Brändinä perhe

20151012_120034(0)

Luin mielenkiintoisen blogipostauksen Petran blogista, jossa hän pohti kolmenkymmenen ikävuoden nurkilla ajatuksia siitä, mitä jos hänestä ei koskaan olisikaan äidiksi. Petra kertoi, että kun on siinä iässä ja ympärillä joka toinen tuppaa niitä saamaan, niin kuuluisiko hänenkin haluta lapsia ja ryhtyä perustamaan perhettä vaikka ei ole koskaan kärsinyt vauvakuumeesta. Petra pohti vastuuta mikä lapsista tulee ja sitä, ettei koe olevansa vielä siihen valmis. Hän mietti myös mitä jos henkinen kypsyminen kestääkin niin kauan, että fyysinen ”parasta ennen” -päivä on jo mennyt?20151012_115902

Postauksessa oli kommentteja samanlaisia ajatuksia kokeneilta naisilta. Jäin tuon jälkeen miettimään sitä, miten erilaisia haaveita meillä ihmisillä on ja miten me halutaan toisia asioita enemmän kuin toisia. Tämä postaukseni lähti siis tuosta liikkeelle ja haluan kertoa minun ajatuksiani miksi halusin äidiksi. Ajatuksiltani olen ollut siis hyvin erilainen kuin Petra, yhtään siis hänen pohdintojaan väheksymättä. Päinvastoin, inspiroiduin ihan postauksen verran hyvästä pohdinnasta ja rehellisistä ajatuksista mitä arvostan blogimaailmassa.

SAMSUNG CSC

Me ollaan oltu mun miehen kanssa yhdessä yli kymmenen vuotta. Tavattiin Pori Jazzeilla aivan sattumalta ja kyseessä taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä. Tiesin että olen löytänyt ihmisen, kenen kanssa haluan tuon kaiken ja onneksi molemmat ajateltiin niin. Muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen meidän kaksioon rantautui se vauvakuume, eikä mennyt hirmu kauaa kun testi näytti plussaa. Olin hauskasti raskaana yhdessä molempien siskojeni kanssa hetken aikaa :) Hekin saivat esikoisensa, molemmat ennen minua.

SAMSUNG CSC

Jo ennen lapsia, mietin minkälainen äiti haluaisin olla. Kun leivoin tai tein ruokaa, niin harmittelin että meitä on vain me kaksi syömässä. Haaveilin, että tekisin rahkalettuja joka sunnuntai jos meillä olisi lapsia. Olin siis ajatuksissani huolehtiva äiti joka tekee terveellistä ruokaa :) Ihan hassu juttu mutta tosiaan tuohon aikaan rahkaletut oli pop ja tehtiin niitä jonkun verran. Koiratkin otettiin ennen lapsia, että olisi joku ketä hoitaa eikä talo olisi niin tyhjä. Taisin kärsiä kotoa muuttamisen jälkeen ”liian hiljaisen talon syndroomasta”, seitsenhenkisestä perheestä kun olen.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Kun aloimme odottaa meidän esikoista, niin olin 24-vuotias ja ennen syntymää ehdin täyttää 25. Mies oli 23, nuorempi kun on. En ollut lähellekään siis mikään teiniäiti, mutta reilusti alle ensisynnyttäjien keski-iän (28). Koin sen olevan hyvä ikä ja ennenkaikkea omaan elämäntilanteeseeni sopiva, mikä lienee tärkeintä. Olin valmis äidiksi vaikka eihän kukaan ole koskaan äitinä valmis. Oppiminen on jatkuvaa ja kestää varmasti eliniän, mutta halusin siihen junaan. Se onnentunne kun esikoinen saapui maailmaan oli jotain niin mieletöntä. Meistä tuli miehen kanssa sillä sekunnilla perhe, eri tavalla kuin aiemmin sillä meillä oli jotain yhteistä jossa oli puolet isää ja puolet äitiä. Mulle äidiksi tuleminen oli mun elämäni suurin asia jonka onnea päivittelen edelleenkin.

SAMSUNG CSC

Mua huvitti kun siellä Monnan juhlissa mun vanha miespuolinen työkaveri jolla ei ole lapsia kuuli, että mulla onkin niitä jo kolme. Hän kysyi, että eikö mulla ”pälli leviä” kolmen kanssa? :D Vastasin, että ei -tämä oli meidän haave. Me molemmat haluttiin lapsia ja nautitaan tästä. Lapset, avioliitto, oma talo ja nämä perusjutut ovat mulle unelmien täyttymys. Vaikka nurisen painosta tai stressistä aika ajoin, en vaihtaisi kuitenkaan mitään pois. En edes sitä, että väsyyneenä teen niitä huonoja valintoja ruoan suhteen ja perhe-elämä näkyy meikäläisessä epäsuotuisasti oman jaksamisen kanssa. Ei lapsiperhe-elämä ole aina mannapuuroa ja mansikoita vaikka siitä on haaveillutkin. Siihen sisältyy aika paljon kusta, paskaa, itkua ja valvomista. Mutta mitäpä me äidit ei kestettäisi?

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Luin että tutkimuksen mukaan Some teki perheestä brändin”Vanhemmuuden ja perhe-elämän brändääminen on tullut osaksi arkea, ja se synnyttää monissa menestymisen painetta. Vaikeuksia kohdatessaan perheet ovat kuitenkin helposti yksin ja hädissään. Itsekseen pärjäämisen eetos on vahva, eikä apua välttämättä kehdata tai osata pyytää, vaikka sitä olisikin saatavilla. Verkon vahvat yhteisöt ovatkin monelle kanava, joissa uskaltaa olla oma itsensä, pyytää apua ja hakea halutessaan nimettömänä vertaistukea”, Minna McGill sanoo. SanomaMedia Finlandin teettämän tutkimuksen mukaan sosiaalinen media suoltaa esimerkkejä täydellisestä perhe-elämästä, mikä aiheuttaa nykyvanhemmille riittämättömyyden tunnetta. Tämä on surullista, eikä ole oikein että perhe-elämää tarvitsisi suorittaa sen mukaan että voi näyttää muille. Bloggaajana haluan korostaa, että paineiden luominen ei ole tarkoituksellista. Perhe on minun unelmani ja kun jaan kuvia, haluan inspiroida ja jakaa hyvää fiilistä oman elämäni ihanista hetkistä. Ei meillä kuitenkaan aina syödä katetusta pöydästä, yhtäaikaa, siistissä kodissa – jossa kaikki on täydellistä.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

On varmasti oikeutettua sanoa, että ei ole valmis äidiksi tai että sen aika ei ole omassa elämässä juuri nyt, vaikka olisi kolmekymppinen. Yhteiskunta varmasti kaupittelee ajatusta ja painostaakin jopa joten ymmärrän harmituksen asiasta jos ei ole pullat uunissa tai aikeissa edes laittaa ;) Ihan yhtä oikeutettua on sanoa että se perinteinen perhemalli on oma haave yhtään sitä häpeämättä, olla onnellinen siitä mitä on saanut vaikka joku toinen unelmoisi eikä välttämättä lapsia toiveista huolimatta siunaannu. Tarkoituksena ei ole että oma onni olisi toisilta pois vaan, että sitä riittäisi meille kaikille <3 Lapsilla tai ilman, ihan niin kuin itse tahtoo.

Mitä sinä olet mieltä? Onko perheestä tullut somessa brändi, vai nautitko perhejutuista esimerkiksi täällä minun blogissani?

Anna

24 vastausta artikkeliin “Brändinä perhe”

  1. Ehdottomasti nautin perhejutuista blogissasi. Ne ovat mielestäni blogisi parasta antia! Itse olen pikemminkin siinä tilanteessa että ollaan miehen kanssa todettu haaveiden sopivan yksiin hienosti, mutta käytännönsyistä (tällä hetkellä synnytys maksaisi 20 000usd….sairasta) odotamme vielä hetken. Toivottavasti lyhyen hetken :)

    Some ruokkii varmasti semmoista siloteltua ja joskus hiukan epärealististakin kuvaa perheen arjesta (puhun yleisellä tasolla, en välttämättä sinun perheestäsi). Mielestäni on kuitenkin lukijan/ katsojan medianlukutaidon vastuulla ymmärtää näkemänsä ja käsittää, että se ei välttämättä ole koko totuus minkä somessa/ blogissa tuodaan esille. Osa lukijoista tietysti unohtaa tämän vastuun ja tuloksena on nämä ”sekin esittelee vain kuinka hienoa ja high-class sen perheen arki on”-keskustelut, jotka ovat mielestäni aivan ala-arvoisia.

    http://www.lily.fi/blogit/brigadoon

    • Voi apua! Suomessa mä oon maksanut synnytyksistä päivien mukaan satasesta oisko neljään sataan euroon per lapsi. Hurja hinta toi jenkkilässä synnyttäminen! En yhtään ihmettele et saa hetken kerätä massia :D

    • Joo tai pitää olla hyvät vakuutukset, jotka täällä yleisesti duunipaikkojen puolesta tarjotaan :) Mun mies tekee tohtoriopintoja ja hänen vakuutus ei korvaa jos minä synnyttäisin! Musta se on vähän outoa, koska hänen vika ;D

  2. Kiitos Anna <3 Kuten kommentoin jo instagramiin, tää sun teksti sai mut liikuttumaan. Siksi, että susta välittyy se, että oot aidosti halunnut olla äiti ja nautit olla äiti. Ehkä myös jollain tavalla kosketti se, että mä oon ajatellut, että äitiyttä pitäisi haluta ja just "tota" äitiyden kuuluisi olla :) Koska mullei oo vielä "tähän ikään" mennessä herännyt sellasia tunteita, oon alkanut pelkäämään, että mitä jos musta ei todella ookaan äidiksi. Musta jokainen lapsi on tärkeä, mutta jos koskaan teen lapsia, haluan, että todella haluan lapsen. Jos tässä on mitään järkeä :)

    Mä uskon, että some asettaa paineita joko perustaa perhe tai elää täydellistä perhearkea. Kyllä mä jollain tavalla kadehdin ihmisiä, jotka on löytäneet perheestä onnen :) Mutten voi kuvitellakaan, miltä mahtaa niistä tuntua, jotka on yrittäneet saada lasta pitkään eivätkä sitä perhettä oo tahtomisestaan saakka saaneet. Se on varmasti aina tuntunu pahalta, mutta nyt some nostaa aiheen enemmän ja enemmän esille…

    Odotan innolla, minkälaisia ajatuksia tää sun teksti muissa herättää :)

    • Mä oon tainnut olla aina kyllä tällainen äidillinen :) Uskon silti et äitejä voi olla hyvin monenlaisia ja monet syttyvät siihen vasta kun se tapahtuu tai myöhemminkin. Toivottavasti et kanna paljon huolta tuosta <3 Ehkä kaikella on aikansa ja asiat menevät juuri niinkuin niiden kuuluukin. Onnihan se on, ettei me tiedetä tulevaisuudesta ihan kaikkea :)

    • ”Musta jokainen lapsi on tärkeä, mutta jos koskaan teen lapsia, haluan, että todella haluan lapsen. Jos tässä on mitään järkeä :)”

      Musta tossa nimenomaa ON järkeä ja paljon:) Yksi ystäväni sai kuulla kovasti ihmettelyä siitä, että ei halunnut lasta heti nuorena, koska hänen kotimaassaan Chilessä ei ainakaan vielä ole tavallista, että nainen haluaa opintojen jälkeen luoda uraa ja lähteä ulkomaille opiskelemaan lisää sen sijaan, että perustaisi perheen. Hän totesi kerran mielestäni tosi kauniisti, että hänestä jokaisella lapsella on (pitäisi olla) oikeus syntyä haluttuna, ei siksi, että lapsia nyt vaan on tapana hankkia.

      Itse jaan saman ajatuksen, eli lapsia ei tähän osoitteeseen ole tulossa, jos nyt ei joskus tule sellainen olo, että niitä ihan todella halutaan. Muiden perhejuttuja seurailen silti ihan mielelläni, eikä noin yleisesti ole mitään lapsia vastaan. Esim. siskoni pojat on ihan hurmaavia (varsinkin kun kriittisellä hetkellä niistä ei kuitenkaan ole itse vastuussa:D) Ja voihan lasten kanssa olla muutenkin kuin hankkimalla oman, just vaikka sukulaislasten tai vaikka vapaaehtoistoiminnan kautta. Sitäkin kautta voi varmaan antaa ja saada rikkautta elämään. Tuskin maailmassa on juurikaan lapsia, joilla olisi liikaa välittäviä ja turvallisia aikuisia ympärillään.

      Oma kysymyksensä on tietysti se, että tietääkö sitä aina, mitä todella haluaa:D Mutta sitten taas toisaalta. Jos uskoo tietävänsä, että katuisi jälkeenpäin jonkin tekemättä jättämistä, niin musta sen on merkki siitä, että sitä ihan todella haluaa.

  3. Hei!

    Jutustasi uupuu mielestäni se näkökulma, että todellakaan kaikilla nää ei ole valintakysymyksiä. Lapsia ei välttämättä niin vaan tule, tai muutoin elämä ei etene niin onnellisessa, perinteisessä järjestyksessä kuin sinun kohdallasi on käynyt. Moni varmasti haaveilee kuvaamastasi ydinperhearjesta, mutta kaikille se ei vain ole todellisuutta. Blogisi on realistinen ja elämänmakuinen, arkea iloneen ja suruineen, siksi sitä on kiva lukea, vaikka oma elämäntilanne onkin jotain aivan muuta. Olet tsemppimimmi! Kiitos siitä!

    • Toki sitä kirjoittaa omasta elämästä, kokemuksista ja siitä omasta näkökulmasta vaikka tarkoituksena ei ole olettaa että kaikilla elämä menisi samaa kaavaa. Pahoittelen jos teksteistä tulee huono fiilis ja olettamus että valintamahdollisuus olisi jokaisella ihmisellä tuosta vain. Olen kyllä kirjoittanut useasti kiitollisuudesta ja esimerkiksi yhden postauksen tahattomasta lapsettomuudesta ja siitä miten näitä ei kannata ottaa itsestäänselvyyksinä <3

      http://toobigtobeme.fitfashion.fi/2015/10/18/brandina-perhe/

      Kiitos kommentistasi ja ihanaa syksyä!

  4. Perhejutut on kyllä itseasiassa blogisi suola mulle vakkari-lukijana tätänykyä. Varmaankin juuri siksi,kun itsekin sain tulla äidiksi puoli vuotta sitten, pari kuukautta ennen kuin 30v tuli mittariin. Itsehän olen halunnut äidiksi niin kauan kuin muistan! Aikaa vain vierähti tähän pisteeseen pääsyyn paljon pidempään,kuin kuvittelin. Ensin piti tietysti löytää lapselle isä ja sen jälkeen tehdä töitä raskautumisen eteen. Uskoin,että minulla olisi ollut hyvinkin realistinen kuva äitiydestä ja perhe-elämästä ennen äidiksi tuloa (ei niinkään suomen,kuin ystävien ja sukulaisten kautta). Kuitenkin todellisuus iski päin näköä aika kovaa ja ensimmäiset pari kuukautta välillä (salaa melkein itseltänikin) mietin, että tätäkö todella olin halunnut. Pikkuhiljaa, päivä päivältä enemmän, äitiydestä on päässyt myös nauttimaan ja löytämään sen äitiyden,josta kovasti aina haaveilin. Luulen,että alun järkytys olisi voinut olla pienempi,jos olisin tullut äidiksi esimerkiksi 5-10 vuotta sitten. Toisaalta luulen,että korvien välin oli hyvä kasvaa ja aikuistua nämä vuodet,jotta pystyn olemaan tällainen äiti kuin nyt olen.

    Summa summarum, itse en ole kokenut somen siloiteltua kuvaa perhe-elämästä paineita aiheuttajana,mutta ymmärrän kyllä miksi jotkut niin kokevat. Kyllähän monet painivat ulkonäköpaineiden kanssa luettuaan esim fitnedsblogeja…

    • Hyvä pointti toi! Voi olla että mitä nuorempi on sitä sopeutuvampi sitä ehkä on :D Toisaalta ikä tuo juuri tuota viisautta moniin muihin asioihin vanhemmuudesssa. Puolensa siis molemmissa :) Mutta hyvin oot selvinnyt siis ekasta puolesta vuodesta ja varmasti vauvavuoden jälkeen koittaa seesteisempiä aikoja. Onnea esikoisesta sinulle <3

    • Kiitos :) Heh, olipa puhelimen auto correct kivasti tuonut sekavuutta tekstiin (mm suomen=somen), mutta ilmeisesti jotain selvää kuitenkin sai 😄

  5. Mulle ainakin some aiheuttaa tosi pahan alemmuuskompleksin äitiydestä. En jaksa aina tehdä terveellistä ruokaa, pynttäytyä töihin, treenata pyllyä stringit jalassa salilla ja hymyillä vastoinkäymisistä huolimatta. Usein myös ihmettelen perheblogaajien tulotasoa; kodit kiiltää ja on viimeisen päälle vaikka töitä ei tehdä nimeksikään. Se ihmetyttää kun itse painaa hommia niska limassa ja silti on rahat loppu viikko ennen tilipäivää. Niinpä olen lopettanut perheblogien seuraamisen. Oma elämäni vaan tuntuu helpommalta ja onnellisemmalta näin.

    • Onpa kurjaa jos blogeista tulee tuollainen fiilis. Hyvä tietysti, et jos sen ymmärtää ja lakkaa seuraamasta sellaisia blogeja niin ei tarvitse tuskailla :) Mä itse kyllään seuraan myös muutamia todella ”täydellisiä” blogeja enkä ahdistu niistä. Kiva, rehellinen kommentti!

  6. Tulin äidiksi reilu pari kuukautta sitten ja ikää on 20. Olinko tarpeeksi kypsä? Tuskinpa, aina sinne synnytyslaitokselle asti. Raskausaikana olin yhä täydellisesti minäminäminä-orientoitunut. Nyt en tunnista sitä ihmistä enää, jonka suurin murhe oli raskausarvet reisissä ja kasvava paino, ja kuinkahan paljon kiloja jää..

    Mekin toivottiin ja haluttiin lasta miehen kanssa, ja vuoden yrittämisen jälkeen hänet sitten saatiinkin. Taisi omalla kohdalla se kasvun paikka olla raskausaikana, joten nyt vauvan synnyttyä voin tuntea itseni Äidiksi isolla äällä ja olen valmis olemaan vanhempi. Jotkut eivät valitettavasti usko, että tämän ikäinen voisi olla ”kypsä” vanhemmuuteen. No en varmaan ollutkaan ennen, vaikka lasta halusinkin. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen valmis ottamaan vastaan mitä tulee ja rakastan tuota pientä enemmän kuin osasin kuvitella että jotakuta voi rakastaa. Olen hyvä äiti, vaikka olenkin nuori. Enkä häpeä sanoa sitä ääneen, edes epäilijöille :)

    Minusta perheen perustaminen on niin henkilökohtainen juttu, ettei siihen voi yhtä oikeaa ikää ja elämäntilannetta edes olla. Eikä yhtä oikeaa kaavaa, miten sen perustamisen tulisi mennä. Jos lapsia ei halua, ei ole pakko. Asiasta saa todella monimutkaisen omassa päässään, vaikka loppujen lopuksi se on noinkin yksinkertainen. Pl tilanteet, joissa lapsia ei kuulu vaikka niitä haluaisikin.

    Ja lopuksi tietysti sanon, että ihana ja puhutteleva juttu anna! Halusin jakaa omankin kantani, vaikka pointti taisi kadota jonnekin rivien väliin ja niiden ulkopuolelle ;)

    • Mukava kun kirjoitit omaa tarinaasi äidiksitulosta <3 Niin se ajatusmaailma muuttuu muutoksissa. Kuulostat äidiltä joka todella rakastaa ja se onneksi riittää <3 Onnea tuhannesti sinulle pienestä ihmeestä. Ihanaa palautetta myös ja kyllä minä ainakin sinun pointin tuolta kommentista löysin :)

  7. Hei Anna!

    Mielestäni sinun blogisi on parhaimmillaan silloin kun kirjoitat perheestäsi! Siitä välittyy silloin sellainen aitous ja onnen tunne että sitä saa vain etsiä monesta muusta blogista! :) Tietyllä tavalla se on myös ”söpön naivia” (hyvällä tavalla!), vähän sellainen kotiäitien prinsessasatu jossa asiat rullaavat luonnollisesti toivottuun suuntaan. Minä en ole löytänyt kovin paljon yhtä ”perinteisiä” perheblogeja, enemmän ja vähemmän tulee törmättyä niihin blogeihin joissa eletään sitä vähemmän perinteistä arkea. Se on mielestäni enemmänkin some-ilmiö, siis hyvinkin henkilökohtaisten asioiden jakaminen suurelle yleisölle. On tilanteita joissa lukija joutuu ikään kuin seuraamaan elokuvatyyliin sivusta isoja parisuhdekriisejä jne.

    Itse myös olen halunnut nuorena äidiksi ja ison perheen, mutta minun elämäni prinssi paljastui sammakoksi, kohdalle osui lapsettomuus ja lopulta ruma avioero. Onneksi minä sain uuden mahdollisuuden ja nyt kaikki on hyvin! Uskallan silti väittää että tiettyen asioiden suhteen ensimmäisen lapsen saaminen alle 25-vuotiaana olisi ollut helpompaa kuin yli 30-vuotiaana.

    Ihanaa syksyä teidän perheelle! <3

    • Kiitos kommentista :) Mieltä lämmittää kun noin kauniisti kirjoitit. Ihan totta myös tuo, että paljon on myös blogeja joissa kirjoitetaan suurista vaikeuksista ja haasteista, eikä niinkään perinteisestä perhe-elämästä.

      Elämää ei tosiaan voi ennalta käsikirjoittaa kuten sun esimerkistä tuli mieleen. Se voi yllättää mutta eihän se aina huono juttu ole <3 Ihanaa syksyä teille myös!

  8. Itse olen 35 ja vauvakuumeesta ei vielä tietoakaan. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 11vuotta. Välillä tulee mietittyä että onkohan se sitten jo myöhäistä jos se joskus herää.. että pitäiskö kuitenki nyt, mut sit jään miettimään Miksi? Enkä keksi siihen ikinä vastausta. Hhmm.

    • Kaikille ei kai välttämättä ikinä tule sitä isoa vauvakuumetta :) Ja elämä ilman lapsia on varmasti ihanaa sekin! Mutta mistäs sitä koskaan tietää, 35 on vasta nuori ;) T. parin viikon kuluttua 33vee

  9. Hei Anna ja kiitokset elämänmakuisesta blogista. Kirjoituksesi herättävät usein ajatuksia, mutta harvoin tulee kommentoitua. Nyt kuitenkin muutama rivi. Minulle kävi juuri niin, että kun se henkinen kypsyys lasten ”hankkimiseen” oli saavutettu, oli se parasta ennen -päiväys sitten jo mennyt. En tule koskaan kokemaan äitinä olemisen onnea enkä tuskaa, eikä mieheni ja minun liittoa tule vahvistamaan se yhteinen, oma pienokainen. Se tuntuu pahalta. Sinun blogisi onkin niitä ainoita ”perheblogeja”, joita on siitä huolimatta kiva lukea, ja tuntuu siltä, että pääsee positiivisella tavalla kurkistamaan millaista se perhearki oikein on iloinen ja suruineen. Kirjoittamisestasi välittyy kiitollisuus siihen, mitä olet saavuttanut, et pidä sitä itsestäänselvyytenä.

    Aurinkoista syksyä!

    • Kiitos sulle ihanasta blogipalautteesta ja voi että, otan osaa tuskaasi. En oikein osaa sanoa mitään, mikä voisi lohduttaa, muuta kuin että ihana ihminen olet kun kauniisti kommentoit ja kerroit sinunkin tarinasi. Tässä ehkä mietittävää niille jotka empivät hedelmällisen iän loppupuolella, aikaa kun ei ole kuitenkaan kovin pitkään.

      Aivan ihanaa syksyä sinulle ja miehellesi <3

  10. Mulla vähän myös tuo, ettei ”tunnu siltä” eli perhe-elämä tuntuu omaan korvaan kenen tahansa kertomana aika kamalalta. Sunkin tekstistä bongasin ensisijaisesti vain ”kusta, paskaa, itkua ja valvomista” 😄 En ole huomannut blogeissa lainkaan tätä kiiltokuvamaisuutta (en muutenkaan tykkää sellaisista blogeista), joten paineita en ole asiasta ottanut. Ehkä eniten siksi, että pelkään, etten jaksaisi valvoa ja pelkään myös parisuhteeni puolesta. Mieheni on kuitenkin, niin pimeältä ja 50-lukulaiselta kuin se ehkä kuulostaakin, elämäni tärkein asia. Luen silti Anna sunkin blogia muutaman muun perhebloggaajan lisäksi, koska pääsen tätä kautta osalliseksi ehkä sellaista elämänmakuista perhe-elämää, jota en muutoin pääse ehkä koskaan kokemaan. Pelkäänkö, että joskus alkaa kaduttaa? Joka päivä.

    • Mieheni on ykkösijalla, vaikka meillä kaksi pientä lasta onkin 😄 Vain meidän rakkaudesta voi syntyä jotain näin hienoa ja lapsethan ovat (kaikella rakkaudella) geeniemme jatkeita. Ja vastaukseni kysymykseesi: Nautin suuresti perhejutuistasi ja on vain luonnollista, että blogikin ”kasvaa” elämänmuutosten ja elämäntilanteiden myötä :) Välillä salijutut on vähemmällä ja tilalla on muuta (rakentaminen ja opiskelut). Blogistasi on helppo löytää jotain itselleen, on lapseton tai ei, raksaa tai ei 😀

    • Heidi: Ei lainkaan pimeää ja 50-lukulaista vaan ihanaa rakkautta miestä kohtaan <3 Mä muistan jo ennen lapsia kun ajattelin usein mun miehestä ja minusta, että meidän rakkaus on jotain mieletöntä. Että se on suurempaa kuin kellään :D Pidin meitä jotenkin täydellisinä toisillemme ja ehkä se on niin? Vaikka vuosien saatossa ja lasten myötä oon ehkä ymmärtänyt että nuorempana tunteet on aina suurta ja muillakin voi varmasti olla yhtä ihanaa ;) Melkein tuon viestisi jälkeen harmittaa miten sitä ei itse ole jaksanut lasten myötä samalla tavalla palvoa kumppania, sillä musta suuri rakkaus on ihana asia. Ehkä se on tuolla jossain unettomien öiden ja vaipparallin alla, sillä edelleen yhdessä ollaan. Uskon että rakkautta voi silti riittää kaikille, niin lapsille kuin miehelle.

      Liisi: mukava kuulla että nautitte, oli sitten samat jutut itsellä meneillään tai ei :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta