Bonne mehut

20131105_132245

 

Yksi mun yhteistyökumppaneistani on kesästä saakka ollut Bonne. Tällä kertaa kerron teille Bonne Premium mehuista joita sain hetki sitten testiin. Soseita onkin näkynyt paljon blogikuvissa, sillä oon tykästynyt niihin todenteolla ja samoin mehuja menee meidän perheessä kiitettävä määrä.

Bonne Premium mehuissa on erilaisia tuotteita eli 100% täysmehuja jotka ovat valmistettu täysmehutiivisteestä Lähteenlohkon lähdeveteen Lohjanharjulla. Täysmehujen lisäksi on sarja Bonne Premium mehujuomia ja nektaria jotka ovat myöskin valmistettu lähdeveteen. Pienenä mehukouluna voisin kertoa mehujen eroista seuraavaa:

Tuorepuristettu täysmehu, ei tiivisteestä valmistettu

Kun täysmehu on tuorepuristettua se tarkoittaa, että se on puristettu vastakerätyistä hedelmistä paikan päällä hedelmien kotimaassa. Jotta maku säilyisi ja tuote ei pilaantuisi matkalla, täysmehu pastöroidaan valmistusvaiheessa. Pastörointi antaa tuotteelle pidemmän säilyvyysajan.

Tiivisteestä valmistettu täysmehu

Tiivisteestä valmistettu täysmehu tarkoittaa, että hedelmiä puristettaessa niiden luontainen vesi poistetaan ja näin saatu täysmehutiiviste toimitetaan mehuvalmistajalle. Mehuvalmistaja lisää tiivisteeseen vastaavan määrän poistettua vettä valmistusvaiheessa ja tuote pastöroidaan. Usein pakkaustapa on aseptinen, jolloin pastöroinnilla ja aseptisella pakkaustekniikalla tuote voi säilyä huoneenlämmössä avaamattomana useita kuukausia.

Nektarit

Nektareissa täysmehua tai hedelmäsosetta on jatkettu vedellä. Täysmehupitoisuus vaihtelee 25 ja 85 prosentin välillä. Nektariin voidaan lisätä myös sokereita tai makeutusaineita.

Mehujuomat

Mehujuomissa täysmehupitoisuus on vähintään 5 prosenttia, loppuosa vettä. Niihin voi olla lisätty sokeria, aromeja sekä muita ainesosia. Jälkikäteen lisätyillä ainesosilla mehujuomien ravintoarvoa voidaan parantaa huomattavasti. Jotkut täydennetyt juomat sopivat välipalajuomiksi osaksi terveellistä välipalakokonaisuutta.

20131105_132604 20131105_132649 20131105_132537

 

Täysmehuja Bonne Premium valikoimassa on: 

Ananas

Omena

Appelsiini

Neljä hedelmää (omena, rypäle, ananas, passion)

20131105_132259 20131105_132327 20131105_132357

Mehujuomia löytyy:

Mustikka

Puolukka

Karpalo

Ja nektareista:

Kirsikka

 

Juomatarjoilusta Halloween kutsuilla lasten suosikiksi nousi ehdottomasti mustikka ja se onkin todella hyvää ja maistuu perheen pienimmille. Aikuiseen makuun (kröhöm) sopii etenkin karpalo ja kirsikka :)

PhotoGrid_1383658345300

IMG_20131101_141146 IMG_20131101_141229

 

Itse käytän täysmehuja joskus myös treenijuomissa, jolloin laitan shakeriin 2-4dl täysmehua ja loput vettä (3-4dl). Sekaan lisään vaihtoehtoisesti joko BCAA-jauhetta tai L-glutamiinia jotka ovat aminohappoja ja tärkeitä kuntosalitreenaajalle. 

20131105_133240

20131105_133330

 

Bonne mehuissa parasta on, että ne ovat täysin lisäaineettomia ja valmistetaan luonnon parhaista raaka-aineista käyttäen aitoja marjoja ja hedelmiä, sekä korkealaatuista lähdevettä Lähteenlohkon lähteestä Lohjanharjulta. Meidän mökkikin on ihan noilla hoodeilla niin musta on hauskaa, et nää tuotteet tulee samalta seudulta :) Oletteko tutustuneet soseiden lisäksi vielä mehuihin? Niitä löytyy useimmista S- ja K-ryhmän kaupoista ja lisätietoja pääsee katsomaan Bonne Juomien nettisivuilta täältä.

Mä lähden nyt töihin! Mukavaa iltaa!

yhteistyössä Bonne Juomat

Anna

4 vastausta artikkeliin “Bonne mehut”

  1. Soseista muutama on testattu, pidän niiden raikkaudesta, aitoudesta ja säilyvyydestä. Mehuja en edes ole bongannut, mutta eipä mua hirveen usein muutenkaan mehuhyllyllä näy. :) Mustikkamehu kuulostaa houkuttelevalta ja näytti ihanan tummalta. Tuota lasiin, valkoinen t-paita päälle ja eiku hörppimään. Taatusti on rinnuksilla heti. ;) Mun valkoiset paidat suorastaan huutaa mustikkatahrat puoleensa, tää on meidän perheessä kestopuheenaihe, kun oon menny ”muutaman” kerran mokaamaan mustikoiden kanssa…

    • Meidänkin koti on tunnetusti melko valkoinen mutta oon antanut lasten juoda silti mukeista :) Siivotaan sit jos sotkua tulee :D

  2. Moikka! Kiitos hyvästä blogista, reilu vuosi jo seurattu :) Bonnelle voit kertoa viestiä, että ainakin yhden kaupan valikoimiin on noita soseita ja mehuja tilattu tämän blogin inspiroimana! Joten yhteistyö on varmasti heillekin kannattavaa. Tsemppiä treeneihin, ja muutenkin mukavaa talven odotusta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta