Joka kuuseen kurkottaa

Nov1

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

”Elämää kannattaa nauttia ahnain kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän Janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.”

Novellen Elämän Janoon -haaste on tullut viimeiseen osaan minun blogissani. Olen ehtinyt kokeilla miltä elämä tuntui lapsettoman cityhipsterin housuissa Lauttasaaressa, kertonut avioliiton haasteellisesta treffielämästä ja oppinut, että heittäytyminen kannattaa vaikka se tuntuu aluksi vaikealta. Nyt viimeisessä osassa lupasin avata mikä on arkeni suurin Elämän Janoon -haaste: se on opintojen loppuun suorittaminen perhe-elämän ohella.

Nov2

Viime syksynä melko nopeasti kypsynyt päätös lähteä yliopiston penkille takaisin on kannattanut. Olin epävarma onnistuisiko opintojen aloittaminen vielä nyt kun pienin on kotona mutta kaikki sujunut paremmin kuin kuvittelin. Toki opiskelua ei voi verrata aikaan ennen lapsia, mutta toisaalta sen minkä häviän ajassa mitä voin laittaa opiskeluun, sen voitan kokemuksella ja kypsyydellä mitä vuodet ovat suoneet.

Nov3

Lasten syyslomaviikko ei tietystikään osunut yksiin yliopiston väliviikon kanssa, päinvastoin silloin pidettiin viimeisiä tärkeitä luentoja joista en halunnut jäädä paitsi. En millään saanut hoidettua hoitajaa yhtenä aamuna, joten mulla oli kaikki kolme muksua mukana odottamassa kun äiti kävi luennolla. Eväiden kera he istuivat aulapöydässä ja vanhin vahti pienintä kun piirretyt pyöri. En joutunut kuin kerran käydä katsomassa oliko kaikki kunnossa kun he kurkkivat luentosalin ovesta.

Nov4

En missään nimessä tarkoita tällä ottaa mitään supermutsin viittaa harteilleni, vaan yllätyin ehkä itsekin mihin kaikkeen sitä kykenee kun on tahtoa. Olen vuosien aikana kadottanut sitä itseluottamusta joka mulla joskus oli. Epäilin olisiko musta ikinä suorittamaan roikkuvia opintoja loppuun ja jos olisi niin milloin ja miten.

Nov5

Ensimmäisen askeleen jälkeen tulevaisuus tuntuu tulleen valovuoden lähemmäs. Ehkä se ei olekaan niin vaikeaa jos asiasta ei tee itselleen ongelmaa? Keskustelut opinto-ohjaajan kanssa ja konkreettinen suunnitelma ovat tehneet haaveesta helpomman toteuttaa. Ensimmäisen jakson jälkeen olen käynyt kolmessa tentissä ja saanut roppakaupalla opintopisteitä! Akateeminen tulevaisuus voi sittenkin olla minun vaikka olen itä-helsinkiläinen lähiömutsi, nuorena lapset saanut perheen musta lammas. Tuo rooli oli ehkä sittenkin vain minun omassa päässäni, sen punaisen paholaisen sanoja joka haluaa ampua unelmia alas.

Nov6

Nyt tiedän että hätätapauksessa voin ottaa lapset jopa mukaan ja Unicafesta saadaan pikkurahalla ruokaa koko perheelle. Tiedän myös sen, että tämäkin riittää ja olen hyvä juuri näin mutta jos kerran unelmoin jostain niin olisi tyhmää valehdella itselleni etten sitä oikeasti halua, vain sen vuoksi että pelkään epäonnistumista.

Nov7

Tuntuu hassulta selittää esikoiselle, että äitikin lähtee kouluun mutta kun katson yliopistolla ympärilleni, en ole mikään ikäloppu vaikka sitä joskus luulen. Opettajien silmissä olen todennäköisesti nuori tyttönen ja työvuosia mulla ehtii olla edessä vaikka kuinka, vaikka valmistuisin kolmivitosena. Kova tahti saa siihenkin olla, sillä reilun viikon kuluttua mittariin tulee 33 vuotta.

SAMSUNG CSC

Mun tulevaisuus voi pitää sisällään myös jotain ihan muuta, mutta nyt koen että mulla on määränpää tuolla jossain. Olen onnellinen jo tästä syksystä ja siitä miltä tuntuu taas oppia, arvostaa itseään muutakin kuin äitinä.

Voisiko sitä oikeasti olla akateeminen äiti, älykäs nainen ja vielä hyvä vaimo?

Kerropa sinä oma mielipiteesi! Onko se suomalaisen sananlaskun mukaan, että joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa? Ollaanko me saatu äidinmaidossa huono itsetunto ja epäonnnistumisen pelko vai tarkoittaako sananlasku vain sitä, että tavoitteista kannattaa luoda realistisia? Ehkä pieni positiivinen unelmointi ei hallaa tee, ainakaan jos siitä ei suomalaiseen tapaan kerro kenellekään. Paitsi jos pitää blogia :)

novellehaaste-logo-loppuun

Ja käykää ihmeessä lukemassa millaisiin tilanteisiin haaste on vienyt muita bloggaajia. Huimia tarinoita, hauskuutta ja itsensä ylittämistä. Ne löytyvät koottuna Elämän Janoon haastesivulla. Varsinkin Isyyspakkauksen Tommin laulu on ihan mahtava. Miten taitavaa!

Anna

26 vastausta artikkeliin “Joka kuuseen kurkottaa”

  1. Kyllä voi ja jos ei kuusen kurkota, ei välttämättä pääse katajaan kapsahtamaankaan, vaan jää maan pinnalle ;). Tätä kurkottelua olen yrittänyt opetella elämässäni, kurkottelua ilman kyynerpäitä. Unelma pitää olla!

    Lapseni on ottanut käyttöön loistavan neuvottelutaktiikan ”kun vaati yli puolet, mitä haluaa voi saada sen puolikkaan ja enemmänkin”.

    Akateemisuus ei tuo autuutta, mutta joillekkin aloille se vain on edellytys. Itsensä ja sielunsa sivistäminen kannattaa aina.

    Tsemppiä opintoihin!

  2. Itse olen kanssa opiskellut kolmen lapsen kanssa ja käynyt töissäkin siihen oheen. kyllä kaikki järjestyy kun vaan tarpeeksi haluaa jotain!! Sinun blogiasi on kiva lukea, kiitos siitä!! :)

  3. Kyllä voi olla. Itse olen äiti, yrittäjä ja yliopiston opiskelija. Se vaatii uhrauksia, kuten salitreenin väliin jättämistä, tai sosiaalisen elämän minimointia, kyllä se on sen arvoista. Se tunne kun saat uusia opintosuorituksia on mahtava ja motivoiva! Muistan tunteen kun 100 opimtopistettä tuli täyteen, se oli niin siistiä!
    Olen alkanut tekemään listoja, miten voin hemmotella itseäni kun saan seuraavan rajapyykin 130 opintopistettä täyteet, sitten 150op jne..antaa kovasti motivaatiota.
    Vaikka välillä on menty ihan sumussa, katkonaisilla yöunilla, terästettynä yrittäjyyden tuomalla stressillä silti eteenpäin on päästy. Sen välillä unohtaa, miten paljon sitä opiskelun tiimoilta on tullutkaan tehtyä, eikä aina osaa arvostaa omaa panostaan ja tekemistään.
    Vaikkakin, pitäisi olla ylpeä itsestään, sillä äitinä, opiskelijana sekä vaimona arjen pyörittäminen on haastavaa ja säädön määrä on aina vähintään vakio =D

    • Kuulostaa niin tutulta! Mullakin tulee kohta kolme vuotta täyteen yrittäjyyttä ja sekin on opettanut ihan hirmuisesti. Otan joulun tavoitteeksi tuon 130 pistettä itselle, kiitos noin hyvästä vinkistä! :) Sitten voisi jo vuoden kuluttua olla kandintutkinto valmis, jee! Uskomatonta mutta totta!

      Kiitos tsemppauksista ja teidän tarinoista, antaa kummasti puhtia omaan puurtamiseen.

  4. Tottakai voi, kyllä useilla valtakunnan naisjohtajillakin on lapsia. Ajattele meidän kulttuuriministeri Sannia jolla on 2-vuotias lapsi! Johtavia naislääkäreitä, tutkijoita on pilvin pimein.

    Mulla on tiellä yks kandin tutkinto, mutta olen jo kohta 6 vuotta haaveillut lisäopinnoista uudella alalla ja jos saan nyt opintotukihommat toimimaan (eli saan aikuisopintotukipäätöksen) niin saatanpa aloittaa ens syksynä ympäristötieteen/biologian opinnot Turun yliopistossa. Itse ympäristötiedettä ei voi hakea opiskelemaan, mutta tutkinnon voi suorittaa avoimessa tai hakea esimerkiks bilsalle ja sit vaihtaa.. Saa nyt nähdä. Ihana nähdä, että lapsetkin voi ottaa luennolle. Olen itse aikanaan äitini opiskellessa Jyväskylän iltalyseossa viettänyt kaikki illat lyseon järjestämässä kerhossa, semmoista mukavuutta ei varmaan nykyään enää ole missään.

    • Itse luennolle meillä ei saa ottaa lapsia, mutta sinne käytävälle hylkäämistä ei oo kaiketi kielletty *itkunauraa*

      Ihan totta viserrät, hienoja esimerkkejä on varmasti paljon kun vain katsoo pintaa syvemmälle. Kaikki eivät välttämättä työelämässä tuo äitiyttä ensimmäisenä esille. Meikäläiselläkin siis toivoa menestyä vielä ;)

      Kuulostaapa hyvältä, jos saisit jatkaa opintoja. Aina kannattaa hakea, jos vaikka saisikin oikeuden opiskella! =)
      Mulla on tarkoitus opiskella heti kandin päälle maisterin tutkinto, sillä vasta sillä voi meillä erikoistua johonkin pääainesuuntaan. Meillä kandintutkinto on hyvin paljon perusopintoja ja pohjaa vain.

  5. Tunnistan tuon epävarmuuden. Itselläni suunnitelmissa lähteä opiskelemaan uutta alaa kymmenen vuoden töissäolon/äitiyden jälkeen, ensi viikolla olisi soveltuvuuskokeet ja mä epäröin vieläkin! Olisi niin helppoa jäädä tähän tilanteeseen, mukavaan osa-aikaiseen työpaikkaan joka on pikemminkin harrastus kuin työ. Vapaa-aikaa olisi juuri sopivasti. Mutta tiedän että se olisi vain omalle mukavuusalueelle jäämistä. On liikuttava eteenpäin. Eikös se Jennikin laulanut että junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan :). Tsemppiä sinne!

    • Mä vastailen niin hitaasti kommentteihin mutta nyt kun aikaa on mennyt viikko niin kerro heti, menitkö?! :D Toivottavasti bongaat kysymyksen ;) Hirmuisesti tsemppiä!

    • Menin :). Päivä menikin ihan hyvin. Nyt odotellaan tuloksia… jännittää. Kiitos tsempeistä!

  6. Moi Anna! Mäkin oon opiskellut hammaslääkäriksi lasten ollessa vauvoja/pieniä. Kyllähän siinä taiteilemista oli välillä (meillä oli läsnäolopakko 8-16), mutta hyvillä organisointikyvyillä ja tukijoukoilla siitä selvittiin. Nyt tämä toinen lapsista on jo itse opiskelemassa yliopistossa ja olenkin kertonut hänelle, kuinka mulla oli heidät opiskeluaikana. On ihmetellyt asiaa (on poika). Kyllä suomalainen nainen osaa tehdä vaikka mitä eikä ole syytä jäädä mistään unelmista paitsi, vaikka on lapset jo tehtynä! If you can dream it, you can do it!

    • Niinpä! Kyllähän me suomalaismammat pystytään mihin vaan kun päätetään niin! Oon jo nyt saanut vähän itseluottamusta ja kuvittelisin, että kun pienin tästä kasvaa niin oma poissaolo helpottuu juuri noille pakollisille kursseille.

      Piti sulle muuten jo aikaisemmin kommentoida kun oot siellä maailmalla, että mun sisko ja sen mieshän on lääkäreitä (Oulusta myös) ja muuttivat juuri jenkkeihin kun sisko sai post-doc apurahan Stanfordin yliopistoon. Ovat reissulla kaiketi kaksi vuotta. Ihan huikeeta! Kolmen lapsen kera =) Sisko on kyllä ehtinyt! :D

  7. Unelmi pitää olla ja niistä kannattaa pitää kiinni. Ehdottomasti suosittelen niitä myös toteuttamaan. Itse ole 38 vuotias yliopistopinnot aloittanut. Ihanaa on ollut huomata, että tällä omalla tieteenalalla on tosiaan pääosin oman ikäluokan edustajia. Sivuaineita lukiessa tilanne onkin sitten toisin, kun pääosa on siellä 21-25 ikävuoden välimaastossa. Työvuosia todellakin on edessä runsaasti vielä itsellänikin ja eihän opiskelu ole vain nuorten juttu. Taitaa olla pikemminkin niin, että koulutus on elinikäistä ja sellainen jatkuva prosessi. Kaikkea oppia ei saada koulusta vaan elämällä elämää yleensä. :)
    Tsemppiä opintoihin. We can do it!

    ps.http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/21/ikina-ei-ole-liian-myohaista-laakikseen-47-vuotiaana

    • Loistavaa, en oo ainoa kolmekymppinen =) Ja mehän ollaan vielä nuoria ;) Kiva kun kommentoitte. Tsemppiä sulle opintoihin Katjuska!

  8. Ite olen 28 -vuotias opiskelija,joka on tehnyt pari muksua opiskelujen aikana.
    Sen lisäksi pitkä välimatka yliopistolle,työt ja no -pikkulapsiarki kaikkine haasteineen sai minut niin puhki,että aloin jo puhua itseäni lopettamaan opinnot. Minunki kohdalla kyseessä taisi olla pelko epäonnistumisesta..
    Olen kuitenkin nyt päättänyt,että piste kerrallaan etenen maisterin papereita. Vaikka se veisi aikaa,ei kai se haittaa? Paitsi kaikkia muita,esimerkiksi tänään työkaveri ehdotti mulle paitaa,jossa lukisi ”Ikuinen opiskelija”. Ei naurattanut,sen verran arka paikka opintojen venyminen itselle kuitenkin on.
    Joka tapauksessa,tsemppiä sulle! Innoitat meitä muita ruuhkavuosissa eläviä puhumalla asioista suoraan,mutta armollisesti.

    • Noita ”kannustajia” niitä riittää joka paikkaan – tietämättä välttämättä ihmisen tilannetta sen paremmin. Ettei vain pikkuruista kateuden poikastakin ilmassa, ehkä.
      Ja jos käyt töissäkin lapsien ja opiskelujen ohella – ja hoidat siten ns. velvollisuutesi yhteiskuntaa kohtaan – niin mitäköhän se kenellekään oikeasti kuuluu, vaikka opiskelisit seuraavat 20 vuotta. Kehotapa noin kommentoijiakin sivistämään itseään.

    • Näitähän ”kannustajia” valitettavasti löytyy. Olen itsekin törmännyt :/ Mikähän siinä on, että toisten opiskelu on joltain pois?

  9. Tässä tulee nyt ”junnu-osaston” kommentti! ;) Ikää reilu parikymmentä ja kolmas vuosi yliopistolla pyörähti käyntiin syksyllä. Elämäntilanteemme ovat siis hyvin erilaiset, mutta minusta on ilahduttavaa kuulla, että olet jälleen löytänyt inspiraatiota ja ennen kaikkea aikaa opinnoille! :) Koskaan ei ole liian myöhäistä saattaa asioita päätöksen! Tärkeintä on unelmoida ja tavoitella niitä unelmiaan, liittyivät ne sitten opiskeluun, töihin tai mihin tahansa.

    Tsemppiä opintoihin sekä muihin elämän haasteisiin! Pidä tavoitteesi kirkkaana mielessä, kyllä kova uurastus aikanaan palkitaan :)

    • Ihana junnukommentti :) Ja mennään varmaan suunnilleen samoissa opintojen kanssa :D Ihana kun kannustat, todella mukava kuulla noin ihania sanoja <3 Kyllä mä pakerran ja nautinkin vielä. Oon niin kaivannut tätä <3

  10. Aloitin ensimmäisen akateemisen tutkintoni kun nuorin lapsemme oli nelikuinen ja vielä toisella paikkakunnalla. Matkaa oli toistasataa kilometriä ja nyt jälkikäteen kyllä hieman ihmettelen mistä ne rahkeet tulivat. Toisen yliopistotutkinnon (työnantajan ehdotuksesta ja tarpeesta) sain valmiiksi tänä keväänä ja lapsista osa on siis jo aikuisia eli olen opiskellut melkein aina lasten kanssa. Vanhin totesi tässä taannoin kun vitsailin väitöskirjasta, että mikä ettei ja, että he ovat saaneet hyvän esikuvan elämään ”koskaan ei ole myöhäistä opiskella ja mikään ei ole mahdotonta, jos vain itse tarpeeksi haluaa”. Kauniita sanoja, jotka tulivat tarpeeseen, koska jossain syvällä sisimmässäni olen aina tuntenut pientä huonoa omaatuntoa opiskeluistani.

    • Oot just niin kuin mun äiti =) Opiskellut pitkälle ja tasapainnoillut perheen ja opintojen välillä. Voin lohduttaa, että lapsena on koe kärsineeni siitä, musta oli ihanaa että äiti uskoi itseensä ja kehitti itseään sillä halusi niin. Hieno esimerkki meille lapsille <3

      Tsemppiä väikkäriin ;)

  11. Ihanan positiivnen teksti minusta ja kyllä kuuseen pitää kurkotella jos jotain haluaa ja kokee omakseen. Juuri tuo epäonnistumisen pelko mulla ainakin jarruttanut monissa jutuissa ja olen tietoisesti koittanut purkaa syitä miksi tunnen epävarmuutta asioista mitä en edes ole kokeillut. Kovin hassua mutta juuri niin suomalaista mielestäni.

    Kovasti tsemppiä opiskeluun :)

    -Hanna
    http://fitfataitiys.blogspot.fi/

    • Kiitos Hanna! Kyllä tässä pitää karistaa ne suomalaiset ”olen huonompi kuin muut” fiilikset ;) Ja sit vaan antaa mennä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta