.

    • Tuo on ymmärrettävää, että monesta maailma tuntuu pahemmalta paikalta nykyään. Harmi en löytänyt millään googlettamalla sitä artikkelia, missä tätä oli puiti laajemmalti. Itse asiassa monellakin mittarilla asiat ovat paremmin. Lapsia kuoli ennen (enkä edes tarkoita mitään kymmenien vuosien takaisia juttuja) paljon enemmän rikoksien uhrina sekä tietysti liikenteessä. Sen löysin äkkiseltään, että suojatiekuolemat ovat kymmenessä vuodessa vähentyneet, etenkin Helsingissä ja luku oli melko roima. Niin, kukapa olisi näiden aikojen uutisista sen voinut päätellä? En minä ainakaan, olisinpa juurikin voinut väittää toisin. Ihmismuisti kun on kyllä siitä hassu, että mutu-tuntumalta nämä eivät mene oikein. Minun lapsuudessa (80-luku) kaikki oli tavallaan huoletonta, mutta lapsia myös meni manan maille enemmän. Ja aikuisia. Oli enemmän rikoksia.

      Se mikä on erona nykyaikaan ja on mielestäni selvä aihe lisääntyneelle turvattomuuden tunteelle on internet. Se lyö pienimmätkin ikävät uutiset heti kasvoille ja mikään ei jää uutisoimatta ja montaa asiaa vellotaan päivästä toiseen. Ennen uutiset eivät hyppineet näin silmille. Itse huomaan selkeästi itsessäni tämän vaikutuksen. Ahdistun päivittäisistä ikävistä uutisista ja tulee juurikin se olo, että mihin kaikki tämä jokaisesta asiasta _vatvominen_ johtaa. En niinkään siis isolla tasolla, mutta olenkin päättänyt pitää some-taukoa sekä olla lukematta niin paljon uutisia/lööppejä. Aika pian huomaa, että kiva ja hyvä fiilis palaa eikä niin paljon vatvo itse päässään näitä ikäviä asioita. Niin tieto vissiin lisää tuskaa.

      HArmi tosiaan etten löytänyt sitä linkkiä missä oli tosi kattavasti selitetty eri vuosikymmenten meininkiä ja mihin lapset/aikuiset tuolloin menehtyivät ja miten lukuisissa määrin. Helsingin Sanomissa se oli.

  6. Äh, noi on ihan kammottavia ajatuksia mutta väkisin niitä tulee silloin tällöin. Mies oli just laivalla ja kauhea myrsky tietysti. Arvaa vaan montako kertaa mielessä kävi että entä jos laiva kaatuu ja mies hukkuu…mitä me sit tehtäis? Heti seuraava ajatus oli että kyllä me pärjättäis, tapahtui mitä tahansa!

    Riisipuuroa täytyy itsekin tehdä joku päivä!

  7. Minun mieheni on tuore taksikuski ja kun (sekään) ammatti ei ole täysin vaaraton,niin pelko siitä että kyytiin sattuu arvaamaton asiakas tai tiellä muuten vain sattuu jonkunlainen onnettomuus… En pystyisi elämään ilman miestäni,eikä kyllä lapsenikaan! Ja kun miehen työ painottuu enemmän viikonloppu yövuoroihin (kello 18-05:00) niin useimmiten havahdun jossakin vaiheessa siihen että ei ole vielä tullut kotiin esim. 6 aikaan aamulla,tulee ajatus jos jotakin sattunut! :( Tottumus kysymys kai vaan. Niinkuin se että kuinka moni nainen lirkuttelee hänelle baari reissun jälkeen :D

  8. Kävin työhaastattelussa ja ei tullut mieleen opiskellessa että koulutodistuksia tutkaillaan tarkasti. Harmittaa, kun siellä masiteriopinnoissa on pari ykköstä, just. Kysyttiin, (kävin ulkomailla tällä kertaa haastattelussa) että miksi olen valmistunut 7vuodessa, mikä oli kun kesti. Minulla on kuitenkin siihen syyt kuten vaihto-opiskelu ja harjoittelu ulkomailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta