Aina yhtä ihana puuro

20140403_095356

Yhteistyössä Elovena

Kylläpä sattui sopivasti kun edellisessä Elovena-postauksessa kerroin että muroista ei mun kohdalla ollut aamupuuron haastajaksi niin tällä kertaa Elovena lähetti mulle testattavaksi laatikollisen heidän Elovena Hetki annospikapuurojaan. Oon sen verran nuuka että yleensä ostan mun kaurahiutaleet sellaisessa parinkilon säkissä ja tyhjennän ne siitä usein blogissa näkyneeseen Elovenan peltirasiaan. Pikapuuroja oon toki maistanut mutta en ikinä näitä kaikkia makuja! En edes tiennyt että siellä oli omansa herkkuhetkeen ja lounashetkeen.

20140326_085346

20140326_085805 20140326_085919 20140326_085600

 

Pikapuuroja on siis hyvin erilaisia ja kahta alinta (annostele itse) pakettia lukuunottamatta muut olivat annospusseissa. Sokerittomia versioita oli KauraKuitu, Neljä viljaa ja Luomu kaura. Oikeastaan nuo kolme viimeisintä on mun makuun eniten sillä tykkään siitä ettei puuro ole turhan makeaa jotta voin laittaa sen päälle sitten kaikkea mahdollista. En nyt sano, että tuollainen valkosuklaa-mansikka herkkuhetki -puuro olisi huono ollut :)

20140326_085523 20140326_085709

 

Mulla itsellä puuro menee kausittain ja välillä huomaan hurauttelevani mielummin smoothieta kunnes tulee taas puuroikävä. Laitan puuron päälle joko marjoja tai hedelmäsosetta ja proteiiniksi joko raejuustoa tai juon heraa. Kyllä mä tuonne smoothieenkin heittelen usein kaurahiutaleita sillä niillä saa juomaan vähän rakennetta.

20140403_095331 20140403_095347 20140328_093212 20140328_093340 20140328_094058

 

Nyt mua kiinnostaisi minkälainen on teidän puurohetki ja mitä laitatte tavallisesti puuron kylkeen? Onko puurolla paikka teidän sydämessä ja jos on niin minkälainen? Kommentoimalla omista puurotottumuksistasi tähän postaukseen olet mukana arvonnassa jossa arvon 3 Elovena Hetki Tuotepakettia! Jokaisessa palkinnossa on mukana 5 pakettia annospikapuuroja. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 4.5. saakka joten kommentoi ennen sitä!

20140326_092037-

 

Jos et ole viime aikoina puuroa syönyt niin voit vaikka vinkkaa kommenttiin mitä makuja itse mieluiten kokeilisit Elovena Hetki puuroista. Kaikki saavat siis osallistua! :)

20140326_091218 20140326_104408 20140326_092215

 

Oikein ihanaa viikon alkua kaikille ja onnea arvontaan!

Anna

206 vastausta artikkeliin “Aina yhtä ihana puuro”

  1. Kaikissa arjen aamuissa ei aina ehdi puuron keittoon, mutta meikäläisen viikonloput alkavat AINA kaurapuurolla! Yleensä maustan vaniljalla ja lisään päälle mustikoita, ah mikä lemppari! Noi pikapuurot vois sopia noihin arkiaamuihin, ei ainakaan voisi syyttä sitä ettei kerkiä laittaan ja syömään. ;)

  2. Itse syön lähes joka aamu puuroa. Tykkään laittaa siihen raejuustoa ja marjoja tai mehukeittoa. Oon kokeillu joskus myös noita annospuuroja ja vois kyllä ostaa niitäkin taas välillä. Kuulostaa muuten hyvältä tuo valkosuklaa-mansikka. :b

  3. Mun jokaisen aamuun kuuluu puuro, välillä iltapalallekin :) Käytän erimakuisia heroja puurossa, raejuustoa, banaania soseena, marjoja ja mehukeittoa. Hyvin on simppeleitä, varsinkin kiireisinä aamuina kun ei ehdi panostaa. Mutta parasta makuhermoille on vaniljainen puuro: sekoittaa vaan vaniljaheraa puuroon, siitä tulee varsinaista kermaunelmaa <3 Kaneliviivat päälle ja toimii! Ennen söin aamuisin pelkkää rahkaa, nyt en vaihda aamiaistani mihinkään :)

  4. Joka aamu on ihan pakko saada kaurapuuroa, jonka päällä on raejuustoa (mielellään Kesoa) ja mustaherukoita! Mustaherukoita kuuluu olla sellainen runsas kasa. Sellainen on mun aamupala ollut jo pari vuotta eikä varmasti muuksi muutu. Päivän paras ateria, ja sen takia kannattaa herätä vähän aikaisemminkin että ehtii nauttimaan :)

  5. Normaalisti syön kaurapuuroni raejuuston ja mansikoitten kera, mutta erikoistapauksissa runsas voisilmä ja sokeria pinnalla on todella herkullista. :)

  6. Meillä syödään paljon juuri Elovena pikapuuroja, sillä myös kaksi teiniä pitävät niistä paljon. Suosikki tällä hetkellä omena-kaneli. Päälle laitan yleensä Rainbow-raejuustoa, Riitan herkun keittoa (tyrni-appelsiini tai mustikka) ja pakastemarjoja, jotka tosin tähän aikaan vuodesta jo loppumassa. Puurohetki voi olla aamiainen, pikaruoka tai iltapala.

  7. Minäki oon ollu aina vähä kausipuuroilija ja nyt jos koskaan todellaki on puurokausi päällänsä! Itekki oon aina käyttäny vaan niitä halvimpia normaaleja elovena-hiutaleita ja söpö peltirasia löytyy ;) Tällä hetkellä puuron joukkoon menee yleensä raejuustoa, kanelia ja mehukeittoa. Nam!

  8. Mä syön useamman kerran viikossa puuroa, joka on useimmiten tehty neljän viljan hiutaleista+ vedestä. Päälle 100 g Valion raejuustoa, ja pakkasesta itsepoimittuja marjoja, esim. mustikkaa, mansikkaa tai vadelmia!

  9. Olen kausittainen puuron syöjä. Välillä
    syön päivittäin puuroa ja välillä taas kuluu viikkoja etten koskekaan puuroon. Puuroa kun syön niin yleensä käytän Elovenan annospussi puuroja. Puuron päälle tuoreita marjoja tai kiivi-avokado sosetta :)

  10. Syön nykyään todella paljon puuroa aamupalalla. Oon vaan huomannu, että puuro yhdistettynä johonkin proteiininlähteeseen (raejuusto, kananmuna, maito plus) pitää näläntunteen parhaiten lounaaseen asti. Ja usein laitan myös marjoja puuron joukkoon, lähinnä mustikoita. Nyt viime aikoina olen käyttänyt paljon Elovenan Puhtihetki Kaura Kuitu- annospusseja, koska ne on nopea tehdä, niin ne sopii hyvin meijän perheen kiire aamuihin. :)

  11. Syön yleensä joka aamu puuroa. Elovenan kaurahiutaleista ja vedestä keitettynä, sekaan raejuustoa, kookosöljyä, kanelia ja marjoja/banaania. :) Joskus raejuuston tilalle vatkaan puuron sekaan valkuaisia.

  12. Hei. Itse kanssa olen sen verran nuuka että puuro on elovenan.iso säkki :) meiilä syö lapsetkin aamuisin kaurapuuroa maitoon tehtynä. Veteen tehtynä ei kelpaa.
    Olisipa mukava maistella näitä uusia makuja :) 4 lastakin varmasti olisi tiulla raati arvosteluja antamaan :) omaan.blogiinkin voisi tehdä arvion.

  13. Käytän eniten puuroista Elovenan pikapuuroa omena-kaneli. Siihen riittää pelkkä maito. Itse asiassa olen aina luullut että kaikkihan ne puuroon maitoa laittaa, mutta eipä se asia näin olekaan O_o. Menin töissäkin ekana aamuna asiakkaalle puuroa tarjotessa laittamaan siihen maitoa, eikä asiakas oikein siitä tykännyt.. ”Maito juodaan lasista!”. Maidon lisäksi saatan laittaa puuroon mehukeittoa, raejuustoa, marjoja.. riippuen mistä suunnasta tuulee. :)

  14. Meillä syödään puuroa päivittäin. Yleensä pikakaurahiutaleista, välillä kauraleseistä, kauramannaa tai muita hiutaleita. Parasta on kaurapuuro raejuuston, kookosöljyn ja marjojen kera!

  15. Syön joka aamupuuroa, ma-pe laitan tehosekoittimeen hiutaleet, mehukeittoa, raejuustoa ja lesitiiniä ja nam:)
    Viikonloppuisin haudutan puuron kunnolla ja nautin edellisten lisukkeiden kanssa, puuroon ei kyllästy koskaan ja hiutaleet pitää olla elovenaa

  16. Olen juuri tutustunut kaurapuuron maailmaan ja olen aivan <3. Olisin erittäin iloinen jos voittaisin Elovena tuotepaketin ja pääsisin maistelemaan uusia makuja :)

  17. Mä vihasin ennen kaurapuuroa. Lapsuuden traumoja vissiin! Nyt oon ihan hulluna puuroon. Normaalisti syön puuroni vadelmilla, mehukeitolla ja raejuustolla. Ja se satsi ei mahdu lautaselle vaan syön ihan suuresta kiposta :D Nyt oon oppinut lisäilemään maapähkinävoita puuroon ja se tekee siitä kyllä niin ihanan kermaista.

  18. Mielenkiintoselta kuulostava toi valkosuklaa! :D Ite syön aina perushiutaleista tehtyä puuroo raejuuston kanssa, mut jos ois yhtään enemmän pätäkkää niin ostaisin kyllä noita pikapuurojakin!

  19. Mulla oikeestaan poikkeuksetta jokainen aamu alkaa puurolla :) Yleensä teen sen veteen, laitan joukkoon pellavansiemenrouhetta, ripauksen suolaa, kookosöljyä tai pähkinävoita sekä marjoja :) Joskus mukaan eksyy kuivattuja gojimarjojakin! Namnam :)

  20. Valkosuklaa-mansikka kuullostaa niin herkulta, että sitä olisi mukava kokeilla :) Normaalsiti puuro menee piparimausteilla, protsujauheella ja marjojen/omenan kanssa :)

  21. Mun aamut alkaa aina puurolla, jonka päälle raejuustoa ja marjoja. Päivän paras ateria<3 puuro vaihtelee perus kaurapuurosta neljän viljan puuroon ja tällähetkellä käytössä on nallen kaura&ruis, tosi hyvää! :)

  22. Kaikista paras puuro on maitoon keitetty puuro, johon sekoitetaan yks kananmunanvalkuainen ja raastettua kesäkurpitsaa, ja tarjoillaan hävyttömän kokoisen voisilmän kera :D Tuo valkosuklaa-mansikka maitoon keitettynä on myös todella hyvää, harmi ettei toi valkosuklaa vaan oo niin kovin terveellistä… :’D

  23. Opiskelijan ikuiset herkkuhetket PUUROT! Helppoa ja erityisen nopeaa. Kiireisen opiskelijan elämään antaa nuudelin rinnalle mukavaa potkua puurot. Voit syödä niitä joka tilanteessa, mukava lisä on juuri nuo Elovenan mukaan otettavat pikkupussit ! :) Itse olen ihastunut siihen omenaan ja sitten omena, mustikka vadelmaan. Kokeilulistalle tulee erityisesti tuo valkosuklaa mansikka ! :P

  24. Olen todella huono syömään puuroja, mutta pellava-porkkana-aprikoosi kuulostaa älyttömän mielenkiintoiselta :)

  25. Paras puurohetki on aamuisin – niin arkisin kuin viikonloppuisin. Tarvittaessa puuro soveltuu myös ravitsevaksi lounaaksi/ päivälliseksi, piristäväksi välipalaksi tai rauhoittavaksi iltapalaksi. Lisukkeiden kanssa vain taivas on rajana, mutta usein puuron kylkeen eksyy erilaisia yhdistelmiä marjoja, omenaa, banaania, soseita, pähkinöitä, raejuustoa tai rahkaa. Joskus jos oikei villiksi heittäytyy, saattaa puuroon sekoittua myös porkkanaraastetta tai valkuaista. Komeuden kruunaa aina suola ja useinmiten samettinen luomukaneli. Lyhyesti: jos pitäisi yksi ruoka valita loppuelämäksi niin se olisi takuulla puuro – tuhansine variaatiomahdollisuuksineen ja lohduttavan ja ravitsevan lämpöisyytensä vuoksi.

  26. Luomu-kaurapuuro ja makeuttamaton mehukeitto tai Bonnen hedelmäsose kuuluu lähes jokaiseen aamuun, tietenkin raejuustolla höystettynä :) Kiireettöminä aamuina puuro on pitkään haudutettu ja mukaan laitetaan vielä luomumansikoita, NAM!

  27. Melkeinpä joka aamu puuroa syön. Käytössä nalle kuntokaurahiutaleet. Sekaan raejuustoa, banaania/mangoa ja bonnen banaani/mangososetta. Taivaallista! ;)

  28. Annospuurojen ansiosta olen saanut 4-vuotiaan puurovihaajan syömään puuroa edes joskus. Huippua, kun saa itse tehdä oman puuronsa. Mehukeittoa pitää makupuuroihinkin päälle lorauttaa.

  29. Meillä laiskuutta jää aamuisin usein kyllä puurot keittämättä. Porkkana/pellava ja vadelma näyttää ainakin hyviltä :)

  30. Punaherukka-mansikka kuulostaa tosi hyvältä. Yleensä syön puuroksi kauramannaa tai luomu ohrahiutalepuuroa ja siihen sitten jotain päälle esim marjoja.

  31. Olen itse nyt vuoden verran syöny joka aamu puuroa mustikka taikka mansikkakeitolla. Nyt parina päivänä olen laittanu puuron sekaan raejuustoa, aluks ajatus siitä kuulosti korvaani kovin erikoiselta mutta hyvin menee alas ja on jopa hyvää.
    Ihme ja kyllä en vaan kyllästy puuroon. Aamusin odottaa sitä hetkeä kun saa puuron eteensä.
    Olen kovasti yrittäny miehelle sanoa, että alkaisi syömään kans aamuisin puuroa. Nämä annospussi puurot voisi olla tuollaiselle laiskalle ei niin aamuvirkku miehelle aikas hyviä.

  32. Kaurapuuro kuuluu lähes poikkeuksetta aamurutiineihini :) ilman puurolautasellista ei uskalla kotoa lähteä! Oman puuroni syön joko ihan naturellina raejuuston ja marjojen kanssa, tai niin että lisään kaurahiutaleiden joukkoon 1 mitallisen Fastin valkosuklaa-puddingjauhoa(tämän tilalla käy varmasti mikä tahansa muukin proteiinijauhe) ja vettä. Tämä seos mikroon ja valmiin proteiinipuuron päälle marjoja! Erittäin hyvää :)) kannattaa kokeilla!!

  33. Mä opettelin vasta tänä vuonna uudestaan syömään puuroja.Pahat traumat lapsuudesta;lautanen OLI syötävä tyhjäksi:( Eikä se puuro kauhean hyvää ollut sitten kylmänä…
    Nyt teen kaurapuuroni puoliksi veteen ja maitoon ja aina luomuhiutaleista(ne on pehmeämpiä). Ja sitten marjakiisseli seuraksi:) Nam!

  34. Mies on syönyt puuroa vuosia suklaaprodella ja kookosöljyllä. Näytti tosi erikoiselta aluksi mutta nyt syön itsekin vaniljaprodella ja sokerittomalla mehukeitolla. Nam! Lapsille laitetaan jäisiä mustikoita. Omena ja banaanikin toimii.

    Kaurahiutaleet päätyy myös proteiinipatukoihin ja lasten omaan maapähkinävoiherkkuun.

  35. Aina ennen tuli aamut aloitettua pääasiassa puurolla, mutta nyt raskaana ollessa puurot ei maistu yhtään. Mutta raskauden jälkeen taas maistuu, ainakin edellisen synnytyksen jälkeen kävi niin. :D Muutaman kerran olen pikapuuroja testaillut, hyviä ovat, mutta sokerien vuoksi tulee tehtyä puuro tavallisista kaurahiutaleista normaalisti.

  36. Itse keittelen puuroa joka aamu. Sitä syön minä, sekä poika. :) Puuron kaveriksi menee yleensä raejuustoa ja marjoja, joskus mennään pelkällä voisilmällä! Olen testaillut myös noita Elovenan pikapuuroja, maistuu!

  37. Nykyisin syon usein aamulla rahkaa + lisukkeita, mutta joskus tulee puurokausi, jolloin teen kaurapuuron mantelimaitoon (makeuttamaton) ja laitan joukkoon puuron valmistuttua puolikkaan banaanin, voisilman ja kanelia, ihanaa! Tykkaan puurostani enemman ”suolaisena” kuin makeana versiona, mutta tuollainen makean banaanin ja suolaisen voisilman liitto toimii hyvin!

  38. Syön kaurapuuroa tai neljänviljanpuuroa yleensä mehukeiton ja marjojen kanssa :) tai sitten oikein herkkupäivänä laitan voinokareen.

  39. olen opetellut uudestaan puuron syönnin,ja laiskuuden varalle ostanut myös näitä annos pusseja.hyvältä kuullostaa kaikki nuo,olisi kiva testata :)

  40. minulla on puurokausia, joina syön puuroa aamu- ja iltapalaksi ja välipalaksi ja ruoaksi, joskus tekee kauheasti mieli puuroa. lähiaikoina ei ole puuroa tullut syötyä ollenkaan, olisipa kiva voittaa saisi puuroinnostuksen taas käyntiin! :)

  41. Puuro on ihan parasta herkkua! Nautin usein joko kaura- tai ruishiutaleista tehtyä mikropuuroa mantelimaidon, maustetun herajauheen ja marjojen kanssa. Lapsena muistan kun kaurapuuro ei sitten millään uponnut ja nautin sen joka aamu kerman kanssa. Muistan vieläkin erittäin selkeästi miltä se maistuu, vaikka viime kermapuurokokemuksestani alkaa olla jo lähemmäs 20 vuotta. Nykypäivänä aamut alkaa onneksi hieman kevyemmin!

  42. Mun aamu lähtee aina käyntiin juurikin elovenan annos pikapuuroilla. Puuron sekaan laitan sokeritonta mehukeittoa ja raejuustoa :) Kaikkia makuja en ole vie maistanut, joten olisi upeaa voittaa tuotepaketti :)

  43. Puuro on musta ihan paras aamupala. En voi enää ehkä elää ilman puuroa, raejuustoa ja mehukeittoa, jota olen laappinut suuhuni jo ainakin vuoden. Sopivasti pitää nälkää ja on niin ihanaa, ettei mitään rajaa.
    Annospuuroja en ole maistanut, kun nopeasti se tulee tavan puurokin kattilassa tai mikrossa.
    Ehkä joskus innostun ja kokeilen :D.

  44. Viikonloppuaamujen vakio herkku on Elovenan kaurapuuro, raejuustoa ja mangobonnea. Sekä soijamaitokahvi kookosöljyllä :P

  45. Heippa!

    Olen aloittanut nyt 2013 elokuusta lähtien aamuni aina riisihiutalepuurolla, jonka syön sokerittoman vadelmakeiton ja kanelin kanssa, ei parempaa voisi olla, ilman tuota ei kyllä päivä lähtisi millään käyntiin =) Nam! Nyt pieni dieetti vielä päällä, mutta kun se loppuu, aion kokeilla puuron kanssa Bonne omenasosetta. Uskon, että myös sen kanssa superhyvää.

  46. Aamu- ja iltapuuro! Päivän ruoka kohokohdat :) Yleensä juurikin pikakaurapuuroa, joskus illalla jaksaa keittää normipuuron. Tuo Elovenan vadelma-puuro on niiiiin hyvää!

  47. Joka aamu olen puuroa syönyt ainakin viimeiset kuusi vuotta. Syön aina Elovenan kaurapuuroa 1 tai 2kg paketista. Pikapuuroja en ole maistellut. Puurooni laitan pellavansiemenrouhetta, KESO-raejuustoa ja jos kaapista löytyy niin marjoja. Viikko sitten kokeilin ensimmäistä kertaa banaania marjojen sijasta puuron kanssa ja jäin siihen koukkuun!

  48. Puurohifistelyyn hyväksi havaittu herkku, illalla kippoon sekasin puurohiutaleet, maustamatonta jogurttia, marjoja, vähän steviaa tai sokeria, rouhittuja gashewpähkinöitä. Ja välipalks tai aamupalks! Puolukoista tulee kans ihanaa :) ja menee se puuro ihan perinteisestikin :)

  49. Puuro kuuluu aamuun. Käytän puuroon kaura- ja ruishiutaleita. Päälle marjoja tai kiisseliä ja raejuustoa. Pikapuuroista voisi saada vaihtelua aamupalaan.

  50. MInullekkin puuron syöminen on kausittaista.
    Juuri tänä aamuna söin pitkästä aikaa ja en muistanut että puuro maistuisi näin hyvälle.
    Suosikki puuroni on ihan tavallinen puuro banaanilla, raejuustolla ja mehukeitolla.

  51. Noniin pakko osallistua elämäni ekaan arvontaan koska puuro on mun päiväni lempiasioita! En kyllästy ikinä.
    Omaani tulee 50/50 kaurahiutale ja kauralese, Massin vanilja-heraa,rypsiöljyä 1tl ja paljon mustikoita! Välillä myös pari banskusiivua. Dieetillä kun oli nälkä, oli pakko soveltaa ja ”lisätä”ruoan määrää jolloin laitoin puuroon vaan vähän mustikoita ja hurautin lopuista mustikoista ja herasta samettisen smoothien puuron lisäks. Se tapa on jäänyt käyttöön: ihana combo.
    Kaurapuuro on niin herkkua et oon harkinnut ottavani sen myös toiseksi lämpimäksi ateriaksi. Saako niin tehdä:P

  52. Noista puuroista menisivät varmasti kaikki maut! Jostain syystä omena-kaneli ja omena-vanilja houkuttelevat eniten.. ;) Johtuneekohan siitä että itse keittelen joka arki-aamu puuroa ja syön sitä useimmiten itse survomani omenasoseen tai marjojen kanssa. (: Puuro on opiskelijan kukkarolle sopiva, täyttävä ja päivän hyvin vauhtiin polkaiseva vaihtoehto!

  53. Lähes poikkeuksetta ruokalautaselta löytyy joka aamu kaurapuuroa, jonka sekaan tulee lätkittyä mm. FAST puddingia, marjoja, mehukeittoa ja soijalesitiiniä :) Yleensä lisäilen vielä kardemummaa ja kanelia, nam!

  54. Puuro, se lempiherkkuni, jota voisin syödä vaikka joka aterialla! Mutta aika ei aina riitä hyvän puuron valmistukseen, jonka voisi syödä rauhassa lehteä lueskellessa. Itse syön haudutetun puuron yleensä ilman mitään, siis pelkästään, sillä pidän sen ihanasta mausta <3 Joskus tosin laitan mukaan hedelmiä tai marjoja. Olisi kuitenkin mahtavaa päästä maistamaan annospikapuuroja, jotka valmistuu hetkessä ja jotka varmasti maistuvatkin hyviltä! Etenkin omena-kaneli ja punaherukka + mansikka kuulostavat hyviltä. Annospikapuuroja en siis ole päässyt maistelemaan aikaisemmin, mutta halu olisi kova! :)

  55. Puuron takia aamiaiseni on pyhä. Puuron pitää olla tehtynä kardemumman ja suolan kanssa ja sekaan maitorahkaa ja marjoja.

  56. Osuva postaus, kun aamupalaa (yövuoron jälkeen) syödessä ja blogeja lueskellessa mietin et päivän paras hetki on aamupuuro ja satuin sopivasti sun blogiin.
    Itse syön aamupuuron joka aamu, päivä ei lähde käyntiin ilman :) ja Elovenan megapakkaus löytyy meidänkin keittiönpöydältä. Sekaan vaan raejuustoa, suolaa ja oliiviöljyä, nam!
    Noita yksittäispakattuja puuroja olen joskus aikoja sitten käyttänyt töissä eväänä, enkä ole tajunnutkaan valikoiman olevan noin suuri nykyään. Juuri toi Lounashetki tulee kyllä kokeiltua joku kerta, pellava-porkkana-aprikoosi- combo kuulostaa niin hyvältä!

  57. Rakastan elovenan vadelmanmakuista annospuuroa pienen kirpeyden vuoksi. Hätäisenä ihmisenä laitan hiutaleiden päälle suoraan kraanasta kuumaa vettä, sekoitan ja annan oleentua ja avot! Ei pääse liian kuumaksi ;)

  58. Itse en ollut aluksi ollenkaan puuron ystävä. Aloitin puuron syöntini elovenan pikapuuroilla ja kohta onkin vakituisena aamupalana ollut puuro 2 vuotta. Nykyään siis suurinta herkkuani :) Tosin noista annos pusseista tuli siirryttyä kaurapuuroon jossakin vaiheessa.

  59. Puuro on niin hyvää, että välillä tulee syötyä parillakin aterialla päivässä. Sekaan laitan mieluiten kookosöljyä ja raejuustoa, mut myös marjat, banaani ja omena toimii aina :) Pellava Porkkana Aprikoosi kuulosti noista aika houkuttelevalta.

  60. Joka aamu tulee syötyä puuroa, yleensä 4 viljan puuroa. Syön puuroa myös vlipalaksi eli toisin sanoen taidan olla jonkilainen puuro hullu :)

  61. Moi!
    Syön nykyään puuroa aamupalaksi, juurikin Elovenan kaurapuuroa mikrossa valmistettuna. Se ei pilaannu, vaikka vauvan kanssa tulisi jotain ”häslinkiä”. Lautasellinen on helppo syödä myös vauva sylissä.
    Päälle laitan vadelmakeittoa ja marjoja/ banaania, jos ehdin.
    Herkuttelupäivinä päälle menee tädin tekemää omena-puolukkahilloa…on hyvää!
    Lapset syövät puuronsa sokerin ja voisilmän kanssa. Nuo annospuurot olisivatkin tosi kätevä välipala esiteineille tytöilleni, toivottavasti arpaonni suosii!!

    Jaksamista loppuraskauteen, näytät hehkuvalta! Tiedän niin sen fiiliksen, kun ihmiset taivastelevat isoa mahaa…

  62. Puurolla on tärkeä paikka sydämessäni, olen jo monta vuotta syönyt kaurapuuroa aamuisin enkä osaa enää olla ilman. Puuron sekaan menee milloin mitäkin, kookosöljyä, mehukeittoa, omenaa, kanelia, kesäisin tuoreita marjoja ja talvella pakastettuja. Ja aina raejuustoa! Aamupuuro on lähestulkoon mun suosikki ateria, haaveilen siitä välillä jo illalla että aamulla taas sitä saa syödä :D

  63. Oi puuro <3
    Syön joka aamu puuroa, perussetti on raejuustolla ja mehukeitolla sekä marjoilla. Puuro on myös pakko tehdä kattilassa, mikrotus ei tule kuuloonkaan ! herkkuhetkiin (tai kun en ole unenpöppörössä) käytän kanelia, vaniljauutetta ja taateleita ja puuron keittelen maitoon veden sijasta. Sunnuntaisin korvaan mehukeiton hillolla, spesiaalipuuropäivä siis! Tuosta valkosuklaa-mansikasta saa muuten tosi hyviä kaurakeksejä !

  64. Itse syön puuroa iltapalaksi monina iltoina, sillä se on parasta telkkaria katteltaessa rankan päivänjälkeen. Tykkään keittää banaania mukaan puuroon tai sitten ihan vaan pakastemarjoja päälle :)

  65. Puuro raejuustolla ja mehukeitolla kuuluu mun jokaiseen aamuun. Se on ihan lemppari! Ekaa kertaa kun kuulin, että joku laittaa raejuustoa puuroon, niin ajatus lähinnä ällötti, mutta olin myyty heti ensi kokeilulla. Nykyään aamu ei ala kunnolla ennen puuroa. :)

  66. Puuroa, Nam! Omani syön joka aamu maidon, vadelmien ja voin kanssa, ja on niin hyvää! :) joskus herkkuhetkenä syön mannapuuroa, arkena kaurapuuroa! Molemmat herkullisia!

  67. Suhteeni kaurapuuroon on nykyään asiallinen. Syön, jos joku on sitä keittänyt, mutta harvoin tulee itse tehtyä. Pussipuurot ovat kyllä käteviä pikaeväitä esim.töihin.

  68. Pitäisi vähän ryhdistäytyä tuon puuronsyönnin suhteen.. Esimerkiksi kokeilemalla jännänkuuloista pellava-porkkana-aprikoosia :)

  69. Toistaiseksi parhaiten puuro maistuu ihan vaan voisilmän ja maidon kanssa. Kun kesä tulee, niin kotimaiset mansikat puuron päällä on namia! Pikapuurosita oon kokeillut vadelmaa, ja hyvinhän sekin maistuu! :)

    Mukavia kevätpäiviä sinne! :)

  70. Parasta on ihan perus kaurapuuro ja vähä suolaa sekaan! Kylkeen voi si ottaa rahkaa ym mutta itse puuro paljaaltaan. :)

  71. Olen oppinut uudelleen töissä syömään puuroja. Olen päiväkodissa töissä ja aamu ei lähde käyntiin kunnolla ilman puuroa. Nyt kuitenkin olen lopettamassa töissä syömisen, joten puuroa en siellä saa ja annospussit ovat silloin kätevä ja helppo tapa, jos ei aamulla ehdi itse puuroa keittelemään. Toki paljon väliä puurossa on se mitä siihen laittaa tai mitä puuroa se on. Aina kannattaa tosin uusia makuja kokeilla, vaihtelu virkistää :)

  72. Heips! En ole ikinä tottunut syömään kaurapuuroa ja pienenä jopa inhosin sitä. Nyt kuitenkin olen tykästynyt kovasti omena-kaneli valmispikapuuroon ja haluaisin kovasti kokeilla myös aprikoosipuuroa ja valkosuklaa-mansikkapuuroa ja vadelmaa. En ole kuitenkaan ostanut kun olen pelännyt jäävän kaapin pohjalle. Omena-kanelipuurooni saatan lisätä nokareen maapähkinävoita, oivariinia tai raejuustoa sen mukaan, millä mielellä aamulla ollaan. Joskus menee banaaniakin ja marjoja joukkoon. :)

  73. Tykkään puurosta ihan sikana ja aamupuuro on pakollinen! Saatan syödä puuroa joskus jopa kolme kertaa päivässä…:D

  74. Itse syön puuron lähestulkoon joka aamu. Syön tosin aina Elovenan tavallista kaurapuuroa raejuuston (maistuu aivan voilta puuron seassa) ja mansikoiden tai mustikoiden kanssa. Pikapuuroja en ole koskaan maistanut, mutta mielellään niitäkin testaisin.

  75. Kaurapuuroa mustikoilla ja pähkinöillä tai ihan vaan voita ja maitoa :) Puuro on aina hyvää, erityisesti sellainen isohiutaleinen.

  76. oma puurohetkeni on yleensä aikasin aamulla, neljän-viljan puura ja mangososetta siihen :D on kyllä hyvää..
    Kesäisin tottakai marjojakin mutta talvisin menen yleensä pelkällä mangososeella tai mehu keitolla.

  77. Joka aamu maistuu puuro, ja usein myös väli-/iltapalaksikin. Niin herkkua se vaan on, etenkin jos päälle saa tuoreita marjoja. Annospuurot ovat myös tuttuja ja käteviä ottaa mukaan esim.töihin.

  78. Joka aamu pitää syödä kaurapuuroa!Puuron sekaan laitan marjoja tai mehukeittoa ,sekä päälle nokare raejuustoa.

  79. Olipa siinä eri makuja kerraksi! Lähes poikkeuksetta puuro kuulu jokaiseen aamuuni. Puuroa valkuaisella ja marjoilla on tämän hetken suosikki, sitä meneekin ISO annos. Uudet puuromaut tulisivat kyllä tarpeeseen, olen jämähtänyt yhteen ja samaan perusmakuun!!!

  80. Mulla on se sama metallinen Elovena boksi jonka täytän ihan peruskaurahiutaleilla :) Veteen keitetty suolaton puuro on joillekkin kauhstus mutta mun herkku :D siihen päälle mitä marjoja sattuu pakkasesta löytymään, rahkaa proteiiniksi.
    Noita Elovena hetki puuroja on joitain makuja tullut kokeiltua lähinnä reissun päällä ja työeväänä. Pellava-porkkana-aprikoosi on mun suosikki niistä. Menee ihan herkusta mulle kun on niin makea <3

  81. Oon ihan Elovena-puurojen suurkuluttaja! Parasta on tuo mansikka-valkosuklaa, mutta ei sillä ihan joka päivä viiti aamuaan alottaa ;)

  82. Puuro on paras aamupala raejuuston ja marjojen kera! Nyt on vaan kaikki viime kesän marjat pakkasesta syöty joten tollaset maustetut pikapuurot ois tarpeen :)

  83. Mun aamu lähtee parhaiten käyntiin kun päivittäin nautin luomu kaura pikapuuron jonka päälle laitan banskuviipaleita ja raejuustoa. Vielä kylkeen kuppi kahvia, niin siinä on ainekset hyvään aamuun ja ihanaan päivään :)

  84. Joka aamu puuroa nassuun raejuuston ja mustikkakeiton kera. Pitää pitkään kylläisenä ja energisenä! Jaksaa tehdä rankemmatkin aamujumpat sun muut, eikä aamuvuoroissa töissäkään tule heti nälkä niinkuin ennen! Puuro on must!

  85. Puuro kuuluu jokaiseen aamuun – ja on superhyvää! Se sopii myös opiskelijan budjettiin mainiosti.
    Aamupuuron teen puolksi veteen ja puoliksi maitoon keittämällä, lisään sekaan mantelirouhetta sekä mummun omenasosetta tai banaania paloina. Banaanista tulee ihanan makeaa ja ”uunibanaanimaista”, kun sen lisää hieman ennen syöntiä. Kaiken koreuden koristelen raejuustolla ja joskus päällä on nähty pari avokadoakin. Kesällä puuroon sopii tietysti tuoreet marjat.
    Pussipuuroista suosikki on tuo porkkana-pellava-aprikoosi, nom nom.

  86. Mulla alkaa jokainen päivä puurolla, oli juhla tai arki :) Ja silloinkin harvoin, kun en syö puuroa puurona, niin yleensä kaurahiutaleita löytyy myös smoothien tai rahkan seasta. Arkena sekoittelen puuroon raejuustoa ja esim chia-siemeniä, päälle marjoja. Lauantaiaamun herkkuna kaurapuuron sekaan laitetan rahkaa, omatekoista mantelivoita, hunajaa ja päälle banaania ja mustikoita; NAM!

  87. Itselläni puuro on eniten syöty aamupala. Tällä hetkellä puurooni tulee 50/50 kaurahiutaleita ja ruishiutaleita, sen lisäksi maitoon liotettuja chiasiemeniä ja raejuustoa. Kaiken kruunaa joko marjat tai mehukeitto. Paras tapa aloittaa etenkin arkiaamut :)

  88. Kaurapuuro on joka aamuinen herkkuni, kyljessä raejuusto, mustikat ja mehukeitto ! Herkusta huolimatta voisihan tuota avartaa puuromaailmaansa vaikka näiden hetki puurojen parissa :)

  89. Ihan tavallista kaurapuuroa voin kans tulee syötyä n.5 kertaa viikossa, joko aamulla tai illalla. Haluaisin kokeilla jotain makeaa puuroa, kun tavallisesti tulee syötyä ”suolaista”.

  90. Olen kanssa tommonen ”kausi puuron” – syöjä. Nyt ois taas puuroaika menossa :). Puuro kuuluu aamuihin, joskus iltaa. Peruspuuro voisilmällä on paras!

  91. Puurolla alkaa päivät ja menee niin kausittain noi päälliset että.. Mustikat/vadelmat kausi meni jo, nyt on sitten vadelma-persikkamehukeitto ja mango pilttiä keskelle. Tai sitten joskus kun pullahimoja tulee niin kaurapuuro maitoon ja sitten piparkakkumaustetta reilulla kädellä, nam.

  92. Mä aloin syömään aamupuuroa alunperin Go Fat Go:n myötä. Vaikk orjallisesta ruokavalion noudattamisesta ole enää tietoakaan, niin aamupuuro jäi käyttöön! Mä syön joka aamu Elovenan perus kaurapuuroa oliiviöljyllä ja raejuustolla. Joskus laitan joukkoon myös vehnäleseitä, että saan kuitupitoisuutta korkeammaksi. Puuro on pop! :)

  93. Puuroa tulee kyllä syötyä, mutta yleensä hyvin tylsästi, eli vain sillä perinteisellä voisilmällä, joskus sitten marjoilla tai jollain sopalla/kiisselillä..
    ja mannapuuron ja riisipuuron päälle sitten perinteisesti kanelisokeria :)

    Eli arvonnassa mukana! :)

  94. Syön ehkä joka toinen aamu puuroa ja aina maapähkinävoin ja maidon kanssa. Puuron annan jäähtyä melkein kylmäksi ennen syömistä. Nam!

  95. Syön joka aamu puuron :) Tällä ollaan menty jo 8kk eikä voi kyllästyä, nam!
    Puuro meni aiemmin pelkän raejuuston kera, mutta nykyään käytän marjojaki!

  96. En oo ollut ennemmin puuron ystävä, mutta nyt viime kuukausina oon oppinut sitä syömään. Aloitin puuronsyönti taipaleeni juuri näillä elovenan annospusseilla! Ehdoton lemppari on omenakaneli :) Nykyisin syön kaurapuuron mustikoilla ja hillolla aina treenipäivinä :)

  97. Puuro on aivan parasta rasvattomaan maitoon ja munaan sekoitettuna, oma herkkuni ehdottomasti omena-kaneli. Sekoitus mikroon ja tuloksena suussasulavan kuohkeaa omena-kaneli-leivosta! <3 Parasta koska vaan, mutta erityisesti iltapalaksi tai treenin jälkeisenä herkkuna!

  98. Lempparipuuro on ehdottomasti porkkanapuuro!!
    Yksi ISO porkkana raastettuna Nallen kuntokaura- hiutaleisiin sekä päälle( ei sekotettuna) arla kesoa. Aah, rakkautta <3 Iloisin mielin menee nukkumaan illalla, kun tietää että aamulla odottaa puurohetki;)

  99. Aamun tärkein juttu itselle on juurikin se puuro! Melkein iskee paniikki jos on hiutaleet loppu! Tavallisimmin laitan puuron joukkoon vehnäleseitä ja kookosöljyä. Kaveriksi raejuustoa ja sokeritonta mehukeittoa tai kotitekoista omenasosetta ja maitoa :) olis ihana päästä maistelemaan myös noita pikapuurojen uutuuksia!

  100. Aamu alkaa lähes tulkoon aina arkena kaurapuurolla, jossa päällä raejuustoa ja Valion sokeritonta vadelmamehukeittoa! Ihanaa!

  101. Oih, puuroon ei sitten kyllästy koskaan :)!
    On niin useita erilaisia hiutaleita ja puuronhan voipi sitten kukin maustaa miten haluaa.
    Oma suosikkini on perus kaurapuuro, hyvin haudutettuna.
    Sitä sitten maustelen fiiliksien mukaan.Mutta useimiten joko luumulla, omenalohkoilla, mustikoilla tai ihan vaan margariini silmällä. Ja sekaan vielä joko kanelia,kardemummaa tai vaniljaa.

  102. Rakastan kaurapuuroa!! Itse syön sen aina kookosöljyn, banaanin ja raejuuston kanssa :) joskus vaihdan banaanin pilttiin…ihan parasta ja ehdottomasti päivän lemppari ateria :)

  103. Mun puuron sekaan kuuluu arkena raejuusto ja marjat (yleensä punaherukkaa ja muutama tyrni) ja herkkuhetkinä höystän puuron kookossokerilla/taatelisiirapilla sekä jollain makeammalla marjalla. Nams <3

  104. Puuro on minulle lempeä aamun aloitus. Nimenomaan perinteinen kaurapuuro, jonka lisänä raejuustoa ja marjoja. Puuro-raejuustoyhdistelmään sain itse asiassa innoituksen aikoinaan blogistasi. Aluksi suhtauduin yhdistelmään melko epäilevästi, mutta nykyään puuro tuntuu vaillinaiselta ilman raejuustoa :)

  105. Jokainen aamu alkaa puurolla! Ei se päivä vain voi lähteä hyvin käyntiin jos ei saa lautasellista kaurapuuroa, jonka päällä on marjoja. Kylkeen vielä proteiinisheikki, jotta saa proteiinia myös aamupalalle.

    Aloitin lukemaan blogiasi noin kuukausi sitten. Olen lukenut nyt joka ikisen postauksen blogistasi alusta alkaen ja saanut enemmän kuin hyviä neuvoja urakassani, jonka aloitin noin 2 kuukautta sitten. Paino on nyt pudonnut 8kiloa ja suuri kiitos kuuluu sinulle ja blogillesi, josta olen saanut niin motivaatiota kuin kullanarvoista tietoa painonpudotuksesta ja mahtavia vinkkejäkin! Ilman tätä olisin varmasti luovuttanut jo alkumetreillä, kiitos! Ja matka vaan jatkuu, puuroa syöden! ;)

  106. Puuro on ihan pakollinen päivän aloittaja! Ollut vakkariaamupalana jokaikinen aamu jo varmasti yli vuoden.. :D
    Puuron päälle heitän pari desiä raejuustoa, tai vastaavasti hieman vähemmän + puuron sekaan pari valkuaista. Myös kookosöljy ja (sokeriton) mantelijuoma puuron seassa ovat ihan must! Ei sitä puuroa edes tunnistaisi samaksi kamaksi, kun nuo heittää sekaan :D myös eri makuiset mehukeitot tekevät ihmeitä.
    Joskus sekaan tulee laitettua raejuuston tilalle proteiiniksi heraa, viimeisin kokeilu on Starnutritionin lemon yoghurt ja yllättävän hyvää oli!
    Omia (ja muilta lainattuja) puurovarioita onkin sitten ties millä mitalla – porkkana(kakku)puuro, suklaapuuro, kesäkurpitsapuuro.. ♥ Onse vaan niin rakkautta!

  107. Aamu ei lähde kunnolla käyntiin ilman puuroa! Lisukkeet vaihtelevat, mutta yleensä seasta löytyy raejuustoa ja maitoa/mehukeittoa. Vielä herkullisemmaksi aamupala muuttuu kun puuron sekaan viipaloi banaania :p

  108. Syön lähes joka päivä puuroa ja usein syön puuroni raejuuston sekä marjojen tai mehukeiton kera. Ostan melkein aina elovena-kaurahiutaleita ison paketin. Jätän puuron aamulenkin ajaksi hautumaan ja sitten lenkin jälkeen se maistuu. Näistä uusista puuromauista sortuisin varmasti maistamaan mansikka-valkosuklaata.

  109. Juuri viime viikolla kehittelin itselleni uuden puurosuosikin: makeuttamattomaan mantelimaitoon tehty kaurapuuro raejuustolla, omenasoseella ja mansikoilla. Ai että, taas tuli vesi kielelle :D

  110. Mä syön aamuisin kaurapuuroa, niin hyvää! Lisäksi mansikoita useimmiten ja tietysti aina raejuustoa. Ihanan täyttävää ja herkullista, puurolautasellisella jaksaa hyvin puuhailla aamupäivän :)

  111. Puuroa tulee syötyä melkein joka aamu, joten olen innoissani näistä uutuuksista. Eniten näistä kyllä kiinnostaa Pellava-porkkana-aprikoosi ja vaniljainen omena.

  112. Mä oon viimeisen puolentoist vuoden ajan syönyt lähes joka aamu kaurapuuroa. Sekaan laitan mehukeittoa ja raejuustoa sekä jotain hyvää rasvaa. Tällä hetkellä ehdoton suosikki on maapähkinävoi. Nam!

  113. Itse syön joka aamu puuroa ja ehdoton lemppari on kaurahiutale/ruislese puuro, johon joukkoon öljyä, raejuustoa ja mansikkaheraa :)

  114. Jos mun pitäisi elää loppuelämäni yhdellä ruokalajilla, se olisi kaurapuuro-banaani-raejuusto-pekaanipähkinä-kombo. :)

  115. Ah puuro, sillä alkaa mun jokainen arkiaamu eikä siihen kyllästy millään. Tällä hetkellä mun lemppareihin kuuluu valkuaispuuro, eli kaks munanvalkuaista kaurapuuron sekaan jonka valmistan vaihtelevasti maidosta/vedestä. Mausteeksi vielä kanelia, kardemummaa, suolaa ja maapähkinävoita niin avot! :D Päälle vähän banskua ja mustikkaa, oi että :D
    Myös ihan perus kaurapuuro bonnen soseilla, marjoilla tms. on herkkua. Mutta tosta valkuaispuurosta on tullut oikein kätevä ja herkullinen setti.

  116. Täällä aamu ei lähde käyntiin ilman puuroa. Tykkään käyttää niitä, joissa on leseitä seassa lisäkuitua antamassa, vatsani kun on kenkkuilevaa sorttia niin kuitujen saanti on tärkeää. Siihen sekaan jäiset mustikat niin jopas lähtee aamut aina hyvin käyntiin :)

  117. Kyllä se on se perinteinen kaurapuuro, reilusti raejuustoa ja hieman jäisiä pakaste mansikoita….joka aamu, enkä kyllästy. Sama aamupala on minun kaksivuotiaalla tytöllä :D.

  118. Kyllä meillä syödään melkein joka aamu Elovenaa ja sitä perus, itse annosteltavaa kaurahiutaletta, se on pitkäkestonen suosikki ollut. Välissä on kokeiltu jotain muuta merkkiä ja en tiedä onko vika ollut puurossa vai meikäläisen keittotaidoissa (epäilen jälkimmäistä) , mutta moni muu puuro on jotenkin vain liisterisempää vaikka mitä taikoja tekisin :D Jostain syystä ei ole tullut kokeiltua suuremmin nuita valmiita annospusseja, en ole kyllä edes tiennyt, että niitä on noin paljon erilaisia.. Ainoastaan omena-kanelia (johon olen näin meidän kesken tunnustettuna suorastaan hulluna :D) Olin ennen ihan surkea aamupalan syöjä, mutta tuon omena-kanelin avulla alko aamiaisaikaa suorastaan odottamaan ja nykyään olenkin muovannut aamupalasysteemit sillälailla että viikolloppuisin herkutellaan omena-kanelilla ja arkena syödään tuota tavallista kaurapuuroa raejuuston kera (nää taitaaki olla päivän ainoat terveelliset ruoat :D) Vadelma ja se valkosuklaa herkkuhetki kiinnostaisi testata, kuulostaa niin hyvältä, niinkuin moni muukin nuista kuvassa löytyvistä!

  119. Jokainen aamuni alkaa tällä hetkellä vaatimattomalla 50g (kuivapaino) kaurahiutaleilla ja kylkeen läväytän 200 grammaa raejuustoa ja mausteeksi vielä mehukeittoa :D

  120. Oi! Olen taas oppinut syömään kaurapuuroa ja se onkin mustaherukoiden ja raejuuston kanssa joka arkiaamun aamupala.
    Nuo Elovenan annospuurot on mielettömän hyviä, mutta opiskelijabudjetissa on pakko valita kilo kaurahiutaleita alle eurolla, kuin melkein kolmella eurolla kolme annosta. Joten nuo kyllä ehdottomasti kelpaisivat herkkuaamiaisiksi tai välipaloiksi! Suosikkini on omena-mustikka-vadelma, mutta tuo herukka-mansikka kyllä kiinnostaa!

  121. Syön joka aamu kaurapuuroa, maitoon tehtynä ja mikrossa kypsennetty. Valmiin puuron kylkeen aimo annos raejuustoa ja marjoja tai mehukeittoa. Äärimmäisen hyvä yhdistelmä on omatekemä omenasose ja makeuttamaton maapähkinävoi ja päälle vielä sopiva annos omatekemää mysliä. Raejuustoa löytyy tästäkin annoksesta toki. Noita valmiita annospusseja ei ole tullut käytrttyä, mutta voisivat olla varteenotettava vaihtoehto reissuilla tai töissä eväänä.

  122. Puuro aloittaa jokaisen aamun – voin oikeasti vannoa että päivä on pilalla jos ei aamulla saa syödä puuroa :D Maidottoman ruokavalion takia teen puuroni yleensä veteen – peruskauraa sen on oltava, sekaan vehnäleseitä ja pellavansiemeniä. Joukkoon vielä sekoitan kookosöljyä&valkuaisen (tai kokonaisen kananmunan) sekä paljon marjoja ja mahdollisesti mantelijuomaa/mehukeittoa. Puuron tulee olla myös suht jämäkkää eikä mitään lillua! Nykyään aamupuuro on ilmestynyt myös iltapalaksi hieman kevyempänä versiona :D Millonkohan sitä kyllästyisi?

  123. Jopas on mielenkiintoisia makuja. Juuri tällä hetkellä en kauraa pysty imetysdieetin takia syömään, mutta kummipojan perhe voisi ilahtua tuosta paketista, jos sellainen sattuisi kohdalleni :-)

  124. Täältä löytyy myös yksi puurohirmu. :) Eniten tykkään ihan peruskaurapuurosta marjojen ja maidon kera. Välillä on mukavaa saada vaihtelua makumaailmaan ja silloin syön puuron kanssa esim. mehukeittoa ja ripottelen päälle vähän kanelia. Myös omenasose on ihanaa puuron kanssa!

  125. Koko ikäni oon suunillee aina syöny puuroa mut viimesen 3vuoden aikana ei taija olla yhtäkään poikkeusta ettenkö ois aamupalaks syöny puuroa :D peruskaurapuuroa, raejuustoa ja mehukeittoa/marjoja/sosetta yleensä lisäks :)

  126. Syön puuroa kausittain niinkuin sinäkin. Aika usein aamuisin syön leipää. Tykkään tuosta vadelma pikapuurosta, mutta olisi kiva maistaa muitakin makuja. Yleensä laitan puuroihin mehukeittoa ja jotain pakastemarjoja tai sitten hilloa :)
    Kintsu

  127. Kaurapuuro on parasta :) Kaikkien aikojen suosikkipuuroni syntyy niin, että lisään keittovaiheessa pieneksi pilkottua banaania ja kanelia sekaan. Banaani pehmenee ihanasti keiton aikana ja makeuttaa puuron. Lisäksi laitan yleensä aina mantelivoita, joskus raejuustoa jos proteiinia ei tule muualta. Banaani ei edes vaadi pitkää keitto aikaa, toisin kuin omena, jota myös joskus käytän. Koska aina ei voi syödä banaanipuuroa, aika usein syön puuroni pakastettujen tai tuoreiden marjojen kera. Sinne mukaan kookosöljyä tai sitä mantelivoita, on hyvää!

  128. Heips,
    Oih, mä ole kyllä puuroihminen henkeen ja vereen:). Valehtelematta olen päiväni aloittanut 10vuoden ajan puurolla ja sama meno jatkunee.. Nautin aamukaurapuuroni siemen-pähkinäsekoituksen, valkuaisten,raejuuston, marjojen, omenan ja jugurtin kanssa.Mikä combo;)!parasta! Puuro toimii myös hyvänä ja helposti sulavana ennen liikuntaa -ateriana, myös lämmittävänä iltapalana. Tykkään silloin tällöin sekoittaa/maustaa puuroni myös protskujauheella ja kanelilla.
    -RS

  129. Itsellä on ollu puuro vähän ”tauolla” viimeaikoina, mutta ispiroit kovasti taas jatkamaan puuron syöntiä ja nyt kun vielä on viime kesän marjoja p

  130. Lapsuuskodissani syötiin aina puuroa aamuisin (ja syödään vieläkin), joten välillä se alkoi jo tökkimään. Nykyisin mulla on puurokausia satunnaisesti ja silloin nuo pikapuurot ovat hyviä ja helppoja sekä kotona että töissä välipalana. Sekaan laitan esim. raejuustoa, mehukeittoa, banaania, marjoja tai soseita fiiliksen mukaan.

  131. Puuroon sopii mun mielestä ihan kaikki, raejuusto on aika perus ja marjat olis nannaa jos niitä olis. Valkosuklaamikäliepuuro kuulostaa aika maukkaalta :)

  132. Kaurapuuro kuului yli 20 vuotta inhokkiruokiin (paitsi kerran vuodessa iski ”pakko saada kaurapuuroa voisilmällä” himo).
    Viime vuonna PT lätkäisi ruokavalioon aamupalaksi puuroa raejuustolla ja mehukeitolla, hyi yök! Pian tästä kombosta tuli ihan syötävää. Seuraavaksi siirryin pakastevadelmiin ja raejuustoo comboon ja puuro alkoi maistua. Jostain blogista luin mantelimaitoon mikrotetusta puurosta, testasin sitä ja jumpe, puurostahan tuli hyvää!
    Tällä hetkellä ykkössuosikki on reilusti suolattu vesipuuro, jonka päälle laitetaan purkillinen Onni -persikkasosetta :P

  133. Sama nuukuus vaivaa täälläkin. Olisi niin kätevä aamuisin käyttää noita annospusseja kun työt alkavat aikaisin ja unille yrittää saada mahdollisimman pitkän ajan, mutta kun se hinta alkaa aina yhen paketin jälkeen hirvittämään. Siksi puuro tuleekin tehtyä nykyään vedenkeittimellä+seisottamalla. Ei se ihan samanlaista ole mutta ajaa asiansa.

    Mieluiten syön puuroni marjojen kanssa ja lisänä hampun- tai pinjansiemeniä. Nyt kun pakastin on ollut puolukoita lukuunottamatta tyhjä jo pitkään, niin on tullut käytettyä valion mehukeittoja. Appelsiini-joku toinen (kausimaku) on tämän hetken lemppari.

  134. ihana äiti keittää joka aamu kaurapuuroa meikäläiselle. tai no veljellehän se sen keittää kun mikään muu ei aamusin alas mene, mut mä napsasen osani tietenkin … ;)
    2-3 ruokalusikallista jääkaappikylmiä mustikoita ja/tai proteiinirahkaa. raejuuston kanssa oon yrittäny monesti syödä mut oksennus käy suussa sen jälkeen joten oon suosiolla jättänyt sen pois. maustamattomat proteiinirahkat korvaa asian mun mielestä ihan loistavasti :)
    noista annospuuroista se valkosuklaajutska kuulosti ihan älyttömän hyvälle! eniten kuitenkin noi sokerittomat vaihtoehdot nappas eniten silmään hyvällä tavalla :)

  135. Talvella ihan ehdoton puuron lisuke oli kaneli, ihan mielettömän hyvää! :) Kevättä kohden parhaita ovat marjat ja tilkka maitoa, nam!

  136. Kaurapuuro ihan kattilassa keitettynä on parasta, rakastan puuroa! Sekaan laitan yleensä lusikallisen kookosöljyä ja lusikallisen maailman parasta ystäväni miehen tuottamaa hunajaa. Sekä toisinaan hieman maustamatonta jugurttia. Herkkupuuroa murheeseen teen niin että keitän puuron maitoon ja laitan sitten voisilmän ja inkkarisokeria. Tuo raejuusto puurossa kummastuttaa … ja samalla houkuttaa, pakko se on joskus kokeilla. Noista uusista Elovena puuroista haluaisin kokeilla tuota pellava-porkkana-aprikoosi.

  137. Päivä lähtee käyntiin puurolla! Puurossani mula on kaurahiutaleet ja -leseet, pellavarouhetta, macaa ja mustikoita yleensä, joskus kuivattuja luumuja… Mehukeittoa tai kaloritonta marjasiirappia lorahtaa puuroon ja puuron kanssa syön raejuustoa, mutta olen poikkeus, en sekoita sitä puuron sekaan :D Noita pikapuuroja on tullut joskus syötyä, hedelmää sisältävät joutuisin allergioideni takia syöttämään miehelleni, mutta olisihan tuo kiva paketti. Kiva myös tuo uusi annosteltava pikapuuro, omat puuroannokseni on usein melkoisen isoja :D

    http://outinfitness.fitfashion.fi

  138. Nykyään tulee aikas harvoin tehtyä puuroa, vaikka sitä tykkäänkin syödä. Useimmiten syö puuroa nykyään töissä, jossa se onkin tosi hyvää, pitkään haudutettua. Kylkeen laitan yleensä mehukeittoa. Noista sun esittelemissä puuroissa mua eniten kiinnosti nuo annostele itse-pikapuurot.

  139. Aamu alkaa kattilassa keitetyllä (ei missään nimessä mikropuuroa) kaurapuurolla suurimman osan vuodesta. Kylkeen laitetaan raejuustoa ja mehukeittoa. Nyt olen kokeillut myös Bonnen soseita, mutta ei voita mehukeittoa. B)

    Toisinaan tulee syötyä illalla manna- tai riisipuuroa. Mannapuuroon pitää ehdottomasti laittaa hillosilmä ja riisipuuroon kanelia.

  140. Parasta puuro on, kun se on hitaasti pitkään haudutettu ja maitoon tehty. Silloin ei tarvita muuta, nam!
    En oikein osaa puuron kanssa käyttää muuta kuin maitoa, sokeria tai voisilmän:)

  141. Mun puurosetti on yleensä aika samannäköinen kuin sulla, marjoja ja raejuustoa. Opin appiukolta laittamaan välillä lisukkeeksi pähkinöitä ja ruskeaa sokeria, nam!

  142. Haluaisin maistaa valkosuklaa-mansikkaa, koska se kuulostaa melko äklöltä :D Muita on tainnut tulla jo maisteltua, eli puuro kyllä uppoo tähän massuun.

    Syän peruspuuroa ikean hillon kanssa. Mutta pitkästä aikaa kokeilin voisilmällä ja sokerilla, miksi se oli niin hyvää??

  143. Muistan vieläkin selvästi kuinka pienenä heräsin isovanhempieni luona ihanaan puuron porinaan. Kotona tuota herkkua ei tule laitettua, sillä aamulla on liian kiire, eikä mikropuuro mielelestäni maistu samalta (tai sitten en vain osaa sitä valmistaa…). Olisi mahtavaa maistaa näitä Elovenan pikapuuroja, jos arpaonni ei osu kohdalle, täytyy varmaan kiiruhtaa kauppaan :)

  144. Muistan vieläkin selvästi kuinka pienenä heräsin isovanhempieni luona ihanaan puuron porinaan. Kotona tuota herkkua ei tule laitettua, sillä aamulla on liian kiire, eikä mikropuuro mielelestäni maistu samalta (tai sitten en vain osaa sitä valmistaa…). Kun puuroa on saatavilla nautin sen yleensä mehukeiton ja/tai marjojen kanssa. :)

  145. Mä voisin kokeilla mitä tahansa makupuuroista, sillä puurot menee hyyyyyyyyyvin kausittain itsellä vaikka poika niitä päivittäin syökin. Vaihtelu varmaan virkistäisi häntäkin. :)

  146. Syön usein annospuuropussin töissä lounaaksi..helppoa ja nopeaa, ja pusseja on kätevä pitää töissä aina varalla, kun eivät pilaannu. Suosin ihan perusmakuja, jonne laitan sitten itse esim. omena- tai puolukkahilloa lusikallisen ja marjoja vielä päälle.

  147. Aamuni alkavat aina kaurapuurolla, yleensä kiireessä joudun tekemään mikroversion mutta viikonloppuisin hauduttelen mielellään ihan kattilassa :) Päälliset vaihtuu maun mukaan, mutta useimmin heitän sekaan marjoja, raejuustoa, soijalesitiinirakeita ja mehukeittoa. Plöräys hunajaa joskus jos tekee mieli vähän makeampaa puuroa :)

  148. Meillä puuro kuuluu neitimme 11kk aamu- ja iltapalahetkeen jonkun hedelmä- tai marjasoseen kera. Itse tuunaan puurohiutaleista yleensä oman myslisekoituksen, johon tulee erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, sekä tuoreita hedelmiä/marjoja pakasteesta. ja jugurttia sekä rahkaa. Viikonloppuina olen alkanut tekemään uunipuuroa, joka on hyvää esimerkiksi omenalla maustettuna.

  149. Pellava-porkkana-aprikoosi kuulostaa todella mielenkiintoiselta :) itse syön puuron sellaisenaan pienen voisilmän kanssa. Joskus lisään makeanhimoon kaakaon makuista proteiinijauhetta nam! Välillä ostan tota omena-mustikka-vadelmaa jos tavallinen puuro puuduttaa

  150. Tykkään todella paljon puurosta! Itsellä päivä ei lähde käyntiin, jos en saa puuroa. Yleensä puuron sekaan tulee laitettua marjoja pakkasesta, silloin kun muistan ostaa raejuustoa, niin tulee laitettua raejuustoa myös. Töihin aamuvuoroja varten olen ostanut noita Elovenan pikapuuroja, pikapuuroja varten töistä löytyy myös aina Bonnen marja- tai hedelmäsosetta purkki.

  151. Elovenan annospussit kuuluvat erityisesti sateisen päivän mökkiaamuun. Ja toki niitä pitää olla kaapissa kotonakin aina. Itse pidän eniten ”peruspuurosta” – en halua puurooni lisättyä sokeria.
    Myös ulkomailla asuva veljeni perhe pikkulapsineen innostui noista annospusseista: annoin kerran kotimatkalle mukaan ja oli kuulemma varsin helppo ruoka pienille esim. lentokentillä.

  152. Nuorempana likkana tuli paljonki syötyä ihan normi puuroa.
    Sit se vaan jossain vaiheessa jäi. Ja jälleen puuro on löytäny tieni sydämeen.
    Ensin söin ihan normaali puuroa. Ilman mitään lisukkeita. Kunnes löysin ihanan yhdistelmän
    puuroa raejuustoa ja oman maan mansikoita viime kesältä. Ja sitä olen nyt innokkaasti syönyt
    Ikävä juttu tässä on nyt se että mansikat alkaa olla finitto. :D täytyy alkaa käymään kaupassa.
    Tuossa juttua lueskellessa huomasin ihanan makuyhdistelmän Mansikka valkosuklaa.
    Tässä yhdistelmässä yhdistyy kaksi minun lempimakua. :)

  153. Mä olen syönyt kaurapuuroa aamupalaksi noin kaksi vuotta. Mehukeittoa ja raejuustoa sekaan, hetkkupäivinä banaania viipaleina. Kun suomalaiset mansikat tulee torille myyntiin niin ne saavat korvata mehukeiton :)

  154. Hei! Kokeillaan suosiiko onnetar ;)
    Itse olen puuron jättänyt aamuista pois koska se ei mielestäni pidä nälkää yhtä hyvin kuin ruisleivät. Iltapalana taas uppoaa hyvin. Tässä tulikin hyviä vinkkeja esim. kookisöljyn tai protskurahkan kanssa.
    Hyvää vappua kaikille!

  155. Nykyään syön usein puuroni ns. tuorepuurona raejuuston, mehukeiton ja marjojen kera. Aikoinaan söin paljonkin noita pussipuuroja eväänä töissä, ne oli nopeita ja näppäriä.

  156. Syön työaamuisin mikropuuron siemenien, rahkan, raejuuston ja itsetehdyn sopan kanssa. Joskus lisään chiasiemenhyytelöä. Nopeaa, helppoa ja täyttävää. Mutta ruman näköistä kun koko sotkun sekoittaa :) Mutta tätä on hyvä syödä yksin kun ei ole muita katsomassa :)

  157. Ei päivää ilman puuroa :)
    Arkiaamusin heti ylösnoustua laitan Elovena-hiutaleet veteen ja kattilan hiljokseen porisemaan. Aamutoimien aikana valmistuu ihanan pehmeä puuro. Maustan aina suolalla ja sekaan lähes aina mustikka-pellavarouhetta ja päälle raejuustokeko ja mehukeittoa/marjoja. Mikropuuroa on tullu joskus tehtyä, mutta niiiiin paljon parempaa tulee, kun kattilassa tekee.
    Töissä on aina pikapuuropusseja jemmassa, jos lounaalla on kiirus, niin puuron ehtii aina.
    Puurolla pötkii pitkälle :)

  158. Aamupuuro. <3 Välillä ihan basicpuuroa ja mehukeittoa ja välillä pikapuuroa.
    Lemppari pikapuuroista on omena-kaneli! :)
    Vaniljainen omena pitäis päästä testaamaan kyllä.

  159. Vähänlaisesti tullut puuroja syötyä viime vuosina, enkä edes tiedä miksi. Varmaan siinä on se laittamisen vaiva, kun yleensä nopeasti aamulla haukkaan vain jotain ja menoks. Näitä pikapuuropusseja olisikin kiva kokeilla, ihan uusi juttu mulle nimittäin.

  160. Puuroa menee vähän kausiluontoisesti, välillä tosi paljon, välillä vähän vähemmän. Useimmiten syön puuroni mehukeiton tai Bonnen soseen kanssa. Välillä vaihtelua tuo maito ja Oivariinisilmä. Jotenkin olen laiska marjoja pakastimesta sulattelemaan, tuoreet marjat on tietysti eri juttu. Noita jänniä makuja olisi kiva kokeilla :)

  161. En ole oikeastaan ikinä syönyt kaurapuuroa, mitkä lie lapsuuden traumat jääneet mieleen pyörimään. Mielelläni kyllä söisin tuota helppoa terveysruokaa, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa kuin maistelemalla erilaisia makuja! :)

  162. Mä kyllä tykkään puurosta, mutta mun puuroni ei ole kovin terveellistä, niin paljon sokeria siihen pitää laittaa… Mutta nyt, kun olen päättänyt aloittaa terveellisemmän elämän, olen myös päättänyt opetella syömään terveellisempää puuroa, vaikkapa juuri marjojen kanssa. Noita annospuuroja en ole ikinä maistanut, vaihtoehdot näyttää kyllä aika herkuilta!

  163. PPuro on minulle lounas ruokaa. en tykkää syödä raskasta ateriaa kesksen työpäivän, joten hetkipuurot on tähän loistavia.

  164. Itse pyrin syömään joka aamu kaurapuuron tuon 8kuukautisen poikani seurana. Nykyään olen alkanut lisäämään raejuustoa puuroon kun se tuo niin mukavaa rakennetta ja pitäänpidempään nälkääkin, kylkeen tulee vielä pieni voinokare ja avot! Joskus harvoin myös mansikkasose ajaa asiansa ;)

  165. Puuro kuuluu sellaiseen aamuun, kun lähden treenaamaan :) Puuro mehukeitolla ja raejuustolla höystettynä on taivaallista! Elovena antaa tarvittavat hiilarit kunnon treeniin.

  166. Kaurapuuro voisilmän kanssa, kun voi on ”loppu” puuron keskeltä niin marjakeittoa lisäksi ja marjoja myös . Joskus kattilassa hauduttaen keitän, usein microssa pikaisesti.
    En annospusseja ole kokeillut, aina yleensä pahvipakkaus 1 kg ja siitä herkuttelen, en myöskään niitä maustettuja ole syönyt.
    Puuro
    pitää kauan nälän loitolla :)

  167. Ihan perinteisesti maidon kanssa syön puuroni. Usein tulee tehtyä 4-viljan puuroa ja sen pitää olla tosi vellimäistä, ei sellaista tönkköä ;)

  168. Ite tykkään syödä puuron joka aamu ihan perus kaurapuurona raejuustolla ja marjoilla, mutta myös mantelimaitoon tehty kaurapuuro on herkkua silloin tällöin :-)

  169. Tykkään näistä puuroista paljon! Suosikki on vadelma sitä voisin syödä loputtomiin. Hekkuhetkiin karamelli-rusina on ihan paras. Seuraavaks haluisin koittaa varmaa sitä vaniljaista omenaa! (:

  170. Puuro on pop :) Melkein joka aamu se on kaurapuuroa leseillä ja voisilmällä. Herkun salaisuus on pitkä haudutus, muutaman minuutin keittämisen jälkeen pois levyltä ja kansi päälle. Aamutoimien jälkeen puuro on hautunut ihanan pehmeäksi, nam nam. Muut puurot vaatii sitten enemmän efforttia eli ne (riisipuuro, mannapuuro, ruisjauhoista keitetty puuro, ohrasuurimopuuro) teen muulloin kuin aamulla.

  171. Minä syön aamuisin kaurapuuroa hieman jäisillä mustaherukoilla. Kirpeät herukat sopivat puuron kanssa taivaallisesti! :)

  172. Syön aina viikonloppuisin herkkupuuroa, eli kaurapuuroa, jonka sekaan laitan banaania, maitoa ja kanelia, täydellistä!!

  173. Puuron kylkiäisenä meneepi eniten marjoja ja hedelmiä+ sokeritonte mehukeittoa! Puuroa tulee nykyään syötyä lähes joka aamu arkisin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta