Pihasuunnitelmia

SAMSUNG CSC

 

Kesä ja kärpäset ei ehkä ole vielä täällä mutta meidän perhe on päässyt omakotitaloasumisen ja kevään makuun ainakin! Pihatyöt ovat vasta alkutekijöissään, sillä talosta uupuu rappauspinta sekä maatöissäkin on ollut vielä kaapelin kaivuuta ym.

Jotain pientä ollaan kuitenkin aloitettu ja sehän on tietysti pari kukkalaatikkoa, terassikalusteet ja pallogrilli.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
yksi koristekivi tontin alkuperäisistä kivistä

Tonttihan meillä ei ole mikään suuri joten talon sivuille ei jää paljoa tilaa, eteen ja taakse vähän enemmän. Etupihalle meillä tulee autokatos sekä tietysti pihakiveä siihen alle mihin autot ajetaan. Talo sijaitsee myös vähän korkealla nyppylällä joten pihan reunoihin tulee pienet tukimuurit sillä talo ei ole ihan katutasossa. Nuo tukimuurit ollaan tehty kivistä, jotka tontilta alunperin kaivettiin. Yhden ison lohkareen halusin myös etupihan nurkalle koristukseksi ja se näkyy tuossa yhdessä kuvassa. Kivi on todellisuudessa aivan valtava ja se nostettiin siihen kaivinkoneella. Se on sellainen tähystyskivi jonka päälle lapset voi kiipeillä :)

SAMSUNG CSC

 

Tämä kuva ei ole varsinaiselta takapihalta mihin tulee iso terassi, vaan talon sivulta jossa on ovi keittiöön. Oon todella tyytyväinen mun äidin ehdotukseen laittaa keittiön sivuseinälle ovi joka on kokonaan lasia, sillä näkymä siitä on kaunis ja joka aamu siitä paistava aurinko valaisee sisälläkin ihanasti. Tämä sivu on meillä itäänpäin ja olen käytännössä huomannut, että se on juuri se paikka johon paistaa aamukahvien aurinko. Takapihalla aurinko jää vielä puiden varjoon aamupäivällä ja siellä voi nautiskella lämmöstä vasta lounaan tullen. Takapihan terassilaudoitus on vielä tekemättä ja syykin siihen on selvä. Rahat on ihan finaalissa :D Sitä odotellessa kannoin tuohon mihin haaveilen aamiaisterassia, meidän vanhat parvekekalusteet.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
mun hovikuvaaja tässä postauksessa :)

Tuuli on vielä ihan jäätävä joten hyvin pikaiset kahvit sai tuossa juoda niin, että piti lakista kiinni, mutta kyllä ne sumpit vaan maistui hyvälle omassa puutarhassa ;)

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Koirat myös tuntuvat nauttivat kun voivat meidän puuhastellessa olla mukana pihatöissä, kuopien maata ja syöden keppejä :)

SAMSUNG CSC
talo takapihan suunnalta
SAMSUNG CSC
lapset auttaa
SAMSUNG CSC
tässä takapihan terden paikka perustuksineen :)

Takapihan terassi tulee siis tähän, noin metrin verran yli noiden pilariharkkojen, jotka ovat terassin perustukset. Kyllähän tässä hieman kateus iskee kun naapurit nautiskelevat niin tyytyväisinä omilla terdeillä, että käyn kohta hakemassa ne terassilaudat hameen alle jostain. Tai eiköhän tässä ehdi, kun asumista on takana vasta muutama kuukausi. Jos ei vappubileitä niin ehkä juhannusjuhlat :)

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Onko teillä jo pihanlaiton kanssa kuumetta tai suunnitelmia sen varalle tänä kesänä?!

SAMSUNG CSC

Anna

5 vastausta artikkeliin “Pihasuunnitelmia”

  1. Oi että, täällä puutarha-kuume vain kasvaa. Meillä on rivitalon päätykaksio, joten hirveästi ei voi laitella. Terassille sais upean minipuutarhan, mutta kun sinne ei koskaan paista aurinko niin turha haaveilla :/

    • Mahtuuko toiselle sivulle mitään? Tai etupihalle? :) Se on kyllä totta, että ilmansuunnat sanelee aika paljon puutarhanlaitossa. Meillekin on kaikki tää uutta :)

  2. Istutatteko hedelmäpuita? Kun noin etelässä olette niin suosittelen kokeilemaan Magnolia-puuta. On muuten hienot kukat!

    • Puutarhasuunnitelmassa on meidän toiveiden mukaan takapihalla kaksi omenapuuta joten ne istutetaan :) Etupihalle mahtuu yksi niin siihen ollaan suunniteltu kirsikkapuuta! On tarpeeksi kapea ja kaunis kukinta :) Magnoliaa en ollut edes ajatellut! Oi kun mahtuisi enemmän <3 Pitää vähän googletella tuota :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta