Kaikki maailman herkut

SAMSUNG CSC

 

Nyt dieetillä ollessa mulla on muistunut mieleen yksi ajatus josta en pääse yli. Tää ajatus tuli mulle jo kauan sitten, eli silloin kun punnitsin blogin aloittamista ja toisen raskauden jälkeen mun paino ei lähtenytkään tippumaan samalla tavalla kuin esikoisesta. Olin painavampi kuin ikinä ”normaalisti” ja ruokahalu oli sen mukainen. Toki olin vast’ikään synnyttänyt ja imetin Linneaa ja hormoneillakin saattoi olla osansa mun ajattelutavassa, mutta silti. Mä silloin mietin että miten mua ahdisti mun koko ja kypsyttelin ajatusta laihduttamisesta. Olin kuitenkin tottunut syömään mieleni mukaan ja yksi mun paheista oli käydä kahvilassa ja ottaa joku ihana leipä kaikilla täytteillä. Lempparileipiä oli esimerkiksi sellainen jossa on kunnon suolaista juustoa ja sen kaveriksi kalkkunaa tai muuta lihaa. Kahvilassa valitsin aina silloin kuten edelleenkin, mielummin suolaisen herkun.

SAMSUNG CSC

 

Mikä se ajatus sitten oli? No se oli sellainen kun yhtenä päivänä himoitsin kamalasti Arnolds Donutsin bagelia. Olin syönyt sellaisen jollain kauppakeskuskäynnillä Sellossa ja kun pohdin laihduttamisen aloittamista niin mulla pyöri mielessä vaan se bagel. Mietin sitä bagelia, jossa oli Philadelphia tuorejuustoa, lihaa ja muita mun valitsemiani täytteitä ja sitä, että en halua sellaista elämää jossa en voi syödä bageleita. En tiedä saako kukaan nyt tästä ajatuksesta kiinni, mutta mulle se bagel edusti kaikkia maailman herkkuja. Pohdin siis ihan oikeasti sitä, että valitsenko mielihalujen mukaan syömisen sen hinnalla, että olen ja tulen olemaan ylipainoinen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Toki tuo pohdinta auttoi mua päätöksenteossa. Tiesin että laihduttaminen ja terveellinen elämäntapa ei poissulje satunnaista herkuttelua mutta se kuitenkin tarkoitti sitä että vanhasta tavasta, syödä aina mitä haluaa oli siirryttävä siihen, että syö pääsääntöisesti muutakin kuin bageleita. Valinta oli tavallaan helppo, sillä tiesin että normaalipainossa olen onnellisempi, ihan siitä syystä että viihdyn vartalossani paremmin silloin ja kun mulla itselläni on hyvä olo, niin säteilen sitä myös ympärilleni. Jonkunlainen surutyö oli kuitenkin siinä, että luovuin vanhasta, niissä oli myös hyvää -mahan hyvää.

SAMSUNG CSC

 

Nyt mun ruokaremppaa on jälleen takana kuukausi-kaksi. Kolmas raskaus ja stressaava elämäntilanne heitti mut takaisin arkeen jossa kasvikset loistivat poissaolollaan ja energia napattiin mielummin kahvilan tiskiltä kuin omista eväsrasioista. Molemmat tavat elää on mulle tuttuja, niin se että syöminen sujuu ilman suurempaa stressiä ja voin fyysisesti hyvin, kuin se että jojoilen ja tiedän että painoni nousee huonojen valintojen seurauksena. Painonpudottaminen uudestaan vaatii sen, että lautaselle eksyy enemmän niitä hyviä valintoja kuin huonoja, mutta vanhat tavat istuu tiukassa. Toisaalta food prepping on tuttua, osaan heittämällä tehdä itselleni terveellisen aamupuuron tai smoothien ja kaapista löytyy kylmälaukku poikineen. Sitä rakastan ihan yhtä lailla, kuin myös sitä että saan istua sohvanpohjalla suklaalevyn kanssa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Mun paino on lähtenyt ihan mukavasti laskuun mutta aivan niin helppoa tämä ei ole ollut. Toisena päivänä olen supermotivoitunut, sillä kapeneva peilikuva saa mut hyräilemään tyytyväisenä, kun vanhat vaatteet mahtuvat vihdoin päälle, polvisäryt ovat helpottuneet ja energiaa on paljon aiempaa enemmän. Toisena päivänä kuitenkin kaipaan hirmuisesti takaisin vanhaan ja ikävöin varsinkin viikonloppuherkuttelua. Eilen kaupassa lappasin kärryyn kaikenlaisia grilliherkkua mielessäni vapun grillaaminen ja se, että sitähän voisi jo viikolla harjoitella. Ostin makkaraa, kermaviilikastiketta, kanaa, pieniä miniburger-sämpylöitä ja ainekset jauhelihapihveihin. Jälkiruoka-aineksiksi ostin kermaa, mascarponea ja marjoja ja mietin että niistä voisi loihtia jotain hyvää! Kotona vasta muistin et hei, eihän mitkään burgerit tai mascarponejälkiruoat kuulu mun ruokavalioon. Se tapa suunnitella tulevaa syömisen kautta ei oikein istu laihduttajalle ja sitä mulla on ikävä. Mähän rakastan ruokaa! Ilta päättyi siihen kun tein koko perheelle ison lasagnen niin söin sitä tyytyväisenä ja karkkia päälle. Maitorahka ja marjat jäi jääkaappiin.

SAMSUNG CSC

En tiedä oonko ihan yksin tämän ajatuksen kanssa tai onko kukaan tarponut syömisen kanssa niin syvissä vesissä, että ihan oikeasti miettii vähän alkoholistin tavoin, että valitsee mielummin pullon kuin kaiken muun, niin samaan tyyliin siitä mahdollisuudesta että kaikki maailman herkut on just sulle. Mä oon miettinyt. Aika kamalaa.

Anna

60 vastausta artikkeliin “Kaikki maailman herkut”

  1. Olen juuri käynyt ihan samojen asioiden kanssa painia. Olen tammikuun alusta laihtunut 12 kg. Kaikesta hyvästä en ole luopunut, enkä aiokaan. Esim. kerran viikossa teemme pitsaa. Lisäksi syön joka viikko karkkia vähän, yleensä salmiakkiaskin. Pari kertaa olen leiponut ja syönyt hyvällä omallatunnolla. Muutaman päivän reissulla söin vatsan piukkaan ravintolassa. Kaikenlainen täyskieltäytyminen on ihan myrkkyä ainakin mulle. Yritän opetella syömään tavallista ruokaa kohtuullisia annoskokoja ja rajoittamaan ilta- ja viikonlopun herkuttelua. Muutama pala tummaa suklaata pelastaa usein…

    • Tutulta kuulostaa ja mullakin on kausia jolloin sellainen sopivasti herkuttelu onnistuu. Mutta jossain välissä se sitten taas karkaa siihen et paino alkaa kiipimään ylös :/ Tsemppiä sulle! Kuulostaa siltä että olet löytämässä tasapainon :)

  2. Nyt on pakko kommentoida, ihan vaan koska loppuun heitit tuon alkoholisti ”näkökulman” koska sitä myös eilen itse sokerihimoissani pohdin! Mieli teki kovasti jotain makeaa mutta jääkaapissa odotti rahka lisukkeineen joten päädyin pohtimaan että jollakin tavalla asiaa voisi ehkä verrata alkoholismiin. Näin laihduttaessa koko päivä oli mennyt hyvin ja silti illan kynnyksellä olin valmis heittämään koko homman roskiin – koska kaipasin sokeria ? alkoholisti kaipaa alkoholia, joten on valmis uhraamaan sen eteen kaiken, niin onko tilanne sama kun tällänen entinen herkkusuu kaipaa sokeria? Olen ollut itse aina sitä mieltä että alkoholistit ovat itse aiheuttaneet ongelmansa, mutta tällä ajattelutavalla se ei enään tunnu niin karulle. Itsehän minäkin olen sokeririippuvuuteni aiheuttanut. Summarum – voitin eilen itseni ja vaikka olin jo tsekannut että multa löytyisi ainekset pieneen lettutaikinaan (juurikin niitä teki mieli) niin valitsin rahkan :)

    • Tuttuja taisteluita! Itsekin olen onnistunut monta kertaa tuossa ja siitä tulee kyllä hyvä mieli! :) Mut eilen meni lasut! :D Loistavaa tsemppiä sulle jatkoon!

  3. Tää on niin jännää miten erilaisia ihmiset on. Minä en välitä ruoasta tippaakaan ja mikään maailman herkku ympärilläni ei saa minussa mitään fiilistä aikaiseksi. Vaikka treenaankin tällä hetkellä kisoihin niin moni tuttuni ei ole ennen tätäkään voinut ymmärtää suhtautumistani herkkuihin ja minä en taas voi ymmärtää miten syömisen ja herkuttelun kanssa voi olla jollekin niin vaikeaa vaikka varmasti voi olla. Minä koen ruoan täysin muuna kuin nautintoa tuovana asiana ja ruoan makuhan kestää suussa niin pienen hetken ja herkuttelusta jää sinullekin käteen ilmeisesti vaan morkkis? Onko se sen arvoista?
    Olen viimeksi syönyt herkkuja muistaakseni joskus 2,5 vuotta sitten ja vaikka lapsilla on karkkipäivä, on synttäreitä jonne leivon ja muu perhe syö eri ruokaa kuin minä niin en koskaan koe himoja muiden syömisiin enkä tunne jääväni mistään paitsi.
    Tuli juttuasi lukiessa jotenkin itseni puolesta onnekas olo ettei tarvitse painia ruokamurheiden kanssa mutta monen muun puolesta surullinen olo:(
    Tsemppiä ihan hirveesti tahtojen taisteluun toivottavasti saat mitä tavoittelet on se sitten kroppa tai ruoka:)
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

    • No ohhoh! Ollaanpa kyllä todella erilaisia! =) Siis ihan huvittavaa jopa et tosiaan näin me ihmiset suhtaudutaan ruokaan hyvin eri tavoilla ja toiselle sen merkitys on ihan eri kuin toiselle. Voisinpa saada palan tuosta sun! ;) 2,5 vuotta sitten viimeksi herkkuja, aikamoista!

    • Nyt on niin hyvää pohdintaa! On niitä jotka syövät elääkseen ja niitä, jotka elävät syödäkseen. Mä olen vuosia yrittänyt ymmärtää syömisen psykologista puolta ja tää postaus ja tää keskustelu ovat todella avaavia. Kiitos taas erinomaisesta postauksesta kaima!

  4. Toi kirjoitus osui ja upposi! Mulla ihan samat fiilikset ja laihdutusprojekti on käynnissä. Alkuvuodesta painoa sain tiputettua 4 kg aika helposti, sitten oli taukoa, juhlia ja ulkomaan matka ja nyt taas olen ryhdistäytynyt. Siltikin ruoka pyörii mielessä ja viikonloput on kaikkein vaikeimpia tässä projektissa. Heinäkuun loppuun mennessä pitäisi olla -10 kg, se tuntuu ylivoimaiselta kun ruoka pyörii koko ajan mielessä.. Tsemppiä!!

    • Kiva kun kirjoitus otettiin hyvin vastaan ja herättää keskustelua ja myös sitä vertaistukea. Ei olla yksin, ei! Ihanaa kevättä!

  5. Moi,

    Sun ajatukset on tuttuja. Ite kamppailin kauan erilaisten dieettien kanssa, kunnes totesin, että rakastan syömistä liian paljon. En ole valmis siirtymään kana-riisi-parsakaaliruokavalioon. Tämä päätös oli elämäni paras. Perus lautasmalli on toimiva ja sitä silmällä pitäen saa ruokavalion koostettua erittäin hyväksi. Toki tällä tavalla paino putoaa hitaammin, eikä mitään kahden viikon jälkeistä WOW -efektiä pääse syntymään, mutta näin muutokset jäävät huomattavasti todennäköisemmin pysyviksi. Itse olen tammikuun jälkeen kehonkoostumusmittauksen mukaan tällä tavalla (ja treenillä) pudottanut 2 kiloa rasvaa ja saanut 2 kiloa lihasta lisää. Paino on siis koko ajan ollut sama 60 kiloa (en ole ylipainoinen).

    Nautin herkuttelusta silloin tällöin, mutta koita pitää 80/20 säännön mielessä mahdollisimman hyvin. Ruokani ovat maukkaita ja nautin niistä. Esim. lohi-pinaatti curryä (resepti: http://www.maku.fi/reseptit/lohi-pinaatti-curry) on tullut syötyä usein. Nam!

    Nyt vasta ymmärrän mitä pysyvä muutos tarkoittaa ja uskon, että tällä tavalla elämällä voin hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mottoni onkin, että tee vain sellaisia muutoksia, mitkä voit pitää mukana loppu elämän!

    • Loistava juttu! Tuo in varmasti juuri se ihanne että saa ihan silmäilemällä koostettua ruokavalion ja jos kerran sillä vielä laihtumisen lisäksi saa lihasmassaa (toki treenaten) niin sehän on varsin loistavaa! Hyvä Elina!

  6. VOi kuule, täällä on yksi aivan samanlainen ja sanottakoon, että vieläkin sinua pahempi!! :( En saa edes mitenkään aloitettua laihduttamista. Joka päiväinen kierre herkkujen kanssa ja päätös siitä, että huomenna palaan kaidalle tielle. Kyllä tässä päässä on jotain pahasti vialla itselläni. Yritän saada tsemppiä blogistasi. Myös nämä tunnustukset muilta parempaa elämää tavoittelevilta antavat tietynlaisen synnin päästön itselleni. Mutta hei, huomenna on taas maanantai!

  7. Kun sitä herkkua syö, voisiko yrittää syödä kohtuudella? Tuskin se pieni annos jotain herkkujäätelöä sulle useita kiloja ylipainoa aiheuttaa tai laihdutusta kaataa! Otat pienen määrän ja sitten jäätelöpurkki kiinni.
    Mun mielestä diettien vika on juuri se että kielletään ”normaali herkuttelu” ja sitten kertyy mielitekoja ja kun antaa periksi alkaakin hirmu mässäily. Kaikkea kohtuudella? Ensin myös kunnon normaali ruoka-annos alle niin mahaan ei edes mahdu niin paljoa sitä herkkua.
    Olet kaunis nainen ja harmi tuo paino-ongelma juttu! :(

    • Ilmeisesti et ymmärtänyt tekstiä ollenkaan? Eihän sitä ylipainoa ole jos kohtuudessa voi pysyä. Kaikki eivät voi.

    • Yritys on kova että voisin syödä kohtuudella! Välillä se onnistuukin mutta aina kun jonkun aikaa menee niin määrät kasvaa siihen, että paino lähtee nousuun. Oppia ikä kaikki!

  8. Niiiin tuttuja ajatuksia! Syöminenhän liittyy kaikkeen… Juhlapyhät tai -päivät ovat lähes herkuttelua varten! Sitten on esim. matkakarkit autossa, leffassa yms. Mä oon kanssa yrittänyt noudattaa ruokavaliota ja parissa kuukaudessa muutama kilo mennyt. Mut kyllä mun täytyy joka päivä erikseen miettiä ja valita paremmat vaihtoehdot. Jos antaa pikkusormen, se vie koko käden ajatuksella…

  9. Itselläni heräsi seuraavia ajatuksia tästä.. Olen normaalipainoinen mutta syön ihan liikaa sokeria. Valitsen monesti herkut ruuan sijaan ja niistä saan kiksit. On ollut kausia kun olen liikkunut sen lisäksi ja rasvaa on lähtenyt mutta se ei ole ollut pysyvää. Aina haluaa mieluummin nauttia ja syödä ja syödä spontaanisti kuin suunnitella kaikkea. Se teki hulluksi. Toki toiset on herkempiä lihoamaan mitta mietin että miten paljon oikeasti täytyy syödä että saa ylläpidettyä 100kg? Vaatii sekin jo työtä. Kuvittelisin että normaali painossakin voisit aika paljon herkutella painon nousematta. Ymmärrätköhän yhtään mitä ajan takaa. Että ei kaikesta pidä luopua. Voihan sen äärimmilleen vetää ja voi olla että koet ettei paino lähde kuin näin että syöt yksipuolisesti ja tarkkaan punniten. Mutta se ehkä syö sitä pysyvää onnistumista ja elämäntapaa. Ruuan punnitseminen ei mielestäni ole osa pysyvää tasapainoista elämäntapaa.

    • Niin, kyllä mä ymmärrän. Haluat siis pohtia kuinka paljon 100-kiloinen syö että ei laihdu. Se toki riippuu kuinka aktiivinen liikkuja hän on ja millainen on perusaineenvaihdunta. Läski ei kuitenkaan nosta peruskulutusta kovinkaan paljoa joten veikkaanpa että verrattuna aktiivisesti liikkuvaan 70-kiloiseen ei kalorimäärissä ero ole montaa sataa kaloria ja sehän kuittaantuu jo kahdella voileivällä. Mun kokemuksen mukaan se on ihan mahdollista, eikä se nyt kauheaa työtä tuottanut ;)

      En mäkään ajattele että ruoan punnitseminen olisi omalla kohdallani ehkä sitä pysyvää ja tasapainoista elämäntapaa, enemmänkin startti tähän että pääsen raskautta edeltävään kokooni. Toivottavasti joskus siinä onnistun! :)

    • Tääkin oli hyvä huomio! Mistä on tullut sellainen käsitys, että 100kg ylläpitäminen vaatisi järjettömien ruokavuorien syömistä. Koska asia on juurikin noin kuten sanot, että ei se läski juuri perusaineenvaihduntaan vaikuta. Se pari ylimääräistä voileipää päivässä tai ylimääräinen kourallinen pähkinöitä riittää.

      Sitten kun paino on tarpeeksi monta kertaa sahannut ylös ja alas, on kroppakin oppinut niin energiatehokkaaksi, että ylipaino pysyy, vaikkei söisi paljoakaan ylimääräistä.

  10. Pakko kyllä sanoa että teksti oli kuin täysin oma kirjoittamani! Olen vasta 20vuotias nuori nainen ja pudotin painoani vuosi sitten kymmenen kiloa. Uuden parisuhteen myötä lopetin laihduttamisen ja jatkoin normaalia elämää, vain terveellisempänä. Nyt olen huomannut itsessäni järkyttävän sokerihimon mikä vallitsee kokoajan. Vieläkin olen hyvin aktiivinen liikkuja, mutta joka päivä on pakko saada suklaalevy tai muuta herkkua. Ja kun kerran syömisen aloittaa sitä on vaikeaa lopettaa! Toivon kaikkea hyvää sinulle ja jos pääset eroon ”addiktiostasi” niin kerro toki miten muutkin kaipaavat kipeästi apua..

  11. Näin ahmimishäiriöisenä ja tunnesyöppönä toi on tosi tuttua tekstiä. Kyllä mä oon mielelläni valinnut sen nautinnon ja hyvän olon syömisestä kuin kituuttelun ilman, mutta sitten taas vaakakupissa toisaalla painaa se että hoikempana on parempi olla, ihan henkisesti ja fyysisesti. Tai siis, erilailla parempi olla. Tosi vaikeita juttuja nää on :/

    • Niinpä, nää on vaikeita. Itse huomaan kyllä kans et syön tunteisiin. Kun oon iloinen, yksinäinen jne. Ja ainahan nyt joku syy on!

  12. Anna et ole ainoa. Meitä on varmasti paljon, blogin ulkopuolellakin. Se on tismalleen sama kuin alkoholismi, ruokariippuvuus, ja vaikea selättää. Uskallampa jopa väittää ettei siitä parane loskaaan kuten ei alhoholismistakaan, mulla ainakin toimii vain nollalinja herkun suhteen. Alkoholiongelmaa ei ole :)

    Samaistun sun tekstiin aivan täysin, olen itsekin dieetillä (tavoite vain 5-7 kg) ja kaipaan vapaata herkuttelua, dekadenttia croissantia joka tursuaa juustoa, perjantai-illan kauppareissua kun miettii mitä ihanaa pastaa sitä vääntäisi, ja ostampa pari suklaalevyä tähän jälkkäriksi ja nyt kun tällä tiellä ollaan ja annettu jo periksi (mikä ihana tunne) niin otetaan vähän jäätelöäkin. Hetki huulilla ja harmitus seurauksena! Enkä ole oppinut tässä 33 vuoden aikana vielä elämään kohtuudessa. Nyt on vaihe karkkipussi kiinni ja ehkä pysyvästi, mun herkkuövereistä kärsii paitsi minä, myös läheiset :/

    Ja tuolle fitnesspimulle joka ei voi ymmärtää. Aivan, sä et ymmärrä. Emmäkään ymmärrä alkoholisteja mutten mene niiden blogeihin ihmettelemään että miks pitää ryypätä kun yksi lasi valkkaria riityää MULLE ;)

    Tsemppiä Anna!

    • Näin juuri, ihan kun mun suusta nuo kauppareissut ym.! Miten ihana onkaan suunnitella perjantai-illan menuuta tai jotain yhteistä ateriaa ja jälkiruokaa. Nams nams vaan! Ruoka on ihanaa!

  13. Itse ylipainon (+10 kg) kanssa käytännössä koko nuoruus- ja aikuisikäni eläneenä olen päätynyt siihen, ettei ainakaan isoa määrää herkkuja syödä vain sen maun takia. Ainakin itse huomaan että tulee syötyä huonosti, jos on tylsää tai ahdistaa tai jotakin muuta. Uskon että oma tottumiseni on pitkälti sitä että olen tottunut turruttamaan tiettyjä tunteita makealla. Ja siitä on todella vaikeaa päästä eroon.

    Muistan käyneeni samaa pohdintaa tuon suhteen, että onko normaalipaino sen kaiken kituuttamisen arvoista. Minulle mielikuva normaalipainosta on sitä, koska en ole tämänkaltaisella syömisellä koskaan siihen päässyt. Enkä silti ole syönyt herkkuja joka päivä. Enkä edes joka toinen. Nykyisin teen AINA niin että herkkua voi syödä vain ruuan jälkeen, eikä ruuasta kuulu säästellä, jotta voi syödä herkkuja. En tiedä onko tämä sinun tapasi toimia, mutta jos jollakin muulla on niin suosittelen kokeilemaan.

  14. Ootko koskaan pohtinut, että voisko sulla olla jotain psyykkistä puolta tuossa? Siis lapsuudesta jotain herkuilla palkitsemis tms juttua joka tekee sun suhtautumisen ruokaan ongelmalliseksi.

    Mä oon aina ollut itse hoikka ja varsinkin lapsena ja nuorena sain vetää hirveitä määriä ruokaa ja herkkuja ja missään ei näkynyt. Iän myötä tähänkin on toki tullut muutosta, mutta edelleenkin kohtuullisen helposti pysyn siellä normaalipainon alarajalla. Silti munkaan syöminen ei aina ole/ole ollut ongelmatonta.
    Joskus parikymppisenä (nyt ikää 33) aloin kirjoittamaan ylös kaikki syömiseni ja laskin kaloreita. Söin aikalailla ihanteiden mukaan ja olin tarkka, että ruokaa tulee n. 3-4 h välein. Olin kuitenkin tosi tiukkis ja jatkuvasti yritin pysyä kaloreissa jossain 1500-2000 kcal/pvä ja samalla urheilin kuin hullu. En kokenut itselläni olevan erityisesti ongelmaa koska mähän kuitenkin söin, enkä jättänyt aterioita väliin. Vaikka eihän se ihan normaalia ole, että herkkupäivinä olin kerännyt niin mojovan kalorivajeen että vedin herkkuja kaksin käsin ja seuraavana päivänä oli aina kauhea ”krapula” ja turvotukset. Tätä jatku 3 vuotta kunnes onneksi itse tajusin, että ei siinä hommassa ollut mitään järkeä ja jätin kalorien kirjaamisen ja ruuan kyttäämisen pois silläkin uhalla että lihoan ihan hirveästi. No enpä lihonnut. Mutta voin sanoa, että mulla oli täysin kateissa semmonen oman kehon tunteminen, että milloin on tullut syötyä sopivasti ja aikalailla oman kulutuksen mukaan jne.
    Nyt 10 vuotta myöhemmin pystyn aikalailla syömään mitä haluan. Meillä on kuitenkin perheessä perusruokavalio terveellinen ja oon vähitellen saanut opeteltua sitä kaikkea kohtuudella-ajattelua. Kartan aikalailla kaikenlaisia tiukkoja dieettejä missä ei saa yhtään soveltaa. En jaksa ajatusta, että kiikuttaisin aina omia eväitä mukana.

    Joka tapauksessa olen sitten miettinyt, että mikä mulla johti semmoseen hieman kieroutuneeseen toimintaan ruuan kanssa ja olen ainakin kaksi asiaa omasta mielestäni keksinyt. Asia 1. oli se, että kun olin lapsi mun äiti tuntu jatkuvasti olevan jollain laiharilla ja dieetillä. Taitaa löytyä joka vuosikymmenelle omat hittidieettinsä jota naiset epätoivoisesti yrittää käyttää. ;D Toinen asia jonka uskon lopulta laukaisseen tuon mun kalorienlaskenta homman oli parisuhde jonkin verran narsistiseen mieheen joka kontrolloi mua ja vaikka olin hoikkaakin hoikempi, naputti mun herkutteluista. Onneksi pääsin siitä suhteesta ja itse tajusin, että ne syömishommat ei menny normaalisti ja olen nyt vuosien myötä hitaasti opetellut olemaan itselleni armollisempi.

    Mutta siis mulla oli pointtina tässä se, että ootko sä koskaan miettinyt taustalla olevia syitä sille miksi sulla on ruokaan semmonen suhde kuin on? Monestihan just kovasti ylipainoisilla voi olla esim. ruokaan semmonen lohduttava suhde. Lapsena saanut ruokaa ikään kuin lohdukkeeksi ja se on sitä sitten aikuisenakin.
    Lähinnä mietin, että jaksatko oikeasti lopun elämää kiikutella omia eväitä mukana ja elellä huipputerveellisesti ja pelätä herkuttelua ettei mopo vaan lähtis käsistä. Ymmärrän, että nyt kun haluat saada enimpiä kiloja pois haluat pitää vähän tiukempaa linjaa, mutta pitäiskö yrittää samalla miettiä niitä psyykkisiä syitä siellä taustalla ja hiljakseen harjoitella siihen ajatukseen, että herkutteluakin vois tehdä kohtuudella ilman että sen tarttee pilata koko hommaa. Eihän se hetkessä tapahdu. Omalla kohdallakin tuntuu, että tässä on melkeen se 10 vuotta vähitellen päästy parempaan suuntaan ja kyllä mullakin välillä tulee ihan överiherkuteltua ja meinaa jäädä päälle se homma. Mutta tilanne on jo huomattavasti parempi kuin esim. viisi vuotta sitten kun piti olla aina ”rankaisemassa” itseään liiallisesta herkuttelusta. =)

    • Voi kuule, monta kertaa! Et ole ensimmäinen joka kysyy ja kun olen blogannut aiheesta enemmän ja vähemmän yli kolme vuotta niin olen sitä myös monessa tekstissä pohtinut. Mun lapsuus oli normaali, kasvoin rakastavassa kodissa ja ruoalla ei palkittu. Jos nyt jotain niin ehkä omistaan sai pitää puolta, kun meitä oli 5 lasta. Kaikki jäätelöpaketit jaettiin kuitenkin kristillisesti tasan, vaikka ei olisi ollut paikalla. En siis tiedä onko lapsuudessa jotain mikä on tämän ajattelutavan syynä, mitään traumojakaan ei ole ja mieskin on normaali! :D En siis rehellisesti osaa sanoa miksi tykkään syödä niin paljon. Ahmimista, oksentamista tai sairaalloista laihduttamista mun historiasta ei kuitenkaan löydy joten ehkä olen vain sitten vaikea tapaus. En tiedä :(

    • Ei tuohon mitään lapsuuden traumoja edes tarvita. Jo kunnon univaje riittää saamaan elimistön huutamaan rasvaa ja hiilareita ja se on monen pienten lasten äitien ongelma. Se ei ole edes tunnesyömistä vaan ihan fyysinen tarve, univajeiset aivot huutavat glokoosia toimiakseen.

      Toki nyt en tiedä kuinka hyvin teillä nukutaan mutta meillä ei ainakaan 7kk vauvan kanssa nukuta, eikä nukuttu raskausaikanakaan eli ihan järkky krooninen univaje päällä. Siihen päälle kaikki muu stressi ja murheet.

      Onhan tuon talonrakennuksenkin täytynyt olla rankkaa. Nostan niin hattua, että olette siihen pystyneet pienten lasten kanssa. Ei mikään ihme, että rankka elämänvaihe näkyy syömisessä. Anna armoa itsellesi! Olet supernainen Anna!

  15. Olin jättämässä pitkää kommenttia ja netti kaatui kesken lähetyksen. Tää menkkahirviö purskahti melkein itkuun, varsinkin kun tää teksti osu ja upposi. Mekin herkuteltiin eilen lasagnella ja sen jälkeen letuilla ja tänään se jäi päälle. Omien ruokien lisäksi meni vanukas ja vaaleaa leipää. Tekee mieli ihan kaikkea. Mä en tajua tätä kroppaa tän kolmannen raskauden jälkeen, ei toimi niin ei toimi. Otin itselleni pt:n ja aloitettiin korkeilla kaloreilla +3000 ja ekan reilun vähennyksen jälkeen paino putosi reilun puoli kiloa ja siihen se jäi. Ottaa päähän. Kroppa kiristyy joo vähän, treenaan kovaa 3x viikko ja viikot noudatan ohjeita pilkulleen- arki rullaa helposti, mutta viikonloppuisin leipuri ja herkuttelija ja superkokki minussa saa vallan- Vappua täälläkin jo odotellaan. Mä haluan sen 20 kiloa pois, mutta alku on näköjään äärimmäisen tahmea, kroppa vain jumittaa ihan sama miten syön, pilkulleen tai lipsuen. Nyt 2kk takana tätä ruokavaliota ja tässä ollaan edelleen tuo valtava vararengas vyötäröllä ja itseen tyytymättömänä.

    Oot suuri motivaatio!

    • Voi ihana! Kuulostit niin tutulta! :) Mullakin viikot soljuu mukavasti mut mikä se on kun tuo ”leipuri, herkuttelija ja superkokki” iskee ;) Tsemiä sulle ja tietty mulle! Muista rakastaa itseäsi oot minkä kokoinen tahansa! <3

  16. Juu! Tuttu juttu :D sitä jopa ajattelee, että on ihan epäreilua, kun ei vaan voi syödä mitä huvittaa, ilman että paino alkaa nousta räjähdysmäisesti. Olen nyt raskaana rv 34 ja painoa on tullut taas melkein 20kg, vaikka muka syön terveellisesti.. Joo syönhän mä sen 4 päivää viikossa ja 3 päivää menee niin että pitää ahmia kaikki maailman herkut :( enkä ymmärrä miksi?! Koska ei siitä tule edes hyvä olo :( Asiasta toiseen, sinulla taisi ristiäisissä olla mamaliciouksen kaunis mekko? Olen etsinyt sellaista netistä ja vähän saman tyylinen löytyi. Osaatko sanoa onko kuinka niukkaa mitoitusta. Olen saman pituinen ja luultavasti saman painoinenkin kun sinä ristiäisten aikaan, että kannattaako suosiolla ottaa se xl?

    • Raskausaikoina mullakin on entistä vaikeampaa tuo tasapainoilu, joten tuttua on!

      Juu mulla oli se Mamaliciouksen mekko ja se on XL, samoin se korallinvärinen mekko joka mulla oli kesällä kun olin vielä raskaana niin sekin oli XL. Mitat oli sen verran isot, että ei ois mulla pienempi mahtunut. Mutta ne Mamalicioksen mekot on kyllä reiluja! Ihan ”tavis” XL mekkohan mulle ei ois mennyt viereenkään :D

      Ihanaa loppuraskautta sulle! <3

  17. M niin tiedan sun tunteen. Itse kamppailen ihan samojen ajatusten kanssa. Olen laihduttanut elamani aikana varmaan viisi kertaa, toki puhutaan alle kymmenesta kilosta. Ensin laihdutan, sitten lopetan ja paino rupee kipuamaan taas ylos, sitten heraan ja laihdutan taas uudestaan. En voi pitaa herkkupaivia joka viikko koska syon niin jarkyttavia maaria. Mutta sitten kun en saa syoda linnoittaudun kotiin. Rinnastqn kaiken tekemisen syomiseen, kavereita nahdessa olisi kiva syoda, elokuviin mennessa olisi kiva syoda, tv ohjelmia katsellessa olisi kiva syoda! ihan sama mita tekee niin olisi kiva syoda. Sitten kun sen kieltaa, alkaa paassa pyorimaan ajatukset etta miksi helvetissa tata edes tekee ja kiduttaa itseaan, kun on paljon ihanampaa vaan syoda. Silti kuitenkin paksumpana tietaa etta olo on kauhea, mieli on allapain, vartalo.inhottaa, vaatteet puristaa ja olo on kurja. Mutta miksi se syomattomyys vaan on niin vaikeaa. En tieda!

    • Niinpä, miten se onkin niin vaikeaa oppia ruoan ja herkkujen kohtuukäyttäjäksi. Sosiaaliset tilanteet on vielä oma lukunsa, kun tosiaan niin moneen mukavaan asiaan liittyy se syöminen, tai se ainakin tekee siitä mukavampaa! Oon mäkin ollut leffassa porkkanapussin kanssa, mut eihän se sama oo! :D

    • Ja se on muuten sellainen juttu että kun on rankkaa niin tulee palkittua itsensä herkuilla ja tuntuu jopa että on siihen oikeus. Sullakin ollut talonrakennusta, raskaus, vauva-aikaa… vähemmästäkin. Mulla on kiireinen työ, pienet lapset, mies vuorotyössä jne. eli arki on tosi rankkaa pitkien työmatkojen takia ja tuntuu kauheelta että edes viikonloppuna ei saa relata juuston ja suklaan parissa :P Ei siinä sen enempää traumoja tarvita.

  18. Köyhänä opiskelijana tuli mieleen että miten paljon rahaa ainakin säästät jos vähennät kahvilaostoksia. Tsemppiä painoprojektiin:)

  19. Teksti osu ja uppos. Mulla käy aika usein myös niin, että löydän itseni herkkujen ääreltä ja vasta syödessä tajuan ettei tän nyt näin pitänyt mennä. Ahmimisen kanssa on joskus aikoinaan ollut ongelmia, mutta onneksi se on jäänyt taka-alalle.

    Olen ollut koko ikäni perso herkuille, herkkup… jo toisessa polvessa. Olen monesti miettinyt mistä se johtuu tuo makeanhimo, mutta en siihen ole löytänyt selkeää vastausta.

    Tavoitteenani on löytää tosiaan tuo kultainen keskitie, jossa saa joskus herkutella, mutta etenkin kiireessä ja stressissä sitä palaa niin helposti vanhaan. Olisi hienoa että oppisi syömään oikein, kuten sanoit ettei tarvitsisi kuljetella omia purkkeja ja purnukoita ilman jatkuvaa dieettiä.

    Tsemppiä ihana Anna!

  20. Mä niiiiiin tiedän tuon tunteen! Nimimerkillä oon näitä viimeisiä 6 raskauskiloa laihduttanut jo vuoden! (Oon normaalipainon ylärajalla..,Ja laihtunut 0 kg). Syöminen vaan on niin paljon houkuttavampaa JUST SILLOIN! Sellainen eletään tässä ja nyt ja huomista (ja kesän pukeutumista…) ei nyt mietitä. Mulle jäi kahdesta raskaudesta kunnon röllykkämaha (paljon extra nahkaa) jolle ei voi laihduttaen mitään. Se aina syö motivaatiota kun elämä on raskasta (erityislapsi täälläkin). Välillä sen suklaan avulla jaksaa päivän. SEN PÄIVÄN JA SEN HETKEN. Mut illalla kaduttaa. En ole kuitenkaan ekaa kertaa laihduttamassa. Nyt oon yrittänyt miettiä niitä vähäkalorisia herkkuja. Ei terveellisiä mut niitä mitä itselle sallin herkkujen sijaan. Esim sokeriton energiajuoma tai cokis. Sokerittomat karkit jne. Pakko olla jotain mihin turvautua kun herkkuhimo iskee. Jotain epäterveellistä.

  21. Ymmärrän sua todellakin! Kärsin ihan samasta ja kun jokunen 5vuotta sitten päätin laihduttaa laihduin ensiksi helposti kymmenen kiloa parissa kuukaudessa (70->60 kg) ja paino pysy poissa muutaman vuoden. Sitten ajattelin että olisin vihdoin valmis herkuttelemaan ja rupesinkin vetämään kaksin käsin herkkuja koska olinhan jo laihtunu 10kg ja mulla olis muka ”varaa” syödä ja ajattelin ettei se paino nouse niin helposti. Oi niin jäikin se herkuttelu putki päälle joka meni jo ahmimisen puolelle, jollain sairaalla tavalla sain mielihyvää tvtä katsoessa ja leipää voilla ja juustolla ja jotain herkkuja päälle ihan sama mitä loppu peleissä kaapit tyhjiks vaan söin. Tulee vaan se pakottava tarve ahmia paljon vaikka siitä ei edes nauti tai maista enää ruokaa. Paino nousi muutamassa kuukaudessa 20kg eli 80 tienoille ja sielä ollaanki sit jo muutaman vuoden pysytty ja joka toinen päivä alotettu se laihdutuskuuri joka loppuu viimestään seuraavana päivänä ellei jo samana iltanan kaupan kautta herkkuja kotiin. :( Yritin olla säilyttämättä mitään herkkuja kotona mutta eihän se auta kun lähi kauppa on muutaman sadan metrin päässä. Ennen olin aktiivi liikkuja ja nykyään hyvä jos kerran kuukaudessa saan itseni salille tai lenkille. Pakko sanoo että kyllä harmittaa tämä nykytilanne! Anteeks tämmönen purkautuminen oli vaan niin hyvä teksti ja pystyn todellakin samaistumaan tuohon.. Nyt otetaan itseämme niskasta kiinni ja pitäisi opetella katsomaan pitkällä tähtäimellä kumpaa tahtoo enemmän, normaalipainoa ja hyvää oloa vai sitä suklaalevyä jonka jälkeen tulee vaan morkkis! :( Tsemppiä sulle, kyllä se siitä oon ylpee ja inspiroitunu susta että oot jo saanu itsesi ruotuun ja paino lähtenyt putoamaan! Nyt mä alotan mun viimeisen laihdutuskuurin ja karistan ees sen 5kg ennen kesää pois! -15kg suosikkihousut odottelee vielä hetken kaapissa.. ehkä joskus ehkä joskus! toivottavasti vielä tämän vuoden puolella! iloista kevättä sinne!:)

  22. Tuttuja ajatuksia minullekin! Omalla kohdalla totesin ruokavalion mukaan syömisen pahimmaksi laukaisijaksi tuollaisille ajatuksille. Itselleni sopii kaloreiden laskeminen, jolloin sitä vapautta syödä mielitekojen mukaan on enemmän. Ja välillä pitää olla myös niitä päiviä, jolloin saa syödä ihan mitä lystää. Terveisin eilen arnoldsin bagelin ja muutaman muunkin herkun syönyt. ;) Itse olen huomannut, että sokerin aikaansaama mielihyvä kuitenkin vähenee mitä useammin sitä syö. Pidemmän tauon jälkeen pala kakkua maistuu taivaalliselta, mutta herkutteluputken jälkeen sitä voi syödä koko kakun.. Ja silti aivot huutavat lisää makeaa.

    Oma laihdutusprojektini on edennyt hiljalleen ja mietin jatkuvasti miten onnistun rakentamaan pysyvän ruokavalion. Laihduttaminenhan on se helppo osuus. Mutta itse kuulun kuitenkin myös niihin ihmisiin, jotka elävät myös syödäkseen. :D Ruoka ja juoma ovat ihania asioita, ja elämä on liian lyhyt vain parsakaalin ja kanan syömiseen. ;) Mutta miten löytää se tasapaino ja kohtuus, siinäpä vasta kysymys.

    Tuntuuhan se välillä epäreilulta, että itse on tuomittu kamppailemaan näiden asioiden kanssa, kun toisille oikein syöminen on luonnollinen asia. Mutta näillä mennään, sitä kuuluisaa kohtuutta etsien.

  23. Voihan aamen! Kyllä tunnistan itsestäni tuollaista alkoholismiin viitattavaa ajattelumallia. :/ En esim koskaan seurassa ”kehtaa” herkutella kuin kotosalla, ja välillä huomaan käyväni salaa kaapilla nappasemassa jotain hyvää suuhuni niin, ettei kukaan näe. Voi apua ja kääks!

    Mutta sulla on ihana ja motivaatiota antava blogi, jota oon oikeesti vuosia jo lukenut. Nyt vihdoin rupesin myös kommentoimaan. :)

    Tsemppiä sulle (ja mulle!). Oot inspiroiva ja ihanan aito!

  24. Kuinka pelottavaa, että juuri nyt kirjoitit tämän jutun. Osui ja upposi! Olen viime vuosien aikana miettinyt paljon, että mikä minussa on vikana ja miksi olen niin heikko etten pysty olemaan ilman sokeria :(

    Ainoa mikä on toiminut pisimpään on ollut täysi herkkukielto. Mulla ei vaan toimi se kohtuudella, koska pienen herkuttelun jälkeen saatan olla monta päivää aivan tuskissani jopa niin pahasti että pakkosyön sokeria purkista jos en muuta herkkua löydä. Ja se hetki kun saan sen makean suuhun… Sitä on vaikea selittää, se tuntuu siltä että koko kroppa rentoutuisi, tulee lämmin ja hyvä olla… Kuinka sairasta tää on?!?! Ja täysin itseopetettua, oon tunnesyömiselläni ehdollistanut itseni siihen että sokeri = onnellisuus.

    Olen 5-10kg ihannepainostani koska olen aina pystynyt skarppaamaan kun paino on lähtenyt käsistä, mutta jojotan edestakaisin. Sairainta on se, että en edes kadu repsahduksiani (kun mä repsahtanut syön kilokaupalla herkkuja monta päivää putkeen) vaan mä olen iloinen siitä, että saan syödä taas herkkuja… Kunnes tajuan taas, että ei näin voi jatkaa. Mä jopa järkeilen sen miksi taas on ok repsahtaa ja ajattelen, että tällä kertaa en syö kuin ihan vähän… Mä niin ymmärrän alkoholisteja! Mistäköhän tähän saisi apua, eihän tää ihan normaalia ole :D

  25. Niiiiiiin tuttu toi ajatus siitä, että ”en halua sellaista elämää jossa ei voi syödä bageleita”! En ehkä haluakaan, mutta tosiaan se että suurin osa ajasta pitäis sit syödä jotain muuta. Itse oon päässyt nyt jo aika hyvin eroon kaikista ns. suolaisista herkuista, leivät, riisit, pastat on aina tummaa ja esim. sipsit oon vaihtanut maissi- ja ruissipseihin (eikä näitäkään mene edes joka viikko), mutta aaah sokeri. Suklaa. Aaaaaaaaaaah. Oon saanut tehtyä itseni kanssa tiukan päätöksen siitä, että kaupasta ei osteta kotimatkalle suklaapatukkaa mutta irtokarkithan ei oo kotimatkasuklaita… joop. Oon yrittänyt pitää jonkun järjen tuossa herkuttelussa, vaihtelevasti onnistuu. Se on niin hassua, joskus menee kaks viikkoa etten syö kuin muutaman karkin miehen pussista ja jonkun kahvipullan kylässä, ja sitten menee kaks viikkoa niin että joka päivä on jotakin. Yleensä tää kyllä kulkee käsikädessä treenaamisen kanssa, kunnon hikitreeniä ennen ei tee mieli syödä mitään sokeria kun sit tulee vaan paha olo, ja jälkeenpäin puolestaan ei haluta yhtään. Sitten kun on sairaana tai ei ehdi liikkumaan niin jo vain käsi käy siellä irtokarkkilaatikoilla…

    Huoh. Tsemppiä sulle! Mä niin tiedän ton jatkuvan tasapainoilun. Nyt oon itse raskaana ja jännittää kyllä missä kunnossa sitä ollaan marraskuussa… mutta ei se auta kuin mennä päivä kerrallaan ja tehdä ne paremmat valinnat ja liikkua sen mitä pystyy ja jaksaa. Onneksi tää tila ei oo ikuinen :)

  26. Moikka!
    Näin ulkopuolisen silmään tuo sinun ruokailu näyttäytyy KOVIN mustavalkoisena,joko tai ajatteluna.
    Dietti vs.sikamättö,kun kumpikaan noista ei edusta normaalia syömistä,tasaista ELÄMÄNtapaa jota on helppoa ja mielekästä ylläpitää. Sinun täytyy etsiä itsellesi sopivat ruoka-aineet,usein ne jotka aiheuttavat ruokahimoja (itselleni esim,leipä=viljat) kannattaa jättää pois.

  27. Tutustu IIFYM-tapaan ja voit syödä grilliherkkujakin. Ei oo järkeä elää elämäänsä niin ettei saa syödä omia herkkuruokiaan, me ollaan kaikki ihmisiä mielitekoinemme, siitä ei pääse mihinkään.

  28. Ootko ikinä harkinnut karppausta? Mä luulen, että se sopis sulle paremmin kun tollanen hiilaridieetti. Omat kokemukset on ollut tosi positiivisia! Ei oo mielitekoja tai nälkää ja ruokaa saa syödä paljon, mutta 3-4 annosta riittää päivässä joka on aika iisiä kokkailun ja itse syömisen suhteen.

    Kannattaa edes harkita! :)

  29. Mun ykkösherkku on just toi Arnoldsin lohibagel! Se on vaan niin parasta.

    Kotiäitivuosina mun oli tosi vaikea kieltäytyä mistään mieliteoista. Nyt kun palasin töihin tulee automaattisesti syötyä terveellisesti! Työpaikan lounasravintola on jotain niin luksusta kun vertaa niihin ainaisiin kotona väännettyihin makaronilootiin. Olen myös saanut jostain itsekuria, sillä työmatkalla joudun joka päivä kävelemään Arnoldsin, Picnikin ym. houkutusten ohi. Mut tän kuukauden aikana en oo kertaakaan mitään ostanut :D

  30. Ihanaa kun kirjoitat näin rehellisesti asioista, kiitos siitä. Itselläni on aina ollut jotenkin epäterve suhde karkkeihin. Olen tässä viime vuosien aikana muutamia kertoja ollut joidenkin viikkojen pituisia pätkiä kokonaan ilman ja yrittänyt niistä vieroittautua, mutta.. ei onnistu. Saatan miettiä läpi päivän vain karkkeja ja miten ihanaa niitä olisi syödä. Ja vaikka onnistuin olemaan viisi viikkoa (!!!) ilman tuossa alkuvuodesta kun kaikkeni yritin, niin ikävöin vielä viiden viikon jälkeenkin karkkeja kuin vanhaa ystävää ja jälleennäkeminen oli sen mukaista onnea täynnä. :D Tiedän että palkitsen ja lääkitsen itseäni karkeilla, mutta en vaan jotenkin koskaan tunnu pääsevän tästä kokonaan yli vaikka onnistuisinkin väkipakolla sinnittelemään hetken ilman. Välillä itsekin mietin, että on tässä jotain alkoholismin kaltaista. Itseasiassa oon ollut on-off tupakoitsija, ja röökin polton lopettaminen on ollut mulle (jokaisella kerralla) miljoona kertaa helpompaa kuin edes parin päivän ero karkeista! Eihän tämä nyt ihan tervettä ole, mutta minkäs teet. Itse taistelen nyt sen kanssa, että saisin karkkipäivät pidettyä minimissään enkä ihan joka päivä lappaisi pussillista naamaan..

  31. Mahtavaa että kirjoitat tästä(kin) aiheesta näin avoimesti. Siis täällä varmaan tuhannes nainen joka voi samaistua TÄYSIN sun sanoihin.
    Terveellisesti syöminen ja laihduttaminen on itselle tosi helppoa, mutta en ymmärrä milloin herkkuhimot laantuu.. ei koskaan?
    Koko viikon pystyt syömään hyvin ja oot niiin ylpeä itsestäs ja hyvällä mielin aloitat herkuttoman viikonlopun. Sitten käy ajatus mieleen.. ”perjantai-illan kunniaksi alle 100g irtokarkkeja”. Kävin ostamassa varmaan 1euron maksavan irtokarkkipussin ja olin ylpeä. Vain vähän karkkia. Samalla ostin marjoja ja kiiviä seuraavalle päivälle.
    Eihän se niin pääty. Ensin syödään karkit ylpeänä. Sitten ajatellaanki että huhhuh raja on nyt ylitetty että onko tässä enää järkeä lopettaa. Sit tyytyväiasenä paahtimeen vehnäleipää ja päälle kaikenmaailman herkkuja. Ja lisää karkkia ja keksiä ja mitä vaan. Ja illalla nukkumaan mennessä ajattelee että se oli semmonen herkkupäivä, huomenna taas normaalin ruoan pariin. Ja siinä käy oikeesti aina niin että sunnuntai-iltana vielä tunkee itsensä täyteen leipää pullaa ja mitä vaan. Koska maanantaina vasta pystyy vastustamaan. Ellei oo kamala sadepäivä tai kuukautisten aika. ”Ehkä voisin pidentää yhellä päivällä tätä herkkuputkea. Ei se yks päivä mihinkään vaikuta.”
    Kaikkein tutuinta on ”huomenna sitten” tai ”ens maanantaina sitten” -tyyppinen ajattelu.
    Uskon silti että kyllä tämäkin taistelu vielä voitetaan :)

    Ja pakko sanoa, oot mahtava esikuva äidistä ja naisesta minulle, nuorelle ja vielä perheettömälle :) Rehellistä pohdintaasi on mahtava lukea! Turha asioita on kaunistella tai yrittää peitellä – sitä ihailen sinussa!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi:)

  32. Apua miten tää osui niin kohdilleen! Häädieetti on menossa mutta katkennut jo moneen otteeseen..oon aiemmin pudottanut painoa ja se onnistuu kyllä mutta miten ei nyt..just viikonloppuna miehelle sanoin että kuinka mä ajattelen ja suunnittelen mun elämää ruuan kautta ja kuinka haluaisin päästä jonkun toisen pään sisälle..kunpa elämää ajattelislkin vaikka treenien kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta