Tyttö vai poika?

IMG_20140313_110547

Oi miten ihana päivä eilinen oli! Meillä oli puolenvälin kunniaksi rakenneultra ja vaikka on ennestään lapsia niin se on ihan yhtä jännittävää joka kerta. Jo hississä meitä tuli vastaan vastasyntyneitä vauvoja kaukaloissa tuoreiden vanhempien kanssa ja voi että miten sellainen muutaman päivän ikäinen on ihmeellisen pieni paketti kaukalon pohjalla! Kun astelen kätilöopiston sairaalaan niin tunnistan sen tuoksun jo samantien. Siinä on ehkä sitä sairaalahajua mutta sen lisäksi käytäville kuuluu monessa kerroksessa vauvanitkua ja ilmassa on ihan erityistä tunnelmaa. Oon itse synnyttänyt molemmat lapset tuolla ja senkin ansiosta luon paikkaan jo tietynlaisen tunnesiteen sillä oon kokenut siellä elämäni mullistavimmat hetket eli äidiksitulemisen ja sen kun saan vastasyntyneen syliini. Oon elänyt vielä jotenkin sellaista alkuraskauden tunnelmaa ja tuolla sairaalassa käynti saa vauvantulon taas paljon konkreettisemmaksi. Perusultrat on nyt ohi ja seuraavalla kerralla ollaan ehkä siellä vasta kun mennään synnyttämään!

Mutta miltä siellä masussa sitten näytti? Kaikki oli erinomaisesti ja näytti siltä miltä näillä viikoilla pitääkin. Vauva painoi muistaakseni noin 350g ja pituutta oli yli 20cm. Pienet jalkapohjat olivat 3,3cm pitkät :) Sydämen rakenne oli normaali ja syke 153. Mitään poikkeavaa ei näkynyt ja saamme odotella hyvillä mielin!

20140312_140210
kuvan keskellä näkyy jalkapohjat. Varpaat osoittaa vasemmalle ja kantapäät oikealle :)

Ultran jälkeen olo oli todella onnellinen! Kurvattiin Käpylän ABC:lle tankkaamaan ja käytiin pullakahvilla ihanien uutisten kunniaksi :)

20140312_135517

20140312_140300
Enää vauva ei mahdu kokokuvaan mutta vasemmalla pää sivuprofiilista ja nenä näkyy nöpönä ylöspäin. Kädet heiluu vatsan päällä!

IMG_20140313_111109
Tässä kuvassa pää vähän kääntyy mutta käsistä näkyy hyvin sormet. Oikeassa kädessä on etusormi pystyssä ja vasen käsi kutittelee leukaa :) Jalatkin viuhtoi tuolla oikealla!

Nyt kun on ennestään jo tyttö ja poika niin sukupuolella ei toden totta ole lainkaan väliä jos sillä ei ennenkään ollut. Vähän ehkä karsastan myös sanontaa että pääasia että lapsi on terve koska erityislapsen vanhempana se on ihan yhtä rakas oli sitten terve tai ei. Toki lapselle toivoo aina parasta mutta joskus pienet pulmat eivät ole lainkaan hullumpi osa elämää vaan se voi olla jopa rikkaus. En usko että olisin koskaan oppinut näin paljon arvostamaan arjen onnea ja saanut samanlaista perspektiiviä asioihin jos me ei olisi kuljettu kivikkoisia polkuja. Molemmilla lapsilla on meillä omat pulmansa, toisella hieman enemmän ja toisella vähemmän mutta mitään se ei muuta ja eletään täysin normaalia elämää. Uskon että näissäkin asioissa auttaa se, että annan lapsille erityisen paljon aikaani ja rakkautta. Esikoinen on syksyllä jo koulun puolella eskarissa mutta kolme vuotta täyttävä tyttö on edelleen kotihoidossa ja jatketaan samaan malliin kun kuopus syntyy.

kos IMG_20140313_131026 IMG_20140313_130935

 Ja sitten siihen sukupuoleen eli kätilö kysyi alussa halutaanko tietää ja vastattiin kyllä. Ensin katsottiin niitä rakenteita ja yht’äkkiä otollinen paikka löytyi ja kenellekään ei jäänyt epäselväksi mitä siellä näkyi. Meille on tulossa pieni poika! <3 <3 <3 Ihan samaa mitä mun isä veikkasi kun viikkoja oli vähän päälle 16. Se oli kuitenkin niin aikaista että ei uskallettu luottaa vielä arvioon kovin vahvasti.

Ihan alkuraskaudessa olin varma että tulokas on tyttö sillä voin yhtä huonosti kuin tytön odotuksessa mutta kun viikot kääntyivät kaksinumeroisiksi niin en ollutkaan niin varma. Kaikille jotka on myöhemmin kysyneet omaa veikkaustani niin olen sanonut että en osaa yhtään arvata. Jostain syystä en oo ennen tätä tietoa osannut edes tehdä mitään hankintoja enkä ole ostanut tulokkaalle vielä ainuttakaan vaatetta tai tarviketta. En osannut edes perusbodeja ostaa kun mietin että otanko vihreitä, keltaisia, vaaleanpunaisia vai sinisiä! Todella paljon meiltä löytyy jo tavaraa eli se mitä tarvitaan on kulutustavaraa eli tutteja tai vaikkapa sukkahousuja. Vaunuja on Teutonian yhdistelmät, Quinnyn matkarattaat ja Emmaljungan isommat rattaat. Sama Maxi-Cosin turvakaukalo menee kaiketi vielä kolmannen kerran. Jos nyt jotain noista haluaisin uusia niin se olisi että haluaisin uudet vaunut vauva-ajalle sillä nuo Teutoniat on ehkä jo vähän reissussa rähjääntyneet.

IMG_20140313_110708 IMG_20140313_094651 IMG_20140312_150351

Sellaista tänne siis pääasiassa! Esikoista käytettiin myös uudelleen lääkärissä sillä sormi on edelleen todella kipeä. Yölläkin herätään valvomaan särkyä :( Mitään siinä ei vaikuttaisi olevan rikki eli jänne pelaa ja sormi toimii mutta nyt ortopedi laittoi peukalon tueksi lastan jotta sitä ei tarvisi varoa niin paljon. Kipulääkettä haettiin myös lisää. Toivottavasti käsi paranee pian!

Ultran jäljiltä ja kätilöopiston vierailulta jäi käteen ihan hirmuinen vauvakuume. Ehkä suurempi kuin koskaan aiemmin tässä raskaudessa. Mieli alkaa valmistautumaan niin, että kun kevät vaihtuu kesäksi on kuume varmaan jo valtaisa ja olo kärsimätön. Viimeisessä kuvassa on vauvan nurkkaa edellisen odotuksen ajalta :) Toivottavasti mulla ei nyt tän kuumeen myötä lähde valmistautuminen lapasesta sillä ekologisena ja säästäväisenä varmaan kaikki mahdollinen löytyy meidän kellarikomerosta ja uuden hankkiminen ei oo välttämätöntä. Minkähänlaisessa kunnossa mun vaatteet on olleet kun olin viides lapsi..? ;)

pinnis

 

Ja ah, miten sitä jaksaa odottaa vielä 20 viikkoa kun katsoo noita synnytyksen jälkeisiä kuvia? Tuo tunne on niin mieletön! Itku tulee jo fiilistellessä <3 Vauvantuoksua odotellessa!

Anna

28 vastausta artikkeliin “Tyttö vai poika?”

  1. Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja poikalupauksessa! <3 Meillä rakenneultra 2,5vk päästä. Jännittäähän se! Sen lisäksi, että toivoo kaiken olevan kunnossa, niin kyllä haluaisin sukupuolenkin tietää. Vähän jo poikaa toivoisi kahden tytön jälkeen, mutta tottakai tyttökin on ihan yhtä tervetullut. <3

    http://kiloillekyytia.blogspot.fi/?m=1

  2. Hei, oletko kertonut blogissasi minkälaisesta syystä lapsesi ovat ”erityislapsia!?Ymmärrän kyllä jos et halua tästä enempää puhua, olen vain uudehko lukija ja mietin että onko tästä ollut aikaisemmin juttua.

    • En oo kertonut sen enempää, ihan yleiselllä tasolla vaan kertonut että näin on. En halua lasten asioita sen tarkemmin puida täällä joten oon rajannut alueen tähän. Toivottavasti ymmärrätte! :)

  3. Sulla on pian samanlainen suora kuin itsellänikin… poika, tyttö, poika. Pienten poikien maailma on ihana! Onnea paljon vielä ja kärsivällisyyttä niihin loppuodotuksen ”piinaviikkoihin”… ;) Itselläni esikoinen on erityinen, mutta lopulta se on ainakin meillä ollut vaan elämää rikastuttava asia, kun meillä ei onneksi ole mistään hurjan vakavasta tai vaarallisesta diagnoosista kyse.

    • Meilläkään ei oo mitään hengenvaarallista ja toki ymmärrän että sellaiset sairaudet ja ongelmat on vielä erikseen. Kaikesta saa siis olla kiitollinen :) <3 Ihanaa! Samanlainen suora tosiaan tulossa tännekin! :)))

  4. Ihania uutisia ♡ Lisää poikia tälle kesälle.
    Nauratti kun luin ton sun kommentin että Kättärillä on ihan omanlainen tuoksunsa.Justiinsa viime viikolla kävin siellä lääkärissä ja ajattelin samaa: täällä tuoksuu vauvalle :) Mä oon saanut nyt oikein olan takaa rampata siellä polilla vahdittavana tämän raskausdiabeteksen takia, mutta onneksi kaikki on hyvin ja täytyy myöntää hieman nautin, kun saan joka toinen viikko nähdä pikku potkijan liikkeitä sieltä kuvaruudusta!
    Onnea odotukseen ja malttia hankintoihin ;) Mulla olisi vielä pari kuukautta odotusta jäljellä ja vauvakuume on ihan mieletön!

    • Oi oi <3 Sulla lähenee jo paljon ennen mua! Eiks oo ihmeellinen se vauvantuoksu!? Sitä haluais samantien jo oman nyytin kun käy siellä haistelemassa :D Ihan sekopäistä tällaiset vauvakuumehuuruilut ;)

  5. Oi ihanaa, onnea poika lupauksesta <3. Miulle kävi silleen, että vko 12:sta asti olin ihan 100% varma, että poika tulee.
    Rakenneultrassa ei edes jännittäny, ku oli niin vahva tunne pojasta. Jos ultraaja olisi sanonut, että tyttö ,nii en olis varmasti uskonu :D.
    Ihania kuvia <3!

  6. Tähän tekstiin kyllä upposi niin täysin.
    Meillä on samanlainen suora: poika tyttö poika, ja esikoinen on erityinen.
    Sun teksti erityislapsen osalta oli kuin suoraan mun sisältä. Tämä arki on niin kullanarvoista kaikkine onnistumisineen ja raivoineen. Erityisyys lapsella oli meille rikkaus, sillä se sai tajuamaan että mikään täälä maailmassa ei ole itsestään selvyys. Onnellinen olen että lapseni on kaikki tässä.
    Onnea Anna loppuodotukseen. Ja paljon voimia niille viimesille viikoille. Palkinto on sitten maailman kaunein.

    • Kiitos paljon tuesta ja kommentistasi <3 Samanlaisia ajatuksia siis. Voimia teille arkeen ja rakkautta elämään <3 Ihanaa tämä on juuri näin!

  7. Ihanaa! Onnea pienestä pojanalusta mahassa ja että kaikki on hyvin :) Oma vauvakuume kyllä vaan syvenee kun lukee sun kirjoituksia.. :)
    Voi että, ikävä kuulla että sormi vaivaa vieläkin :( Toivottavasti pikkupoitsun sormi parantuu pian!!
    Mahtavaa viikonloppua perheellesi!

    • Mäkin oon jo ihan fiiliksissä pienestä pojasta taas tytön jälkeen, voi että <3 Kiitos paljon! Ja kuumetta vaan sinnepäin ;)

  8. Ihanaa kuulla, että kaikki on hyvin!

    Itse erityislapsien siskona voin todeta, että se on rikkaus <3 Välillä saattaa olla raskasta, mutta ne hetket auttavat saamaan uusia näkökulmia elämään ja ymmärtämään ihmisiä paremmin. Lisäksi meillä niin sanotusti tavallisilla lapsilla on myös omat ongelmamme!

    Itsellä on mahdollisuus siis saada erityislapsi, jos lapsia joskus siunaantuu. Onneksi mun äiti on ollut hyvä ja ihana esimerkki mulle siitä, että vaikeistakin hetkistä selviää ja kaikki lapset on yhtä rakkaita olkoot sitten erityinen tai tavallinen <3 Meillä siis kyseessä ei ole myöskään vakavasta sairaudesta.

    Musta on ollut tosi ihanaa lukea näitä sun ajatuksia erityislapsen vanhemmuudesta, sillä niistä huokuu se rakkaus lapsiasi kohtaan! Ja kun omassa perheessä on erityislapsia niin jotenkin on vaan ihanaa lukea tällaisia ajatuksia!

  9. Onnea tulevasta vauvasta täältäkin! :) löysin sun blogin vasta vuodenvaihteessa ja huomasin että kumpikin odotellaan aika samoilla viikoilla. Mulla on nyt viikkoja 21+3 ja meillekin selvisi tällä viikolla että pieni poju siellä masussa kasvaa <3 meille lapsi on ensimmäinen, mikä tekee odotuksesta jännittävää, ihanaa, pelottavaa ja hämmentävääkin. Olet toiminutkin jollain tapaa mun vertaistukena, kiitos siitä! :)

  10. Ei tällasii kuvia ja juttuja saa tänne laittaa ;D Vauvakuume on nyt viiminen asia mitä tähän hässäkkään enää tarvin, ikää on jo yli 30 ja 3 omaa lasta + olen yhden äitipuoli, jos tulis vielä lisää niin sitten menis jo vaihtoo auto ja talo ja tarvis ettiä jo parempi palkkainen työkin :)

    Mutta ihana kirjoitus ja ihania kuvia :) Elät kyllä ihanaa aikaa!

    • Hih, eihän sitä koskaan tiedä :D Vauvakuume on tosiaan ihan hullu jos se äityy pahaksi ;) Koita välttää sitä tai sit vaan pikkubussin ostoon :D Meillä kotona oli 7-paikkainen Volvo, ei niitä aikoja ja desibelejä… ;)

  11. Ihana kuulla, että kaikki on hyvin! :) Ja Anna, sie oikein sädehdit ja hehkut onnea ja se näyttää hyvältä se! <3

    annamuntreenaa.fitashion.fi

  12. Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja pojasta!<3
    Heh, jotenkin outoa, mutta todella positiivista lukea täällä treeniblogien keskellä jostain emmaljungista ja muista! :) Jotenkin sitä aina hätkähtää, että tosiaan…. Joka bloggaajan elämään mahtuu sinne taakse paljon muutakin kuten se, että onko liberot vai pampersit parempia ja kuinka pahasti se uhmaikäinen tänään aamupalapöydässä kiukutteli….. ;D Eli ei niiden treenibloggaajienkaan elämä oo yhtä proteiinia ja kyykkyjä.. :)

    Pakko jakaa vielä 4-vuotiaan tyttären suusta tänään kuulunut sutkautus.. Pohjustetaan sen verran, että puhuttiin tytön synttäreistä, joita juhlitaan ensi viikolla ja lähinnä niistä tarjoiluista..
    "Äiti, voithan sä juoda sitten sitä protskua kun vieraat tulee". :D :D On tyttö oppinut jo, että äiti ei aina syö herkkuja vaikka muut söis.. ;)

    http://minunpintaremontti.blogspot.fi/

    • Hehee, tää on tosiaan nyt vähän erottuva vaikka kirjoittelin kyllä paljon vauvajuttuja myös silloin kun aloitin bloggaamisen ja tyttö oli 5kk vasta. Nyt ollaan sit vähän niin kuin uudella kierroksella taas ja tulee enemmän juttua tästä elämänvaiheesta :) Joskus laittelin myös lasten päivän asujuttuja :D Mut niitä ei kyllä ollut aikoihin!

      Onnea tytölle jo etukäteen! :) <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta