Light weight baby!

IMG_20131125_193651#1

 

Tällä viikolla on treenit maistuneet! Uudet kengät on ollut jalassa joka kerta ja itseasiassa oon huomannut, että mun treenit on muuttuneet aika paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Nyt painonnosto- ja voimanostoliikkeet on osa jokaista treeniä ja rakennan treenin niiden ympärille. Ennen saatoin tehdä yhden treenin aikana vaikkapa 3 lihasryhmää ja yhteensä 8 erilaista liikettä, enemmän sellaisella bodaustyylillä. Mikä sekään ei ole huono! Rakensin pohjaa ja lihasmassaa! Raskauksien heikentämä keskivartalon lihaksisto on nyt tarpeeksi vahva koko vartalon painaviin tankoliikkeisiin ja pääsen hermottamaan hankittua lihasmassaa. Tällä hetkellä teen liikkeitä pääasiassa yhden ja sen päälle 1-2 apuliikettä. Treeni voi olla vaikkapa maastaveto + leuanvetoa avustettuna, etukyykky + reidet laitteessa tai rinnalleveto + pumppailua käsille. Nää on mun ihan omia variaatioita kun odottelen tässä uutta treeniohjelmaa viisaammilta ;)

IMG_20131125_164024 20131125_162949 20131125_163140 20131125_163249 IMG_20131125_193255 20131125_184440 20131125_184443 20131125_185225

 

Maanantainan treenilistalle pääsi SJMV ja sen lisäksi tein takareisiä koneessa. Eilen tein rinnallevetoa ja sen päälle vaihtelun vuoksi etukyykkyä. Etukyykkyyn hyvä vinkki asennon oikein saamiseksi on et kokeilee pysyykö keppi paikallaan kun ojentaa kädet suoriksi. Sit samalla tavalla kyykkyyn kuin pikkulapset. Myös ihan oikealla tangolla voi tehdä kädet suorina. Silloin ei pääse kaatumaan eteenpäin koska muutenhan tanko tippuu :) Sen kuuluu levätä olkapäiden takaosan päällä.

20131126_170405 IMG_20131126_210220 IMG_20131126_210356

 

Rinnalleveto on edelleen joka kerta yhtä toivotonta. Tuntuu että kroppa tekee ihan eriä mitä mä ajatuksillani käsken ;) En oo lainkaan niin nopeasti tangolla alla mitä haluaisin ja muutaman sarjan jälkeen loppuu puhti. Onneksi aikaa on eikä ole kiire mihinkään. Uskon et tähän tarvii vaan kunnon opastusta ja toistoja, toistoja! Liike on mulle kuitenkin hyvin uusi.

IMG_20131126_205953 IMG_20131126_210033 IMG_20131126_205810 IMG_20131126_210517 IMG_20131126_210712 IMG_20131126_210850

 

Salin lisäksi ollaan ulkoiltu lasten ja koirien kanssa. Vielä ei ole Helsingissä kunnolla lunta vaikka kelit on pakkasen puolella. Kohta varmaan tulee jo! :) Ainakin meidän koirat rakastaa lunta!

20131126_143007

20131126_145407 20131126_145439 IMG_20131126_204757 IMG_20131126_205142

Päivän asu:

takki: Fjällräven

housut: Gina Tricot

villasukat: H&M

pipo: Kooma

kengät: Merrell

 

Linnean asu:

haalari: Ticket to heaven

pipo ja hanskat: PO.P

kengät: Viking

20131126_145509

IMG_20131126_205233 IMG_20131126_205324 IMG_20131126_205428 IMG_20131126_205458 20131126_150733

 

Varsinaisia bikinikisaajan treenejähän nää ei oo ja siitä voi varmaan lukea mun innostuksen tällä hetkellä fitnessrintamalla. Kroppa ei myöskään oo ainakaan kaventumaan päässyt :D Kesän kireys on historiaa ja salilla saan jatkuvasti todeta että massa on voimaa :) Mutta mua ei haittaa, teen juuri sitä treenaamisessa nautin ja meen sen mukaan <3

Mites teidän puntti sujuu? Uusia kujeita tai innostuksen puuskia harrastuksen suhteen?

Ei muuta kuin makoisia treenejä ja light weight babyyyy!

IMG_20131125_203906

Anna

46 vastausta artikkeliin “Light weight baby!”

  1. Jayyyii Anna! Upeeta kuulla, et treenit sujuu! Riven onnistumiseen tarvii toistoja, toistoja ja toistoja! No, nii kyl kaikkiin liikkeisiin :D keväällä alotin kepillä ja tangolla, nyt menee jo melkein 40kg! Whippii! :D Crossfit babyy!! CF on kyl mun laji, erityisesti painonnostoliikkeet! :) niin ja samaa mieltä, et massa on voimaa! :D

    • Näin on! Saa muutaman toiston tässä vääntää, katotaan vaikka vuoden päästä miten sujuu :D Nää ei tapahdu kädenkäänteessä! Mutta harjoittelu on ihan älyttömän mukavaa kun on löytänyt uusia haasteita!! :) Tsemppiä sulle CF:iittin, mä en oo varsinaiselle CF-salille vielä vääntäytynyt kalliiden hintojen ja mulle vähän huonojen aikataulujen vuoksi.

  2. Moi!
    Ihan mielenkiinnosta tiedustelen, että paljon sun paino on tällä hetkellä? Ei tarvii kertoo jos et haluu :) Kiinnostaa vaa tietää.

    t.J

  3. Oot kyllä todella motivoiva! Ihana seurata, kun jaksat treenata ahkerasti ja olla aina niin pirteä :) Itsellekin tulee hyvä fiilis, kun tätä blogia lueskelee :)

    Mulla treenimotivaatio olis ihan huipussaan ja ruuat menee puntarin kautta suuhun, mutta viikko sitten oikea olkapääni lähti sijoiltaan ja nyt sitten treenataan vaan jalkoja, vatsoja ja alaselkää. Olisko sulla vinkkejä erilaisiin liikkeisiin noille lihasryhmille? Mitään painoja en voi pitää käsissä (siis vasuris joo :P) eikä esim. liikkeet taljoissa oo nyt mahdollisia.. tanko tietenkin unohdettu myös.. Jalkaprässissä ja reisien koukistus ja ojennus -laitteissa oon treenaillut nyt, mut vaihtoehtoisia liikkeitä kaivataan, jotta en tylsisty :D

    • Sit varmaan ihan laitteessa olevat selänojennukset ja vatsoille voi tehdä pallon päällä rutistuksia, lantionnostoja lattialla. Jos voit olla nelinkontin niin pakarapotkut ja ”koiran pissatus” liike pepulle. Hmm, ei nyt heti tuu enempää mieleen! Staattiset kyykyt/ pidot ja hissikyykky myös :)

      Toivottavasti olkapää paranee pian! :)

    • No just meinasin kommentoida et ei se 8kg kyl erotu kuvista! :D Jotkut on kyllä semmosia ilon enkeleitä että oksat pois, hohhoijaa.

      Katsoin muuten tuossa tuota sun mavekuvaa (?), sitä missä oot ala-asennossa, näytti mun silmiin siltä kuin hartiat olis vähän päässyt valahtamaan eteen. Eli siihen kannattaa kiinnittää huomiota! Toki jos kuva on jostain ihan muusta niin tämän voi unohtaa! :D

      Ja rive ON vaikea liike, mä oon sitä kohta pari vuotta jankannu cf-treeneissä ja hohhoijaa kun ei meinaa edistyä… Ja mulla on kuitenkin ”vaan” yksi iso ongelmakohta, eli se lantionpotku. Onneksi kuukauden päästä pääsee ihan Laura Niemelän opastettavaksi ja harjoittelemaan intensiivisesti riveä ja tempausta! :)

      Tsemppiä tsemppiä, oot selvästi saanu taas treenikipinän, siitä se sitten taas jatkuu! :) Mites talohommelit edistyy?

    • Kiitos vinkistä! On se SJMV kuva siinä. Voi varmasti olla, tosin tuo on aina kun kuvia otetaan niin joutuu asentoa pitämään pidempään ja ”muka tekemään” tai sit tulee tuollaisia kuin nuo rinnalleveto-kuvat! :) Silti vinkit on aina tervetulleita jos niissä on perää :)

      Oi mahtavaa, mukava kuulla että pääset kunnon oppiin! Mulla on yks tuttu joka onneksi osaa auttaa ja käy samalla salilla niin hän auttaa mua näissä. Samoin mun mies harrastaa painonnostoa niin treenataan joskus yhdessä.

      Taloprojekti on edennyt ihan kivasti. Ollaan päästy ekoista luonnoksista jo pitkälle ja taidetaan pian jättää lupahakemus! :D Siitä saa vielä mukavasti talvikuukausina alennusta!

    • En kirjoittanut tuota ylempää kommenttia mutta halusin tähän lisätä, minusta on hyvä että sanotaan myös suoraan niitäkin negatiivisia puolia, asiat voi toki esittää monella tavalla. Kyllähän sen 8 kg huomaa ja varmasti on hyvä, että sekin tulee esille, kehujakin toki saat jatkuvasti. Luultavasti se antaa lisäpuhtia sinulle kun kommentoidaan rehellisesti.! Liian usein ihmiset ympärillä ei vaan viiti sanoa.Itse olen 30 kg laihdutuksen jälkeen kuullut sekä mieheltä että läheiseltä siskoltani, mitä olivat ajatelleet kun painoni vuosien aikana vaan nousi ja nousi, eikä kukaan sitä ääneen sanonut.Ja itse sokeuduin omalle painolle ja ulkonäölle.

    • Ilman muuta saa kommentoida myös negatiivisia asioita! Mutta kuten itse mainitsin niin mua ei painonnousu haittaa. En toki enempää halua mutta ymmärrän myös että jos en jaksa tehdä yhtä paljon lenkkejä ja tarkkailla syömisiä niin en saa sitä kuntoa joka kesällä oli. Nyt panostan muihin asioihin niin kotirintamalla kuin treenien suhteen! :)

    • Hei ihme jengiä täällä ”kertomassa” kuinka monta kiloa tullut lisää, aivan ku sä Anna et itse ois perillä mitä omassa kropassa tapahtuu :D holtittomasta lihomisesta tuskin on kyse, lihasta on näyttänyt tulleen!
      HYvä että tajusit nyt hetkeksi hillittää ruuan punnitsemisen yms. suhteen. Tekee varmasti hyvää sekä psyykkisesti että fyysisesti. Ja ny talvihan on hyvä aika sille, ei tarvi kulkee pienissä kuteissa :)

      Olet tässäkin ihailtava esimerkki; vaikka (erittäin uskottava) treenibloggaaja ootkin niin kokoajan ei tarvi olla rasvanpolttodieetillä :)

      hyvää syksyä upeus!

  4. Voi ku sulla on niiin täydellisen tasainen iho! :) Ja oot niin kaunis nainen!:) Sitä päivää ootellessa ku saan selkäni kuntoon ja pääsen treenaamaan itekki niin voin joskus näyttää yhtä upeelta ku sä! Oot tehny niiin hienon työn ja kateellisena vaan seuraan sua…

    • Voi että sua <3 Täähän on kuin sokeria tuon ylemmän kommentin jälkeen ;) Kiitos sulle Johanna! Ja turhaan oot kateellinen, pääset itsekin sellaisiin tuloksiin mitä haluat -ihan varmasti! :) Tsemppiä paranemiseen <3

  5. Oho, meinas aamukahvit lentää näytölle, kun selasin noita kuvia alaspäin, näytti ihan tuossa yhdessä kuvassa, et tarraat kaveris rintoihin kiinni takaapäin :-D Ihan viatonhan se oli, kiitos kuitenkin aamunauruista ja ihanaa päivän jatkoa.

  6. Ensimmäinen kommentti mihinkään fitfashion-blogiin tulee nyt!:D Kaiken maailman asiat ne alkaa ihmistä vaivata, mut minkä rotunen tuo teidän tummempi sesse oikein on? Näyttää niin norjanharmaalta. Ja mua vaivaa sun (ainakin kuvissa) uskomattoman siisti ja valkoinen koti ja tuuhea turre yhdistelmä – kuin usein teillä imuri laulaa? Itse oon hankkimassa vastaavaa koiraa ihan seura- ja metsästystarkoitukseen, osittain siis sisäkoiraksi, siksi uteliaisuus asian suhteen…

    Noin muutoin on annettava blogista puolen vuoden seuraamisen jälkeen palautettakin. Tää blogi on niitä harvoja, joita fitfashionissa tulee oikeasti luettua AINA kun uusi postaus tulee, ja suurin syy siihen on viime aikojen ”synkkyys” kun kaikki ei menekkään niinku strömsössä. En tiiä onko se joku lukijan draaman kaaren tarve, mut just kun olin tähänkin jo kyllästymässä, niin tää sun ”synkkä vaihe” teki sen, et vaikutat aidommalta ja samaistuttavammalta ku pelkkää fitness-positiivisuutta pursuavat bloggarit. Tää blogi on hyvä muistuttaja siitä, et superfoodit ja treenit ei oo vastaus kaikkiin tilanteisiin, vaan oikeesti joskus elämässä muut, isommat ja tärkeämmät asiat työntää fitnessin väliaikaisesti sivurooliin, ja se on aivan okei. Treeni ja hyvä ruoka ovat tällöin vain yksi pilari pitämässä hommaa kasassa. Kiitos!

    • Hienoa kun kommentoit! :)

      Anttonin emä on harmaa norjanhirvikoira mutta isä suomenpystykorva jossa on kuulema vähän saksanpaimenkoiraa. Siitä ne piirteet tulee :) Hiukkasen on hirvikoiraa pienempi ja keltaisempi ehkä! :) Niin etenkin kuono on vähän pienempi ja enemmän isiltä. Söpö se on, meidän puhdasrotuinen seropi <3 Metsästysominaisuudet ei oo valitettavasti Anttoniin meillä periytyneet ja se on metsällä oikea arkajalka ja intoutuu korkeintaan haukkumaan kissoja ;) Helmi sen sijaan on hyvä metsästyskoira ja olikin paljon metsästävien koirien suvusta.
      Ja imurikysymykseen: kyllä meillä imuroidaan keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Riippuu tietysti vuodenajasta mutta karvaa lähtee niin et muuten täällä tukehtuu :/ Se onkin ainoita miinuspuolia noiden turrejen kanssa.

      Kiitos blogipalautteesta! Tää olikin aika hyvin kiteyttänyt sen mitä tässä on viime aikoina tapahtunut. Kiva et mun lihominen pitää teidät kiinnostuneena! :D Hehee. Aivan oikein osasit silti muotoilla asian.

      Ihanaa joulun odotusta sulle!

  7. Näytät kyllä todella hyvältä ja hienoa ettei sun itsetunto ole kiloista kiinni! Haluaisin itse päästä samanlaiseen mielentilaan. Aloitin elämäntapamuutokset vuosi sitten tammikuussa ja olen saavuttanut tavoitepainoni ja onnistunut pysymään siinä jo useamman kuukauden mutta silti olen tietyllä tavalla vaa’an vanki.. punnitsen itseni kerran viikossa ja tiedän että jos vaaka yhtäkkiä näyttäisi enemmän kuin edellisellä viikolla olisin ihan maani myynyt. Syön kuutena päivää viikossa kurinalaisesti ja vähemmän kuin kulutan ja yhtenä päivänä minulla on herkkupäivä jolloin saan syödä mitä mieli tekee. Tuolla yhdellä päivällä nollaan kyllä tehokkkaasti viikon aikana kertyneen kalorivajeen mutta se ei sinänsä haittaa kun minun ei tarvitse enää pudottaa painoa. Mutta jotenkin mun pitäisi pystyä muuttamaan ajattelutapaani kun vaa’alle meno ahdistaa joka kerta ja painonihan pitäisi jopa nousta lihasmassan kasvaessa kun kuitenkin treenaan salilla monta kertaa viikossa..

    Koin jonkinlaisen oivalluksen salilla pari viikkoa sitten, olin tehnyt samoja liikkeitä samoilla painoilla jonkin aikaa ja siinähän ei paljon kehitystä synny. Silloin päätin että menen oikeasti sinne oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja laitan enemmän painoja niin että kehitystä tulee. Tänään olisi siis taas tarkoitus mennä salille ja ylittää itsensä.

    • Joo nyt vaan uusia tavoitteita salin puolella! Oot tehnyt jo ison urakan ja onnittelut siitä! :) Vielä sitten lihaksilla muotoa kroppaan niin pian huomaat että vaaka ei kerro kaikkea mutta peilissä aina vaan paranee :)

  8. Moi!
    Ihan mielenkiinnosta kysyn, että siintääkö se bikinifitness-tavoite kuitenkin vielä jossain tulevaisuudessa ja aiotko sitä tavoitella? :)

    • Vaikea kysymys johon en juuri nyt osaa vastata. Riippuu vähän bikinin tulevasta linjauksesta. Tällä hetkellä alan olemaan siihen vähän jo raamikas joten voi olla että kannattaisi tähdätä body fitnessiin. Siihen tosin tarvin taas paljon lisää muhkua ;)

  9. Parempi se on tehdä niitä asioita joista nauttii. Haet nyt sitä voimaa kroppaan kun se tuntuu hyvältä. Kyllä sitä itsekin haluis olla kepeempi mutta toisaalta ruokavalio on nyt ok puhdas ja treeni kulkee niin luotan siihen että kyllä tämä kroppa pikkuhiljaa muotoutuu halutun laiseksi.

  10. MOi!

    Kiva kun olet löytäny ”uuden” ihastuksen tuosta painon- ja voimannostosta ( en tiä mitä eroja niillä on …)
    Ja mageet noi kengät =0)!

    Mä olen nyt käyny 2 kertaa viikossa salilla ja tekis mieli käydä kolmannenkin kerran ;0) Täytyy vaan ottaa joku 10 kerran kortti tuolle kolmannelle kerralle, kun niistä täytyy jo sit maksaa ( 2x ilmainen/ viikko) Mut siis olen tykänny käydä salilla, kun olen päässyt sinuiksi niiden laitteiden kanssa. Nyt käyn jo ihan yksin, en tarvi kaverin tukea ;0) Ja paras reeniaika on 20.30 jälkeen, kun sali on miltei tyhjä. Eilenkin oli pimee sali ku ajoin pihaan – jee! Sai ihan luukuttaa mitä musiikkia vaan ja puhkua ja puhista ;0) On niin hyvä olo ku tulee sieltä kotiin =) Farkutkaan ei enää kiristä, pieniä ihmeitä siis tapahtuu ;0)

    • Anna Seppo anteeksi, tein riveä ekaa kertaa kolme viikkoa sitten. Kovasti harjoittelen vielä! :) Kiitos silti hyvästä linkistä! Mä veivaan kepillä!

  11. Mun mielestä toi sun treenaaminen kuulostaa just siltä että oikeesti rehellisesti nautit siitä tällä hetkellä. Vanhempia kirjoitteluja kun luki niin tuli välillä tunne että pakotatkohan itteäs johonkin muottiin, siis tää oli vain mun tunne.. Nyt kuulostaa niin paljon iloisemmalta harjoittelu. Mie sain eilen ite kans uuden saliohjelman johon kuuluu toi sjmv-pääsee sitä reenailee opetuksen kera :) Ihana ja raskas liike mee laik :)

    -hanna-
    http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/

    • Kiva huomio ja voi olla tottakin! :) Puntti kyllä on nyt ihanaa kun on uutta niin paljon!

      Oikein mukavia treenejä sulle uuden ohjelman parissa. SJMV on ihan sika kiva! Mun suosikkeja ollut pitkään ja nyt vasta pääsen laajentamaan kunnolla muihinki mave-variaatioihin! Ne vie mennessään kyllä! :)

  12. Aivan upee toi puistossa (?) otettu naamakuva! Sun kasvojen iho on siinä täydellisen tasainen :). Mitä tuotteita käytät kasvomeikkiin ja kasvojen hoitoon? Itsellä on hakusessa uudet pohjustustuotteet, joten mielellään ottaisin vinkkejä vastaan :). Kiitos piristävästä blogista ja ihanaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi! :)

    • Puhdistukseen käytän Academielta 3in1 puhdistusvettä ja meikissä mulla on Lumenen CC-voide. Ne on molemmat luottojuttuja :) Ihanaa joulun odotusta myös sinne päin! :)

  13. Mä en voi uskoa että painat noin paljon?! itse oon suht saman pitunen ja painan 59kg,.ja silti on löysää on sielä vähän lihaakin, mutta en tosiaan ole mikään tikku, eihän ne oo ku lukuja, mutta iso ero samanmittasilla ja mun silmiin ulkomuodossa ei hirveesti eroa ja mun silmiin et ole yhtään lihava ja itse taas painoin tuon verran kun olin viimesilläni raskaana. Että on ihmisissä tosiaan eroja..
    Mutta oma hyvä olohan se on tärkein! Itse oon kokenu kilojen pudottamisen hyvinkin yksinkertaseks, kropan muokkaus taas on taitolaji:D

    • Olen likimain samanpainoinen kuin sinä, mutta jos kuviesi perusteella olisi kysytty, olisin arvellut sinun olevan minua ainakin 15 kiloa kevyempi. Joten ei se kilomäärä kerro todellakaan kaikkea! Sinä olet upeaksi itsesi treenannut hoikka amatsooni ja minä… niin… 76-kiloisen näköinen lerppa tavan tallaaja. Siinä on muuten vissi ero!
      Mutta jospa tästä vielä joskus…

  14. Miun on pakko ottaa kantaa :D Ihan sama mitä se vaaka näyttää, kerta näytät upealta, hyvinvoivalta, onnelliselta ja urheilulliselta ihmiseltä. Ja vielä tärkeämpää se, jos voit hyvin. Miun mielestä et omista grammaakaan liikaa painoa, näytät kauniille ja terveelle. Just sille miltä on oma haave joskus näyttää(ikuisuusprojekti). Mie tykkään siun blogista tosi paljon juurikin tämän takia, että oot rehellinen ja avoin. Jos mie muutan helsinkiin joskus niin otan yhteyttä ja siusta tulee miun pt, vaikutat ihmiseltä, kellä on arvot kohillaan ja jalat maassa!

    Ihanaa Joulun Odotusta <3

    • Ihanaa kun lähdette puolustelemaan mua ;) Kiitos sulle myös Heidi! <3 Mun lukijat osaa olla tosi mukavia aina! :)

      Oikein ihanaa joulukuuta! <3

  15. Minäkin kommentoin vielä että tämä blogi on siksi suosittu kun kerrot asiat rehellisesti niinkuin ne on. Ja lisäksi tykkään sun asenteesta ettet pyytele anteeks vaikka kaikki ei oo aina tiptop. Nuo raskaidenkin liikkeiden opettelut on sellaisia että moni PT ei uskaltaisi tunnustaa vielä opettelevansa tekniikkaa (opetteluunhan saattaa mennä vuosia!) mutta sinä uskallat ja se kertoo minun mielestä sen ettet pelkää tehdä virheitä ja opettelet asioita kantapään kautta. Joku päivä olet alasi ammattilainen! Hienoa!

    Niin ja tuosta painosta.. mä en jaksaisi seurata blogia jossa aina ois kaikki ihanasti ja hyvin ja treenit kulkee ja paino tippuu eikä koskaan herkutella! :D Ihanaa jatkoa Anna, näytät tosi hyvälle :)

    • Näin on! Toki olen itsekkin tutustunut liikkeisiin ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten, kun olin opiskelemassa Liikunnan ammattitutkintoa Rovaniemellä vuonna 2003 mutta se ei tosiaan ole niin että vaikka jossain koulutuksessa liikettä katsotaan muutama päivä niin sitten sen osaa sekä itse, että opettaa muille. Vaatii myös paljon omakohtaista kokemusta olla nimenomaan se ammattilainen. Siksi musta ei oo mitään hävettävää siinä että itsekin opettelen jatkuvasti uusia liikkeitä ja tekniikoita myös vasta näistä ”perusliikkeistä”. Ne kuitenkin harvemmin on aloittelijan saliohjelmassa jos asiakkaita mietin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta