Pitää tulla kauas näkeäkseen lähelle

SAMSUNG CSC

Kun kirjoitin kuun alussa sitä kertauspostausta vuodesta 2014 niin tulin lueskelleeksi paljon mun viime vuotisia kirjoituksia. Otsikot olivat niinkin valoisia kuin Yksinäisyys, Ihmisraunio, Jaksamista on vaikea feikata, Vuosituhannen väsymys ja lista jatkuu… Mulle tuli niistä ihan hirveä olo ja monta päivää meni sitten pohtiessa kaikkea sitä mitä oon vuoden aikana käynyt läpi ja ennen kaikkea miksi. Tuntuu niin vaikealta myöntää mutta ihan rehellisesti sanottuna koko viime vuoden paskin juttu omalla kohdallani on niinkin pinnallista kuin tuo paino. Sen suhteen mä luovutin. Luovutin, luovutin, luovutin. En enää jaksanut välittää.

Syyt sen tastalle miksi ollaan tässä pisteessä on mulle itsellekin vähän auki. Ensisijaisesti syytän itseäni. Olen laiska, en osaa syödä oikein, oikeaa ihmiskunnan pohjasakkaa. Sellaisia ne herkästi lihovat ihmiset on. Välillä mietin olenko uhri. Ehkä niissä kilpirauhasarvoissa on jotain häikkää, jojo-laihdutuksen myötä hormonitasapaino on sekaisin ja raskaus oli sille viimeinen niitti? Ehkä asia ei ollutkaan minun käsissäni ja olin altis kerryttämään kiloja? Enpä usko.

20130306_1425523

SAMSUNG CSC

 

Mutta sen tiedän, että elämänilon se kyllä tappaa kun ei tykkää omasta kropasta. Se tekee olosta siedettävän kun tietää että on sisältä hyvä tyyppi mut perskule kun sekään ei aina auta! Ne kerrat kun takapuoli ottaa kiinni lentokoneen käsinojiin tai huomaa et masu makaa söpösti reisien päällä, ei ole mieltäylentäviä. Silloin sitä miettii, et miksi hitossa en muuta tapoja kun niin häiritsee? Niin miksi?

Oli aika kun kirjoitin tällaisen tekstin (Vuosien wrap up) ja nyt kun luin tämän kohdan niin toivoisin et näkisitte mun ilmeen. Nimittäin jos häpeällä olisi kasvot niin ne on tässä ja nyt.

”Nyt kun katson itseäni peilistä niin olen aikalailla samankokoinen kuin ennen lapsia. Voi olla et olin joskus pienempikin mutta lihaksia mulla ei ollut tämänkään vertaa. Välillä tulee niin sokeaksi omalle muutokselle, etenkin kun ne tavoitteet on tänä päivänä kilpaurheilussa, eikä vain siinä että olisin vain tällainen ja jatkaisin elämääni tästä. Oon niin perhanan onnellinen mun muutoksesta ja siitä, että vaikka ajatus tuntui ylivoimaiselta päästä fittiin kuntoon, niin jaksoin jatkaa! Työ tekijäänsä kiittää ja se kiitos on tässä parasta. Kiitoksen arvoista on myös se, että en koskaan ajatellut kun aloitin laihdutusblogini, että mun tarina voisi tsempata niin monta muuta ihmistä tässä samalla, ihan kuin kaupan päälle! <3 Olen todella kiitollinen kaikesta vertaistuesta ja siitä miten olette jaksaneet tsempata mua jatkamaan. En ole ollut päivääkään yksin tässä. Kiitos <3

Joten pahoittelen sitä, et laitan aina miljoonaa kuvaa itsestäni, posettelen ja omahyväisenä suutelen hauiksiani. Mä voin hyvin ja siksi hymyilen! Rakastan tätä elämäntapaa ja joka ikistä päivää.”

IMG_20130730_220437

 

Mitäpä tuohon nyt voisi sanoa? Surullista, kovin surullista. Tällä hetkellä olen harvoin jotenkin täysin onnellinen ja iloinen, nauttisin tästä nykyisestä elämäntavasta, saatika suutelen hauiksiani. Sen sijaan masennun herkästi, olen epäsosiaalinen, epävarma, en hoida itseäni ja elän elämää vahvasti lasten kautta, sillä he toki tuovat iloa omasta koostani riippumatta.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Mutta onneksi jokaisella pilvellä on hopeareunus ja se on tämänkin postauksen pointti. Tällä hetkellä tuntuu, että näen vihdoin tunnelin päässä hieman valoa. En suostu olemaan uhri tai vartaloni vanki joka ei tuo minulle mielihyvää. Ansaitsen parempaa ja niin kurjaa kuin se onkin, niin vain itse pystyn muuttamaan elämäni suunnan ja muokkaamaan kehostani sellaisen jossa viihdyn.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Joten itseäni lainatakseni: Työ tekijäänsä kiittää! Tässä ois pienet talkoot edessä.
SAMSUNG CSC

Anna

45 vastausta artikkeliin “Pitää tulla kauas näkeäkseen lähelle”

  1. Kirjotin sata kertaa uusiks ja pyyhin taas pois kun en tiiä miten saisin hienosti ja näppärästi muotoiltua tekstiksi sen kaiken että uskon,että on kurja olla kropassa josta ei pidä mutta kun se vaan on niin että sä oot tehnyt ton duunin ennenkin ja sä teet sen uudestaan ja että tää ei oo pikajuoksu ja että älä ota siitä stressiä ja ennenkaikkea älä häpeä mitään!!

    Tän blogin kautta on välittynyt susta niin sellanen rehellisen ja avoimen ja iloisen ihmisen kuva. Instagramissakin aina hymyilyttää joko sun iloiset videot ”täällä oon läheisessä koirapuistossa” ja talonakennusjutut ja kaikki. Oot niin mahottoman symppis. Uskon että sun läheiset ja muut ihmiset ja kaikki jotka sua tuntee tai sun blogia lukee näkee susta just ton saman mitä tässä kirjoitinkin.

    Älä ota paineita tosta laihduttamisesta. Kuullostaa et sulla on nyt kyllä todella monta rautaa tossa tulessa kun on pieni nyytti kainalossa ja taloakin rakennetaan ja sitten vielä jos otat siihen päälle mahottoman stressin painonpudotuksesta. :/ Ettet polta itteäs loppuun vaan!

    Sitä mä vaan että kun nyt ekaa kertaa tänne sun blogiin pitkäaikaisena lukijana kommentoin että oot mahtava tyyppi! <3 kaikki selviää kyllä!

    • Kiitos kannustuksesta ja mageista sanoista! En mä tosiaan tahdo mitään stressiä tai kilpajuoksua ottaa! Teksti oli ehkä hieman iltafiiliksissä kirjoitettu, ponnekas ja uhoava mutta kuitenkin sen pohjalla oli vain se, että ehkä oon nyt valon myötä vähän piristynyt ja löytänyt sitä uskoa itseeni. En oo pikajuoksumatkalla mutta silti tuntuu hyvältä, kun oon onnistunut tekemään parempia valintoja jo monta kertaa. Jos vain jatkan näin niin kyllä se kroppa tulee perästä :) Ja se tuntuu hyvältä!

  2. Älä ole itsellesi liian ankara, teillä on nyt paljon meneillään, uusi koti muuttoineen ja rakentamisineen, ja kolmen lapsen äiti, sekä viimeisimmän suhteellisen tuore sellainen. Tiedän että muitten sanominen ei riitä, jos ei itsellä ole kropassaan hyvä olla, mutta anna itsellesi nyt aikaa taas laittaa itsesi mieleisen kuntoon, vaikutat kaikin puolin huipputyypiltä :) ja muista, se sisäinen kauneus! ;)

    • Kyllä mä muistan! Silti haluan voida paremmin, sillä keho on temppeli! Sitä ei kannata näin laiminlyödä. Otan askeleen kerrallaan! :)

  3. Olen monta kertaa meinannut kommentoida sulle. Viimeksi kun kirjoitit viimevuodestasi. I feel you. Minulla on vain se ero että minulla ei ole lapsia, ja että kokoni on vaihdellut varmaan enemmänkin kuin sinulla elämäni aikana. Tiedän niin sen tunteen kun tuntuu että koko ja paino tuntuu siltä että se vie koko elämän ilon. Tiedän todella, mutta kuitenkin ne syyt onnettomuuteen löysin itse muualta. Huomasin olevani onneton vuonna 2012 kun bikini kisat olivat ovella. Miksi en nauttinut siitä kunnosta? Silloin mikään ei tuntunut miltään. Aiemmin luulin että kun hallitsin kehoani, ja että se oli se syy että voin hyvin… Ei se niin ollutkaan, toki se lisäsi hyvin vointia tietyllä osin, mutta tajusin jälkeenpäin että se oli ns. onnistumisen euforiaa. Kun kisat olivat ohi, söin tietenkin ahdistukseen, mitäs muutakaan? Ruokahan oli minulle totuttu tapa päästä pois. Sairastuin vielä syömishäiriöön kun en vain voinut sietää lihomista joka teietenkin tulee ahmimisen sauraksena ja aloin oksentaa, tämän onneksi sain hallintaan. Olen nyt pitkään ollut isompi + 90 kg ja jotenkin oppinut olemaan. Syöminen ja ruoka ovat ainakin itsellä ne jotka sen ahdistuksen aikaan saavat. Olen huomannut sen että vaikka paino ei laskisi olo voi olla ihan hyvä, kunhan suuremmilta ahmimisilta välttyy ja keho toimii kunnolla järkevän ruoan ansioista. Kun olen saanut stressiä elämästä tosi monella osa-alueelle huomaan että ruoan kanssa on kokoajan vain helpompaa. Toki itsekkin haaveilen timmistä kunnosta ja jopa kisalavoista enkä yrittämistä lopeta koskaan. Kun katson sinua nään yhtä kauniin ihmisen kuin vanhoissa kuvissasikin, muista että olemme itse pahimpia kriitikkoja.

    tyttosinaoletvahva.fitfashion.fi

    • Kiva kun kommentoit Minna! Oon seurannut kyllä sun matkaa myös ja oon huomannut miten nautit liikunnasta! Kaiken lisäksi näytät upealta, juuri nyt!

      Paljon viisaita sanoja sun viestissä ja ihanaa et oot löytänyt tien parempaan oloon. Musta tuntuu et elämässä on kaikki muuten suht mallillaan mutta stressitasot tuon rakennuksen ja lasten kanssa on olleet liikaa. Omasta itsestäni huolehtiminen on jäänyt kokonaan. Sitä aikaa haluan antaa nyt itselleni. On niin ikävä niitä endorfiineja ja pirteää oloa, jonka liikkumisesta saa! Näkisin niin, että se kaunis vartalo tulee ikään kuin kaupan päälle! Jos voisin hyvin juuri tämän kokoisena, ei se mua niin haittaisi. Muutosta haluan ennen kaikkea sen mielialan vuoksi! :)

  4. Tsemppiä talkoisiin! :) pakko sanoa, että vaikka kiloja on tullut niin arvostan ja ihailen sun asennetta, avoimuutta ja rohkeutta. Näytät kiloistasi huolimatta oikein hyvältä, vaikka ymmärrän, että ei niiden kilojen tiputtamisella vain laihaa olemusta haluta vaan nimenomaan kevyen ja fressin olon, kropan, jonka kanssa olo tuntuu vahvalta ja itsevarmalta :) Jään taas innolla odottelemaan remppapostausten lisäksi treenailujuttuja :)

  5. On niin tuttua tuo ettei omassa kropassaan viihdy. Itse en ole viihtynyt koskaan, vaikka reilu vuosi sitten olinkin noin kymmenen kiloa kevyempi ja tosi timmi. Itse olen tullut sokeaksi sille omalle ulkonäölle, enkä huomaa sitä että olen oikeasti hyvässä kunnossa tai sitä että nyt on tullukin pari kiloa masuun lisää.

    Itselläni ei ole lapsia, eikä taloa rakenteilla, mutta käyn koulua 5 päivää viikossa ja töissä 3 päivää viikossa. Loppuvuodesta tuntui viikot jo tuollaisinaankin jo pitkiltä. Alkuvuodesta päätin ottaa itsenäi niskasta kiinni, se mitä kurkustani alas laitan on aivan omalla vastuullani. Siihen loppu leivän syönti meetvursteineen ja juustoineen. Ei enään perunamuusia tai hyviä pasta ruokia. Kotona syön rahkaa, marjoja, hedelmia, paljon vihanneksia ja niiden seurana kalaa/kanaa/nautaa. Liikkumaan pyrin heti aamusta, kello arkisin pirahtaa 05.40, jotta kerkeän ennen koulua salille. Pyrin minimissään kolmeen salikertaan ja kolmeen lenkkiin viikossa, ja tähän mennessä kiloja on tippunut reilu kilo/viikko. Hyvä tahti siis. Viikotkaan eivät tunnu yhtä pahalta kuin syksyllä, vaikka niihin tuli tuota liikuntaa lisättyä roimasti. Faktahan on, että se liikkuminen tuo energiaa ja iloisuutta elämään ja varsinkin kun tietää että siitä hyötyy myös ulkonäöllisesti. Nyt otat vain itseäsi niskasta kiinni, uskon että kaike kiireen keskelle saat edes muutamat liikuntakerrat ja ainakin sen terveellisen ruokavalion lisättyä. Tsemppiä!!! :) muista että täällä ruudun takana on muitakin painonsa kanssa kamppailevia:)

    • Ihanaa ja kamalaa mut en tosiaan oo yksin! :) Tiedän et nää on tuttuja fiiliksiä niin monelle meistä!

      Energisiä treenejä ja ihanaa kevättä!

  6. Voi Anna, samaistun tähän täysin, miten monta kertaa olen laihduttanut ja treenannut itseni ihan hyvään shapeen ja aina, aina, aina tulee se takapakki. Yleensä jokainen paluu vanhaan tuo muutaman lisäkilon entisten päälle. Ehkä se ruoka, vaikka se mättäminen ei enää edes hyvältä tunnu, on tapa saada helposti ja nopeasti hyvää oloa vaikka jo syödessä tietää että se ei tee hyvää.

    Olen todella iloinen että juuri tänään näin tämän kirjoituksesi, sain taas hippusen enemmän uskoa siihen että ehkä tästä saisi taas itsensä ylös ulos ja lenkille. Joku tekosyyhän monesti on taustalla vaikka se ihan oikeakin ”syy” voi olla, kuten pieni vauva ja lapsiperhekiireet, itse syytän (siis vieheellisesti) työn ja pienten lasten tuomaa kiirettä ja äskeistä syöpäepäilyä jonka takia olin leikkauksessa ja lihoin saikulla taas pari kiloa lisää.

    Mutta Anna sulla on kaikki voima ja mahdollisuus muuttaa elämäsi, jos se yhtään helpottaa niin täällä on monta samanlaisessa tilanteessa kamppailevaa ja me kaikki tsempataan sua täysillä <3

    • Eiks oo kamalaa, kun se takapakki tulee uudestaan ja uudestaan. Vaikka nimenomaan yrittää muuttaa elämäntapoja! Ottaa askeleen kerrallaan, tehdä pieniä muutoksia ja nauttia kaikesta siitä. Silti kun elämä vähän keikuttaa niin ollaan takaisin pisteessä A. Ei ymmärrä…

      Tsemppiä AnnaB! Voimia myös sulle! <3

  7. Voi Anna <3
    Ymmärrän täysin.. samassa suossa räpellän.

    Miksi tekee itselleen epäedullisia ratkaisuja?
    Jos repsahtaa niin miksi pitää heittää koko päivä aivan totaalisen ranttaliksi. Miksi aina huomenna?

    Näihin kysymyksiin etsin itse vastauksia..

    Tsemppiä meille kaikille joille ruoka ei ole vain polttoainetta.

  8. Sulla taisi myös olla henkisesti raskasta tuo raskaus ja on ihan ymmärrettävää että sekin on varmasti vaikuttanut.
    sä kuitenkin pystyt näitä asioita nyt käsittelemään ja se on hienoa, mutta älä soimaa itseäsi liikaa, koska se ei auta tilannetta… Suunta vaan etiäpäin! :)
    Halaisin sua nyt jos voisin <3

  9. Voi muru , tsemppiä ! Tottakai tyytymättömyys omaan ulkonäköön tekee paljon , mutta pysy positiivisena ! Pikkuhiljaa kohti parempaa fiilistä ja muista aina uskoa itseesi !! (: upea olet , painoit mitä tahansa .

  10. Voi Anna, miten tää sun teksti pisti mut mietteliääksi. :( Mä toistan taas itseäni ja haluan todeta, kuinka olet aina kaunis minkä kokoisena tahansa! <3 Ymmärrän kuitenkin fiiliksesi, sillä minulle kävi kesällä samoin kun keräsin kymmenen jo laihdutettua kiloa takaisin.. Olin jollain tapaa niin tyhjä sisältä ja lumipallokierre oli valmis: "Kun lihoin kumminkin niin mitä väliä vaikka söisin taas 300g pussin irtokarkkeja". Jossain vaiheessa kuitenkin sisuunnuin ja päätin, ettei kilot määrää minua vaan minä määrään kropastani! En todellakaan anna enää läskeille valtaa, vaan teen kaikkeni etten enää keräisi kiloja takaisin! Sulla on varmasti kaikki se tieto ja taito, mitä laihduttamiseen vaaditaan. Kunhan aika on sopiva ja taloprojektikin vie vähemmän aikaa, niin sinulla on varmasti taas enemmän aikaa keskittyä omaan hyvinvointiisi!
    Tsemppiä ja voimahalit täältä! <3

    http://pudotus.blogspot.fi

  11. En oikein tiedä mitä sanoisin, mutta tsemppiä vaan hirveästi! Kyllä siihen pystyy uudestaan, kun on kerran jo tehnyt. Tiedän itsekin vaan kuinka paljon se ketuttaa, että kaikki täytyy aloittaa alusta, se on hirveä tunne. Mutta enpä huomannut, että siinä tunteessa murehtiminen mitään auttoi, vaan kun oppi päästämään irti ja etenemään niin kornia kuin se onkin, niin joka päivähän sitä on lähempänä mitä haluaa :)

  12. Tuttua huttua! Hetkeen en ole kirjoittanut mitään kommentteihin, mutta nyt kyllä osui ja upposi niin, että oli tartuttava näppäimistöön. :)

    Mun ”vauva” on jo reilun vuoden ikäinen, enkä ole saanut vieläkään aikaiseksi laihdutettua raskaus- ja sitä edeltäviä ylimääräisiä kiloja pois. Ylipainoa ei kamalasti ole, mutta kyllähän ne kilot lyhyen ihmisen pyöreäksi tekevät, eivätkä mitkään vanhat vaatteet mahdu päälle. Kuvittelen joka maanantai aloittavani kunnon dieetin, joten en ole halunnut ostaa uusia vaatteita kaapin ollessa vanhoja ja hyviä täynnä. Niinpä kuljen niissä kaksissa mammaleggingseissä, joihin mahdun, ja muutamassa tunikassa. Tykkään pukeutumisesta, joten tilanne ei todellakaan ole mieltäylentävä. Oikein unelmoin siitä, miten laihtuisin ja mahtuisin vanhoihin vaatteisiini, ja miten ihanaa se olisi. :) Toteutus vaan tökkii ja pahasti. Yleensä jo maanantai menee poskelleen, ja kun maanantai kerran on jo pilalla, niin samahan se sitten on loppuviikkokin herkutella. Ensi maanantainahan voi aina aloittaa uudestaan… Mulla ei ole vastaavia stressinaiheita kuin sulla, jotakin pientä toki, eikä vauva-arki ollut helppoa varsinkaan alussa koliikin takia, mutta jos nyt mitään ihmeitä ei enää tule, niin mun pitäisi kyllä nyt kyetä muuttamaan herkuttelutapojani.

    Odotan todella innolla tulevia postauksia, jos saisin niistä itsekin tsemppiä! :) Kyllä me kaikki yhdessä onnistutaan varmasti! :)

  13. Moi,

    Ei voi muuta sanoa kuin tunnen ton olotilan paremmin kuin hyvin.

    Oma tarinani on semmoinen, että työelämään siirtymisen yhteydessä elämä oli haastavaa enkä löytänyt paikkaani ja lihoin n.70kg:stä plus sataan viiden vuoden aikana ilman yhtäkään raskautta. 2013 sain pudotettua 24kg pois ja elämä oli parempaa kuin ikinä. 2014 toi tullessaan uusia haasteita ja mielialat laski sen myötä ja paino lähti hitaasti, mutta varmasti nousuun ja kesän jälkeen kiloja oli tullut 8 takaisin. Lokakuussa 5kg pudotuksen jälkeen aloin taas heräämään siihen mitä oli tapahtunut ja kelailin mennyttä ja jotenkin takautuvasti taas huomasin, että mieli on ollut todella maassa ja ponnistelut on olleet rankkoja.

    Omalla kohdalla oon ottanut taktiikaksi sen, että siinä kohtaa kun taas jaksaa panostaa syömiseen ja treeneihin niin ulkoistan itseni henkisesti (tai ainakin yritän) omista kiloistani pyrin keskittymään tunti ja päivä kerrallaan onnistumiseen. Jos joskus ei mene joku ateria tai treeni suunnitellusti niin aina on seuraava kerta jolloin voi onnistua..:) liialla itsensä soimaamisella ei pääse eteenpäin vaan pitää yrittää olla itselleen armollinen. Teillä on varmasti kovat paineet jo pelkän rakennusprojektin kanssa, että helppoa ei voi aina olla.

    Valoa ja kevättä kohti ollaan selvästi molemmat tässä jo menossa…:)

  14. ..taas aloitat…kunnes taas luovutat ja lopetat? Toivottavasti oot nyt for real! Kunnon aerobista pitkäkestoista ulkoliikuntaa niin virkistyy parhaiten..esim.hiihtäminen.

  15. Mun on pakko kommentoida, oon lukenut tän postauksen varmaan 5 kertaa jo läpi :D kun näin sut silloin siellä Fitfashion tapaamisessa, niin susta näki heti, että olet positiivinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen ja välität muista.

    On tosi vaikeaa antaa mitään vinkkejä, koska en tunne sua henk.kohtaisesti, mutta olen aivan varma, että pystyt tähän projektiin, kun vaan päätät, että nyt lähtee.

    Vaikka kilpailenkin, niin itsellenikin jotkut päivät on ihan helvetin vaikeita, mutta siinä vaiheessa alan visioida asioita vaikka kuukauden päähän ja sieltä sitten löytyy taas se motivaatio. Ja jollain tapaa luottaa siihen, että vaikka nyt on huono päivä, niin vähän ajan päästä voi katsoa peiliin ja sanoa olevansa tyytyväinen.

    Onko sinulla tällä hetkellä personal traineria, joka tekee ohjelmat ja seuraa kehitystä? Se voisi auttaa, jos löytäisit sellaisen pt:n, jolle et tavallaan ”kehtaisi” tuottaa pettymystä.

    Mutta niin kuin sanoin, niin vaikea antaa neuvoja näin ulkopuolisena, mutta olen ihan varma, että sinussa on ”munaa” toteuttaa se projekti. Paljon tsemppiä jatkoon! :)

  16. Ymmärrän sinua täysin! Itse 3kk sitten synnyttäneenä, tunnen oloni todella huonoksi tässä vartalossa (vaikka todella pinnalliselta kuulostaa). Tottakai olen onnellinen lapsestani ja perheestäni, mutta kyllä se oma vartalo vaan paljon mielialaan vaikuttaa. Itselläni tuli 20kg, joista on lähtenyt jo 15 (turvotusta tuli mieletön määrä loppuajasta). Viimeiset viisi kiloa on kyllä silkkaa läskiä, jotka vaativat laihdutusta. Muutenkin koko kroppa on hyllyvä ja löllyvä :D Viisi kiloa ei kuulosta paljolta, mutta jos pituutta on toistakymmentä senttiä vähemmän kun sinulla niin muutamakin kilo näkyy tällaisessa varressa. Noh, kyllä ne molemmilta kilot karisee! Tsemppiä sinulle tosi kovasti! Varmasti elämä ja mieli rauhoittuu uuteen kotiin muuttamisen myötä ja sitten vaan liikunta taas rutiiniksi :)

  17. Mulla on menossa aivan samanlainen vaihe, kun todettiin edellisen dieetin sotkeneen lisämunuaiset ja kilpirauhasen aivan kokonaan ja kroppa on aivan kamalan näköinen… Peilistä katsominen itkettää välillä ja inhottaa peitellä itseään jatkuvasti.

    Nää sun kirjoitukset on ihan kun omista aivoituksista ja on mahtava nähdä, että säkin tästä vielä lähdet uuteen nousuun. Annat voimaa mullekin, että kunhan terveys on kunnossa, niin lähden tätä painoa pudottamaan rauhassa ja terveellisesti ihan itseni ja terveyteni takia. :) Täältä siis superisti tsemppiä ja haleja ja muista antaa itsellesi armoa tän asian suhteen – paino asettuu kohdilleen sitten, kun elämä sen muuten sallii ja asiat on kunnossa.

    Vielä tulee se päivä, kun voit katsoa tätä hetkeä takaisin ja kirjoittaa samanlaisen kirjoituksen kuin aikanaan siitä, miten nämäkin vaikeat ajat ovat takanapäin. Sitä mäkin toivon tällä hetkellä enemmän kuin ikinä, että joku päivä tajuan että tää vaikea vaihe on vaan huono muisto enää. :)

  18. Aiemminkin varmaan saman asian postannu mut hitsi sä osaat kirjoittaa niin hyvin !!! Aina ilo lukea näitä kun on niin jotenkin rehellistä tekstiä ja sulla on vahvasti just sun tyyli – ei kenestäkään mitää mallia otettua .ihanaa talven jatkoa ja aurinkoa kevät talven päiviin !

  19. Ihan mielettömästi tsemppiä talkoisiin Anna! <3 Me lukijat tsempataan ja kannustetaan sua 110%! Oot ihana ja kaunis, olipa mittarin lukema mikä hyvänsä. Muista se. Pus. <3

  20. Sä oot sen kerran tehny, ja helvetti kun päätät ni johan tärähtää ;) usko täysin sun mukana ja tsemppaan täältä kaikella syrämmellä mitä on. Voin kertoo että kuten kokemuksesta tiiät ni mitenkä helppoahan se ei oo ja vaatii pirusti töitä, mut varmasti sulla sitä sisua on ;). TSEMPPIÄ NAINEN :)!!!! Ja tiedän muuten tasan tarkkaan miltä tuntuu heittää se brave face on isona ja vaan ’esittää’ olevansa tyytyväinen, se on kauheeta ja samalla kasvattavaa… Siltikin mielummin määkin ns oisin jo se ketä tiedän tuolla sisällä olevan.

    -hanna
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    ps sähköpostini on aina avoin, mikäli ikinä tulee vertaistuelle tarve purkaa :)

  21. Ei ole lapsia eikä taloprojektia – on vain raju hieman liian aikaisin tullut menopaussi ja hullut hormonit. Sitä myötä väsymys ja lisäkilojakin.
    Mutta tämän tekstisi tuella päätin, että just nyt menen tuonne alakertaan hipsuttamaan juoksumatolle. Kukaan muu ei minua sinne kanna kuin omat jalkani.
    Kiitos.

  22. En juuri kommentoi blogeja, mutta nyt tuli tunne, että haluan jättää merkin.
    Sää oot kyllä rohkea nainen, kun avoimesti kerrot ja näytät kuviasi, harva uskaltaa ja silti niin moni on samassa veneessä kanssasi.

    Oon itekki omakohtaisesti useasti jojoillut painon ylös- ja alaspäin, paitsi enää en onnistu siinäkään. Metabolic damage on ihan todellinen monen kohdalla, vaikka ilmiötä ei vielä kunnolla tunneta. Oon ite sitä mieltä nykyään, että avain hyvinvointiin (ja samalla ylimääräisten rasvojen sulamiseen, lihasmassan kasvamiseen/ylläpitoon) on se kuuluisa elämäntapojen muutos ja itsensä kuuntelu. Askel kerrallaan muuttaa asioita esim yrittää terveellistää aamupalan, lounaan, päivällisen ja vähentää herkkuja. En usko mihinkään totaalikieltäytymiseen ja -lakkoon. Tulee vaan stressiä ja sressaantuneena kenenkään keho ei voi hyvin tai toimi oikein. Muutenkin täytyy olla armollinen itselle, saa ja pitää levätä hyvällä omallatunnolla.

    Tärkeintä omalla kohdallani on ollut optimaalisen liikuntamäärän löytämäninen. Ei saa treenata liikaa, mutta niin että joka viikko liikkuu omalle tilanteelle sopivsasti. Itse kuuntelen erittäin tarkkaan kehoani, olenko nukkunut tarpeeksi jne. Ja hyvällä omalla tunnolla skippaan treenit välillä. Lisäksi jooga on palauttelee ihanasti mieltä ja kehoa, koitan ehtiä joogaan kerran viikossa.

    Eli yritän sanoa, että näissä elämäntilanteissa kun lapset on pieniä, luodaan uraa ja rakennellaan taloja ei iteltä saa vaatia liikoja. Painonpudotus on aina elimistölle rankkaa, varsinkin pidempään jatkuessaan ja liialla laihduttamisessa saa sekä kropan että mielen sekaisin. Yritän siis sanoa, että kannattaa unohtaa kuurimuotoiset dieetit ja miettiä niitä osa-alueita ravinto-, liikunta ja unipuolella, joita voisi parantaa. Kehoa ja elämäntilannetta kuunnellen ja koko ajan ollen armollinen itelle. Kuin itsestään näillä metodeilla omat vaatteiden koot pieneni ja olo koheni. Vaakan heitin pois jo aikoja sitten.

    Oon miettinyt, että sellaiset ihmiset jotka eivät koskaan ole olleet ylipainoisia ovat varmaan parempia fittnesslaihduttajia. Meille, kenelle kertyy helposti rasvaa esim raskauksien aikana, ja jotka emme pääse niistä helposti eroon, ei laihdutusurheilu taida sopia.

    Kiitän sinua ihanasta blogista :) tsemppiä ja jaksamista arkeen ja muista ottaa välillä omaa aikaa ja vaalia arvokkaintasi, omaa kehoa! <3

    Ps. Uimapukukuvasi on aivan valloittava, oot ihana!

  23. Hei, Anna!

    Olet todella kaunis nainen, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Toivotan tsemppiä talkoisiisi ja olen hengessä mukana :) Pystyt ihan varmasti mihin tahansa! Iloa päiviisi :)

  24. Tiedän tuon tunteen, sillä se tunne on minullakin melkeinpä 24/7 tällä hetkellä. En ole kotona kropassani ja se, mitä näen peilistä, itkettää melkein. Se ei ole se kuka olen oikeasti vaikka nyt olenkin. Mutta itse voi tehdä niin paljon, kuten kirjoitatkin. Kuopus on vielä teillä kuitenkin niin pieni, että ole armelias itsellesi, joohan <3 Harva vauvan äiti jaksaa vielä lähteä määrätietoisesti salille jne, sää olet siellä jo, hienoa! Olet kaunis nainen, sisältä ja ulkoa, uskaltaisin väittää. Olet terve esimerkki ja mallikuva monelle. Hatunnosto sinulle siis <3

  25. Hei, itselläni on takana tuota laihdutusta ja lihomista vuosikymmen, kilpirauhasen vajaatoiminta (ehkä huonon laihdutuksen laukaisemana) ja nyt 4 vuotta ilman laihduttamista. Kun liikunnan sain olennaiseksi osaksi omaa elämää, ja oma olo ja paino ei sinänsä enää korreloinu, niin päätin lopettaa laihduttamisen iäksi. Sen jälkeen oon ollut raskaana, ja kaksosten myötä pitkässä liikuntakiellossa. Raskaus toi kiloja, jotka hävisi synnytyksessä ja imetyksessä puntarilta, kunnes vauvavuosi kerrytti niitä taas. Ja se kehonkoostumus! Kroppa muuttui iäksi, ja näytin oikein turpean äidilliseltä, imettävältä naiselta pitkään lasten syntymän jälkeen. Sitten ei enää pää kestänyt sitä totaalista kotiin omistautumista, ja palasin jumpille. Ensin kerran tai kaksi viikkoon, sitten kolme. Töihin palatessa tuli uusi kriisi, ja jumpille ei tuntunut olevan aikaa, mutta sitten huomattiin, että koko perhe voi paremmin, kun pääsen irtaantumaan niistä kodin velvoitteista hetkeksi ja tekemään omaa juttua. Nyt oon käynyt kaksi vuotta 3-6 krt viikossa jumpilla, pumppia, spinningiä, pilatesta, joogaa, cxworksiä, tansseja, steppiä, sitä mikä tuntuu kivalta. Nyt olen yrittänyt ottaa mukaan kuntosaliharjoittelua, mutta en ole siitä ainakaan vielä löytänyt sitä ”juttua”. En ole normaalipainoinen virallisten mittareiden mukaan, mutta keho on mun, ja se toimii, urheilu näkyy. En laihduta, enkä treenaa tavoitteellisesti, vaan elän aktiivista elämää, ja herkuttelen joskus enemmän joskus vähemmän, ja tavoittelen hyvää oloa kokonaisvaltaisesti. Liikunta on ensisijaisesti hyvän olon lähde, toissijaisesti se pikkuhiljaa muokkaa vartaloa. Uskon ja luotan, että tämä on pysyvää, koska liikunta on tärkeää mun henkisen jaksamisen vuoksi, ja liikunta ja syömiset mukautuu elämäntilanteeseen, ei toisinpäin. Mun oma ajatus on että kaiken takana on oman kehon rakastaminen, ja hyvän tekeminen itselle, pienillä jutuilla. Mulla itellä se lähti vauvojen jälkeen siitä jumpasta kerran viikossa, sitten suklaalevy vaan kerran viikossa eikä joka päivä, ja nyt en muista millon viimeksi olisin ostanut koko suklaalevyn, ja 5 jumppaa viikkoon on ollut koko syksyn ja talven tahti. Pienistä jutuista, omaa aikaa liikuntaa varten, sellaista, mikä tällä hetkellä tuntuu hyvältä. Tärkeää on myös negaation kierteen katkaiseminen. Sulla paineet on varmasti kovat tän blogin myötä joten olisiko selfietön kuukausi, ei alista omaa vartaloa muiden arvostelulle? Kun koko ajan on se vertailu siihen aikaisempaan, ja ajatus, että matka on pitkä ja tehtävää on niin paljon, ja miksi nyt ei pysty siihen samaan… Tärkeintä on se sisäinen tunne ja aito halu ja valmius hyviin valintoihin tässä elämäntilanteessa, se on kuitenkin erilainen kuin silloin ennen. Armoa itsellesi ja rakkautta <3

  26. Mun on niin helppo ymmärtää noita sun tunteita. Sun eka projektin alkaessa jaksoin vain kateellisena seurata sivusta ja velloa itsesäälissä ja inhossa. Siinä inhossa oon vajonnut jo aika alas, mutta nyt koen jaksavani. Nyt on aika taas löytää itseni takaisin. 10kiloa ois matkaa ja se tekee tiukkaa, mutta olen luvannut itsellenni paremman olon!

  27. Hei Anna,

    Olen lukenut blogiasi nyt jo reilut pari vuotta ja nyt vasta saan aikaiseksi kommentoida ensimmäisen kerran. Olen ihaillut sinua kovasti ja itse asiassa blogisi lukeminen syksyllä 2012 antoi minulle sysäyksen, jonka voimasta aloin syödä terveellisemmin ja liikkua. Sen voimalla tippuivat ne kymmenen kiloa minun ja normaalipainoni väliltä.

    Kuitenkin itselleni kävi niin että pitkä sairastelukierre ja stressaava elämäntilanne antoivat kaikki takaisin viime kesän ja alkusyksyn aikana. Nyt itsekin etsin uutta pontta palata takaisin jo kertaalleen harjoiteltuihin elämäntapoihin. Haluan siis sanoa, että ymmärrän todella miltä tuntuu kun on ikionnellinen tuntiessaan kehonsa terveeksi ja voimakkaaksi ja sitten pilaa sen itse syömällä. Ainakin itse olen kokenut ihan kohtuutonta häpeää ja mm. halunnut pysyä kotona kun on hävettänyt kulkea ihmisten ilmoilla tämän kokoisena (vaikka olin vuosia tämän kokoinen ennen painon pudotusta). En yhtään ihmettele, että sinun elämäntilanteessasi vanhoihin tapoihin on ollut helppo lipsua, kun itsekin onnistuin siinä ilman lasta tai taloprojektiakaan.

    Mutta jaksamista Anna sinulle! Itse olen ainakin huomannut, että jo se että tekee jotakin oman hyvinvointinsa eteen tuntuu olossa ja itsetunnossa heti :). Itsellä on nyt aikeena lähteä pienin askelin korjaamaan tilannetta muutamalla suotuisalla muutoksella kuukaudessa. Kesällä on olo jo varmaan ihan erilainen :).

  28. Nyt Anna asennetta kehiin!
    Et kaipaa olalle taputtelijoita jotka toitottavat että oot kaunis juuri tuollaisena jos itsellä on paha olo niin nyt hommiin jokainen suupala ratkaisee pitkässä juoksussa ja jokainen askel on plussaa.

  29. Paljon on tullutkin jo hyviä kommentteja, pitää vaan tulla itekin sanomaan, että nää sun tekstit on aina ihan huippuja. Saat puettua sanoiks ne asiat jotka monen (mun) mieltä usein painaa omassakin elämässä. Ja lohtuna: kolme raskautta ja niiden jälkeistä aikaa imetyksineen on taatusti sellainen hormonimyrsky koko keholle, että seKIN vaikuttaa siihen mielialaan. Mulla on ollut hormonitasot imetyksen aikana vaihdevuosien luokkaa – siinäpä sitä miettimistä ite kullekin mitä se tekee mielialalle. Eli tarkoitan että älä liikaa soimaa itseäsi kaikesta, aika tekee tehtävänsä tässäkin, se valo lisääntyy ja kaikki tasaantuu. Usko pois.

  30. Kiitos ihanasta blogista <3 Olen lukenut tätä syksystä lähtien ja nyt oli pakko kommentoida sinun kirjoitustasi. Tiedän niin, miltä sinusta tuntuu. Itselläni ei ole lapsia, eikä taloprojektia, mutta suuren elämänmuutoksen olen käynyt läpi. Mieheni halvaantui pari vuotta sitten liikenneonnettomuudessa ja sen seurauksen lopetin syömisen kolmeksi kuukaudeksi. Lopulta, kun tajusin, että pitäisi syödä, söin mitä tahansa. Pääasiassa päivät koostuivat roskaruuasta, valmisruuista ja herkuista. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että meille tuli vielä keittiöön vesivahinko, joten en päässyt tekemään kunnolla ruokaa pariin kuukauteen. Olin 9kk yksin ennen kuin mieheni kotiutui ja tuona aikana oli kiloja tullut aika reippaasti. Viime keväänä vasta havahduin ,että asialle pitäisi tehdä jotain. Olin niin tyytymätön ja masentunut omaan peilikuvaani. Olen aina ollut hoikka ja teki kipeää nähdä itsensä lähes 20kg isompana kuin mitä aikaisemmin. Viime keväästä lähtien olen painoa hitaasti pudotellut ja välillä ottanut vähän takapakkiakin. Olen kuitenkin päättänyt, ettei paluuta entiseen enää ole. Toivon sinulle oikein paljon voimia ja jaksamista! Kyllä sinä siihen pystyt, aivan varmasti! Ja muista, ettet ole yksin <3

  31. Kylläpä taas tekstisi kolahti täälläkin! Ihailtavaa rehellisyyttä! Täällä 8kk esikoisen kulinaristinen äiti tuskailee mammakilojen ja edellisestä laihdutusurakasta jäljelle jääneiden kilojen kanssa ja kyllä masentaa! Mutta koitan nyt nauttia vauvasta ja tästä erityisestä ajasta. Kovasti tsemppiä sulle Anna, uskon sun pystyvän urakkaan jahka aika on oikea, tiedät kyllä mitä olet tekemässä!

  32. Pakko kommentoida en ole ikinä ennen kommentoinut.
    Mutta tämä teksti pysäytti minut kyllä totaalisesti. Oma tilanteeni on aika samanlainen paitsi, että minulla ei ole lapsia. Olen aikaisemmin laihduttanut ja saanut itseni tosi hyvään kuntoon sitten tuli kaikkea stressiä tai en oikeastaan edes tiedä mitä tuli ja miksi lihoin. Mutta lihoin kaiken takaisin ja jopa enemmänkin. Minulle aika 2013 vuoden kesästä tänä syksyyn oli ihan kauheaa. Havahduin siihen, että selitin just ystävälle että en muista vuoden 2013 kesästä juuri mitään. Se hirveä itseinho ja ällötys ja viha itseään kohtaan miksi on päästänyt itsensä takaisin on ihan kauheaa. Ja se häpeä. Se syö itsetuntoa ihan hirveästi. Mutta olen päättänyt nyt, että en voi jäädä surkuttelemaan vaan minun pitää päättää, samanlaillankuin viimeksi, että saan itseni taas kuntoon ja luvata, että en tee sitä enää Kolmatta kertaa. Lohduttavintahan tässä on se, että itse tietää, että siihen pystyy kun on kerran sen jo tehnyt. Minulla on tavoitteetkin kunnossa koska haluan olla hyvässä kunnossa kun täytän 30 v tänä vuonna ja kovasti myös toivoisin lasta. Ja se motivoi kovasti kun haluaa olla mahdollisimman hyvässä kunnossa sitten kun lapsi päättää tulostaan ☺️

  33. Hei Anna,
    Kiitos. Kiitos tästä. Kiitos blogistasi. Kiitos siitä, että vaikeidenkin aikojen keskellä pystyt pitämään yllä postiviista virettä.
    Elämäntilanteeni ei ole oikeastaan ollenkaan samanlainen kuin sinun. Olen melkein 10 vuotta nuorempi. Minulla ei ole lapsia. Asun vuokralla. Opiskelen, teen töitä, opiskelen lisää ja sitten vielä hiukan töitä. Silti jokainen postauksesi kolahtaa minuun. Näenkö sinussa tulevaisuuteni? Ehkä. Toivottavasti olen ainakin tulevaisuudessani yhtä vahva kuin sinä olet.

  34. Tiedän tuon ajatuksen, että vaikka moni ihminen pitää painoa pelkkänä ulkoisena ja pinnallisena seikkana, se merkitsee itelle tosi paljon ja on suoraan verrannollinen kokonaiseen hyvinvointiin. Kiitos sulle inspiraatiosta ja hymysi on kovin kaunis! :) Tsemppiä kovasti! <3 Toivon niin kovasti pääseväni myös itse asettamiini tavoitteisiin!

  35. Tulee hieman jälkijunassa tämä kommentti, eikä varsinaisesti liity sinuun, vaan tähän kommenttiboksiin.. Mikä meillä naisilla on? Mitä ihmettä? Jokaisella on omasta mielestään se viidestä viiteenkymmeneen kiloa ylimääräistä, ja jos tapaus on jälkimmäinen, ymmärrän hyvin terveydellisistä syistä että sen haluaa pudottaa. Harmittaa, kun en ehtinyt edesmenneiltä mummoiltani kysyä, että oliko 40-luvulla tällainen meininki? Tuntuu, että joka ikinen nainen joko diettaa, on dieetannut tai haluaisi dieetata muttei syystä tai toisesta siihen kuitenkaan pysty. Mieli maassa, kaikki pyörii vain sen ympärillä että on ylipainoa (tai sitten ei edes ole, mutta se MIELI ajattelee että on, eli kehä on sama). Ja siis hox itsekin syyllistyn tähän ja nytkin on taas ”projekti -5kg” edessä, hoh hoi monennettakohan kertaa :D olen ollut nykypainosta 10kg hoikempi enkä silloinkaan tyytyväinen. Niin se vaan menee, että koskaan ei ole tyytyväinen. Miksei??? Miksi kropasta on tullut se tärkein tekijä ihmisten elämässä? Ymmärrän hyvän olon tunteen, jos sitä haetaan, mutta en tätä ulkomuodollista tekijää… Mä todella todella toivon että jossain vaiheessa kelkka ja muotivirtaukset kääntyy ja AITO hyvänolon tunne ja itsensähyväksyminen on muotia. Surettaa, niin paljon upeita naisia, niin paljon turhaa murhetta.

  36. Voi Anna, vaikka tiedän et tää kommentti hukkuu tän postauksen kommentteihin, haluan sen kuitenkin kirjoittaa koska: Eläydyn niin sun elämään. Olen juuri samanlainen. Tiedän, miten paljon mun onnellisuus on painosta riippuvaista ja pari vuotta sitten tilanne oli niin toinen, sä olit upeisssa mitoissa ja minä mietin et miten saisin reenit käyntiin. Nyt reenailen aamuisin melkein joka päivä ja ai että elämä on onnellista. Samoin kuin sinä, olen erityislapsen äiti ja tiedän todella miten raskasta se on. Pelkään uutta raskautta, koska se tarkoittaisi minusta itsestäni luopumista. Tiedän, et olisin aivan takuuvarmasti takas vanhoissa huonoissa ruokatottumuksissa ja liikunnattomuudessa ja masentavuudessa. Tää nykyinen elämä on niin hyvää… Mä en halua luopua siitä. Sä oot tehnyt sellaisen uhrauksen lapsesi kanssa, että katson sitä ylpeydellä – olet upea ihminen ja tiedän, että painosi laskee jahka pöly talonrakennuksesta ja vauvavaiheesta laskee. Kyllä se elämä siitä taas alkaa, me uskotaan suhun. Ja meitä täällä lukijoina on paljon. Aivan samanlaisia kuin sinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta