Jaksamista on vaikea feikata

IMG_20141028_123705

Oon pyöritellyt tätä aihetta jo hetken mielessä mutta en saa millään puettua sanoiksi mun ajatuksia. Tuntuu että oon kirjoittanut asiasta jo monessakin sivulauseessa eikä siihen tee mieli pureutua sen enempää. Kyseessä on siis yleinen jaksaminen ja hyvinvointi.

Jo tästä aiheesta kirjoittaminen saa mut huokaisemaan syvään, ihan niin kuin se olisi niin iso pala purtavaa, että jos siitä ei sano mitään niin sitä ei olisi. Väsymys ja stressi…

IMG_20141028_123445

 

Tuntuu niin väärältä valittaa turhasta kun kaikki on hyvin ja eletään aikaa kun saadaan rakentaa omaa unelmaa. Joku kuviossa kuitenkin tai ehkä vain kaikki yhteensä on sellaista, että en ole koskaan aikuisiällä tuntenut itseäni näin väsyneeksi. Vauva on nyt kolme kuukautta vanha mutta hän on oikein aurinkoinen ja helppo tapaus! Toki sitä miettii, että ehkä myös oma perspektiivi on vähän lähellä, sillä pidän normaalina herätä imettämään 3-6 kertaa yössä, käyttää keskimmäistä yöpissalla jossain vaiheessa ja muutenkin elää elämää täysin lasten rytmin kautta, vain heitä palvellen ja hoitaen. Kai sitä olisi helpompaakin elämää?

IMG_20141028_124359

 

Kommenteissa mainittiin lottovoitosta että päästään rakentamaan taloa ja sitä tämä tosiaan tuntuu olevan. Voitto lotossa jossa palkintona on oikeasti tuhannen asian kilpailutus, etsintä ja lopulta uupuminen. Mun mies on raksalla 6 päivänä viikossa ja aina 12-13 tuntia. Hän lähtee sinne aamulla kuudeksi ja yleensä menen seitsemän aikaan illalla hakemaan, että tule jo kotiin. Sen päälle hänellä on muitakin töitä joten omasta jaksamisesta on vaikea purnata kun kellään ei ole helppoa…

Mä olen kotona kolmen kanssa kaiken ajan mun vuorokaudestani ja äitiysloma-aika ei kyllä kolmannen kohdalla tunnu enää lomalta jossa sitä ensimmäisen tai toisen kanssa oli. Työleiri tämä on!

IMG_20141028_131341

Silti silloin kun arki painaa hartioita enemmän kuin takan alle tehtävä betonivalu, on sen pelastus pieni kaunis hetki ikuistettuna kameralle -Linnean pyörähdys uudessa mekossa tai raakasuklaat kauniisti aseteltuna lautasella. Niistä muutamista en luovu, vaikka välillä käy mielessä pelko siitä että mitä jos en enää näekään niitä kauniita hetkiä? Jos arjen kauneus katoaa väsymyksen taa, ihan niin kuin hölmistyminen illalla puhelimen kuvien selatessa…

Enkö tänäänkään kuvannut mitään?

Anna

28 vastausta artikkeliin “Jaksamista on vaikea feikata”

  1. Oih, tiedän kyllä sun tunteesi niin hyvin. Itselläkin vetänyt mieli parissa viikossa ihan tosi alas (tää raskaus…). Oliko sun isommat lapset hoidossa päivällä? Oletko miettinyt sitä, että saisit vähän rauhaa vauvan kanssa?

    Mä olen aina ollut vakavasti sitä mieltä, että äiti kotona = lapset kotona, mutta nyt kun isompi on 5 niin rehellisesti huomaan, että kotipäivät (teen kolmipäiväistä viikkoa) on todella vaikeita – ton ikäinen ei vaan enää viihdy kotona ja jatkuvasti nahistelee pikkusiskonsa (3) kanssa. Mun beebis syntyy maaliskuun alussa ja olen vakavasti miettinyt, että otanko edes pikkusiskoa hoidosta, isoveli nyt taatusti jatkaa kevään loppuun hoidossa koska sieltä sitten ens syksynä jatkaa eskariin.

    Meillä mies tekee myös pitkää päivää ja käy jumpissa töiden jälkeen joten 18-19 on normaali kotiutumisaika hänelläkin. ITse kun on yöheräämisten (laskin heränneeni vähintään 5 kertaa viiem yönä pissalle + 3 kertaa lasten huutoihin) jälkeen joutunut aamukuudelta nousemaan ja seiskaksi töihin, niin vetäähän se veteläksi. Vapaapäivinä tekis mieli nukkua ja maata, sen sijaan pitää järjestää muksuille ohjelmaa ja kotityöt plus sapuskat työpäiviksi… siinähän ne hetket menee. Minäkin kaipaan sitä ihanaa muistoa, millaista oli olla äitiyslomalla joskus aikaisemmin. Paljon tsemppiä!

    • Lapsi vaiko ehkä sittenkin äiti ei viihdy kotona… kyllä lapsen paikka on kotona, jos vanhempi on kotona. Vanhemman tehtävä on järjestää niitä virikkeitä ihan itse aikaansaamilleen lapsilleen, oli lasten iät mitä hyvänsä. Ei hitto näitä äitejä, jotka suoltaa lapsia maailmaan ja sitten ei jakseta hoitaa. Tottahan toki lapsi nahistelee pikkusisaren kanssa, siinä tulee sitten se vanhemman rooli ohjata virikkeellisempään toimintaan. Jos lapsia hankit niin kannat myös sen vastuun, mikä heidän myötään tulee. Ei päiväkoti ole sitä varten, että äiti kotona pääsisi hiukan helpommalla, haloo!

    • Yli kolmevuotiaat lapset tarvitsevat muutakin kuin äidin ja sisarukset. Tuon ikäinen tarvitsee jo vertaisia kaverikseen. Kolmevuotiaaseen asti lapsi pääsääntöisesti leikkii yksin eikä osaa vielä jakaa leikkiä, mutta sitä vanhemman on luonnollista kaivata ikäisiään leikkikavereita. Se ei myöskään ole sama leikkiikö lapsi aikuisen, nuoremman vai ikäisensä kanssa sillä samalla tasolla olevat ikätoverit opettavat toisilleen niin leikki-, kuin sosiaalisiakin taitoja lapsen ymmärtämällä tasolla. Pelkkä virikkeiden määrä ei korvaa ikätovereiden kanssa luotuja sosiaalisia suhteita. On myös tärkeää että ennen koulua lapsi oppii toimimaan ryhmässä ja ottamaan muut lapset huomioon, se ei tapahdu itsestään kotona sisarusten kanssa kolmistaan. On totta että lapsi tarvitsee vanhempiaan ja sisaruksiaan enemmän kuin ketään muuta aikuista mutta on lasta aliarvioivaa olettaa ettei hän tarvitse ikäistään seuraa. Mites me aikuiset, riittääkö se että jutellaan päivät vain lastemme kanssa? Vanhemman paikka on kotona?

    • Tämä on loputon aihe…mutta kyllä se vain pääsääntöisesti vanhemman tehtävä on ottaa huomioon, että lapset kasvavat ja sitä myötä tarpeet muuttuvat. Ei päiväkoti ole sitä varten, että siellä hoidetaan sosiaalisia suhteita tilanteessa, jossa äiti on kotona. Lapset mukautuvat moniin tilanteisiin, myös siihen, että välillä pikkusisar vie äidin huomion eikä aktiviteetteja ole niin paljon ulkoapäin tarjolla (äidin toimesta). Mitäs jos ei olisi sitä päiväkotivaihtoehtoa? Varmaan Suomen syntyvyys pienenisi entuudestaan, kun äidit havahtuisivat ehkä jo etukäteen miettimään, kuinka paljon oikeasti ovat valmiita antamaan itsestään äitiydelle. Tukiverkkoja on toki hyvä olla, mutta päiväkoti ei sitä saa olla kuin oikeaan tarpeeseen, ei mukavuudenhaluun.

      Äitiys on myös luopumista, uhrautumista, väsymystä, valvottuja öitä, menetettyjä hetkiä omien juttujen parissa – mutta se on niin paljon muutakin eikä niitä varmaan tarvitse tässä luetella.

    • Hyi hitto,miten omanapainen ajatusmaailma. Eiköhän jokainen tee niinkin haluaa. Päiväkodit,kerhot ja harrastukset.. Ihan miten perheelle sopii! Lasten liikuntaryhmissä tapaan 5-6-v lapsia,jotka eivät ole olleet vieraiden aikuisten kanssa tekemisissä tai ikäisten seurassa ilman vanhempaa. Huoh.

  2. Kiitos Anna, että kirjoitat ajatuksiasi julki. Meillä on tapana pitää liikaa asioita ”piilossa” eikä uskalleta pyytää apua tai kertoa väsymyksestä. Näistä asioista on tehty mörkö, ja ihan suotta, koska uskallan väittää, että jokainen on kamppailut/kamppailee näiden asioiden parissa, eri lähtökohdista tosin. Nautitaan ilon ja onnen hetkistä, niitä on onneksi elämässä aina paljon paljon enemmän :)

  3. Ihanan realistinen ja rehellinen kirjoitus <3!
    Jokaisella on niitä huonompia jaksoja arjessa (varsinkin lapsiperheessä nim. kokemusta on :D), mutta ihana että kirjotit tästä, itteeni ainakin helpottaa myös se, että saa puhuttuu asiasta.

    Tsemppiä arkeen ja remppaan :)!!

  4. Voimia Anna <3 Onneksi toikin taloprojekti loppuu joskus – yritä ajatella päämäärää sen kaiken väsymyksen keskellä. Sitä jaksaa pidemmälle, kun tietää, että johonkin sen kiireen on loputtava :)

  5. Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja tämä on ensimmäinen postaus johon rohkenen alkaa kommentoimaan. Pidän blogistasi ja kirjoitustyylistäsi kovasti. Kirjoitat rehellisesti ja positiivisesti elämästäsi ja se vetoaa minuun.

    Miksi sitten nyt haluan kommentoida, johtuu puhtaasti siitä, että olen muutamia vuosia sitten ollut samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Meillä oli raksaprojekti ja kolme pientä lasta. Vauva oli äärimmäisen huono nukkumaan ja käytännössä olin sen seitsemän kuukautta yksinhuoltaja. Samaan aikaan minulla epäiltiin vakavaa sairautta, jonka takia valvoin myös ne hetket, jotka vauva olisi antanut nukkua. Uuvuin siis täysin. Muistan joka aamuisen tunteen, kun edessä oleva päivä näytti loputtoman pitkältä ja uuvuttavalta ja kaikesta eteentulevasta piti selvitä yksin. Raksan valmistuttua, kun enää ei tarvinnut jaksaa yksin, romahdin. En nukkunut enää ollenkaan ja lisäksi aloin saada jatkuvasti rytmihäiriöitä. Toipuessa meni ainakin toiset seitsemän kuukautta.

    En kerro tarinaani siksi, että haluaisin pelotella sinua. Kerron tämän siksi, että osaisit toimia minua paremmin. Jos väsyt, hommaa apua. Älä tee kuten minä, ja ajattele, että tämä kestää vain muutamia kuukausia. Apua kannattaa hommata jo siinä vaiheessa, kun ensimmäisen kerran tuntee väsymyksen oireita. Jos väsymyksen päästää liian pahaksi, ei apua enää jaksa hakea.

    Kovasti voimia rakennusprojektiin ja arjen pyöritykseen!

  6. Voi, ihanan rehellistä tekstiä. Kuitenkin kannattaa nauttia kaikesta tuosta, koska oon kaikelle tuollaiselle niin vihaisen kateellinen. Nimittäin lapsettomuudesta kärsivänä tällanen unelma ei tuu tapahtumaan ikinä……

  7. Oon seurannu sun blogia parin vuoden ajan ja raskausaikana jotain kommentoinki, ku odotettiin yhtä matkaa ja mulla on siis kans kolmikuinen vauva (+2vuotias). Se mihin kiinnitin huomiota oli tuo, että susta on ok jos vauva herää 3-6krt yössä? Tottahan tuossa väsymys kertyy jos et saa nukuttua pidempiä pätkiä yöllä. Meillä vauva on alusta asti syöny sen 1-2 kertaa. Nyt tihentäny yösyömistä 4kertaan ja tänään alotettiin sit potun syönnin harjottelu. Minä en jaksa herätä monta kertaa yössä ja jos vauva herää nälän takia yöllä usein, ni kyllä kolmikuisena voi jo alottaa lisäruuan. Näin mulle on muut äidit ja neuvola ohjeistanu ja näin myös koen itse hyväksi. Esikoisen itseasiassa vieroitin yösyötöstä neljän kuukauden ikäisenä ja hyvin onnistu.
    Eri asia jos haluat jatkaa yösyttöjä ja nautit siitä, mutta jos se verottaa sun jaksamista, ni suosittelisin harkitsemaan vauvalle kiinteiden alotusta, jotta saisit itse vähän parempia yöunia.
    Ja tsemppiä taloprojektiin, tuosta ite saa vaan haaveilla! Pari vuotts sitten ostettiin omakotitalo, joka on rempattu ite melkolailla täysin, mutta ihan eri asia rakentaa ihan oma. ”Eyes on the price, okay?”

  8. Tsemppiä! Stressitekijöitä riittää siis molemmilla, ei varmasti ole helppoa, vaikka ulkopuoliselle asiat näyttääkin ”lottovoitolta”. Toivottavasti muistatte hengähtää välissä, edes sen kerran viikossa, ja tukijoukkoja löytyy, lastenhoitoon ja miehellekin avuksi.

  9. Voi Anna. <3 Olen vuosia seurannut blogiasi, mutta kommentoinut äärimmäisen harvoin. Nyt täytyy sanoa, että ihmettelin jo aikaa sitten, miten jaksatte kolmen lapsen ja raksaprojektin kanssa. Meidän piti laittaa viime talvena talon sisukset uusiksi, lapsia on vain yksi (!), mutta se valvotti tehokkaasti koko talven ja aikaa millekään muulle kuin K-Raudassa kiertämiselle ja vauvalle ei jäänyt. Itse kaipasin ihan sellaista hetkeä miehen kanssa kaksin, että katsoisimme vaikka leffan puhumatta lattioista, kiukaista tai liukuovista. Totta kai se on kivaakin, mutta kuluttavaa, sitä ei jotenkaan voi unohtaa hetkeksikään. Ja sulla lapsia on vielä useampi. Toivonkin teille ihan hurjasti jaksamista, ottakaa välillä vaikka päivä että ootte vaan, ettekä mieti raksaa, niin saatte välillä voimia. Kyllä se sieltä vielä valmistuu! Ruuhkavuodet todellakin. Tsemppiä! <3

    Katja
    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

  10. Moi taas Anna! Ja ensimmäiseksi: jaksamista arkeen! Kyllä se joskus helpottaa, vaikka nyt vaikealta tuntuukin!!
    Muistan viime kevään todella hyvin, kun nuorimmaisemme huusi ensimmäiset 6kk taukoamatta! Parit päiväunet nukkui hyvin, mutta vain liikkuvissa vaunuissa. Samalla piti rytmittää isommat lapset kouluun ja viedä ja hakea yksi eskarista. Miehellä työpäivään meni 10-11 tuntia/vrk. Muistan, kuinka laskin päiviä siihen, että vauva tulee 4kk ja koliikkihuuto loppuu, no ei loppunut.
    Imetys 3-6 kertaa yössä on todella normaalia ja tiheän imun kautena saatoin imettää oikeastaan jatkuvasti, mutta tämänkin varmasti tiedät, koska et ole ”ensimmäistä kertaa pappia kyydissä”.
    Nykyään tuo meidän pallero (kohta 11kk) on varsinainen aurinko ja yötkin sujuvat jo paremmin. Meillä saatetaan nukkua jo 5-6 tuntia yhtä soittoa. Univelka alkaa poistua pikkuhiljaa :) . Kovapäinen ja utelias tihuli meillä silti on, mutta kevään totaaliuupumus alkaa helpottaa! Jaksamista ja tsemppiä!!!
    T: toinen lähes yh:na arkea pyörittävä

  11. Olet tosi symppis Anna! Voimia! Muista kuitenkin pyytää apua jos elämä käy liian raskaaksi. Erilaisista vaiheista huolimatta elämästä täytyy jaksa nauttia nyt ja tässä, koska siinä se elämä on.

  12. Et ole yksin väsymyksen kanssa. Itselläni ei ole edes lapsia, mutta yliopisto-opintojen kasaantuessa päälle ja siihen vielä monta kymmentä tuntia töitä viikossa ja harrastuksia niin väsyn jo siitä. Minä olen ihmetellyt miksi kaikkien lasten täytyy olla kotona silloin kun itsekin olet? Mielestäni on ihan oikein viedä lapset hoitoon ja viettää päivä vaikka ihan yksin tai sinun tapauksessa keskittyä vain pienimmäiseen. Ihmettelin yksi päivä kun yksi äiti oli ostoksilla ja kassalle tultuaan sanoi minulle joka kassalla työskentelin, että hän on huono äiti kun tuli omalla vapaa-ajallaan vain ostoksille. En oikein käsittänyt. Nyt auttaisi että istut miehen kanssa alas ja mietitte mitä voisitte tehdä asialle, että molemmat jaksaisitte. Kumpaakaan ei saa syyllistää. Miehesi koittaa kovasti tehdä parhaansa jotta saisi talonne valmiiksi ja sinä koitat parhaasi mukaan hoitaa lapsia ja arkea.

  13. Kuulostaa niin tutulle. Meidän raksa ajasta on jo kohta kolme vuotta joten aika on alkanut kullata muistoja mutta rakensimme itse, neljä pientä lasta joista vanhin oli ekalla luokalla ja pienin oli muutaman kuukauden ikäinen. Asuttiin raksa aika kerrostalo kaksiossa jossa oli kuuma ja ahdasta. Meillä tilanne oli eri kuitenkin siinä että minä osallistuin täysipäiväisesti rakentamiseen joten oltiin koko perhe todella paljon yhdessä. Lapset leiki raksalla ja me rakennettiin, illalla kotiin.
    Mutta vaikka se nyt tuntuu loputtomalle niin raksa aika menee kuitenkin todella nopeasti. Sitten iskee se totaali kiinnostuksen lopahtaminen ja suosittelen kahden talon kokemuksrella muuttamaan TÄYSIN valmiiseen taloon koska viimeisiä hommia ei muuten saa tehtyä ikinä. Ekassa talossa tehtiin loput hommat vasta kun myytiin pois eli viisi vuotta meni ja toisen kanssa kävi niin että vuokra asunto oli irtisanottu ja aika loppui kesken ja kun muutettiin ei ollut valoja, ei liettä, jääkaappia, pakastinta…… Onneksi mies on alan ihminen ja väkersi ne parissa viikossa loppuun koska oli vaan pakko mutta se yksi viimeinen valaisimen johto roikkuu edelleen kolmen vuoden jälkeenkin khh katosta ja yksi listan pätkä puuttuu kylppärin oven päältä.
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

  14. Ei ainakaan auta, että ihmiset hokevat, että elämästä täytyy nauttia, tämä juurikin tekee avun pyytämi sen vaikeammaksi, tuntuu että kun asiat näyttävät ulkopuolisen silmissä ”lottovoitolta” niin sitä uupumusta ei voi sanoa ääneen. Olen itse raksaajan kokenut yhätlöllä pienet lapset ja koira ja se oli todella rankka, minullekin kävi niin että kun vihdoin pääsimme uuteen kotiin se jaksaminen loppui.
    Muistan edelleen raksaajan tosi mustana ajanjaksona.
    Oma aika on se mikä minulta totaalisesti puuttui jos saat sitä mahdutettua arkeen ulkopuolisten avulla uskon että maailma kirkastuu, neuvolasta kannattaa rohkeasti kysyä perhetyöntekijää. Ja vaikka kannatankin toki imetystä, olen sitä mieltä että vauva kannattaa opettaa syömään myös pullosta jotta muutkin pystyvät häntä hoitamaan, äidin jaksaminen on kuitenkin se ykkösasia.
    Tsemppiä!

  15. Tosi paljon tsemppiä ja jaksamista täältä! :) Saat todellakin sympatiaa, koska meillä on ihan vaan tavallinen muutto asunnosta toiseen päällä, ja mä olen aivan poikki. Esikoinen on reipas 5-vuotias ja sitten meillä on neljäviikkoinen vauva. Yöheräämiset ovat raskaita, mutta koska esikoinen nukkui 20min pätkissä ekat puoli vuotta (en tajua miten jaksoin sen ajanjakson..), niin tuntuu tämän vauvan kanssa herääminen parin tunnin välein helpolta. Eniten väsyttää pakkaaminen, mutta kunhan siitä päästään niin uskon että helpottaa. :) Muista oikeasti pyytää apua aina kun tarvitset, sen opettelu on mullekin kauhean vaikeaa!

  16. Hei, nyt kannattaa ottaa kaikki jaksamista tukevat jutut mukaan, KOSKA myös raksan jälkeen on (perhe-)elämä jota pitää jaksaa hoitaa ja nauttiakin!
    Eli isommat hoitoon/kerhoon osaviikkoisesti vaikka ja hiljaisia tunteja päivään edes pari.
    Älä väsytä itseäsi liikaa…
    <3

  17. Mahtavaa kun uskallat olla rehellinen ja myöntää väsymyksen! Voi kumpa osaisit elää hetkessä ja nauttia elämästäsi sellaisena kuin se on väsymyksestä huolimatta, sillä ulkopuolisen silmin elämässäsi on tällä hetkellä kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin! :) itse olen toivonut lasta jo pitkään ja ihan sydäntä riipaisee kun näen muille syntyvän vauvoja ja meillä sitä ei pitkästä yrityksestä huolimatta kuulu!

  18. Ekaa kertaa kommentoin blogiasi. Olen jonku sattuman kautta päätynyt seuraamaan kirjoituksiasi, kiitos niistä. Oma elämäntilanteeni on täysin erilainen, olen vaikeastivammaisen lapsen totaaliyyhoo. Seuraan innolla talonne valmistumista ja odotan jo kuvia keittiöstä :) Eli tsemmpiä kovasti!!! Olet varmasti älyttömän tiukilla nytten… helpota elämää niin paljo ku mahollista. Eineksiä, dvd:t pyörimään, jne. Parin kuukauden päästä on jo kevät!

  19. Jaksuhali <3
    Ilman lapsiakin tuo oli raskasta ja stressaavaa toisiniaan, saati sitten kun niitä lapsia on, huhhuh…. Mutta lopussa kiitos seisoo ja teillä nousee talo huimaa vauhtia :)

  20. Hei Anna. Kovasti voimia sinulle. Voithan aina ajatella, että sinulla on kaikkea sitä, mitä monet tässä elämässä juuri vain haaveilevat – kuten minä… En kyennyt viimeiseen vuoteen lukemaan kirjoituksiasi niin paljon kuin edellisenä, sillä rinnassani raastaa niin suuri vauvakuume. Mutta puolisoni sairauden ja taloudellisten ongelmien takia vauvahaaveet karkaavat aina vain kauemmaksi, ja taloakaan emme tuskin koskaan voi omaksi saada. Itse yritän tässä rakentaa pohjaa tulevaisuudelle olemalla kolmessa työpaikassa yhtä aikaa ja opiskellen samalla. Välillä henkinen ja fyysinen uupumus valtaa, mutta henkinen on sitä kaikkein raskainta. Osaisinpa neuvoa jotain hyödyllistä sen selättämiseen, mutta jokaisella on varmaan omat tapansa olemassa. Välillä itselläni jo kävely yksinään metsässä auttaa todella paljon. Nimenomaan kävely ilman jotain kalorinkulutusajatuksia tai muutakaan :) Ja laatuaika puolison kanssa! Ei ole varaa mihinkään kivoihin treffeihin, mutta kotonakin voi olla ihanaa, kun ollaan oikeasti vain kahdestaan (puhelimet ja muut laitteet pois) ja keskitytään yhdessä toisiimme tai vaikka elokuvaan. Jaksaa taas jonkin aikaa.

    Kuten joku tuolla jo sanoikin, niin lopussa kiitos seisoo! Yritän uskoa onnellisiin loppuihin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta