Lapsentahtisuutta ei tahdota

IMAG15091

Oon tällä viikolla törmännyt moneen vähän häiritsevään asiaan joka on jäänyt pyörimään mielenpäälle. Yksi niistä oli kun samaan aikaan odottanut mammakaverini oli saanut Kuopiossa 6kk ryhmäneuvolassa ohjeen vauvan vuorokausirytmiin, kun yksi äiti oli kysynyt aiheesta. Vastaus oli löytynyt valmiiksi tulostetulta paperilta joka jaettiin kaikille. Hämmästys oli suuri kun tämän saanut äiti luki ohjetta kotona.

10403513_10204628681610862_8451108188181716548_n

Tässä elämänvaiheessa kun lapset on pieniä niin oma arki pyörii niin vahvasti kotona lasten ympärillä että siihen liittyvät asiat kasvavat itselle hyvin tärkeiksi. Kuten mun parodiassakin sivuttiin niin imetän tällä hetkellä perheen pienintä ja oon ollut aina imetyksen kannattaja. Mun mielestä imetyksen edut ovat niin hienot vauvalle, että pidän sitä itse hyvin tärkeänä ja oon tehnyt parhaani että imetys on onnistunut toivomuksieni mukaan jokaisen lapsen kohdalla.

Sitten itse aiheeseen. Millainen on neuvoloiden ja Suomen terveydenhuoltojärjestelmän tuki ja ohjeistus perheille vauvanhoidossa ja ravinnonsaannissa. Hyvin värikäs, sanoisin! Tarinoita voi lukea keskustelupalstoilta ja osa on ehkä liioittelua tai urbaania legendaa mutta ei suinkaan kaikki. Nyt tätä viimeistä odottaessakin olen kuulunut fb-ryhmään jossa on samaan aikaan lapsen saaneita äitejä. Kun vaihdetaan neuvolakuulumisia niin ohjeet terveydenhoitajilta saattavat vaihdella alueittain hyvin paljon! Osalle suositellaan velliä, toisille soseita ja kolmannelle ehdottomasti vain maitoa vaikka kyseessä olisi samanikäinen ja yhtä hyvin kasvava vauva. Milloin vauva on niin iso, että tarvitsee varmasti lisäruokaa, milloin taas liian pieni ja kiinteiden aloittamista tulisi hoputtaa. Tuntuu että mikään ei ole hyvä, varsinkaan jos se ei ole keskikäyrällä!

Mun omat kokemukset on olleet aika raskaita neuvolasuhteeltaan vauva-aikoina. Elielin kasvua seurattiin hyvin tarkkaan ja monta ylimääräistä punnitustakin käytiin. Linnean kohdalla oikein ravattiin koko pikkuvauva-aika neuvolassa punnituksessa kahden viikon välein, sillä hän kasvoi miinuskäyrällä. Painoa seurattiin niin tarkkaan että koin sen hyvin ahdistavaksi mutta jatkoin imetystä nieleskellen noita tunteita että en ole riittävä. Vuokrasin jopa vauva vaa’an ja rintapumpun ja join litratolkulla mammateetä. Pesin, imetin ja yritin rentoutua ja syöttää lapsentahtisesti. Kyse ei edes ollut siitä, että vauva vaikuttaisi tyytymättömältä vaan hän oli iloinen ja pääsi rinnalle aina kun halusi. Käyrällä mentiin vaan aina juuri siellä -10-15% tuntumassa ja se ei ollut neuvolan mieleen. Jälkikäteen on oikein harmittanut se paine mikä mulle luotiin, omasta mielestäni jopa aika turhaan. Pienen tytön käyrällä kasvettiin koko vauva-aika myös sen jälkeen kun aloitettiin kiinteät ruoat! Heikkohermoisempi olisi varmasti lyönyt hanskat tiskiin jo tuossa täysimetysvaiheessa kun aina oltiin vähän tyytymättömiä. Pidin onneksi pääni ja imetys jatkui hienosti 1v3kk ikään saakka.

IMAG1514-11

IMAG15011
tämä ja ylempi imetyskuva Linnean imetysajalta

Nyt mulla on kotona 4,5-kuinen vauva ja aion täysimettää sinne 6kk ikään saakka. Terveenä ja hyvin kasvavana meillä tämä onnistuu mutta ymmärrän toki vauvojen erilaisuuden ja tilannekohtaisuuden. Esimerkiksi siskoni on synnyttänyt keskoskaksoset joten heidän kohdalla suositus kiinteiden aloittamiseen oli aikanaan erilainen, jotta mukaan saatiin rautaa tuova liharuoka jo hieman aiemmin. Ohjeistushan menee niin että vain pienipainoisena syntynyt tai pelkästään äidinmaidonkorviketta saava vauva tarvitsee jo 4 kk:n iästä soseaterioita täysipainoisen ravitsemuksen turvaamiseksi.

Imetys on haastavaa ja se, että joskus neuvolasta siihen ei saa kunnollista ohjeistusta tai kannustusta on musta surullista. Esikoisen kohdalla imetys loppui rintaraivareiden vuoksi 9kk ikään ja vasta jälkikäteen kun olen oppinut aiheesta lisää niin ymmärrän syyt miksi. Imetyksen varrelle mahtuu paljon kysymyksiä joihin oikeanlainen apu on ensisijaisen tärkeää. Vasta nyt kolmannen kohdalla löysin Imetyksen tuki Ry:n facebook-sivut jotka on aivan loistavat. Niissä voi reaaliajassa kysyä neuvoa imetyksen tukiäideilta ja jakaa mieltä askarruttavat asiat. Tuo ryhmä on niin hyvä, että haluan jakaa tietoa siitä jokaiselle joka kaipaa tukea asian tiimoilta. Siellä ei tuomita ketään ja asioista voi keskustella hyvässä hengessä! Kaikenlaiset imetykset ovat tärkeitä, oli ne sitten osittaisia, lyhyitä  tai minkälaisia :)

CY6AG

Me käytiin neuvolassa viimeksi keskiviikkona ja sain taas siellä vähän pahan mielen. Terveydenhoitaja katsoi punnituksen jälkeen koneelta kasvukäyrää ja sanoi, että painokäyrä on laskenut. Kysyin että eikös se ole normaalia että vaihtelee vähän, että paljonko se on laskenut? Käyrä oli laskenut miinus kuudesta prosentista kahdella eli miinus kahdeksaan prosentiin. Sain vain lyhyen hyväksynnän että voin jatkaa täysimetystä edelleen. Tuo käyrän kommentointi sellaisella nihkeällä äänellä tuntui todella lannistavalta, sillä jokainen äiti haluaa että lapsi kasvaa hyvin. Jo pieni hymy tai kommentti siitä, että hienosti sujuu olisi varmasti saanut mulla hymyn korviin! Sen sijaan leuka rinnassa, kahden prosentin tähden sitä taas pohtii täällä voisiko sitä vauvaa saada pluskäyrille ihan tahdonvoimalla. Tylsää :(

Mutta vielä tuosta Kuopion neuvolan jakamasta lapsen vuorokausirytmistä! Kysyin tämän saaneelta äidiltä, että oliko se oikeasti joku läppä vai ihan pokalla jaettu. Puolen tunnin heitot sallittu. / Pienet unet, korkeintaan 1/2 tuntia, hellästi herättelyt. / Terve vauva ei tarvitse yöllä maitoa eikä muitakaan palveluja. / Huom. imetys ruoka-aikoina! Jne.

Olen tyrmistynyt. Lappu näyttäisi olevan tehty vuonna 2010 mutta muistuttaa enemmän aikaa josta edesmennyt isoäitini kertoi. Hän sanoi että kun hänen lapset olivat pieniä niin vauvoja sai imettää ainoastaan kolmen tunnin välein. Se oli tarkka ohje ja hän sanoi että itki yhtäaikaa lapsen kanssa kun odotti ja katsoi kellosta :(

Ensin mua huvitti tää ohje, että jos kyseessä on ihan alkeellinen ohjenuora perheelle jolla ei ole mitään kokemusta tai tietoa lastenhoidosta. Sen jälkeen mulla tuli kiukku ja suru. Vielä tänä päivänä tällainen jaetaan neuvolan toimesta ja tuolla saattaa olla joku äiti joka uskoo lukemaansa. Tämän on täysin lapsentahtisen hoitamisen ja syöttämisen vastaista. Mitä ovat pienen 6kk vauvan vaatimat ”palvelut”? Yömaito, syli, vaipanvaihto? Oli lapsi sitten rinnalla tai pullolla niin silti ohje on minusta täysin käsittämätön ja ajaa äidit hulluuden partaalle jos pitäisi puolen tunnin sisällä tällaisia aikatauluja noudattaa. Sano Kuopio, että tämä oli joku huono vitsi!

SAMSUNG CSC

Näin meillä nukahdettiin tänään yöunille ja varmasti vastedes myös 1,5 kuukauden kuluttua jolloin ikää tulee 6kk. Meillä myös nukutaan pitkään ja torkutaan kun nukuttaa. Syödään sängyssä päivin tai öin niin kauan kuin vauva haluaa ja imetetään myös ruoka-aikojen ulkopuolella jos tarve vaatii. Lapsi on 6kk iässä vasta aivan vauva ja mun mielestä tulisi kuunnella hänen tarpeitaan ja hoitaa niistä lähtökohdista, lapsentahtisesti. Kiitos ja anteeksi.

T. Mielensäpahoittaja

Anna

92 vastausta artikkeliin “Lapsentahtisuutta ei tahdota”

  1. Oon niin samaa mieltä sun kanssa tästä lapsentahtisuudesta ja joka kerta kun käydään neuvolassa niin huvittaa käyrien tuijottelu ja se miten neuvolatädit lukee niitä kuin raamattua. Jokainen lapsi kun on yksilö ja vaatii omat tarpeensa ja aikataulunsa. Toki meidän vanhempien vastuulla on luoda pientä rytmiä helpottamaan arkea ja vauvaa. Mun mielestä käyrät joutais kankkulan kaivoon niin kauan kun lapsi kasvaa, on hyvän tuulinen eikä äidin mielestä ole mitään hätää. Helpottaisi monen äidin pään sisäistä maailmaa :)
    – Saara
    Ps. Tavattiin siellä greenstreetin suklaakurssilla!

  2. i so feel you! Täällä kans kahden -2 käyräläisen äiti joka on neuvolassa peloteltu (luulin jo toisen kohdalla saaneeni itsevarmuutta mutta pikkusisko olikin vielä veljeään pienempi). Lapseni edelleen 3 ja 5 vuotiaina on pieniä ja hoikkia vaan neuvolassa sitä ei koskaan noteerattu vaan aina kyse oli siitä ettei rintamaitoni riittänyt. Tytön kohdalla lääkäri 4kk ikäisenä kehotti antamaan velliä(!) koska se on ravinnepitoisempaa ja koska (!) isäkin pääsisi syöttämään. Kieltäydyin ja sitten alkoikin vauhkoaminen kiinteisen aloittamisen kanssa (kesäsijainen). Tää on mun viimeinen baby ja sekä raskaudessa, että vauva-aikana aion pitää pääni ja lopulta kieltää koko käyräjaarittelun jos se menee taas kasvun taivasteluksi. Ja tosta vauvantahtisuudesta, samaa olen itsekin miettinyt kyllä siellä tarjotaan unikouluja tosi aikasessa vaiheessa (just luin jostain että oikeasti lapsi on valmis täysiin yöuniin n.2 vuoden iässä hampaiden sun muiden jälkeen) ja sen takia ne meneekin pieleen. Ensiks vauva saattaa nukkua hetken ja aloittaa taas heräilyt ja sitten ollaankin ihmeissään. Mutta minkäs teet. Mä oon saanut itulta kaiken turn ja turvan mitä olisin neuvolasta tarvinnut molempien lasten imetysten osalta ja oon imettänyt 1.5v ja 2.5 ja näistä vuosista olen iloinen (molempien kohdalla oon käynyt loppuvaiheessa jo töissäkin imetysaikana).

    • Noi on kyllä surullisia missä ei imetystieto kohtaa lääkärien ohjeita :( Kuulostaa siltä, että oon onneksi itse ollut viisaampi ja seurannut lasten hyvinvointia! On ihanaa että sulla on pitkät onnistuneet imetykset! :) Mä toivon et nyt kolmannen (en tiedä olisiko jopa viimeinen) kohdalla saan imettää kaikista pisimpään :)

  3. Mä olisin varmaan masentunut entisestään, jos olisin ensimmäisen kohdalla saanut tuollaisen lapun. Mistään ei vielä paljon tiennyt vauvan kanssa ja kaikki tuntui muutenkin vaikealta, imetystä myöten. Neuvolan pitäisi mielestäni olla paikka josta on helppo hakea apua ja neuvoja yksilöllisesti, eikä oppikirjaohjetta jota kaikille jaetaan. Meidän toisen lapsen kohdalla neuvolan täti sai meidät säikähtämään, kun käyriltä seurasi kasvua ja lähetti sen perusteella lapsen erikoislääkärille. Miinuskäyrillä siis mentiin niin painon kuin pituudenkin osalta, mutta tasaisesti kuitenkin sitä omaa siroa käyrää. Lääkärin vastaanotolla ensimmäisen viiden minuutin keskustelun jälkeen lääkärikin ihmetteli, että miksi me olemme siellä. Me vanhemmat olemme molemmat todella lyhyitä ja suvussakin on lyhyitä ihmisiä paljon, ja lapsen kasvu oli tasaista ja muutenkin lapsi oli kehitykseltään ajassa. Kaikki mahdolliset kauhukuvat ongelmista olin kelannut mielessäni ja se oli kauheaa. :( Onneksi tämän jälkeen neuvolan täti vaihtui ja saatiin erittäin ihana täti tilalle.

    • Mulla on samoja kokemuksia meidän muiden pulmien kanssa ollut ja se säikähtäminen on hirveää ;( Toki tietoa pitää antaa mutta ainahan ne kauhuskenaariot tulee äideillä mieleen kun vihajataan jostain mikä ei ole niin kuin pitäisi! Onneksi teillä oli kaikki hyvin! :)

  4. Mulla on onneksi ollut ihana vanhempi terveydenhoitaja neuvolassa, joka ei ole turhia hössöttänyt. Hän on osannut lukea minua ja ymmärtänyt, etten tarvitse kummemmin neuvoja. Neuvolalääkäri ei sen sijaan uskonut mua lainkaan, kun kerroin oletukseni vauvan refluksista ja mahdollisesta maitoproteiiniallergiasta. Onneksi sain kuitenkin kinuttua lähetteen lastenpolille, jossa vaivat sitten todennettiin.

  5. No onpa ihmeellinen tuo Kuopion ohje. Meillä 8kk syö edelleen pari kertaa yössä maitoa, koska ei sitä huutoa jaksa kuunnella kukaan ja kaikki heräisi tässä kerrostalossa. Ja annan kyllä lapsen nukkua niin pitkään kuin nukkuu, enkä tosiaan ala herättelemään. Mutta tuosta imetyksestä. Lapsentahtisuus on hyvä juttu, mutta ne neuvolan käyrät ovat kuitenkin tärkeä seurantamittari lapsen kasvuun. Käyrän kuuluu olla nousujohteinen, jolloin tiedetään että lapsi saa tarpeeksi energiaa kasvuun. Täysimetys puoleen vuoteen asti on suositeltavaa, mikäli paino nousee hyvin. Mutta ihmettelen miksi suhtaudut kiinteiden antamiseen noin nihkeästi? Eihän se sitä tarkoita että heti olisi purkkitolkulla annettava potaattia tai porkkanaa. Meillä molemmat lapset ovat saaneet jo 4kk iästä kiinteitä pienissä määrin, täysimetyksen ohella koska painonnousu on ollut nihkeää ja yöheräillyt 1-3 tunnin välein. Toisin sanoen, rintamaito ei enää riittänyt.

    6kk täysimetys ei sovi kaikille vauvoille, jokainen on yksilö ja kehitys kulkee eri tahtia. Vauvan tyytyväisyys on tietenkin yksi mittari, mutta aiemmin kerroit vauvan heräilevän usein yöllä syömään? Sekin on tietyssä määrin ihan normaalia, mutta jos painokäyrä on laskeva niin kertonee aika paljon siitä että vauva ei saa tarpeeksi energiaa kasvuun. Mutta jokainen äiti tietenkin tuntee vauvansa parhaiten, eikä tällä kommentilla suinkaan ollut tarkoitus arvostella imetystäsi. Ihmettelen vain välillä ihmisten ehdottomuutta imetyksestä ja kiinteistä. Ja itsekin sain neuvolasta ”noottia” tämänikäisen yösyöttämisestä, en siis ole mikään siveyden sipuli. :D

    • Mä en kyllä koskaan ole ymmärtänyt tota ajatuskulkua, että jos rasva- ja energiapitoisella äidinmaidolla paino ei nousisi riittävästi, niin kevyiden ja matalakaloristen vihannessoseiden antaminen auttaisi asiaa? Joku puuro ehkä joo, mutta viljoja en ikipäivänä antaisi alle puolivuotiaalle. Vellithän ovat maustettuja korvikkeita, ja imetyksen tehostaminen usein ajaa saman asian kuin se että lisäksi annetaan korviketta. Mut tekee niin surulliseksi se, että oikeaa tietoa näistä asioista ei saa neuvolasta, vaan nämä vanhantuneet tiedot pyörivät edelleen ’totuuksina’! Pieni notkahdus täysimetetyillä vauvoilla on yleensä ihan normaali juttu tietyissä kohdin. Jos silloin aletaan antaa lisämaitoa, oma maidontuotanto heikkenee automaattisesti.

      Onneksi on Imetyksen Tuki Ry, ilman sitä ei olisi kummankaan lapseni imetys onnistunut. :) Olen nyt tämän kakkosen kanssa käynyt neljällä eri th:lla (meillä oli muuton takia neuvolan vaihtokin tässä), joista yksi on osannut antaa kunnollista imetysohjausta. Muita ei ole oikeastaan imetysongelmat edes juurikaan kiinnostaneet.. :/

    • Neuvoloiden käyrät ovat hyvät, mutta ne eivät ole yhtä kuin täysi totuus. Ne antavat viitettä lapsen kasvusta ja esim päänymäryksen nopea kasvu voi olla merkkinä vakavasta sairaudesta. Käyrältä näkee hyvin kasvun suunnan, mutta pienet notkahdukset ovat normaalia. Pituudessa voi tapahtua mittavirhe ja painossa vaikuttaa esim onko lapsi juuri syönyt. Liiallinen kyttääminen pelkkiin käyriin aiheuttaa vain stressiä äidille joka vaikuttaa maidontuotantoon.

      Imetys on hyvä juttu! Ja alle vuosikas (ja isompikin) heräilee öisin. Toiset selviävät ilman yöruokailua puolen vuoden iästä, toiset eivät.. Mikään lappu ei muuta lapsen yksilöllistä tarvetta.
      Mitä rytmitykseen tulee niin meidän oli pakko rytmittää lapsia (oli siis esikoinen 1v8kk kun kaksoset syntyivät) sillä meidän arki olisi pyörinyt lapsentahtisesti kolmen pienen (ja pienen ikäeron) lapsen kanssa.

      Tsemppiä arkeen! Aloitatte kiinteät kun siltä tuntuu. TOivottavasti jatkat imetystä pitkään :)

    • Mä kommentoin tänne perälle vähän kaikkeen:

      Evemaria: en mä koe et oisin ihan ehdoton vaan nimenomaan haluan esim. imetystä tehostamalla saada vauvan kasvua lisättyä jos painokäyrä näyttää huonolta :) Oon samaa mieltä alle kommentoineen kanssa et usein matalakaloriset soseet saattavat liian aikaisin viedä tilaa rintamaidolta ja tilanne ei sillä helpotu niin kuin on toiveissa. Käyrien seuraamisen itsekin koen hyväksi ja siksi oon kaikki punnituksetkin käynyt lasten kanssa vaikka parin viikon välein, kun kyse on lapsen parhaasta ja seuraamisesta et kaikki on kunnossa! Kerroin vain että se ei tuntunut hyvältä :( Koin ne stressaaviksi eikä se varmasti auttanut imetystä yhtään. Mutta loppu hyvin ja kaikki hyvin! :)

      Terkkari itsekin: Mäkin toivon nyt pitkää imetystä, vielä pidempää ehkä kuin tuo edellinen! Jos vain poika pysyy rinnalla niin ilman muuta! Imetyshetket on niin ihania ja tietysti se, että tietää lapsen saavan siitä erinomaista ravintoa, läheisyyden lisäksi!

  6. No voi hyvää päivää! Ihan pakko kommentoida, vaikkei vauvaa talossa ole, eikä ole enää tulossakaan…

    Kyllä tuollainen päivärytmitys ehkä voisi toimia, mutta itselleni tulisi tuosta ainakin ihan hirveä stressi. Eikös vauva-ajan olisi hyvä olla stressitöntä ja ihanaa aikaa, jolloin edetään lapsentahtisesti ja haikeana seurataan, kuinka vauva-aika lipuu nenän edestä ja lapsi kasvaa taaperoksi? Toki pidän jonkinlaisen päivärytmin ja rutiinien muodostumista tärkeinä. Meillä syötiin ainakin kiinteät ruoat aina samoihin aikoihin, ulkoilut ja päiväunet suunnilleen samoihin aikoihin. Tuohan se elämänrytmi pienelle lapselle toki turvaakin. Mutta en kai nukuta hanttiin pistävää ja täysin virkeää puolivuotiasta tasan kello 12 unille, jos häntä ei kertakaikkiaan nukuta. Meillä ainakin neiti oli ns. virkeä vauva, joka nukkui päiväunet tasan silloin kuin nukutti ja usein puoli tuntia pari kertaa päivässä riitti.

    Ja kyllä, neuvolan ruokailuohjeet ja kasvuseurannat oli tuttuja mullekin. Ruutallako sitä maitoa olisi pitänyt lapseen pumpata. Imetin usein ja lapsi imi, minkä jaksoi. Ja erittäin pieniruokainen miinuskäyrillä kasvaja tuo on edelleen myös 7-vuotiaana. Huoh! Ei kaikki ole valettu samaan muottiin. Onneksi! :)

    • Näinpä, kaikki kasvaa omalla tahdilla ja se käyrien seuraaminen on kyllä varmasti hyödyllisyyden lisäksi useimmille stressaavaa.

      Tuosta päivärytmiohjeesta on syntynyt somessa melkoinen lumipalloefekti! Ymmärrän kyllä ohjeellisuuden mut kyllä tuo pitäisi uudelleen kirjoittaa kun on noin ehdottomassa sanamuodossa. Joku tosiaan voi repiä tuosta kauhean stressin!

  7. Täyttä asiaa koko teksti! Oon iloinen, että kirjoitit tästä!

    (P.S. kuten tiedäkin, niin se kahden prosenttiyksikön lasku painokäyrällä on täysin OK. Btw. noi käyrät taitaa edelleenkin perustua korvikeruokittujen vauvojen kasvudataan…? )

  8. Moi!

    Vitsi mun tekisi mieli kommentoida melkein jokaista sun tekstiä, mutta aina se jää. Mulla hankalaa tällä älypuhelimen näppäimistöllä. Ei edes oo!

    Meillä on lähes samanikäiset vauvat niin mukava seurailla teidän menoa. Muutaman viikon vanhempi tämä meidän kaveri täällä.

    Täysimetyksellä mekin vielä mennään. Aika selkeä päivärytmi on, mutta en mä sitä imetystä kyllä kauheasti seuralle että milloin sitä teen. Kaipaa mä käytännössä silti aika samoihin aikoihin tulen sen tehneeksi, mutta en tarkoituksella. Imetän, kun vauva haluaa ruokaa. Eli aamulla, noin puol tuntia tai tunti unien jälkeen, sitten taas uusien unien jälkeen ja vielä kolmansien unien jälkeen. Illalla imetän ennen nukkumaan menoa. Yöllä imetän aina kun tyyppi haluaa maitoa. Eli vähintään kolmen tunnin välein tällä hetkellä. Päivisin tahti on hieman tiheämpi, paitsi aamupäivällä kun saattaa tulla unien takia yli neljänkin tunnin tauko.

    Nyt kun vauva on isompi niin tankkaus on nopeampaa ja sen oon huomannut, että just ennen unia en enää ruokia vaan just tuo puol tuntia/ 45 minsaa ennen on sopiva. Jotenkin unille rauhoittaminen sujuu sit paremmin.

    Yöimetyksistä oon ehtinyt vetää jo moneen kertaan hernettä nenääni, mut nyt yritän taas vaan antaa olla. Tarkoitan siis, että oon stressannut että sen ei pitäis noin usein herätä jne. Mut oon testannut eri keinoja ja lopputulos on se, että tyyppi lopuks hermostuu muhun ihan täysin. Että eikö mamma tajua että MUN ON NÄLKÄ. Ja kun mä en kerran ole mitenkään kreisiväsynyt niin mikäs tässä yösyöttäessä. Näkisin, että vauvalle ei riitä rintamaito siinä vaiheessa kun vaatii sitä niin usein, että äiti on ihan töttöröö. Mut jos äiti on okei heräämisten kanssa ja vauva kasvaa niin mikäs siinä sitten.

    Ah tästä tuli nyt hirveen sotkuinen sepustus. Halusin vaan jotain sanoa.

    Ja tuo ohjepaperi niin mor-jens. Ei ole todellista. Meillä on ihan erilainen rytmi ja muotoutunut ihan luonnollisesti. Pahin on tosiaan tuo ”palvelu” kohta. Huh huh.

    Tsemppiä arkeen, oot niin ihana.

    • Ihana viesti, kiitos kun kommentoit ja kerroit teidän arjesta! Tosi mukava kuulla samanikäisen pienokaisen äidiltä :) Moni kohta meillä menee ihan samalla tavalla :)

      Mä syötän yöllä silleen, et en edes melkein itse herää ja muista aamulla :D Useamman kerran yössä syö kyllä mut kun nukkuu kainalossa niin rinta suuhun ja jatketaan unia. Sen tekee jo ihan unenpöppöisenä. Itse koen et nukutaan siis aivan loistavasti! Tää on mulla toiminut jokaisen kohdalla ja on kyllä arjen pelastus. Joskus kun tulee ”huono” yö eli Amos alkaa kukkumaan hereillä kesken yön niin oon aamulla ihan tööt ;)

      Mutta siis, meillä samantyyppinen rytmi ja muodostunut ihan itsekseen :)

  9. Naurettava lappu! Itse kanssa esikoisen kanssa koin neuvolakäynnit ikävinä. Mulla ei maitoa ekan kohdalla vaan tullut pumpatessa kuin n. 250ml/vkr. Imetys ei onnistunut missään asennossa vauvan pahan refluksin takia. Ensin syyllistettiin kotikäynnillä siitä kun imetys ei sujunut, vauvassa vika ym. Korvikkeita ei olisi saanut antaa ollenkaan, vaan odottaa että se vauva ”ryhdistäytyy” ja imee kiltisti vaikka kaikki nousi ylös samantien… Seuraavaksi käskettiin pumppaamaan yhtä usein kun vauva syö. Eli meillä n. 12xpv. Jaksoin 3 kk ja sitten romahdin, kun olin nukkunut parin kk ajan vaan pieniä pätkiä kerrallaan, muu aika kului pumpatessa. Kaikesta jäi niin paskan maku suuhun, että toisen lapsen kohdalla viis veisasin mistään suosituksista ja imetin sekä annoin korviketta hyvillä mielin. Sekä minä että vauva nukuttiin ja oltiin tyytyväisiä.
    Meille kanssa th ekan kanssa kertoi että yli 6kk ikäinen vauva ei tarvitse yöllä maitoa eikä sitä saisi antaa. Sitten kun kysyin että pitäisikö lapsen antaa huutaa nälissään koko yö, niin eipä tullut vastausta… Tästä aiheesta olisi juttua vaikka kuinka, mutta kännykällä on niin ikävä naputella…

    • Pitkään jaksoit pumpata ahkerasti! Iso hatunnosto! Se on oikeasti rankkaa tehdä päivin yön tuota. Mä pumppailin öisin aina imetysten välissä keskimmäisen kohdalla muutaman kuukauden ja se oli aikamoista :x Väsytti!

      Ihana että oot kokenut toisen kohdalla arjen helpommaksi ja luottanut itseesi! Kuulostaa oikein hyvältä <3 Ja tuosta viimeisestä... hitto en edes avaa sanaista arkkuani kun ärsyynnyn. Mua niin surettaa kaikki nälissään olevat pienet vauvat :(

  10. Aivan järkyttävää! Siis oikeasti ihan kamalia ohjeita. Mun esikoinen on nyt 7kk. Oon kanssa saanut neuvolasta ohjeita joita en voi käsittää. Juurikin tuo että vauva omaan sänkyyn nukkumaan ja ei maitoa yöllä. Meille ehdotettiin niin että isä yöllä rauhoittaa vauvan nukkumaan, jos herää ja vaatii rintaa :(. Mulle tuli vain paha mieli. Onneksi miehellä on sisko jolla 6 lasta, ja oon luottanut paljon enemmän hänen lastenkasvatustyyliin kun neuvolan. Hänellä kaikki on nukkunut perhepedissä ja syönyt yöllä ja syötetty sängyssä ja lapsentahtisesti ja niin myös meillä. Koitin kerran nukuttaa lapsen sänkyyn ja se huuto oli niin tuskaa. Se huuto jatkui läpi yön kun otin sitten viereen, en kestänyt enää.
    Pojallani on paljon allergioita ja täysimetin sinne 5 ½ kk asti ja kiinteiden aloitus on ollut aika tuskaa.. Mikään ei oikein sovi ja minulla on samalla tiukka imetysdieetti. Poika elää tällä hetkellä riisivellillä, mustikoilla ja rintamaidolla. Eikä meillä päivärytmi todella näytä tuolta, lapsentahtinen elämä on kaikille helpompaa. Mä tulisin hulluksi jos pitäisi noin elää. Eihän tuossa ehdi ees kaupassa käydä kun pitää tuijottaa kelloa noin. Ymmärrän että lapsella täytyy olla rutiineja ja on meilläkin, mutta omanlaiset :).
    Oot ihana Anna kun otat näin tärkeät asiat puheeksi! <3

    • Mulla kans ottaa niin tunteisiin empaattisena ihmisenä nuo neuvot missä annetaan pienten vauvojen huutaa :( En voi edes miettiä asiaa kun tulee kauhea ahdistus. Tekee mieli vaan ottaa oma lapsi kainaloon!

      Tsemppiä teille allergioiden selättämiseen! Mulla ei oo henk.koht. kokemusta mutta mitä oon ymmärtänyt niin hyvin rankkaa voi olla! Siksi iso halaus ja voimia arkeen! :)

  11. Apua mikä lappu! Murr. Mä oisin ite esikoisen kohdalla ehkä yrittänyt pöhkönä noudattaa tota, mutta nyt kolmannen kohdalla ei tulis mieleenkään. Mä liputan lapsentahtisuuden puolesta ihan ehdottomasti ellei mitään estettä oo :)

  12. Minusta tuo ohje näytti ensin kamalalta mutta kun luin uudelleen niin aika lailla se näin meni meillä 6 kk esikoisella. Tahti muodostui ihan itsestään ja muutenkin oli ns. oppikirjavauva eli ehkä tämä on joku golden rule mitä haetaa, huom: myös äidin jaksamisen takia. Jatkuva lapsentahtisuus ja pitkään jatkuva aikatauluttomuus voi olla jollekin tosi ahdistavaa. Jotkut vauvat taipuvat jo 6kk iässä rytmiin, toiset eivät. Mielestäni puhdas lapsentahtisuus kuuluu lähinnä ensimmäisiin viikkoihin ja kuukausiin.

    Mutta tuo 30 min heitot sallituja…eh!! Pääasia on varmaan että on joku kaikille sopiva rytmi ja sehän voi olla tarkka mutta tuosta poikkeava. Meillä ei kyllä annettu mitään ohjetta päiväohjelmasta, ja siksi kaikki varmaan sujuikin niin hyvin omalla painollaan!

    Ihanaa ja imettäväistä joulua teidän perheeseen!

    • Toivotaan et kyseessä on vain joku esimerkkiohje päivärytmistä! Silti tuo pitäisi muotoilla uudelleen ja tuollaiset ehdottomuudet pois. Ja imetyksen tuolla ainakin saa loppumaan eli ehdottomasti nuo sitä rajaavat ohjeet (etenkin yö) pitäisi muuttaa :( Rytmissähän ei sinänsä oo mitään vikaa :) Rutiinit on lasten kanssa usein muutenkin hyviä!

  13. Joo toi neuvoloitten touhu on joskus aivan käsittämätöntä! Mulla on kaksi poikaa (3v ja 4,5kk) ja kumpikin on kasvanut räjähdysmäisesti heti syntymästään lähtien. Painokäyrä menee tällä nuoremmalla +20% ja pituutta tulee koko ajan vähemmän suhteessa painoon. Vanhemman kohdalla piti käydä painokontrollissa, koska pituutta ei tullut riittävästi painoon nähden, ja sama näyttäisi toistuvan nuoremman kohdalla. Esikoisen neuvoloissa ruvettiin heti puolenvuoden jälkeen vihjailemaan, että kiinteitä ei tarvitse ihan niin paljoa antaa. Ei tarvitse antaa lisää vaikka lapsi haluaisi.
    Annan piut paut kaikkeen mitä neuvolassa sanotaan pituuksista ja painoista. Esikoinen on nyt tosiaan 3v. Kahden vuoden kohdalla tuli pituuspyrähdys ja meidän palleroisesta vauvasta tulikin hoikka ja pitkä poju. Sanokoot neuvolassa mitä hyvänsä, niin vauva-aikana kasvu voi mennä ihan miten sattuu eikä siitä kannata huolestua (ellei oikeasti ole aihetta!).
    Tsemppiä sinne siis! <3

    • Uuuh, juurikin tälläiset kaikkitietävät ja neuvolan toiminnalle piutpaut heittävät äidit ovat niitä painajaismaisia asiakkaita terkkarille. Miksi käyt neuvolassa? Kukaan ei sinne sinua ja lapsiasi pakota? Voit itse kotona punnita ja mitata lapsesi? Luultavasti rokottakin osaat? Tosin annat varmaan piutpaut kansalliselle rokotusohjelmalle? Luuletko todella, että kasvukäyrät on laadittu vanhempien kiusaksi ilman mitään tutkimuspohjaa? Saati että käyrät todella kertovat jotain oleellista lapsen kasvusta? Niinhän sitä sanotaan, että sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.. Tätä voit seuraavalla neuvolakäynnillä miettiä.

    • Karoliina, eihän Camilla nyt noin haukkunut koko neuvolatoimintaa :( Totesi vain että ei halunnut säännöstellä vauvan soseiden saantia ja että kasvu on tasaantunut iän myötä ja toisen kohdalla uskoo sen menevän samalla tavalla. Ei rokottaminen tms. nyt liittynyt lainkaan tähän keskusteluun tai kaikki muu opastus mitä neuvolasta saa. Näin mä ainakin ymmärsin :)

    • Hahaa, huvittaa että joku veti herneen nenään tosta! :D Empä ois osannu aavistaa! En halua sotaa Annan blogin kommenttiboxissa joten olkoot! :D Rokotuksista olisi kyllä yhtä jos toista sanottavaa, mutta jätän sanomatta.
      Tsemppiä vielä Anna, ja kiitos puolustuksesta ;)

  14. Hei! En ookkaan aiemmin kommenttiä jättänytkään vaikka pidempää jo seuraillut! Asun tosiaan kuopiossa ja mun mamma kaverilla on 7 kk tyttö ni hän oli tän lapun saanut neuvolassa ja palvelut yöllä kuulema tarkoittaa että ei saa syöttää, ei vaihdeta vaippaa eikä nosteta lasta omasta sängystään! Ainoastaan silittää saa jos lapsi karjuu vaikka huutas kuinka! Aivan uskomatonta meininkiä:D ja tosiaan sängyssä ei sais syöttää, saati makuuhuoneessa lainkaan.. itselläni on samanikäinen vauva kuin sulla, syntyi 25.7 ja toistaseks ei oo tämmöstä käteen tungettu ja turha edes yrittää! Vauvani on tyytyväinen täysimetyksellä ja saa ruokaa lapsentahtisesti, tämmöset laput on jostaki kivikaudelta että ihan vihaks pistää! Maalaisjärjenkäyttö on sallittua… ihanaa joulun odotusta teidän perheelle ja tsemppiä rakennusurakkaan, täällä seuraillaan mielenkiinnolla:)

    • Mäki oon Kuopiosta ja mulla on nyt 5,5kk ikänen vauva.. saa nähä saanko mä tuon lapun vielä joskus. :D
      Kun katon sitä rytmiä, niin kyllä se pääasiassa menee noin ja melkeen jopa tuolla ½h erolla, MUTTA:
      – aamu-unilta en ikinä herätä (nukkuu 1-1,5h)
      – tissi ei ikinä kelpaa samaan aikaan ku on syönti..
      – tissi otetaan samassa huoneessa kuin nukutaan, koska muualla ei suostu juomaan (toivessa et ainaki 6kk asti rintamaidolla mentäs juomiset) ja kyllä oon huolissani vauvan nesteen saannista, jos ei tissi kelpaa.. joskus on menny jopa niin on imeny 05 ja seuraavan kerran vasta klo 13! (saa nähä mitä neuvola tähän tuumaa)
      – yöpalvelut: annan tissiä, vaihdan vaipan ja otan viereen jotta saan nukuttua itekin = jaksan kahen lapsen kanssa päivällä.

      Kun esikoisen sain, mulle sanottiinet yöpalvelut voi lopettaa ja mun annettiin ymmärtää se olis tissin antamista.. Se toimi pojan kohalla kyllä.. heräs yleensä yöllä ähräämään, käännettiin vauvan kylkeä, annettiin tutti ja silitettiin = nukahti uudelleen, mut nyt tää kuopus on erilainen. Jos nostan viereen, nukahtaa heti myös ilman rintaa, mut ei omaan sänkyyn. Viime yö oli eka kerran ku herätti vasta 04.30 ja minusta sekin oli hyvin! Meni nukkumaan 20.30 ja heräs 04.30 niin sehän tekee.. 8h! Kyllä mulle kelpaa.

    • emilia: Uskomatonta!!! Mulla oli joku toiveenkipinä et tässä on ollut juuri päinvastaiset saatesanat! Mua kyllä ottaa nyt tunteisiin tuo ”palvelut yöllä kuulema tarkoittaa että ei saa syöttää, ei vaihdeta vaippaa eikä nosteta lasta omasta sängystään! Ainoastaan silittää saa jos lapsi karjuu vaikka huutas kuinka”. Ei ne näin voi neuvoa :( Musta se on väärin.

      Halaukset teidän pikkuiselle! Heillä on 1pv ikäero :)

      Cathy: soo soo, sinähän rikot siellä montaa sääntöä! :D Ei vaan, loistavaa! Vau, 8h on tosi hyvin!! :)

  15. Moi! Hyvä kirjoitus taas! Ja aiheesta! Mutta turhaan sä mieltäsi pahoitit siellä terkkarilla, sulla on kuitenkin jo kolmas lapsi ja varmasti tiedät omat lapsesi paremmin!
    Meidän esikoiset olivat koko ajan pullolapsia (yritin 3vkoa imettää). Kättäriltä annettiin ohjeistus, että syötetään kolmen tunnin välein. Heti, kun kotiuduttiin, niin siirryin samalla lapsentahtiseen ruokintaan, koska sokereissa ei ollut kertaakaan mitään häikkää.
    Tytöt kasvoivat hyvin, kunnes puolivuotiaana sairastivat kaksi vatsatautia peräkkäin. Paino tietenkin romahti reippaasti miinuksille ja tästähän lääkäri riemastui. Minä muutaman kerran mainitsin ne vatsataudit vastaanotolla, mutta lopuksi annoin olla…ja vaihdoin lääkäriä! Eli anna sinäkin turhien höpinöiden mennä toisesta sisään ja toisesta ulos.
    Keskimmäisen vauvakirjasta juuri luin, että puolivuotiaana oli tiheän imun kausi ja imetin perhepedissä puolen tunnin välein öisin. Soseita meni jo, mutta toki maito oli pääasiallinen ravinto.
    Suuresti (minä) ihmettelen näitä äitejä, joiden mielestä vauvan kuuluisi nukkua jo hyvin varhaisesta yönsä kokonaan. Aloitetaan vellit ja soseet vain sillä perusteella, että äiti on väsynyt. Ja nyt en ole mikään ”jeesustelija” tässä hommassa, meillä kaikki neljä ovat saaneet soseita ennen puolen vuoden ikää.
    Nuorimmainen täytti juuri vuoden, eikä vieläkään nuku öisin kovin hyvin, mutta nyt ei enää syötetä yöllä. 7-vuotias näkee joskus pahoja unia ja esikoiset (13-v.) tuppaavat valvomaan myöhäänkin, eli äidin (ja isän) yöunet ovat edelleen katkonaiset.
    Eli tsemppiä jatkoon, sinä tunnet omasi parhaiten! Ja etenkin leijonaemona osaat varmasti tulkita vauvaasi enemmän, kuin joku vieras!
    P.s. Anteeksi vaahtoaminen sun kommeteissa asiasta, mutta jotenkin aina ”kiehahtaa”, kun pienen vauvan äidit (et siis sinä!) haluavat omaa aikaa, eivät halua olla väsyneitä ym. Sitä se nyt vaan vauvan kanssa on.

    • Kiva kun kirjoitus herätti keskustelemaan ja sai hyvää palautetta! :) Joo mä koitan et en pahoittais mieltäni, mut minkäs teet kun oon tällainen herkkis. Varmasti nuo edelliset punnitusneuvolat on jättäneet jälkensä ja siksi koin sen niin vaikka Amos on kasvanut hienosti!

      Ihan totta, et ei ne unet isommillakaan ole aina sellaiset et eivät heräisi! Nim. Linnea pissalle ainakin kerran yössä! :D Sitä odotellessa et muuttavat pois kotoa ;)

    • Meillä oli aivan ehdotonta että
      Lapset vieroitettiin yösyömisestä 6kk kohdalla. Olin aivan lopussa valvomisesta siinä vaiheessa. Minä en silloin enkä edelleenkään pysty yöllä nukahtamaan uudelleen jos lapset herättävät. Että tällainen mukavuudenhaluinen paskamutsi täällä. Ja juu täysimetin lapseni 6kk ja pitkään sen jälkeen. Meitä on niiiiiiin moneksi!

  16. Pakko tuota lappua kommentoida, että miten ihmeessä puoli vuotias vauva pärjää noin pitkän yön ilman ruokaa (maitoa)?? Noin 12h!!?? Käsittämätöntä. Itekkään en jaksais olla noin pitkää aikaa syömättä niin miten sitte puoli vuotias, kasvava vauva! Huh.

  17. Huh ja huh! Tuota lappua!! Järkyttävää. Jokainen lapsi on erilainen. Ja jokainen kasvaa omalla tyylillään. Viisi lasta on vauvaiässä kasvanut hyvin, yksi hiukan huonommin. Mutta ikinä ei oo neuvolassa onneks moitittu kumpaakaan. Tuollaiset lappuset varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla on suorastaan kiusaamista. Maalaisjärjen käyttö on sallittua lastenkin kanssa!

  18. Moikka! Lähden kommentoimaan asiaa lapsettoman näkökulmasta sekä ammattini puolesta. Lähinnä ainoastaan tuota rintaruokintaa. Kun lapselle puhkeaa ensimmäiset hampaat niihin pätee samat lainalaisuudet kuin aikuisillakin. Hampaat kestävät sen 5-6 happohyökkäystä/päivä. Hampaiden terveenä pysymisen puolesta olisi hyvä yhdistää imettämiset ruoka-aikoihin ja noihin 5-6 kertaan päivässä.
    Tosissaan kuten alkuun mainitsin itsellä ei ole lapsia tai kokemusta vauva-ajasta enkä puolustele itsellenikin oudolta kuulostavia ohjeita.
    Hyvää joulunodotusta!

    • Nykytietämyksen mukaan äidinmaito ei ole kariogeenista, kuten lehmänmaito, ja imetettäessä se menee suoraan kurkkuun hampaiden ohi, sillä vauva imee rinnanpään kitalakeen asti.

    • On totta, että bakteeri ei pysty käyttämään laktoosia samaan tapaan ravintona. Kuitenkin yhdistettynä muuhun ravintoon ja öihin jolloin syljeneritys on vähäisempää on karioitumisriski suurempi. Lapsen ollessa alle 6kk ei mielestäni kuitenkaan tarvitse imetystä rajoittaa tämän vuoksi. Mutta jotta ei menisi liian mustavalkoiseksi imetys on kuitenkin hyväksi lapsen sekä äidin terveydelle ja maalaisjärkeä tulisi käyttää. Uskon, että jokainen äiti tuntee oman kehonsa sekä lapsensa ja tietää mikä on parhaaksi molempien hyvinvoinnin kannalta.

    • Niin ja kaikilla 6kk ei ole edes vielä hampaita :) Itse koen et imetystä hyvin ylläpitävä yöimetys on etusijalla, etenkin jos vauva herää ja kaipaa rintaa.

      Hyvää keskustelua ja kommentteja! Ihanaa joulunodotusta sulle Maria! <3

  19. Lastenneuvolossa työtä tekevänä terkkarina tuli tästä postauksesta ja kommenteista sellane fiilis, et mikäpä virka noille neuvoloilla Suomessa on..Tuo Kuopion ohje vaikuttaisi enemmän sellaiselta ohjeelta, jota voisin kuvitella jaettavan perheelle, jolla vauvan ”päivärytmi”on jollain tapaa sekaisin ja elämään koetetaan saada jotain tolkkua. Ja kasvukäyrien syynäämiselläkin on joku tarkoitus, ei niitä tuijoteta vain vanhempien kiusaksi.
    Jokainen vauva ja jokainen perhe on omanlaisensa ja neuvolan ohjeet pitäisi antaa yksilöllisesti. Mutta meitä terkkareitakin on monenlaisia..
    Mutta ennenkuin syytätte neuvoloiden väkeä sormi pystyssä-saarnaajiksi, niin jutelkaapa sen oman terkkarinne kanssa ja kertokaa mielipiteenne näistä asioista. Ehkäpä siltä terkkarilta löytyykin ymmärrystä mielipiteitänne kohtaan ja löydätte yhteisen näkökannan sen pienen pilttinne asioihin.:)
    Mukavaa joulun odotusta! :)

    • Myös neuvolassa työskentelevänä terkkarina samoilla linjoilla toisen terkkarin kanssa. Joku täällä peräänkuulutti maalaisjärkeä mutta tiedättekö, vuosien työkokemukseni osoittaa, että se on tuoreilla äideillä entistä useammin kadoksissa! Joillekin äideille Kuopion lapun tapainen ohje on todella tarpeellinen. Kun ilman toisen ohjeistusta ei osata itse tehdä mitään. Uusavuttomia on todella paljon ja joskus vastaanotolla annetaan jopa ”perunankeitto-ohjeita”. Osa äideistä tulee vastaanotolle lapsen kanssa, jossa sitten suurin osa ajasta istutaan kännykkä liimattuna käteen kun vaan on pakko somettaa ja facebookissa ilmoittaa ”sijainti, mitä teen ja vauvan uusimmat mitat”… Tänne kommentoivat äidit tuntuvat tietävän mitä tekevät, osa ilmeisen superäitejäki ainakin omasta mielestään ;) Mutta niitä toisen ääripään äitejäki siis löytyy, kaikilla lapsenhoito ei tule ”selkärangasta”… Peace!

    • Kommentointoin tuonne ylemmäs jo aikaisemmin kun en malttanut lukea tänne asti. Mutta tosiaan komppaan muita terkkareita.
      Toisillä äideillä on käytännönasiat ihan hakusessa ja siksi tuo lappu on toisille tarpeellinen. Ei kaikille, mutta toisille. Joskus lapsentahtisuus väsyttää äitiä liikkaa jollei osata tulkita mitä lapsi tarvitsee (lapsi itkee = nälkä = tissi suuhun, kun kyseessä voi olla ilma vaivat tms..)

      Kertokaa rehellisesti terkkarille omia ajatuksia niin yhteistyö onnistuu paljon paremmin.

    • Mun mielestä kommenteissa ei ole kritisoitu terveydenhoitajia kovalla kädellä enkä itse ainakaan ole sitä mieltä että kasvuseuranta olisi turhaa. Siksi olen itse käynyt jokaisessa pyydetyssä punnituksessa jne.! Monelle se vaan on kokemus joka ei ole hyviä muistoja herättävä sillä varmasti kaikki äidit haluavat että lapsi kasvaa niin että mitään syytä huoleen ei olisi! En siis syyllistyisi niin kovasti keskustelusta, joka on ihan hyvässä hengessä olevaa kokemustenvaihtoa.

      Kritiikkiä sen sijaan minusta tuo kuvan ohje saakin saada ja sen voisi muotoilla paljon paremmin. Minusta tällaisista asioista saakin keskustella, kun kyseessä on niinkin luotettava instanssi joka ohjetta jakaa eli neuvola. Sen ohjeet ovat meidän äitien keskuudessa arvostettuja ja kuvan lappu voi kaikessa hyvyydessään aiheuttaa ristiriitaa monen tärkeän asian kanssa. Nuo viimeiset lauseet koen jopa haitallisiksi :(

  20. Mun mielestä toi lappu on pelottava lähinnä siksi, että suomalaiset ovat niin auktoriteettiuskoista kansaa. Voisin kuvitella, että epävarma ensikertalainen orjuuttaisi itsensä aikataulun ikeeseen, koska se on sentään oikein viralliselta ylemmältä taholta annettu. Entäs jos on aamu-uninen ja heräilee vasta kello kymmenen maissa? Ai mutta sehän ei ole SALLITTUA, koska vain puolen tunnin heitot SALLITAAN. Alkaa aina ärsyttää tuollaiset ”viralliset” aikataulu- ja elämisohjeet. Luulisi että nykyään jopa siellä neuvoloissa ymmärrettäisiin, että kaikki ei sovi kaikille. Ihanan tunkkainen tuulahdus suoraan… 50-luvulta. En yhtään ihmettele että äidit masentuvat ja ahdistuvat, jos neuvoloiden ”apu” on tällä tasolla. Jos tuo oli tarkoitettu esimerkiksi yhdestä mahdollisesta vuorokausirytmistä, siihen olisi sen voinut kirjoittaa kissankokoisin kirjaimin ja tähdentää, että jokainen perhe voi luoda omat rutiininsa ja tämä on vain yksi mahdollinen rytmi, avuksi niille, jotka apua kaipaavat tms.

  21. EI hyvää päivää!!
    Ei tuo voi olla totta. No minun äitiysajoista on menny melko pitkä aika mutta sanon teille nykyiset ja tulevat äidit; eläkää lapsen ehdoilla!!
    Unohtakaa ne käyrät! Nyötäilkää neuvolassa mutta tehkää niin että kaikilla on hyvä olla!
    Tsemppiä teille kaikille!

  22. Toi lappuhan on suuntaa antava. Eihän kaikilla millään mene noi eikä kaikkien lapset elä tuossa rytmissä. Meillä toi rytmi on menossa, ihan itsekseen tullut. Tosin soveltaen niin että, herättään 7.30-8.30 nyt ja tyttö kun oli 6kk niin nukkui klo 10-11 tunnin verran ja klo 19 on jo iltapala. Meillä nukkumassa molemmat 3.5v ja 1v3kk on jo 19.30-20. Lapset vaan tarvii sen, ovat kärttyisiä muuten kun päivisin on paljon touhua. Kumpaakaan en ole täysimettänyt kuin 2 pvää eli sitä ei olla noudatettu. Kaikkeen ei pysty vaikka on miten monta litraa teetä ym menny pumppujen lisäksi, se on ollut vaan pakko hyväksyä. Meidän vuoden ikäinen nyt jätti itse vaan yömaidon pois jo ennen 6kk joten yösyömistä ei ole. Mut minkäs teet, rytmissä ilman rytmiin laittoa :) ei kaikkea tarvii neuvolassa rehellisesti sanoa..

  23. Voi hyvää päivää kuinka paljon mä oon tälle lapulle tänään nauranut, kun sitä on aika monessa sosiaalisessa mediassa jaettu. Noi kommentit ”puolen tunnin heitot sallitaa” jne on vähän kuin huonosta sketsistä, mutta kyllä mua ihmetyttää myös ihmisten reagointi tähän juttuun. Yhdellä foorumilla jaettiin jo jotain aluehallinnon osoitetta Mikkelissä, minne valitukset voi osoittaa. NEUVOla antaa neuvoja ja seuraa lapsen kasvua ja kehitystä. Jos lapsen kasvu hidastuu voidaan yhdessä jutella miten asiaan tulisi suhtautua ja toimia eli seurataanko normaalisti, ehkä tiheämmin vai tulisiko harkita lisäruokaa. Aiemmassa kommentissa sanottiin, että ei kannata huolestua ennen kuin on oikeasti aihetta…öö, eikö siksi juuri mitata ja seurata niitä käyriä?

    Itse oon tuore äiti, mun kaksoset (ensimmäiset lapset) on teidän pientä muutaman viikon nuorempia ja ehkä huom! EHKÄ käydään samassa neuvolassa. Mun imetys ei ottanut kahden kanssa onnistuakseen kun maito ei riittänyt ja samanaikaista imetystä ei yhdessä opittu ja osaimetyksestä siirryttiin vähän aikaa sitten kokonaan korvikkeisiin, koska olin ihan loppu sen imetuksen kanssa. Molemmat tytöt kasvaa hienosti, ehkä hieman turhankin hienosti, mutta meihin ja mun valintoihin on aina suhtauduttu kivasti neuvolassa. Viimeksi sanottiin, et hei ens kerralla saattaa olla, et käyrät tippuu, kun usein 4kk iässä niin käy… Saa nähdä käykö niin. Jotenkin ihmiset ottaa kaikki neuvot ihan kirjaimellisesti ja välillä tuntuu, että ei edes keskustella et mites kun meidän perheessä ehkä olisi hyvä näin vaan otetaan hiljaisena kaikki neuvot vastaan ja mennään kotiin paasaamaan nettiin kuinka ne ei ymmärrä siellä neuvolassa. Ehkä äidit ja perheet on vaan niin väsyneitä (tai hormonihuuruissa) että pienikin neuvo tuntuu arvostelulta. Tai ehkä henkilökemiat ei vaan täsmää ja tällöin ei edes haluta keskustella. Enpä tiedä, mutta jotenkin kaipaisin enemmän itsevarmuutta ihmisille lukea niitä ohjeita ja miettiä oisko näistä neuvoista meille apua ja jos todetaan, että ei niin toimitaan niin kuin itse koetaan omalle perheelle parhaaksi. Kaikkea hyvää sulle ja teidän perheelle! Tykkään sun blogista ja on kiva lukea samassa elämänvaiheessa menevän äidin vauva- ja treenijuttuja (ei sentään rakenneta taloa, vaikka siitäkin tykkään lukea ;)).

    p.s. Meillä on aina nukuttu hyvin ja esim. imetys ei siihen kaatunut etten olisi jaksanut imettää yöllä, mutta kyllä mä vähän ihmettelen myös niitä äitejä, jotka ei yhtään ajattele omaa jaksamistaan (aiemmissa kommenteissa oli maininta että äitiys nyt vaan on sitä, että ollaan ihan poikki). Tietynlainen väsymys toki joo kuuluu vauva-aikaan, mutta jos äiti on ihan poikki ja siksi esim. masentunut ja ahdistunut niin kyllä se vauvakin sen vaistoaa. Silloin on ihan hyvä miettiä keinoja arjen keventämiseen ilman, että muut (äidit) tulee ja lyttää ajatuksella, et sellasta se nyt vaan on. Koska ei kaikilla tosiaan ole se vauva-aika helppoa tai edes siedettävää. Itse olen onnekas, kun olen saanut tyytyväiset ja iloiset vauvat. Ja jos me joudutaan johonkin seurantaan, koska painoa tulee enemmän kuin pituutta niin olisin onnellinen siitä, että halutaan sulkea pois mahdolliset sairaudet tms. enkä olisi vihainen koska neuvola arvostelee valintaani vauvojeni syöttämisen suhteen.

    • Joo tosta lapustahan tuli oikea somepommi! :D En ois itekään arvannut!! Sitä on jaettu todella paljon ja se on herättänyt hirmuisesti keskustelua!

      Onnea kaksosista :) Me käydään nyt Kallion neuvolassa :)

  24. Ihan ihme juttu nuo aamupäivän ”pienet unet”, joilta pitää vielä ”hellästi herättääkin”. Ikinä kuulutkaan tommosista! Meillä on aina nukuttu ihan kunnon päikkärit tuossa aamupäivällä, enkä tosiaan lähde vauvaa herättämään, jos kerran uni maistuu. En oo muuten lähipiirissäkään törmännyt tähän.

  25. mun on kyllä kans pakko kompata ***:ä.. en usko että neuvolassa tätä lappusta on jaettu minään kiveen hakattuna totuutena, ja yllä paljon parjattua ”puolen tunnin heitot sallittuja”- juttuakaan mielestäni tarvitsee tulkita minään sääntönä, mitä SAA ja mitä EI SAA missään nimessä tehdä, vaan että hei, tässä tällainen aika tyypillinen YLI 6kk vauvan päivärytmi, kokeilkaa jos toimii teille.. :) minä taas olin esikoisen kanssa kiitollinen nimenomaan kaikista vinkeistä, jotka liittyivät jonkin sortin rytmin luomiseen, koska hän ei ensimmäisinä 6 kuukautena nukkunut kuin 20 minuutin pätkissä, eli ”päiväunia” kertyi ihan huikea määrä. Toiset äidit taas haluavat mennä koko vauva-ajan lapsentahtisesti ja sehän on tottakai yhtä sallittua, toivottavasti kukaan uusi ja hormonihuuruinen äiti ei koe tätä lappua minään uhkana omille valinnoilleen. Omasta mielestäni vaan jonkinlainen perusraami vaan auttaa paitsi vauvaa niin eritoten äitiä :) eli pointti (hehee) että vaikka lappu onkin tosi autoritaarisesti kirjoitettu, niin ei silti tiedetä millä mielellä ja millä sanoilla tätä lappua on jaettu: mielestäni ihan käypä esimerkki äidin kysymykseen päivärytmistä.

    • Sinänsä vähän isommalle tuossa rytmissä on ihan itua mut tän vois tosiaan kirjoittaa parempaan muotoon et ois onnistunut ohje niille jotka tällaista kaipaa. Moni on kuitenkin somessa kommentoinut (ja tässäkin) et tuo yöpalvelut on et ei sais edes syliin ottaa ;( Surullista kun osa ottaa ohjeen varmasti sellaisena et näin se on sit tehtävä. Jos tämän kanssa käydään hyvä viitekeskustelu niin ymmärrän mitä hyvää tässä on haettu :) Ollaan siis samaa mieltä!

  26. Nyt oli kyllä ihan pakko kommentoida, kun näin tuon Kuopion neuvolan lappusen. Veikkaan, että joillain perheillä on niin hukassa rytmit, jotta nuo ohjeet on kehitetty sen vuoksi ja siksi jaetaan ihan kaikille. Itseäni nuo vähän huvitti :) Jokainen perhe eläköön itselleen sopivan rytmin mukaan tai vaikkapa sitten vauvantahtoisen rytmin mukaan. Varsinkin yhden lapsen kanssa on vielä helppoa elää yhteiskunnasta poikkeavan rytmin mukaan, mutta jos lapsia tulee lisää, rytmi muuttuu automaattisesti yhteiskunnan rytmiin (aamupalan jälkeen ulos, vanhempi muksu menee ehkä kerhoon etc.) Oma lapseni on jäänyt jo parikuisena teini-ikäisen siskoni hoitoon muutamaksi tunniksi, sillä lastenhoito ei todellakaan ole mitään ydinfysiikkaa, vaikka neuvola tuntuu siitä sellaista joskus tekevän ;) Muutenkin huomaan, että jotkut äidit ottavat neuvolan ohjeet ihan tosissaan. Heiltä saa hyvät ohjeet mitä seurata, mutta joitain juttuja voi päästää toisesta korvasta suoraan ulos. Hyvä että neuvola seuraa kaikkea, mutta totuus on (terveydenhoitoalan ammattilaisia ystävinä, joten heiltä kuultua), että monet ohjeet on tehty ns.uusavuttomille perheille. Maalaisjärki on myös lastenhoidossa sallittua :)

    • Kyllähän nuo sanamuodot on monia huvittanut! Tulee mieleen et jotenkin hätäisesti tehty! Tähän on vissiin tultu kun kansa on näin uusavutonta! :D

  27. Moi taas!
    Kommentoin tuossa aiemmin ja aika kärkkäästi ihmettelin äitien (ei sinun Anna) hinkua omaan aikaan alle vuoden ikäisen vauvan kohdalla. Ja sitä, etteivät jotkut äidit tunnu kestävän yhtään/tai hyvin huonosti väsymystä. Pahoittelen kaikilta äideiltä mielipidettäni, tarkoitus ei ollut lytätä tai syyllistää ketään.
    Omat esikoiseni (tuplat) kärsivät aikoinaan koliikista 4kk. Onneksi huutoaika oli säännöllinen 17-24. Tällöin en imettänyt, eli joskus esim. äitini tuli muutamaksi tunniksi, että sain hetken nukkua. Mutta kaikki tukijoukkoni olivat silloin (ja ovat edelleen)työelämässä, eli apuja ei ihan joka hetkeen riittänyt :) .
    Keskimmäinen oli ns. helppo lapsi, mutta niinpä vaan olin väsynyt myös tuolloin (luin juuri vauvakirjasta) ja kun imetin, niin apuja on hieman hankala pyytää…
    Tämä meidän viimeinen onkin ollut sitten vaativa vauva sanan kaikessa merkityksessä. Koliikkihuutoa 24h aina 6kk: n ikään saakka. Nyt, kun poika on 1-v, niin alkaa jo helpottaa. Mutta viime yönä juuri oli hänellä sellainen tunnin konsertti… Nyt kyllä nukkuu :D .
    Eli tiedän siis väsymyksestä jotain. Väsymys ei ole paremman äidin merkki!! Onnea niille, joilla on helpot vauvat! Mutta joskus vaan tuntuu siltä, että joiltain on aivan hukassa se ajatus, että mitä elämä on vauvan kanssa. Kaiken kuuluisi jatkua entisenlaisena vauvan tulon jälkeen? Apua saa ja pitää pyytää! Mutta äidit myös jaksavat yllättävän paljon.
    T: väsynyt tavismamma, ei todellakaan mikään superäiti (ja paras äiti vain omilleni)

    • Mä en ymmärtänyt sitä niin et pitäis järki uhrata vaan just tuon et kaikilla ei ehkä oo kuitenkaan se realistinen käsitys mitä elämä vauvan kanssa on. Teillä onkin koettu ne vaikeimmat varmasti joten oot ihan loistava ihminen kertomaan ja kommentoimaan asiaa. Kiva kun pahoittelet asiaa niille jotka kokivat kommentin liian raisuna ja kerroit taustat tähän. Ihan totta et apua pitää pyytää!

      Ihanaa joulunodotusta teille! <3

    • Itse oon huomannut lähipiirissäni, että monet myös vähättelee omaa väsymystään siihen saakka, että ollaan oikeasti ihan tosi väsyneitä. Siksi särähtää korvaan semmoiset kommentit, että ei jakseta yhtään mitään tai halutaan elämän jatkuvan samanlaisena kuin ennen. Aina äidit ei osaa ilmaista sitä omaa väsymystä oikein ja se saattaa kuulijasta kuulostaa siltä, että ei vaan ole ollut realistista käsitystä vauva-arjesta. Voihan se olla, että se väsynyt äiti ei vaan osaa kertoa siitä väsymyksestään tässä nykyisessä superäiti -kulttuurissa.. Väsymyskin on aika subjektiivinen kokemus.

      Mutta siis en tarkoittanut myöskään väittää ettei sinulla ole kokemusta väsymyksestä. Tarkoitus oli ehkä myös sanoa, että ihmiset jaksaa eri lailla sitä väsymystä ja jos joku kertoo, että kaipaisi omaa aika tms. voi taustalla olla suurempaa väsymystä kuin äidin ulkomuoto/puheet saattavat antaa ymmärtää.

    • Niin ja tästä vielä unohtui, että niin se on helppoa ymmärtää väärin, mitä toinen kirjoittaa/sanoo. Ihan niin kuin äitikin saattaa ymmärtää väärin ne neuvolan ohjeet ja vinkit.

      Muistetaanhan, että me ollaan kaikki parhaita äitejä omille vauvoillemme ja tunnetaan heidät parhaiten ja tiedetään, mikä heille on parasta. Ja jos se arki alkaa jossain vaiheessa liikaa rasittaa niin pyydetään neuvolasta vinkkejä. :) Mukavaa joulunaikaa kaikille! :)

  28. Ja pakko vielä lisätä: meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja!! Vastaanotolla on aina kiva käydä ja jutella asioista. Vaikka näitä lapsia onkin neljä, niin aina tulee jotain uutta.
    Rauhallista joulun odotusta kaikille äideille!

  29. Terveisiä täältä Kuopiosta… kaksi lasta syntynyt perheeseen tuon lapussa olevan päiväyksen 2010 jälkeen ja koskaan en ole tuollaista lappua nähnyt :D :D ..enkä ole kuullut, että kukaan ystäväporukasta olisi tuollaisen saanut kenelle on vauvoja syntynyt viimeisen neljän vuoden aikana…

    On olemassa perheitä, joissa arki ja rutiinit ovat hukassa ja vauva-arki kaaosta kun maalaisjärki uupuu.. ja tätä löytyy ihan kaikista yhteiskuntaluokista. Tuollainen ohje voi jollekin olla ihan tarpeellinen, jonka avulla voi pohjustaa omaan arkeen toimivia rutiineja vauvan kanssa.

    Itse olisin varmaan ottanut aika huumorilla koko lapun, jos tuollainen olisi isketty nenän eteen. Säännöllisillä rutiineilla ollaan menty vauva-ajat meidän perheessä, mutta enemmän lapsentahtisesti. Olen nukuttanut vauvat imettämällä sänkyyn ja perhepedissä ollaan nukuttu molempien kohdalla lähemmän vuoden ikää kuten myös imetetty. Neuvolan ohjeita olen kuunnellut ja muokannut meidän perheen arkeen sopivaksi… aika fiksuja muksuja noista on kasvanut :) Meillä on ollut Kuopiossa aivan ihanat terveydenhoitajat neuvolassa ja lapset ovat aina olleet innoissaan kun kuulevat, että lähdetään käymään neuvolassa.

    • Mukava kuulla! Ja varmasti on siellä ihania ja asiantuntevia terveydenhoitajia! Se on vaan tuo kaupunkilogo miksi paikka sai kritiikkiä vaikka sillä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa jotka ei lappua jaa. Oon kuitenkin samoilla linjoilla että eihän ohje ole hyvä edes niille uusavuttomille jotka tarvitsevat tarkat ohjeet kun siinä on niin haitallista tietoa esimerkiksi tuosta et 6kk nukkuisi noin pitkän yön. Etenkin rintamaito sulaa nopeasti niin onhan tuo ihan liian pitkä aika kuusi kuukautiselle :(

  30. http://www.naturalchild.org/guest/claire_niala.html

    Tuossa linkissä on ihanasti vauvantahtisuudesta. Ja meillä on kyllä toiminut noin, kannettuna ja imetetty näin vauvat ovat itkenyt tosi vähän. Koliikit/allergiat tms toki asia erikseen.

    Itse koen että tuollainen ohje jossa ei painotetaan sitä, että se ohjeellinen ja esimerkki yhdestä vaihtoehdosta, ja nimenomaan painotetaan että vauvaa ei saa yöllä syöttää, voi jopa hankaloittaa näitä ”uusavuttomia” ja muita, jotka ottavat ohjeen liian kirjaimellisesti. Osa vauvoista todellakin tarvitsee vielä yösyöttöjä vielä tuossa iässä todellakin!

    • Minulla ainakin linkki aukeaa oikein, ”why african babys don’t cry”

      Minusta oli todella mielenkiintoista lukea, miten eri tavalla siellä hoidetaan lapsia/vauvoja. Länsimaissa kun kovin tähdätään siihen, että pitäisi nukshtaa/nukkua yksin, eikä saisi olla äidistä liikaa kiinni. Tosin kulttuuri on muutenkin täysin erilainen, mutta mielenkiintoista silti.

  31. Pakko oli kyllä tulla kommentoimaan tätä, kun asun ítsekkin Kuopiossa. Mulla on 1,5vuotias lapsi ja aina neuvolassa on korostettu lapsentahtisuutta!! Mitään tuollaista lappua en ole nähnyt, eikä kukaan ystäväkään ole tuollaisesta maininnut. Joten älkää hyvät ihmiset nyt julkisesti haukkuko Kuopion neuvoloiden toimintaa….

    • En usko et tässä ollaan pelkästään Kuopiota haukkumassa vaan tuo ohje on se mikä on herättänyt keskustelua ja tunteita paljon somessa! Ihanaa että lapsentahtisuus on siellä ykkösjuttu ja uskon kyllä että neuvolassa toimitaan pääsääntöisesti hyvin! :)

      Mutta se miksi osa kuopiolaisista on tuon saaneet on kyllä ihmeellistä, ihan onneton ohje minun mielestäni.

  32. Ihmiset soittelee päivystykseenkin paljon paljon PALJON idiooteimmistakin asioista, sellaisista joita on vaikea edes kuvitella. Maalaisjärki puuttuu täysin monilta, joten en yhtään ihmettele suuntaa antavasta päivärytmiajatuksesta. Nykypäivän ihmiset ei vaan osaa. Ja kyllä – tämä todettu fakta ennenkuin kukaan älähtää tästä ”kalikasta”. :)

  33. Vaikka meillä on menty selvästi plussakäyrillä aloitin soseiden maistattamisen 4,5 kk:n iässä. Meitä ei toki hyvän painon takia hoputettu, mutta koin maistelun myös tärkeäksi jo tässä vaiheessa, jotta puolivuotias sitten osaisi syödä.

    Meillä on muutaman kk:n iästä alkaen oltu +30 käyrällä. Ja vaikka itseä tuo paino on jännittänyt neuvolassa emme yllätykseksemme ole saaneet siitä moitetta. Rintamaito kun pienelle maistui yötäpäivää niin hyvin, että sitä ei olisi mielellään rahoittanut. Ja onneksi ei ole kukaan vaatinutkaan. Turha on myöskään ajatella, että johtuisi aikaisesta siseiden aloituksesta, koska noilla käyrillä oltiin jo hyvä aika ennen niitä. Ja ihan pienillä määrillä lähdettiin maistelemaan.

    Yösyötöt sen sijaan lopetin 7 kk:n iässä. Oma väsymys kävi niin raskaaksi, että jotain oli muutettava. Vauva tottui omaksi yllätykseksi ihan muutamassa yössä ja on sen jälkeen saanut pääasiassa vasta kuudelta aamulla maitoa.

  34. Siis MITÄH?! Nyt minua tiedätkö hävettää myöntää olevani Kuopiosta… Tosin koskaan en ole tuommoiseen lappuun törmännyt (onneksi), vaikka esikoinen on vm. -12. Toivottavasti en tule törmäämäänkään tämän uuden, kaksiviikkoisen kanssa. Ilmeisesti olen onnekas, että minulle on sattunut hyvä neuvola, tai pikemminkin neuvolantädit. Koskaan ei ole mitään ”turhia” huolia herätelleet. Sairaalasta lähtien on kannustettu lapsentahtisuuteen, ja nyt toisen kohdalla olen vielä varmempi asiasta kuin ensimmäisen kohdalla. Suunnitelmissa täysimetys 6kk ikään asti. Ainoa, mistä olen oikeastaan saanut pahoittaa mieleni on tämä ”vanha kansa”, eli mieheni mummo joka kuuluu siihen äitiryhmään jota on neuvottu imettämään tasan 3 tunnin välein. Hän jaksaa kyllä ihmetellä ääneen ja vähän nyrpenä jos imetän tiuhaan alle kuukauden ikäistä vauvaani, että ”taasko se syö” ja ”koko ajanko se on tissillä” ja ”taitaa pitää sinua vaan huvituttina”. Ai että ottaa aivoon!!

    Tuommoinen päivärytmi on kyllä vauvalle raadollinen, siinähän mennään aikuisen mukaan. Eihän vauvalla vielä ole selkeää rytmiä muodostunut! Aivan kauheaa jos tuommoisen listan olisin saanut nenäni eteen esikoisen kanssa, jolloin kaikki muukin on ihan uutta ja jännittävää…

  35. Hei. Ensinnäkin sinulla on ihana ja elämänmyönteinen blogi, jota ilolla seuraan vaikkei itsellä ole vielä lapsia/talonrakennus haaveita yms. Sinulla on todella järkevä ja maanläheinen suhtautuminen myös lasten hoitoon.

    Minua vaan moniallergisena ja kropan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perehtyneenä ihan itkettää nuo neuvoloiden ohjeet antaa esim viljoja sisältäviä vellejä alle vuoden ikäisille. Lapsen suolisto kuitenkin kehittyy n.5vuotiaaksi asti eikä siihen mennessä olisi hyvä antaa ollenkaan maito- tai viljatuotteita, koska niiden pienet partikkelit läpäisevät hauraan suoliston ja pääsevät aiheuttamaan tulehdusta (lapsuuden korvatulehdukset, flunssat, liman kertyminen, iho-oireet, ylivilkkaus/adhd yms ja aikuisiällä sitten erilaiset autoimmuunisairaudet kuten astma, keliakia, diabetes, reuma yms). Imetys on aina paras vaihtoehto (toki myös äidin maidosta erittyy ”huonoja aineita” jos äiti niitä syö), mutta ymmärrettävästi kaikilla se ei onnistu ja sillon pitää miettiä muita vaihtoehtoja. Esim juuressoseet/laatuliha/keltuainen yms ovat pienellekin lapselle ravinteikasta syötävää kammottavien lisäainemömmö-purkkiruokien sijaan.

    Ja vaikka tuo Kuopion ohjeistus vähän hassulta vaikuttaa, varsinkin kun osa suomalaisista noudattaa kaikkia ohjeita pilkun tarkasti, niin varmasti äitien joukossa tosiaan on niitä uusavuttomia, jotka eivät ymmärrä aluksi yhtään mitään lasten hoidosta. Heille joku ohjenuora (tosin ei noin tarkka) on varmasti paikallaan.

  36. Hei Anna :)
    Tahdon kommentoida käyrien seuraamisesta vain sen verran, että ei niitä turhaa seurata. Totta kai heittoja suuntaan ja toiseen tulee, mutta kyllä niistä kokonaiskuvan saa ajan kuluessa. Meillä esikoinen syntyi ok painoisena, mutta kasvu oli hidasta kunnes 4-5 vuotiaana lähes pysähtyi. Vanhemmat olemme pieniä ja paljon meni sen piikkiin. Lastenlääkärillä, ravintoterapeutilla yms käytiin, kunnes tilanteen jatkuessa pääsimme omasta toiveestamme kasvuhormoni kokeeseen. Tättädää, syy löytyi ja selvä eritysvaje löytyi! Nyt 100%:n korvauksella toista vuotta pistetään kasvuhormonia ja lapsi vihdoin kasvaa ja saa pikku hiljaa ikätovereitaan kiinni vaikka ei tule koskaan tavoittamaan. Olen kiitollinen neuvolamme hyvälle terkkarille, joka oikealla asenteella oli huolestunut, mutta ei panikoinut. Ja itse aivan ok fiiliksillä kävin kontrollimittauksilla ja otin vinkeistä mahdollisuuksien mukaan kiinni. Ja lapsi oli muuten koko ajan touhukas, kehittyvä ja iloinen.

    Keskimmäinen kasvaa niin keskikäyrillä kuin ikinä ja kuopus hitaammin kuten esikoisemme. Aika näyttää miten hänen käyrien suunta jatkuu, mutta ainakaan en niistä terkkaria syytä.

    Ihanaa joulunaikaa koko perheelleenne :)!

  37. Siis tottahan tuossa ohjeessa on varmaan se, että siinä mielessä palveluja ei tosiaankaan tarvita välttämättä enää öisin 6kk jälk, koska fysiologisesti puolivuotias ei enää MENEHDY vaikka jätettäisiin yön yli ruokkimatta ja hoitamatta. MUTTA, onko tämä hyvä ja riittävä peruste?? Jos jollekulle riittää hyvän hoidon kriteeriksi se että vauva ei kuole, niin kyllä mua itkettää. Taas.

    Jälleen herkkänä ihmisenä varmaan provosoidun vähän liikaa, mutta.. nää on tärkeitä asioita <3 Ja kun emme itse enää suruksemme lapsia voi saada, onneksi kahdella rakkaalla tytöllä siunattu <3 rauhallista joulun odotusta kaikille!

  38. Hei täällä yksi kuopiolainen. Minulla kaksi lasta, 3.5v ja 8kk. Kummankaan odotusaikana en törmännyt tuohon lappuun josta kirjoituksessasi puhut. Enkä ole kenenkään kuullut puhuvan. Itse olen myös lapsentahtisuuden kannalla ollut aina, jopa silloin noviisina, kun esikoista odotin. Ompa kyllä outo lappunen ollut jaossa, liekkö joku vähän omalaatuisempi tapaus tämä neuvolatäti ollut joka jakanut tämmöistä vanhoista arkistoista. En usko, että on yleisessä jaossa.

  39. Moi Anna, kiitos kivasta blogista!

    Olen blogiasi kauan seurannut, vaan en koskaan ennen kommentoinut.

    Kommentoit, että ”Mutta se miksi osa kuopiolaisista on tuon saaneet on kyllä ihmeellistä, ihan onneton ohje minun mielestäni.” Ja olihan tuo lappunen tietyllä tapaa ehdottoman tuntuinen ja vanhanaikainen.

    Mutta aivan yhtä järjetöntä kuin ohjeistaa jokaista perhettä noudattamaan orjallisesti minuuttiaikataulua olisi mielestäni ohjeistaa jokaista perhettä toimimaan lapsen tahdilla. Valitettava tosiasia on, että jokaisella vauvalla ei ole tosi tiedostavaa – tai hyvällä tuella ja voimavaroilla varustettua -tai edes tervettä hoivaajaa. Siksi jonkinlainen päivärunko lienee monen perheen kohdalla ihan perusteltu. Ja ihmisiähän siellä neuvolassikin työskentelee. Ehkäpä harkinta sen suhteen kenelle lappu jaetaan ja kenelle ei, ei ole aivan jokaisella kerralla täysin onnistunut.

    Hyvää joulun odotusta!

  40. Tosi tärkeä aihe ja olen niin samaa mieltä kanssasi!! Meillähän toisen lapsen kohdalla, joka syntyi pienipainoisena, annettiin synnärillä ohjeeksi ettei saa yli 15minuuttia syöttää rinnasta ettei lapsella mene energiaa imemiseen. Lisäksi sain ohjeen että vauva pitää herättää vähintään 3h välein syömään. Toisaalta ymmärrän kyllä, että siitä kasvusta oltiin huolissaan ja haluttiin painottaa sitä että vauvan on saatava ravintoa säännöllisesti jottei paino pääse ainakaan laskemaan.

    Onneksi sitten eräs hoitaja oli fiksumpi kun kotiinlähtiessä teki lopputarkastusta ja vauvan alkaessa itkemään paita kastui. Totesi että näyttää maitoa tulevan hyvin, ja kun esikoisen kohdalla imetys oli sujunut tosi hyvin niin voin itse maalaisjärjellä ajatella ja katsoa sitten että jos vauva näyttää väsyvän tai imetys kestää pitkään niin miettiä sitä että antaisin rintamaitoa pullosta perään.

    Meillähän vauva sitten ensimmäiset kuukaudet heräsi 2h välein syömään, ja samalla kun hän söi pumppasin varalta toisesta rinnasta maitoa, jota sitten pullosta sai välillä. Vauvaa punnittiin aluksi 2 päivän välein, ja terkkarit kävivät meillä kotonakin sitten punnitsemassa kun tammikuun pakkasissa oli vaikea vastasyntyneen ja 2v isosiskon kanssa lähteä pelkästään painokontrolliin. Näistä pulloista luovuttiin kyllä sitten ihan alkuviikkojen aikana, eikä sitten myöhemmin vauvalle kelvannut tutit eikä pullot vaikka niitä koetettiinkin hänelle tarjota. Tutti etenkin olisi ollut ihan kätevä joissakin tilanteissa ;)

    Se mikä on ollut kohdallamme postiviista on se, että vaikka meidän lapset kasvavat alakäyrillä ei siitä ole alettu huomauttelemaan vaan on todettu että kun äitikin on pienikokoinen ja lapset kasvavat tasaisesti omilla käyröillään niin ei ole syytä tarkempaan syyniin. Mullahan on varalta ollut oma ja miehen neuvolakortit (onnekseni äitini ja anoppini on ne säilyttäneet!!) mukana joka käynnillä, sillä lapset kasvavat tismalleen samoin kuin itse olen kasvanut :))

    En voi käsittää, että miten huonoja ohjeita vielä nykyään tarjotaan neuvolasta! Monelle äidille se on kuitenkin se paikka josta niitä neuvoja pyydetään sillä kaikilla ei ole omaa äitiä, isoäiti tai anoppia auttamassa ja tukemassa. Mullekin eräs terkkari ohjeisti että 4kk ikäisen lapsen voi jo siirtää korvikkeelle, että äidinmaito ei vastaa enää tarpeita! Olin järkyttynyt tuosta neuvosta, ja kerroin että aion kyllä jatkaa imetystä ainakin 1v asti enkä korvikkeita tule lapsilleni antamaan! Itse maitoallergisena ei tulisi mielenkään ostaa kalliita korvikkeita ja tarjota niitä äidinmaidon sijaan!

    Mutta tosiaan tässä jälleen korostuu se, että miten asiat täytyy miettiä itse ja antaa joissakin tilanteissa mennä virallisten ohjeiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! :)

  41. Onhan aika lappunen, mutta ehkä se on tosiaan niille, keillä melkein koko elämä on hakusessa. Sitä ei vaan ajattele, kun ympärillä on sellaista maalaisjärkistä porukkaa. Itse oon aina mennyt sillä ja oman lapsen tuntemuksella ja hyvin on mennyt. Ja suurimmalta neuvolarumbalta olen välttynyt, sillä lapsi ei ole syntynyt Suomessa. Tuolla maassa ei ole neuvolatoimintaa. Suomessakin käyn vain kun on rokotteet tai tosin neuvolahan nyt loppuu kun kouluun menee. Mutta käyn ja kärsin – ymmärrän kyllä että monelle asialle on perusteet, joten en yleensä jaksa väittää vastaan. Eikä siellä nyt mitään sanomista ole ollutkaan vaan on kiitelty että hyvin menee. Tosin mieltään askarruttaviin asioihin ei juurikaan saa vastausta ja se ärsyttää. Ne sivuutetaan. Että mites jos olisi jotain vakavampaa niin tartuttaisiinko niihinkään tai annetaanko vastausta/selvitetään?? Ja viime kerran huipennus oli hieman moittiva sävy kun lapsi ei syö jogurttia…sanoin, että ei tykkää niistä ja sokeriakin jopa vähäsokerisissa on tosi paljon. Minusta tällaisiin asioihin puuttuminen on tuskallista, kun kokonaiskuva on kunnossa, en voisi enempää toivoa lapsen ruokavaliolta, rakastaa kaikkea terveellistä (eli unelmalapsi!). Ja tuo jogurttiasia ihmetytti kun nyt on ollut paljon uutisissa, että nuorillakin lapsilla on keski-ikäisten kansansairauksia jo ja sokerinsaanti on ongelma. Ei herkkuja tule kieltää, mutta että oikein jogurttia pitäisi joka päivä?

    Varmasti hyvällä asialla, mutta kun muita kuuntelee niin silti tuntuu ettei sieltä tarvitsemaansa apua saa eli jossain on vikaa kait. Sitä on vaikea itse sanoa kun ei ole kovin kattavaa kokemusta, ehkä sitten jos olisi 10 lasta ”vienyt neuvolasysteemin läpi” niin voisi puhua kokemuksen rintaäänellä.

  42. Ihan järjetöntä touhua neuvoloissa on nykyään! Mua oudoksuttiin neuvolassa kun halusin täysimettää 6kk asti vaikka vauvan paino ja pituus nousi tasaisesti. Outoa, sillä siihenhän kuuluisi kannustaa jokaista äitiä. Lisäksi mitä haittaa on oikeasti yösyötöistä jos lapsi herää vaikka kerran yössä. Hoh nää suositukset saa mut niin ärtyneeks :D toivottavasti kukaan ei hoida lastaan neuvolan ohjelappunen kädessä vaan ihan normaali järki on järkevämpää.

  43. Mulla aika huonoja kokemuksia imetyksestä. Jouduttu molemmista käydä kontrolleissa ja jopa pienempi nyt 1v 5 kk joutui valohoitoon. Musta hienoa, että toiset jaksaa imettää. Ekaa imetin 2kk. Tissir oli verillä ja maito ei riittänyt. Pumppays ei onnistunut ja lopulta aloitettiin korvike. Sen jälkeen stressi loppui ja ylimääräiset käynnit. Edelleen hoikka 6v tyttö.

  44. En koskaan käynyt mitään sivuja lukemassa ja olin helpottunu jos mies pystyi auttamaan syöttämisessä. Toinen lapsi syntyi 2013 kesällä. Olin jo varautunut ettei imetys onnistu välttämättä. Pyysin heti sairaalassa pulloa, että voisin vauvan opettaa siihen kaiken varalta. Paino laski huolestuttavan paljon ja ku jouduttiin takaisin korviketta oli pakko antaa 3 h välein, että vauva ei olisi keltainen ja kasvaisi. Kyllä äidit tietää. Joskus tietysti voi olla lapuista apua. Jouduin itse sairaalaan vauvan ollessa 2kk. Sain niin vahvoja lääkkeitä ettei saanut imettää. Pumppaus ei onnistunut tälläkään kertaa. Imetys loppui siihen. Tyttö terve, mutta edelleen heräilee öisin. Voimia arkeen

  45. Pakko nyt kommentoida että eiköhän tuo neuvolan antama aikataulu ole kuin vain vain esimerkki, Neuvolahan on NEUVOLA. Eli siellä Neuvotaan, eli ei käsketä tekemään juurikin niin niinku ne sanoo. Itse opin äkkiä myös että neuvolassa ei kannata ihan kaikkea edes sanoa ( aloitin esim pojallamme 3kk iässä kiinteän koska puklaus oli ihan kamalaa koko ajan. loppu se puklaus siihen kun sai soseita ja poika oli tyytyväisempi) koska saa ”pikkusen” tuomitsevia kommentteja takasin. Pitänee muistaa että moni neuvola täti on myös äiti.
    Ja kaikkihan me tiedämme äidit ja kuinka raadollista ja tuomitsevaa se homma välillä on, kun kaikkien mielestä omat kasvatustavat/aikataulut/syöttö hommat ovat se oikea tapa. Live and let live eikä oteta kaikkea kirjaimellisesti mitä siellä neuvolassa neuvotaan ;) Olkaamme onnellisia että meillä on sellainen asia valtion puolesta kuin neuvola. missä meistä ja meidän lapsista huolehditaan todella hyvin! Olen itse miettinyt monta kertaa että jos joku ottaa kaiken kirjaimellisesti mitä neuvolassa sanotaan niin kyllä on elämä raskasta. Jokainen äiti osaa hoitaa oman lapsensa niinkuin parhaaksi näkee :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta