Samsung ShowCase Challenge

IMG_20140918_220206

 

Meille bloggaajille satelee kutsuja kaikenlaisiin tapahtumiin ja viime aikoina tuntuu, että en oo päässyt osallistumaan yhtään mihinkään. On ollut showroomin shamppajailtaa, ravintoloiden avajaisia ja vaatekauppojen muotitapahtumia jne. mutta mulla on jäänyt kaikki sivusuun. Yksi tapahtuma johon ilmoittauduin kuitenkin oli Samsungin uuden Food ShowCase -jääkaapin esittelytilaisuus, sillä kutsu oli sen verran houkutteleva. Treenit mm. Elastisen omistamalla uudella TWF-salilla ja sen päälle Jaakko Halmetojan smoothiedemo. Toki myös jääkaapin hankinta on pian listalla niin ajattelin pitää välit lämpimänä :D Ja oi voi mitä olikaan luvassa. Tapahtuman ”juttu” oli haastetreeni ja täytyy myöntää että en arvannut mihin lupauduin. Treeni oli saman päivän iltana kun mulla oli ollut synnytyksen jälkitarkastus… Siellä sain luvan liikuntaan, poissulkien hyppiminen ja pomppiminen, sekä ne suorat vatsalihakset. Tuli sit korkattua tuo ”kunnon liikunta” aika kevyesti! ;)

IMG_0292

Koko tapahtuma pidettiin tässä ihan mun kotikulmilla Vallilassa ja treenit meille veti valmentajat Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Petri ”Jet Lili” Rasanen. TFW Helsinki on virallinen Training For Warriors Affiliate. Salin tavoitteena on levittää positiivista sanomaa harjoittelusta, liikunnasta, hyvinvoinnista sekä reippaasta elämänasenteesta. Me kaikki oltiin ihan jännittyneitä ja jopa peloissaan kun tultiin tuonne, mutta pojat sai meidät rentoutumaan ja nauramaan. Mua itseä jännitti ihan kauheasti se, että miten jaksan ylipäätään ja täytyy myöntää, että mua jopa hävetti osallistua kun mietin että kaikki muut on niin sporttisia paitsi minä… Nielin kuitenkin sen epävarmuuden ja mietin, että jos en sen vuoksi salille uskaltaudu niin sitten saan lopun ikää murehtia ulkonäöstä. Jos ulkomuoto stressaa niin sille ehkä kannattaa tehdä jotain! Kuten mennä reippaasti mukaan :) Voit monestakin kuvasta siis bongata vajaa 8 viikkoa sitten synnyttäneen valasmaisen maman mutta ei se mitään. Mun mielestä mä oon jopa vähän liikuttava kun tuolla lyllerrän mukana ;)

huomaa, epävarman jumppari valinta: takarivi :D
huomaa, epävarman jumppari valinta: takarivi :D

Treeni alkoi tarinalla asenteesta ja siitä, kuinka jokaisen pitää tehdä oma parhaansa. Innostavan intron jälkeen oltiin intopiukeena valmiina hommiin. Lämmittelyä ja sitten työosuus. Sammakkohyppelyä, burpeita, vatsoja ja viestiä. Monta kierrosta kaikenlaista, mutta loistavassa hengessä ja välillä parin kanssa, kaikki toisia tsempaten! Ihan kaikkea en voinut itse tehdä, mutta sovelsin ja yritin pysyä mukana. Onneksi sain parikseni meidän portaalista ihanan ja ymmärtävän Janinan <3 Kiitos valmennuksesta guumis!

IMG_0308 IMG_0309

IMG_0340 IMG_0343 IMG_0371

IMG_0376 IMG_0368

IMG_0363 IMG_0364

IMG_0391 IMG_20140918_194742 IMG_0411 IMG_0395 IMG_20140918_195139

Treenin jälkeen oli tosiaan ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan niksit maukkaiden palautusjuomien ja smoothieiden tekoon. Me saatiin marjainen palautusjuoma ja suklainen aamun herättäjä. Oon kuullut Jaakkoa aiemmin CocoVi:n bloggaajaillassa ja tykkäsin kovasti. Nytkin olisi voinut kuunnella pidempäänkin! Todella mukaansatempaava tyyppi ja miellyttävä tapa kertoa asioista. Tykkäsin!

IMG_0420 IMG_0428 IMG_0417

Lopussa tutustiin päivän aiheeseen eli ShowCase jääkaappiin joka on suunniteltu terveellisille eväille. Siinä on kaksi ovea, niin että on mahdollista napata helposti päivittäin käytössä olevia tuotteita. Kaapin lisäksi saatiin mukaan pienet goodiepagit. Kuvasta puuttuu pussissa ollut pakurijauhe.

IMG_0456

samsung_food_showcase IMG_0468

 

Tapahtuma oli tosi mukava ja oli ihana nähdä siellä myös Jonnaa ja Katria! Olin niin tyytyväinen että osallistuin ja ylitin itseni. Vaikka nolotti ja olin huonossa kunnossa niin menin ja annoin kaikkeni. Hyvä treeni – parempi mieli. Ehkä tää tästä! Ja yllättävää kyllä, en tullut edes kipeäksi niin kuin salitreeneistä ihan alussa. Kroppa taitaa sittenkin alkaa jo taipumaan vähän notkeampiin asentoihin! Ehkä tää tästä! :) Kyllä tää on mulla vielä #hallussa!

20140918_194337

Anna

14 vastausta artikkeliin “Samsung ShowCase Challenge”

  1. Ihanaa, kun myönsit niin suoraan tuon jännittämisen. Muakin jännitti ihan kauheesti kun piti aluksi tulla tähänä tapahtumaan ja kauhuissani mietin, että miten mä nyt siellä muiden kauheen paljon treenaavien keskellä pärjäisin. Melkein huijasin helpotuksesta, kun tulikin este, enkä päässyt. Pöh, olispa ollut hyvä tulla voittamaan pelkonsa kuten sulla kävi :)

    Kivoja kuvia tapahtumasta! :)

  2. Kylläpä tuo näyttikin hauskalta illalta! alkoi yhtäkkiä harmittamaan veitävästi etten päässyt mukaan ;) Rankat treenit varmasti kyseessä, en epäile yhtään ja olet kyllä melkoinen mimmi! Kaikki pointsit sulle!

  3. Voi Anna, se minkä ehkä nyt kunnossa häviät niin asenteessa voitat! Eikai kukaan oikeasti (ainakaan edes hieman älyllinen ihminen) odota, että pari kk sitten synnyttänyt nainen on ehtinyt karistaa jo jokaisen raskauskilon. Tai siis no toki joku varmasti on mutta ei äitejä voi verrata keskenään. Sitäpaitsi sun upea naamavärkki ei ole muuta kuin paranemaan päin!!!

    Ja voin lohdutukseksi kertoa, että ärsytti katsoa noita kuvia, koska mulla on mielestäni jonkun 12v teinipojan vartalo kaikissa kuvissa! Ärsyttää :D !

    • Kiitti muru! Kyl tää tästä kun jaksaa liikkua! Kohta oon taas ”oma itseni” :)

      Ja äläs nyt, sä oot oikein ihana tuollaisena kun oot! <3 Tai et ihan sama miltä näytät kun oot täyttä kultaa!

    • Kiitti! :) Ja myös edelliseen pitkään kommenttiin! Oot ihana kun jaksat kommentoida vaik en oo ees edelliseen ehtinyt vastaamaan :/ <3

  4. Sulla on aivan ihana asenne, sillä pääsee vaikka kuuhun :) Tulin niin hyvälle tuulelle tästä postauksesta, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta