Loma Saimaan sydämessä

SAMSUNG CSC

Yhteistyössä Holiday Club

Viime viikon keskiviikkona koitti päivä jota oltiin odotettu kuukauden verran. Holiday Clubin ehdottama yhteistyö perhelomasta tuntui oikeastaan kuin taivaanlahjalta rakennusprojektin lopun häämöttäessä. Mies ei olisi halunnut olla päivääkään pois työmaalta mutta sain houkuteltua mukaan perustelemalla sillä, että lapsille matka olisi edes pieni hyvitys siitä että arki on ollut kiireistä ja stressaavaa koko syksyn ajan. Reissussa saataisi olla ihan oman porukkamme kesken ja nauttia toistemme seurasta sekä kaikista aktiviteeteista lasten ehdoilla. Matkakohteena oli Saimaan Holiday Club (siellä 2mh loma-asunto Anttilankaari) ja edessä 4 päivää kylpylöintiä ja riehumista Angry Birds aktiviteettipuistossa. En edes tiedä kumpi oli eniten innoissaan lähdöstä, minä vai lapset?! :)

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Saavuttiin kohteeseen keskiviikko-iltana ja avaimet saatuamme vietiin tavarat ja koirat meidän asunnolle ja lähdettiin vielä iltauinnille kylpylään. Jotta kaikki ei kuitenkaan menisi kuin sadusta, niin torstaiaamuna, ensimmäisen kokonaisen lomapäivän alkaessa lapset tuntuivat nuhjuisilta ja räkäisiltä :( Mietin jo hetken pahinta skenaariota, että koko loma menee pilalle sairastaessa ja kun ei saatu aikaa Imatran kummallekaan yksityiselle lääkäriasemalle niin epäröin voidaanko mennä edes uimaan jos jollakulla on esimerkiksi korvatulehdus. Julkisen puolen hoitoarviosta kuulin kuitenkin että HolidayClubilla on oma sairaanhoitaja ja korvalamppu! Ei siis tarvinutkaan lähteä kauas ja pistäydyttyä sairaanhoitajalla säikähdys osoittautui turhaksi. Ei tulehduksia tai kuumetta ja voinnin mukaan lupa mennä :) Mikä helpotus!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Loma oli kertakaikkisesti aivan loistava ja ehdittiin tehdä vaikka mitä. Uitiin, keilattiin, änkkäripuistoiltiin, syötiin kotona ja ravintolassa sekä minä kävin jalkahoidossa. Kuvia mulla on reissusta monta sataa ja nautin kyllä kovasti siitä että pääsin kuvaamaan kun tehdään koko perheellä kaikkea mukavaa. Tuon uuden järkkärin myötä oon hurahtanut kulkemaan kamera kaulassa nykyään joka paikkaan :D Tässäpä siis tunnelmia meidän lomasta!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Yhteistyön merkeissä myös lukijat saavat alekoodilla TOOBIG -15 % majoituksesta Holiday Club Saimaalla kylpylähotellissa tai loma-asunnossa. Koodi on voimassa 31.1.2015 asti, matkustusaika 31.5.2015 asti. Varaamaan pääset TÄSTÄ->. Kirjoitan Holiday Clubin sivuille myös omat vinkkini loistavaan kylpylälomaan ja kerron kun ne ovat luettavissa siellä!

SAMSUNG CSC

Tykkäättekö muut kylpylöidä perheen kanssa kotimaassa?! Tämä taisi olla meidän perheen viides kylpylälomakohde joten meillehän tästä on muodostumassa melkein jo perinne :) Lapset rakastaa ja vanhemmillekin on sopivasti kaikkea: kuntosali, hemmottelua jne. Oma olo on todella rentoutunut ja mikä parasta 24/7 yhdessäoloa sai myös tuon puolison kanssa keskustelukanavat sopivasti auki. Rakennusaika on ollut aika raskasta mut hemmetti kun ollaan tästä selvitty niin mehän selvitään mistä vaan! <3 Kiitos lemmenlomasta Saimaa :D

Anna

21 vastausta artikkeliin “Loma Saimaan sydämessä”

  1. Hei me oltiin kylpylöimässä samaan aikaan! Seisoskelit Easy Kitchenin edessä ja jäin vielä töljöttämään sua :) Sori, heh heh. Me tosin oltiin ihan vain aikuisten kesken ja jätettiin lapsukaiset kotiin :) Taidetaan mennä kesällä takaisin koko konkkaronkka kun lapsille niin paljon kivaa tekemistä :) Tosi viihtyisä ja kiva paikka!

    • Hahah, en kyllä huomannut et kukaan ois katsonut :D Joo meillä lapset tykkäs ihan hirmuisesti! Kiva kun tekin nautitte! :)

  2. Ihania kuvia, ja kiva, että sai koiruudetkin lomalle mukaan! Sä jos kuka ansaitsit pienen hengähdyksen arjen pyörityksestä. :) Itelläkin ollut kauhea lomakuume ja on tullut selailtua lomamökkien tarjontaa paljon lähiaikoina. Miehen kanssa olisi kiva päästä pienelle kahdenkeskiselle lomalle ja kesällä sitten koko perheen voimin! :)

    • Oli muuten helpotus tuo et koirat pystyi ottamaan mukaan. Hoitopaikan saaminen kun on niin hankalaa. Tykättiin kyllä enemmän tuosta loma-asunnosta kun hotellihuoneesta koirien kans. Tai koirat siis tykkäs ;)

  3. Hei kiitos tosi paljon alekoodista, tuli oikeeseen saumaan, kun ollaan suunniteltu tuonne reissua pääsiäisen aikoihin. Ei olla vielä ikinä oltu perheenä kylpylässä, mutta jos nyt kokeilis ekaa kertaa tuon 2v:n kanssa. Ja ehkäpä vauvallekin on joku allas tarpeeksi lämmin?

    • Siellä oli aivan todella ihanan lämmin lastenallas alle 3-vuotiaille. Se oli varmasti sen 32+ mikä sopii vauvoille. Vieressä on myös iglun näköiseksi tehty lasten sauna jossa pyöri piirretyt :) Lapsille siis todella jees!

      Oikein ihanaa lomaa! <3

  4. Voi teillä on ollut ihana loma! :)

    Tykkään niin kovasti sun blogista, kun se käsittelee ihan a-r-k-i-s-i-a asioita. Mm. tuo rakentaminen on täällä päässä juuri käynnissä. :D

    Koirille kovasti rapsutuksia, ne on niin ihania!

  5. Oi, miten tutut maisemat ja paikat! Suvulla on osake Anttilankaaressa, ja samanlaisessa (ellei jopa samassa) mökissä on vietetty useampikin loma! Viime vuonna uutena oli tuo Angry Birds-puisto, johon itse suhtauduin skeptisesti (lapset ei ole koskaan änkkäreistä välittäneet) mutta siellähän oli paljon puuhaa isommillekin. Kylpylä ym. palvelut on hyviä, ja tuolla salillakin on tullut tunti jos toinenkin hikoiltua =) Ihan tässä tuli ikävä tuonne!

    Ihanaa, että teillä oli onnistunut loma. Olette taatusti hengähdystauon ansainneet =)

    • Joo just tuolla Anttilankaaressa oltiin eli sama mesta! Me oltiin siinä ykkösessä eli ihan kaaren alussa :) Me tykättiin Angry birds puistosta kyllä mut hinta oli vähän suolainen jos nyt jotain viitsin kritisoida… Säästäkää siis pennosia lomallelähtijät jos on monta vähän isompaa lasta :D Alle 4-vuotiaat on veloituksetta! :)

  6. Heips! Toivottavasti en ole liian tökerö, mutta teidän koiratkin taitaisivat kaivata pientä manikyyria… :) Näin koiraharrastajana kiinnittää heti koirakuvissa kaikkeen huomiota, ja kynsissä näyttäisi olevan hurjasti leikattavaa. Liian pitkät kynnet kun vaikuttavat koiran askeleeseen, seisomiseen, tasapainoon, niiden myötä yleiseen oloon ja liian pitkinä kynnet ovat onnettomuusalttiimpia.

    Mutta ihana tunnelma välittyy kuvista, voi kun pääsisi itsekkin hieman lomailemaan edes viikonlopuksi samaan tapaan! :)

    • Ihan oikeassa oot! Tosin vähän arka paikka kun meillä kynsienleikkauksesta on tullut ihan painajaista :( Tuon Anttonin kanssa se on nimittäin aina tehtävä eläinlääkärissä kun se on niin arka :( Pitää ehdottomasti leikkauttaa ne kyllä! Oon miehellekin sanonut jo monta kertaa asiasta mut nyt kun ulkopuolinenkin huomauttaa niin pitäähän ne hoitaa kuntoon! :)

    • Ps. Oliko kuntosalilla muita ku vapaita painoja ? Jos otit salilta enemmän kuvia niin voisitko laittaa?

    • Oli tosi paljon vapaita painoja ja sit lisäksi ihan todella hyvät Technogymin laitteet! Tein itse niillä jalkatreenin siellä! Siellä on tuon treenisalin lisäksi vielä toinen jumppasali ja ihan oikea kuntosalipuoli missä ne laitteet. Salilla sattui vain olemaan pari muutakin treenaajaa niin en viitsinyt ottaa kuvia, sorry :(

      Hyvät treenit saat varmasti siellä! =)

  7. Alekoodi meni suoraan käyttöön ja varattiin pariksi yöksi huone hiihtolomalle :). Ollaaan oltu tuolla kerran aikaisemminkin. Tykkään ehkä enempi Caribiasta,kun on maan päällö ja valoisa ja paljon lämpimiä altaita,mutta siellä oltiin just joululomalla. Saimaan hotelli on kyllä tasokkaampi.

    Kiva kun pääsitte hengähtämään arjesta.

    • Caribia on kyllä ihanan valoisa! Mut itsekin tykkäsin että hotellihuoneet on vähän vanhanaikaiset jo. Kiva et saitte varattua hiihtolomareissun! On jotain mitä odottaa :) Oikein mukavaa reissua! =)

  8. Varmasti ihana irtiotto :)
    Kivan näköinen asumus teillä ollut.
    kylpylöinti on kivaa, mutta taas tuli opittua tuossa joulun jälkeen, ettei talvella mun iholle paras juttu :P

  9. Tämä koodisi tuli oikein hyvään saumaan: olimme ajatelleet käyttää Holiday clubin lahjakortin pois ja pohdimme vaihtoehtoja läheltä…No lähin oli juurikin Saimaa. Itse en ole Imatran suunnilla käynyt, joten senkin puolesta hauska lähteä. Kylläkin miinusta on pakko antaa korkeahkoista hinnoista. Puhutaan ”vapaasti kylpylä käytössä”, mutta mitäs 2,5hh/vrk tarkoittaa? ei mun mielestä vapaata käyttöä. Ensimmäinen kylpyläloma ja ihmetystä tosiaan aiheuttaa, että puhutaan holiday clubilla kylpylälomasta, mutta joudut maksamaan kylpylästä extraa, että saat käyttää sitä? :D Tarkoitus on lähteä urheilu/rentoutumislomalle, kylläkin vahingossa hankittiin juuri hiihtolomaviikolle….En ole ollut hiihtolomalla sitten koulujen jälkeen, joten vähän hakemista milloin nämä lomasesongit on :D Mutta ei kai sitä lomalla tarvii tinkiä(perus arjesta pukkaa vain turhankin tuo ainainen pihistely :D ). Kylläkin lahjakorttia ei voi netissä käyttää ja kai koodisi yhteydessä varauksesta vaan katsotaan jos ruokailut tai jonkun hoidon olisin vaikka lahjakortilla maksanut.

  10. Hei! Kivoja kuvia ja ihanat koirulit :) Olemme myös lähdössä pian saimaan kylpylään, tosin ilman lapsia. Ollaan oltu aiemmin perheen kesken ja nyt ajateltiin kokeilla ihan kaksin. Kylpyläpuoli ei ehkä palvele niinkään aikuisia, mutta pitää kokeilla se saunamaailma. Minua viehättää tuolla saimaassa siistit ja laadukkaan oloiset huoneet ja tilat. Nyt varattiin huone sieltä castle-puolelta, ainakin kuvissa näyttää ihanalta! Kävittekö muuten syömässä siinä illallisbuffetissa (vai mikä olikaan nimeltään), siitä kaipaisin kokemuksia..

    Ja kiitos vielä mukavasta blogista :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta