Tulkaa mukaan Ekopaastoon!

SAMSUNG CSC

Yhteistyössä Ekopaasto

Sain blogin kautta haasteen osallistua tänä vuonna mukaan Ekopaastoon, jonka järjestää Suomen evankelisluterilainen kirkko, Suomen ympäristökeskus ja Martat. Aihe on hyvin ajankohtainen ja haasteen tarkoitus ehdottoman hyvä, niin halusin lähteä mukaan. Paaston aika on tuhkakeskiviikosta pääsiäispäivään, tänä vuonna 18.2.-4.4.2015 ja teemasanoja ovat: kevennä, hiljennä ja hiljenny. Ekopaasto kannustaa muuttamaan elämää niin, että on mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta, tutkistelemaan kriittisesti kuluttamista, tekemään enemmän ekologisia valintoja ja paljon muuta. Jokainen voi osallistua omalla panostamisella niiden teemojen ympärillä jotka kokee itse tärkeimmiksi. Se voi olla vaikka ihan yksittäinen pieni asia kuten kasvislounas kerran viikossa tai sitten suurempi elämäntaparemontti!

SAMSUNG CSC

 

Mua koskettaa omakohtaisesti näistä teemoista muunmuassa ruoka, asuminen ja hiljentyminen.

Ruoka= tällä tarkoitan perheen ruokamenoja ja ruoan valmistusta edullisesti sekä mahdollisimman vähän jätettä jättäen. Haastan itseni suunnittelemaan siis perheelle ruoat niin että mahdollisimman vähän pilaantuu ja menee roskiin ja tsemppaan itseäni jättämään heräteostokset kauppaan. Ruokalaskut alas ja menu ylös, tarkemmalla budjetoinnilla! :)

Asuminen= uudessa kodissa ollaan tehty ja suunnitteluvaiheessa paljon ekologisia valintoja. Meillä on passiivitalo ja siinä maalämpö. Ekopaaston aikana aion katsoa että saan uudessa kodissa kaikenlaiset kierrätyspisteet ja lajittelun kuntoon ja otan selvää omakotitaloasumiseen liittyvästä energiansäästämisestä ja miten voin itse edistää asiaa.

Hiljentyminen= tämä tosiaan tulee hyvin otolliseen aikaan, kun tuntuu että elämä on juuri nyt täynnä pyöritystä. Sen kaiken keskellä haluan silti hiljentyä ja rauhoittua elämän tärkeiden asioiden äärelle. Tähän voisi jopa liittää sen, että olen juuri ottanut härkää sarvista yhden vaikean ystävyyssuhteen kanssa ja saanut asiaan sovun. Haluan karsia elämästä kaiken negatiivisen mihin voin itse vaikuttaa ja löytää sitä sisäistä rauhaa ja hyvää oloa. Silloin sitä on helpompi säteillä myös ympärille ja jos joku kaipaa aurinkoista vaimoa stressaavan rakennusurakan jälkeen niin se on mun mies ;) Paaston aikana haluan päästä siis sisäiseen kukoistukseen!

Ekopaasto_banneri4

Tulen kirjoittamaan tämän sujumisestä vielä lisää ja nyt haluankin haastaa jokaisen blogilukijan mukaan kampanjaan! Mitä sinä voisit tehdä ekopaaston aikana?!

Lisää infoa kampanjasta löydät facebookista tai esimerkiksi ekopaasto.fi. Aiheeseen liittyvää löydät myös twitteristä hastagilla #ekopaasto. Tule mukaan pelastamaan maailma :) Pieni teko kerrallaan! Olisi mukava kuulla lähteekö moni mukaan?!

20140928_165030

Anna

15 vastausta artikkeliin “Tulkaa mukaan Ekopaastoon!”

  1. Kiva postaus! Itselleni ajankohtaista ja todella tarpeen olisi juurikin tuo hiljentyminen sekä arjensäästäminen. Etenkin tuo negatiivisten asioiden karsiminen elämästä ja positiivisuus/iloisuus olisivat tärkeitä. Millä asioilla karsit negatiivisuutta, rauhoitut ja luot aurinkoisuutta päiviisi ja olemukseesi? Säästämiseen liittyen taas kaikki pienet, helposti toteutettavat arkivinkit kiinnostavat. Näistä aiheista ja juuri sinun vinkkejäsi näihin asioihin liittyen lukisin mielelläni vielä lisää :) Kiitos mukavasta blogista muutenkin. Kirjoitat niin tavallisista ja arkisista asioista rehellisesti. Ja usein piristät päivää teksteilläsi.

    • Mä ajattelin et ihan itsensä psyykkaamisella voi vaikuttaa jonkun verran siihen millainen päivästä tulee ja miten kokee asiat. Sillain tietoisesti olisin paremmantuulinen silloin kun on vähän kahden vaiheilla ;) Mä oon tässä innolla jo suunnitellut kaikenlaista! Aion nyt keväällä ommella mm. meidän verhoja kun muutetaan jne. Oikein mukavaa ekopaastoa sulle ja kiitos ihanasta palautteesta! :)

  2. Hyvä haaste. Minä ainakin olen mukana. Täytyy vielä miettiä tapoja mitä muutoksia omassa elämässäni teen. Paljon jo teenkin ns. pieniä ekotekoja. Mutta lisä ei ole pahitteeksi. Päivittäiseen elämään kuuluu pahvin ja lasitavaran kierrätys. Kompostointi on ollut jo toistakymmentä vuotta yhtenä osana ekotekoja. Muovipussit joita jää esim. leivästä käytetään eväspusseina ja koirankakkapusseina tms. Veden ja sähkön kanssa ollaan tarkkana. Enemmänkin toki voisi, joten siihen kiinnitän huomiota. Jääkaapin pesu ja pakkasen sulatus sekä sähkölaitteiden puhtaanapito on ollut kautta-aikojen työlistalla. Aikanaan kierrätettiin lasten vaatteet ja meidän lapset käyttivät muilta pieniksi jääneitä vaatteita.
    Tietysti silloin kun rahat olivat tiukemmalla, tuli myös ajateltua enemmän säästämistä joka suhteessa. Nyt kun lapset on jo isoja ja osa asuu omillaan, on rahaakin käytettävissä enemmän. Siksi sitä on huolettomampi hankintojen suhteenkin. Ja se ei välttämättä ole hyvä jos tulee sorruttua ostamaan esim. vaatteita joita ei välttämättä tarvitse. Toisaalta käytetyt vaatteet tulee vietyä aika helposti myös kierrätykseen, mutta voisihan vaatehankintoihin laittaa stopin nyt ainakin kuukaudeksi. Kyllä keinoja ekologiseen toimintaan löytyy kun alkaa miettimään.
    Työmatkat kuljen pyörällä vaikka voisin mennä autollakin ;) Siitä kiittää kroppa ja luonto.
    Nyt vaan lisää vinkkejä niin otan esimerkkiä =D

    • Virpille, tuntuu, että teet jo tosi paljon näppäriä arjen valintoja. Tuosta vaateostosjutusta. Kuukaudenkin tietoinen stoppi vaateostoksille voi olla hyvä keino saada itsensä miettimään, tarvitseeko jotain oikeasti. Mua on auttanut kaksi asiaa shoppailun kohtuullistamisessa:
      1) Lykkääminen. En osta heti. Vaikka löydän jotain ihanaa jonka päätän ostaa, päätänkin hakea sen vasta huomenna. Siis lupaan itselleni että saan sen huomenna. Monta kertaa voikin käydä niin, etten sitten huomenna enää niin palavasti haluakaan, olen ehtinyt kyseenalaistaa tarvitsenko sitä sittenkään tai en jaksakaan lähteä ostamaan.
      2) Ihailu. Ihailen upean vaatteen perusteellisesti kaupassa. Sitten panen sen takaisin hengariin ja ajattelen, että olipas se nätti. Mutta että sen ei tarvitse silti muuttaa meille.
      Oma kompastuskiveni on suunnitellla perheen ruokataloutta niin, ettei mitään joutuis roskiin vaan muistaisi ja viitsisi katsoa mitä jääkaapissa oikeasti on, ennen kauppareissua, ettei joudu sitten päivämäärien uhrina heittämään pois varmuuden vuoksi hankittua.

    • Kiitos Tirlittan kommentistasi =D Vastauksesi sai minut miettimään, että näinhän se juurikin menee tuon vaateasian kanssa. Jos sitä vaatetta ei hetken ihastuksen lumoissa heti osta niin mielihalu saattaa unohtua nopeastikin. Jos vaatteelle on todellinen tarve sen hankkiminen tulee aika-ajoin esille. Eli pieni tuumaustauko on paikallaan!
      Tuo ruokajuttu on myös omakohtaisesti usein koettu. Kun ei muista mitä kaapissa sillä hetkellä on, tulee hommattua ruokatavaroita turhaan. Se kirpaisee. Tai sitten tekee jotain ruokaa niin reilusti, että se ei menekään kaikki parissa päivässä. Meillä on tällä hetkellä se vaikeus, että aina ei tiedä ketkä perheenjäsenet ovat kotona. Poika on jo muuttanut pois mutta tyttö saattaa olla poikakaverinsa kanssa meillä tai sitten poikakaverillaan. Jos ruokaa varaa koko komppanialle niin sydän kirvellen sitä joutuu joskus heittämään pois. Siitä haluaisin päästä eroon. Täytyisi olla vaan niin karski, että ruokaa tehdään vain sen verran kuin syöjiäkin on ilmoittautunut =D
      Juurekset unohtuvat helposti jääkaapin alalokeroon. Sitten kun alat kaivelemaan vihanneslaatikkoa niin siellä on itäneitä porkkanoita monta pussillista, pilalle menneitä valkosipuleita, perunoita, sipuleita… Arggh! Ja kaikkia on vain ostettu varmuuden vuoksi, kun ei muista onko niitä enää…
      Joten petrattavaa on monessa suhteessa.

    • Joo ihan loistavalta kuulostaa jo moni juttu Virpillä ja hyviä vinkkejä Tirlittanilta! Mukava et tuli keskustelua aiheesta!

      Meillä kans jää vihanneslootan pohjalle porkkanoita ym. joten mä kans aion kiinnittää nyt ruoan hyötykäyttöön enemmän huomiota! :)

  3. Itse olen jonkin verran alkanut käyttää ruokaostosten suunnitteluun Foodie.fi -sovellusta, jonka saa älypuhelimeen. Se on tosin ymmärtääkseni tarkoitettu ainoastaan Prismassa asioiville. Kannattaa kuitenkin tutustua, kauppalistan saa tehtyä jo kotona tai töissä ennen kauppaan menoa ja näin kauppareissu sujuukin nopeammin ja vaivattomammin. Jos haluan kokeilla jotakin uutta, pystyn vertailemaan tuoteselosteitakin jo kotona kännykällä ja tiedän jo valmiiksi, minkä merkkisen tuotteen haluan ja miltä osastolta se löytyy. Tiedän myös ostosten summan etukäteen. Suosittelen niille, jotka Prismassa tekevät ostoksensa ja haluavat järkevää suunnitelmallisuutta! :)

    -Niina A

    • Meillä on tässä kävelyetäisyydellä Lidl niin en oo huomannut kokeilla tuollaista! Hyvä vinkki kuitenkin! :) Tän voi moni onkia tästä käyttöönsä! :)

  4. Mukana olen ollut eilisestä alkaen. Tarkoitus satsata ruan suhteen . Suunnitella ruat niin että säästän rahallisesti mutta en tingi laadusta. Linssikeitto oli tänään listalla ja sitä tulen syömään pari päivää ! Halpaa ja ravinteikasta ! Satsaan proteiiniin nyt muutenkin muulla tavalla kuin perinteinen kana. . Jännää ja mukavaa !

    • Mulla oli just ajatuksena et vähentäisin punaisen lihan käyttöä. Eilen tein pinaattikeittoa ja pinaattilettuja ja ei maksanut paljoa! :) Linssikeittokin kuulostaa hyvältä! Mulla ois linssejäkin kaapissa!

      Mukavaa ekopaastoa sulle! =)

  5. Tervehdys Luxemburgista. Kappas, kirjoitin juuri eilen myös samasta aiheesta! Eikä me kaksi muuten olla ainoita. Haaste leviää kulovalkean tavoin! Hauska lukea erilaisista kokemuksista ja aikomuksista. Jokainen omista lähtökohdistaan ja kykynsä ja intonsa mukaan. Tärkeintä lienee nykytilanteen kyseenalaistaminen ja ainakin jonkun jutun korjaaminen tai muuttaminen. Lykkyä teille uuteen kotiin, toivottavasti viimeiset vaiheet sujuvat aikataulussa ja suunnitelmien mukaan.

  6. Mulla on osin vanhojakin ruokavarastoja aika paljon. Yritän ekopaaston aikana saada ”kiertoa” varastoon, että mahdollisimman vähän joutuisi hukkaan. Samalla ehkä säästyy rahaakin parempaan tarkoitukseen, jos syön sitä, mitä kaapista jo löytyy. Edellyttää jonkin verran kekseliäisyyttä ja vaivannäköä siihen verrattuna, että aina ostaa ja syö uutta ja helppoa.

  7. Mielenkiintoinen aihe. Meillä käytetään jo ostoskasseja pääosin kankaisina, viikon ruokaostokset tehdään etukäteen (jääkaapin ovessa on ostoslista jota täydennetään kaapin tyhjentyessä), kierrätetään ainakin kartonki ja paperi (lasikin osittain), vältellään turhaa autoilua (toki myös taloudellisista syistä) ja ostan tosi ison osan vaatteista kirpparilta (uutena lähinnä semmoisia vaatteita joista tiedän että tulevat olemaan pitkäikäisiä).

    Mutta nyt on kyllä huono aika ostoslakolle kun pitää tehdä isoja isoja päätöksiä talon remontoimisen suhteen. Ehkä ne voisi erottaa tästä paastosta:)

    Itse olen mielen tasolla tehnyt jo paastoa tosi pitkään, ihan taloudellisistakin syistä kun on joutunut karsimaan kaikkea, niin on tosiaan ajattelumaailmakin muuttunut siihen suuntaan, että vähemmällä ja yksinkertaisemmalla pärjää ihan yhtä hyvin. Meillä lapset pärjää yhdellä talvihaalarilla (olin ihan ihmeissäni kun kuulin että usein lapsilla on useammat) ja kengillä (+kumpparit toki). Eikä tartte mitään supersöpöjä hienostelujuttuja. Lastenvaatteita myös kierrätetään meilläpäin (eivät mene kaupaksi niin sitten vaan annetaan kavereille) mikä on näppärää eikä maksa mitään.

    Mutta musta tuntuu, että se on ihan yleinen trendisuuntaus. Yks tosi simppeli juttu on esimerkiks toi kosmetiikka. Ostin kasvopesuun sopivan palasaippuan ja kaakaovoita, ihoni voi paremmin kuin koskaan ja pärjään kahdella eri tuotteella. Seuraavaksi varmaan pitää meikeissä tehdä samanlainen karsinta:)

    Olen omia rojujakin jo tosi kovalla kädellä karsinut, vienyt kierrätykseen, myynyt jne. Tuntuu että varastot meillä täyttyvätkin enemmän tuon armaan aviomiehen kamoista:)

    Lupaan olla ostamatta yhtään uutta treenivaatetta koko keväänä:) Sen nyt ainakin keksin!

    Iiris /http://aitikuosiin.blogspot.com

    • oho! lähti kommentti ihan keskeneräisenä. eli meillä kierrätetään, vaateostokset on minimoitu, ylimääräset kirpparille ja kierrätykseen. tässä kevään aikana ollaan jo siivottu kertaalleen kaapit ja varastot läpi. kaikki turha pois uusiokäyttöön! Myös kasvisruokaa tehdään se 2x vko. Meillä miehen kanssa oma yritys, tehdään kotona lounaat mukaan, vain 1x vko lounas kaupungilla. silloinkin yleensä mennään kasvisravintolaan! suunnitteilla takapihalle hyötypuutarhaa ja marjat tietenkin suomen luonnosta. Lihakin saadaan osittain metsästä kun isäni metsästää ja hirvenlihaa saadaan kasapäin! muutoin ostan luomulihaa ekokaupan kautta.
      Myös ruokarahatili käytössä. Ja kaikki siivousaineet/pesuaineet sekä kosmetiikka Ekoa. Näin kun alkaa listaamaan asiota niin huomaa että mehän ollaan aika ekosäästäjiä! kahta autoa joudutaan käyttämään mutta kevään tullen aletaan pyöräilemään töihin. Niin ja pojan lelut ja vaatteet säilytetty jos tulis pikkusisko/veli vielä joka saisi käyttää vaatteet ja lelut kertaalleen :) siinäpä tärkeimmät meidän perheessä :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta