Kohtaamisia

SAMSUNG CSC

 

Näitä silloin tällöin tapahtuvia kohtaamisia ihmisten kanssa jotka jäävät mieleen on sattunut mulle muutaman kerran. Ne pysäyttää eri tavalla kuin arki jossa ollaan tuttujen kanssa tai tavataan ihmisiä työn kautta. Niissä kohtaaminen on oletettavaa eikä erityistä. Erityistä sen sijaan on kohtaaminen jota ei ollut suunnitellut eikä se etene ennustettavasti. Sellainen joka sattui mulle tänään.

Mulla oli ihan tavallinen työpäivä tänään, mikä tarkoitti sitä että mulla oli Somepormestarin tehtäviä kalenterissa ja aikomuksena kuvata materiaalia blogitekstiä varten. Blogijutuksi oli tulossa ”Työpäivä Annan kanssa” eli halusin kertoa kuvin minkälainen mun arkipäiväni on.

SAMSUNG CSC

 

Puolen päivän aikaan lähdin viemään meidän tulevan tapahtuman julisteita ympäri Itä-Helsinkiä. Ensimmäisenä suuntasin Herttoniemen Herttaan, joka on suosittu kauppa näillä huudeilla. Tiesin että siellä on ilmoitustaulu johon voisin laittaa julisteen. Kurvasin paikalle ja olin kiinnittämässä julistetta kun viereisen Otto-automaatin eteen tuli vanha rouva. Hän sanoi kaiketi ruotsiksi jotain hiljaisella äänellä kun en saanut selvää enkä kuullut kuunnolla. Ajattelin että häntä häiritsi kun olin niin lähellä automaattia, jonka kulman takana ilmoitustaulu oli. Jatkoin kiinnittämistä kun hän tuli lähemmäksi ja sanoikin, että tarvitsee apua. Vanha rouva halusi nostaa rahaa mutta hänen oli vaikea näppäillä oikeita valintoja.

Autoin tietysti ja vanha rouva sai nostettua rahaa automaatista. Olin kuitenkin liikuttunut siitä, että hän katsomalla valitsi minut sellaiseksi, jolta uskaltaisi kysyä apua. Kun ikää tulee eikä sormet toimi niin mikä neuvoksi? Odotella automaatin kulmilla sopivaa ihmistä kun lähipankistakin oli poistettu rahannostomahdollisuus. Rouva kiitti minua avusta ja halusi vielä jutella. Hän kertoi että tänään on kaikin puolin huono päivä. Huonoja uutisia omasta terveydentilasta ja yksinään mönkään menneet rahannostoyritykset olivat vaikea paikka. Rouvalla oli sairauden vuoksi vaikea käyttää käsiään ja siksi automaatilla asiointi oli liian hankalaa. Ääni väristen hän kertoi miten rankkaa on sairauden uudet oireet ja se, että paremmaksi ei tulla. Hän oli niin hento ja murheinen, että julisteen kiinnitettyäni nappasin rouvan kainaloon ja halasin. Sanoin, että sellaista se elämä valitettavasti on ja toivotan hänelle paljon voimia jatkoon.

Rouva nyökkäsi ja vastasi, että niinhän se on ja paljon on jo eletty ja koettu. Samalla hän kysyi olisiko minulla mitään korttia, jos hän voisi joskus pyytää apua uudelleen. Sanoin, että ei mulla ole, sillä se on totta. Hän pettyneenä ja minä hämmentyneenä käännyimme eri suuntiin ja tuntui että mun hoivavietti riepoi sydäntä rinnasta. Joo ei mulla ollut käyntikorttia enkä ole avustaja mutta jos tämä vanha rouva oikeasti tarvitsee joskus apua niin enkö minä oikeasti voisi auttaa? Miten olin niin tunteeton, että lähetin hänet matkoihinsa? Autolle mennessä tiesin, että jos en nyt rouvaa enää näe, niin en koskaan löydä häntä. Oma vastaukseni vainoaisi mua varmasti. Pälyilin ympärille ja päätin lähteä nopeasti etsimään. Kurvasin autolla lähimmät bussipysäkit ja bingo. Huivi päässä ja vihreä pitkä takki yllään hän viipotti metroaseman edustalla. Pysähdyin pysäkille ja nousin autosta. Huusin että ”Mummu hei, minä tässä! Joka autoin sua kaupassa. Tarvisitko vielä apua?”

Mummu ilahtui suuresti mut nähdessään ja kertoi että myöhästyi bussista. Hän oli jo matkalla takaisin kaupan edustalle ja oli ottamassa taksin kotiin. Hän kysyi minne olen matkalla ja voisinko viedä hänet kotiin Laajasaloon. Olin itse menossa juuri sinne seuraavaksi joten se sopi mainiosti. Vanhus hyppäsi kyytiin ja juteltiin matka. Kuulin hänen elämästä paljon tuon muutaman kilometrin aikana. Kuinka he harrastivat miehensä kanssa tanssia vaikka hän oli lyhyt ja mies hirmuisen pitkä. Mitä he tekivät työkseen ja minkälaista vapaaehtoistoimintaa he harrastivat. Ja tuon matkan aikana ehdin kertoa omastanikin. Kerroin, että olen vuosi sitten muuttanut pois Laajasalosta kun rakensimme talon. Vanhana laajasalolaisena tiesin myös reitin ja hän asuikin ihan lähellä missä me ennen asuttiin. Ajettiin ostarille ja saatoin vanhuksen kotiin. Laajasalon Puodin kohdalla kysyin, haluaisiko hän kuitenkin mun puhelinnumeron jos jatkossa tarvitsee apua? Vanhus oli onnellisen oloinen ja vastasi että mielellään. Lainasin puodista kynää ja kirjoitin yhteystietoni paperille. Nyt myös minulla oli parempi olo. Mieleeni tulvi oma edesmennyt isoäitini, joka on paljon enemmän kuin muutamat kalusteet jotka olen juuri kertonut perineeni. Minun rakas mummini, jolla oli seitsemän lasta ja viisitoista lastenlasta. Me kaikki rakastettiin mummia ja hoidettiin. Tällä vanhuksella ei ollut ketään, ei lapsia ja edesmennyt mies. Kuka häntä hoitaa?

Vanha rouva puristi paperia kouraansa ja sanoi, että toivottavasti tavataan uudestaan. Sitä minäkin toivon. Toivottavasti tavataan.

SAMSUNG CSC

Anna

36 vastausta artikkeliin “Kohtaamisia”

  1. Ihana.♡ Tämmöiset kohtaamiset on parhaita, kun ihmisten hyvyys voittaa vallitsevan nykymaailman kiireen tunnun ja ei-puututa-toisten-elämään-omassakin-on-tekemistä -asenteen. Ja kun molemmille osapuolille tulee hyvä mieli. Ei sitä tiedä kuinka paljon sinunkin tekemisesi tälle vanhukselle merkitsivät, mutta veikkaan että aika paljon. Arvostan. :)

  2. Voi ei, mä alan itkeä :(. Ihanaa, että autoit mummoa ja annoit vielä numerosikin. Just tällaista on hyvä kuulla näinä aikoina, kun kaikki vaan tappelee keskenään somessa siitä, ketä autetaan ja kuinka paljon.

  3. Todella kauniisti tehty, Anna. Itse vanhustyötä tekevänä arvostan vapaaehtoisia auttajia suuresti! Iäkkäät ihmiset ovat hyvin yksinäisiä ja luultavasti olit yksi päivän sosiaalisista kontakteista mummolle. Jos mummo sattuu joskus soittamaan ja pyytää apuun, ota joku lapsistasi mukaan. Olen työssäni nähnyt kuinka lapset saavat iloa ja naurua vanhuksille moneksikin päiväksi <3

  4. Kiitos tästä! Tosin ei ole kivaa itkeä pillittää aamumetrossa :) .
    Aivan mahtavaa, että autoit! Yksikin ihminen voi tehdä paljon.

  5. Voi Anna miten suuri <3 sinulla on!! Itkuhan tässä tuli. Itse vanhustyössä työskentelevänä tiedän kuinka paljon yksinäisiä vanhuksia on.

  6. Ihanaa Anna! Nyt tuli oikein itku =0) Mummulla on varmasti turvallisempi olo ja sulla levolinen mieli <3
    Hienosti toimittu!

  7. Teit kyllä hyvän teon! Varmasti sinullakaan ei ole aikaa usein olla auttamassa, mutta kuinka suuri merkitys tälle mummulle on, että nyt hänellä on edes joku jolta pyytää apua tarvittaessa. Ja varmasti hän osaa arvostaa pientäkin apua.
    Otan sinusta mallia ja autan seuraavaksi apua tarvitsevaa vaikka itse olisin muka kuinka kiireinen. Itselle ihan pieni juttu voi toiselle kuitenkin olla jotain suurta.

  8. Ihania kommentteja tullut nopeasti! <3 Kyllä tapaaminen herkisti minut, ihan samalla tavalla kun varmasti oli vanhukselle oikea seikkailu ja päivän piristys. Mitään sankaritarinaa en pienestä avustani tarkoita vaan se oli osoitus lähimmäisenrakkaudesta jonka jokainen meistä voi tehdä jonkun samankaltaisen tilanteen kohdatessaan ja varmasti hyvin moni tekeekin <3

    Voi mummut ja papat <3 Sitä kun haluaisi, että kaikilla on apua eikä kukaan jäisi yksin.

  9. Ihana kohtaaminen <3 kerrohan, jos tarina saa jatkoa eli mummo soittaa sinulle. Kiireenkin keskellä meidän kaikkien tulisi kyllä välillä pysähtyä miettimään, onko tosiaan niin kiire, ettei ehdi auttaa naapurin mummoa, lapsen kaverin yh-vanhempaa jne. Pienikin teko voi tarkoittaa toiselle todella paljon.

  10. Tälläisten tekstien ääressä usko yhteiskuntaan kasvaa, onneksi toimit noin sydämellisesti :) lähiaikoina vanhusten yksinäisyys on ollut jonkun verran tapetilla ja toivon, että tekstisi kautta moni muukin innostuisi auttamaan niitä, jotka eivät enää arkisissakaan asioissa jaksa. Omat isovanhempani ovat teräskunnossa, mutta valitettavasti kaikki eivät. Tuntuu niin surulliselta ajatella, että joku päivä suurin osa meistä kaikista kokee tuon vaiheen, kun normaaliasioistakin tulee haastavaa. Ihanaa Anna, että etsit mummon käsiisi. Uskon, että teit hän päivästään, jopa viikosta tai kuukaudesta erinomaisen. Hänethän voisi ohjata mm. Punaisen ristin Ystävä-palveluun, jossa hän saisi uutta seuraa, vaikkei täysin yksin olekaan :)

  11. Voi että, sinunlaisia aitoja ja rehellisiä ihmisiä on vielä.. 💕 Teit ihanasti, toivon että tekisin itse vastaavassa tilanteessa samoin. Nykyään ollaan ihan liian kiireisiä ja välinpitämättömättömiä. Surettaa niin ajatuskin, että Suomessa on niin paljon yksinäisiä vanhuksia,

  12. Itkin koko kirjoituksen…ihanaa ja hyväsydämistä. Se on kummallinen juttu että ajattelee että auttamisesta tulee hyvä olo autetulle, mutta oikeesti oma olo on yhtä hyvä :) Mahtavaa että on vielä hyviä ihmisiä, niitä jotka kunnioittavat muita ja antavat uskoa huomiseen. Pelastit varmasti mummon päivän ja mä uskon että hyvät teot palkitaan. Kiitos hienosta blogista ja siitä että uskallat olla oma itsesi.

  13. Itkuhan tässä tuli, tätä lukiessa. Ihana sinä. Tuli ajatelleeksi omia isovanhempia ja kuinka hyvältä tuntuisi jos joku heitä auttaisi noin. Ja olen viime aikoina miettinyt paljon tämän maailman pahuutta ja ihmisten ilkeyttä, niin tällaiset teot herättävät kyllä toivoa tähän ihmiskuntaan.

  14. Koskettava kertomus, ihanaa että autoit. :) käyn itse vapaaehtoistyönä kahden viikon välein yhden yksinäisen mummon luona kahvilla. Minulle kaksi tuntia kahteen viikkoon ei ole suuri määrä, mutta tälle mummolle omien sanojensa mukaan vierailuni ovat viikkojen kohokohtia. Suosittelen kaikille vastaavaa toimintaa, sillä kaksi tuntia kaksi kertaa kuukaudessa ei vie aikaa miltään mutta saat oikeasti hyvän mielen ja viisasta, elämää nähnyttä juttuseuraa :)

    • Ihana kohtaaminen!

      Mummonystävä, olen ollut kiinnostunut vapaaehtoistyöstä jo jonkin aikaa. Tekemäsi vapaaehtoistyömuoto olisi itselleni juuri se oikea muoto. Mitä kautta olet itse löytänyt sen? Voisin olla myöskin kiinnostunut :)

  15. Voi Anna ihana, niin kauniisti tehty 💜. Ihana ele, teit mummon onnelliseksi pitkäksi aikaa. Sinusta muuten huokuu sellainen lämminsydäminen ihminen. Onneksi osuit paikalle kun mummo tarvitsi apua.

    Muuten aamulla junassa töihin mennessä aloitin lukemaan tekstiäsi ja enhän mä pitkälle päässyt kun jo kyyneleet tuli silmiini ruuhkajunassa, joten oli lopettaa teksti kesken. Noh töistä lähtiessä päätin jatkaa tekstisi lukemista ja taas kyyneleet tulvahtivat silmiini. Ei kun yritin piiloutua kassini taakse ja pyyhkiä silmät kuivaksi. Nyt tässä kotisoffalla sain luettua ihanan tekstisi loppuun ja niin niin silmät kostuivat, mutta ei haittaa kotona vetistellä.

  16. Ihana kirjoitus ja kohtaaminen! Kyllä tuli silmiin kyynel jos toinenkin tätä lukiessa <3 työskentelen iäkkäiden parissa ja asiakkaistanihuokuva kiitollisuus on jotain sellaista, mitä pitäisi itseki opetella. Niin pienillä teoilla tai sanoilla voi yksinäiselle ikäihmiselle olla valtava merkitys :)

  17. juuri oman pappani menettäneenä ja toisen mummini ollessa vakavasti sairaana, sekä vielä itse raskaana tähän kaupan päälle, niin itku tuli. Arvostan. <3

  18. Oi ihana tarina! Olen niin iloinen, että vanhus tapasi juuri sinut ja sinä vietit hänen kanssaan omasta elämästäsi pienen hetken, mutta tälle vanhukselle se oli varmaan pisimpiä hetkiä moneen vuoteen. Itse tulen surulliseksi, kun työssäni näen monia yksinäisiä vanhuksia ja mietin, että mitä heille kuuluu ja onko heillä ketään seurana viimeisinä vuosina; juuri silloin kun tarvitsisi eniten apua. Kuinka monta hienoa tarinaa jääkään kuulematta, kun nykyihmisillä on niin kamala kiire ja suuria muutoksia kokeneita vanhuksia ei kuunnella tarpeeksi. Nykyvanhukset ovat kokeneet niin paljon ja yhteiskunta on muuttunut heidän aikanaan todella paljon, joten näitä tarinoita pitäisi kirjoittaa ylös!

    Itse olin kerran kävelylenkillä koirani kanssa ja näin vanhan rouvan talonsa postilaatikolla. Hän oli jo yli 90 -vuotias ja pyysi minua istumaan kanssaan terassille, vaikka minulla oli koirakin mukana. Kävelin ruovan kanssa kuistille ja istuttiin siinä hetki. Hän kertoi olevansa entinen äidinkielen opettaja ja asui nyt vanhassa rintamamiestalossa yksin. Hän myös kertoi kuinka naapuritontin pikkuisessa lisätalossa aikanaan asui koko suku ja siihen rakennettiin myöhemmin isompi talo. Hän myös pyysi minua tulemaan uudelleen käymään ja kirjoittamaan ylös hänen muistojansa ammoisista ajoista.

    En tiedä miten rouva nyt voi, koska muutin toisaalle. Välillä mietin, että minun pitäisi mennä katsomaan onko hän edelleen kotona vai mitä hänelle on käynyt.

  19. Olen itse ollut muutamia kertoja vastaanlaisissa tilanteissa ja auttamassa. Toisaalta niistä jää itselle ikuiseksi ajoiksi hyvä mieli, mutta toisaalta myös suru siitä, kuinka paljon maailmassa on yksinäisiä ja avuttomia ihmisiä. Mutta maailmaa voi omalta osaltaan tehdä hiukan paremmaksi edes yhtä ihmistä auttamalla. Koko maailmaa ei voi parantaa – ei ainakaan jos tekee kuten liian monet: kävelee tylysti ohi.
    Onneksi sinä et tehnyt niin.

  20. Itkuhan täällä tuli. Ja vielä muutenkin tunteet herkillä niin ääneen täällä vollotan. Koskettava kohtaaminen. Ja Anna, olet ihana ihminen ja myös sisäisesti todella kaunis. Onneksi sinunlaisiasi on vielä olemassa <3

  21. Hei Anna,
    en ole ikinä kommentoinut yhteenkään blogiin vaikka olen lukenut blogeja monen monta vuotta.
    Tämä tekstisi kuitenkin kosketti ja sai minulle kyyneleet silmiin keinuttaessani 3kk ikäistä esikoistani keinutuolissa.
    Tiedän työni puolesta, kuinka paljon on vanhuksia, joilla ei ole ketään auttamassa ja yritän itse olla työssäni niin paljon avuksi kuin voin (ja en siis ole edes hoiva-alalla). Toimintasi oli pyyteetöntä. Toivottavasti voin itse joskus toimia vastaavanlaisesti ja kokea samanlaista ylpeyttä mitä nyt koen pelkästään sinun puolestasi! Jos tuossa lauseessa nyt mitään järkeä edes oli ja ymmärrät mitä tarkoitin :) Mukavaa syksyn alkua ja toivottavasti päiväkotikuviot järjestyvät :)
    T. Sini

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta