Dieetti, mikä dieetti?

IMG_20131012_202132

 

Heipä hei uuteen viikkoon! Täällä on aloitettu viikko aamulenkillä ennen kukonlaulua! Siitä lisää vielä myöhemmin mutta ensin viikonlopun kuulumisiin. Lauantaina käytin pojan yleisurheilussa mutta toipilaana en vielä itse mennyt sillä aikaa salille vaikka olisin ehtinyt. Mukava oli seurata naperoiden pituushyppyä ym.

IMG_20131012_111802 IMG_20131012_111925 IMG_20131012_112224 IMG_20131012_151750

Sen jälkeen vein lapset mummolaan sillä olin sopinut anopin kanssa että molemmat lapset tulisivat sinne yökylään. Kalenterissa oli Monnan syntymäpäiväjuhlat!

IMG_20131012_203327 PhotoGrid_1381679831511 20131012_201409 IMG_20131012_202707

Me mentiin juhliin yhdessä Saran kanssa ja oltiin hankittu yhteinen lahja, joka koostui pörröisistä gepardisäärystimistä, Saran tuunaamasta shakerista ja treenijuomapönikästä. Siinä missä dieettiläinen kumosi omia eväitään shakerista niin mä uskottelin et kaikki juustokakut ja muut herkut oli pahaa ja huuhdoin ne alas karpalomehulla… :D

IMG_20131013_190104 IMG_20131012_214855 IMG_20131012_225023 IMG_20131014_120818 IMG_20131013_190640 IMG_20131013_190807

Ilta jatkui vielä Monnan luota Apolloon jossa tanssittiin live-musan tahdissa. Ilta jota olin kaivannut jo pitkän aikaa! Hyvin jaksoi mukana meidän kevään kilpailija mikä parasta oli mulla henkilökohtainen kuski kotiovelle saakka <3 Kiitos muru! 

IMG_20131013_182833 IMG_20131013_191436 IMG_20131013_191019 IMG_20131013_191532

Eilen palasin jo kiltisti herkuttomaan ruokavalioon ja lenkkeilin koirien kanssa pitkän lenkin. Vointi on kohentunut jo hyväksi flunssan jäljltä ja siitä tullaankin postauksen alkuun josta lupasin kirjoitella lisää. Mulle tää syksy on ollut henkisesti hyvin raskasta aikaa ja ilo on ollut poissa kaikesta tekemisestä. Henkilökohtaiset elämän koukerot on vaikuttaneet paljon siihen miten syön ja miten jaksan liikkua. Ajoittain on helpompaa mutta kaiken kaikkiaan ajatus on ollut ihan muussa kuin omassa elämäntaparemontissani. Olette saaneet täällä blogissakin lukea siitä, että nyt ei ole ollut niin helppoa ja jätin kesken keväällä aloittamani dieetin loppurutistuksen.

Nyt olen kuukauden päivät pohtinut, jaksaisinko viedä loppuun rasvanpoltto-osuuden matkalla kohti fitnesslavoja ja sain valmentajalta siihen suostumuksen, mikäli olen varma että henkinen vointi kestää tällä kertaa dieetin ja pystyn keskittymään siihen sen vaatimalla tavalla. Jos elämässä on kovasti stressiä on myös painonpudotus hankalaa ja asiat kannattaa ”hoitaa kuntoon”. Mun dieetin tarkoituksena on se, että keholla on aikaa kiinteytyä (mm. mun mahaongelma) ja tulevalle kisadieetille ei jäisi niin paljon pudotettavaa.

Viikonloppuna juhlin siis viimeistä päivää sillä tänään aloitin dieettini uudelleen! Olen suunnitellut 2400 kalorin dieetin erilaisine vaihtoehtoineen ja hyväksyttänyt sen valmentajalla ja siitä lähdetään liikkeelle. Tänään treffattiin Sarpin kanssa puolivälissä molempien kotoa aamulla k.5.50 ;) Mies kehtasi olla pessimisti ja väitti kuulleensa mut dieettiuhot jo moneen kertaan ja tottahan se on. Yksi vaihtoehto olisi tietysti ollut kiristellä ihan kaikessa hiljaisuudessa mutta se on mun kohdalla ihan kateeton lupaus. 

IMG_20131013_193754 IMG_20131013_193947 Screenshot_2013-10-13-20-44-52 IMG_20131014_062745

 

Näillä puheilla, täällä ollaan back in business ja vähän niin kuin blogin alkulähteillä. Tällä kertaa vaiheena on pudottaminen normaalipainon sisällä, joka ei ole omasta mielestäni lainkaan niin helppoa kuin alkuvaiheessa. Ketkä on messissä ja mitä omia tavoitteita teillä on?

Pudottajat ilmoittautukaa! =)

Anna

98 vastausta artikkeliin “Dieetti, mikä dieetti?”

  1. Instassa jo ihailin sun bilepaitaa. Hieno!

    Tsemppiä alkaneelle dieetille. Muutaman ensimmäisen viikon yli kun pääsee, niin varmasti se taas helpottaa. Sähän oon tehnyt jo järjettömän hienon työn joten sä tiedät miten homma toimii. ;)

    Mäkin niin tahtoisin kiristellä kun vähän samanmoisista syistä on tullut kiloja takaisin päin, vaikka treenit on jatkuneet koko ajan. Mutta ei auta, mä syön täällä sun puolesta sun kalorit ja kasvattelen lihaksia. Kiristelyn aika on sitten joskus. ;)

    Ps. Onko noi Tiimarin kuulokkeet olleet hyvät? Eikö ne sieltä olleet?

    • Joo kokemusta on dieettamisesta kertynyt joten avaimet onnistumiseen pitäisi olla ;) Nyt kun oon saanut asenteen kohdilleen niin toivon et tällä kertaa homma etenee loppuun saakka!

      Pinkit kuulokkeet toimii oikein mukavasti, vähän on ehkä Tiimarin tuntuiset :D Kalliimmista ei tosin oo kokemusta!

      Ihanaa, tsemppistä lihaksen kasvatukseen, se on mukavaa puuhaa sekin! :)

  2. Hei!
    Kirjoitin pari postausta taaksepäin mutta et ole varmaan lukenut enää niin vanhoja :)
    Mulla olisi kysymys, että onko Malmin East Bodyn blogitarjous vielä voimassa? Miehelleni :D
    Upealta näytät ja onnea uuteen kodin suunnitteluun.
    Täällä alettiin treenaa vauvansaannin jälkeen, muutaman kilon jos saisi pois :)
    Terkuin Mertsi

    • Joo joo joo! Eli on, tiskillä sanoo et blogitarjouksen haluaisi (Annan/Too big to be me -blogista) ja hinta 90€, sisältäen kulkukortin ja 3kk:n treenit uusille asiakkaille! :)

      Mukavia hetkiä vauvan kanssa ja aloittelehan varovaisesti <3

  3. Mä oon messissä! Sama vika, henk.koht. asiat ovat tehneet rasvanpoltosta käytännössä mahdotonta. Kortisolit niin korkeella koko ajan. Nyt vähän selkeämpää joten nyt lähti varaslähtö kuukauden päästä alkavaan tiukempaan rutistukseen. Tarkoitus saada vähän lihaserottuvuutta ja kevyempää oloa. :)
    Ihana lukea aina teidän supersympaattisen kolmikon juttuja!

  4. *molemmat kädet pystyssä* minä minä minä!! Mukana ollaan!! dietti alkoi uusiks myös tänä aamuna!! Oon ottanu ekan tavotteen jouluks -10kg.. pudotettavaa kaiken kaikkiaan vielä lähemmäs 30kg :( tarkoitus olis myös pitää jouluun asti herkku lakko.. saa nähä kui käy??!! Talvivaatteetkin on vielä ostamatta.. enkä mitään norsu kokoja haluais enää ostaa..!

    • Kyllä se siitä lähtee rullaamaan mutta kannattaa antaa aikaa noin suurelle muutokselle! :) Hieno asenne sulla, pääset sillä varmasti eteenpäin! =)

  5. Nyt ei pysty, kun alkoi kunnon lihatalkoot :-) Ruokaa on niin paljon ettei meinaa jaksaa syödä! Mut tsemppiä sun dieettiiin, pystyt siihen kyllä! Edessä se on mullakin, joten koitan nyt nauttia tästä ruokamäärästä!

    • Kuulostaa hyvältä!! :) Kaikki aikanaan ja kannattaa just nauttia siitä vaiheesta missä itse just on! Muskulaa sinne lähetän ;)

  6. Joo, mä oon mukana. Mulla on ns. pikkujouludieetti menossa ja alkoi about viikko sitten. Maha ja koko muukin olemus kireemmäksi eli rasvaa pois ja sokerit ynnä muut hötöt pois. Kerran viikossa joku herkkuhetki sallittu. Aerobista jo lisätty. :)

  7. Minä oon mukana! Tämä koko vuosi on ollut todella vaikea, on ollut sairastumisia, isoja ja pienempiä suruja, suuria pettymyksiä ja toisinaan raskasta ruuhka vuosi aikaa. Tämän kaiken ansiosta paino on päässyt nousemaan 7kg ja se harmittaa todella. Jotenkin on vaikea saada otetta ruokavaliosta kun ei ole pystynyt liikkumaan. Oma ulkomuoto ja olo ihan itkettää. Mutta haluan taas pystyä huolehtimaan itsestäni paremmin ja jaksamaan paremmin. Ehkä se tästä, huomenna aamulla vaa’alle ja tänään jo kirjaan ylös itselleni tavoitteen. Tsemppiä myös sinulle!!:)

    • Mä ymmärrän täysin, on mullakin paino noussut aika hurjasti tässä. Mut turha harmitella, katsotaan vaan eteenpäin ja otetaan uusiksi! :) Tsemppiä meille =)

  8. Piristi kummasti maanantaita, kun huomasin että oot taas postannut! :)

    Täytyy sanoa, että vaikka sinulla onkin ollut nyt ”vaikeaa” tän projektisi kanssa ja olet pitänyt taukoa, olen silti niin vaikuttunut kaikesta mitä tähän asti olet saavuttanut ja miltä näytät nykyään! Mun mielestä on ihan normaalia, että jossain vaiheesa oma kroppa ja mieli ei välttämättä enää jaksa paahtaa menemään tuhatta ja sataa koko ajan, vaan jossain vaiheessa täytyy antaa hieman löysempää ohjasta ja varsinkin silloin, jos omassa elämässä on asioita mitkä tarvitsee sun voimia ja tukea. Se minkä määrän olet pudottanut tähän mennessä ja alkanut muokkaamaan kehoakin, ei häviä sillä että paino saattaa heilahtaa muutaman kilon ylöspäin. :) Ainakin itse ajattelen näin.

    Oma projektini on vasta alussa ja olenkin panostanut tähän alkuun kunnolla. Hankin viikonloppuna kotiin käsipainoja ja muuta sälää, että ei ole aina ”pakko” lähteä salille asti. Ja muutenkin jos tulee tylsää, saan treenata vaikka vaan kädet ja vatsat kotona – ne ainakin kaipaa kunnon piiskausta! :D
    Tavoitteena onkin pudottaa painoa sen 15 kg. Ihan järkyttää toi ajatus, koska joskus itsekin pari vuotta sitten painoin reilut 60 kiloa ja sitten tapasin mun miehen ja siitä se rakkauslöhöäminen ja leviäminen sit alkoikin…. :D Pituutta löytyy siis 173cm ja tavoitepaino on nyt 72kg ja siitä sit pitää katsoa, pudotanko vielä lisää vai alanko vaan kiristämään lihaksia.

    Olen siis aloittanut tätä samaa projektia jo monet kertaa, oon vaan jotenkin heikko luonne.. Siksi löydänkin nykyään sun blogin ja muutaman muun tosi voimauttavana ja kannustavana:)

    Ihanaa alkuviikkoa! <3

    • Mukava kuulla! Tää on tosiaan pitkä matka (jos on paljon pudotettavaa) ja välillä menee paremmin ja välillä huonommin! Silti maaliin voi päästä kun jaksaa jatkaa :)
      Nauti sinäkin matkasta, se on ihanaa ja palkitsevaa kokoajan! :) Pääset kyllä takaisin vanhoihin mittoihin jos vain haluat!

  9. Mä oon kans mukana! 7 kiloa tullut lisää puolen vuoden sisään… vois tavotella et jouluun mennessä olis tiputettu noi… toivotaan..

  10. Minä myös! :) Sain juuri päätökseen fitfarmin superdieetin ja nyt on menossa palauttava viikko (ja hieman sallivampi ruokavalio) ja ens maanantaina täydellä höyryllä seuraavat kuusi viikkoa superdieetti extran parissa :) Haaveilemaani 20 kilon pudotukseen elämäntaparemontin aloittamisesta laskien on matkaa enää noin neljä kiloa. Sitten heitän vaa’an mäkeen (juu niin varmaan) ja alan katsella enemmän sinne peiliin ;) Päätavoitteena kuitenkin saada rasvaa pois ja lihasta tilalle. Tsemppiä omaan projektiisi! :)

  11. Messissä! Itse tiputin 5 pinttynyttä kiloa 4 kuukaudessa, nyt on ollut kuukauden tauko ja tänään alkoi uusi rutistus ja tavoitteena olisi saada vielä 4-5 kiloa pois vuoden loppuun mennessä

  12. Jei, tsemppiä koitokseen! :) Tosi moni muukin on kiristelemässä kroppaansa näköjään myös!…Nuo hullun aikaiset aamujumpat/lenkit on oikeestaan ihan mukavia, jos on vapaapäivä tiedossa niin voi kaatua päiväunille jo aamupäivästä sitten ;) Mulla ei oo tarvetta ainakaan laihtua nyt, vaikka ”ainahan sitä ainakin mahaa voisi tiukentaa” ;) Tuota crossfittiä, kun tulee treenattua niin tuntuu, että ei ainakaa liho millään. Ennemminki minulla on ongelma, että en syö tarpeeksi..en herkuttele pahemmin, mutta oikean ruoan syöminen tuottaa vaikeuksia, kun ei jaksa tai aina edes kerkeä syödä tarpeeksi. Tavoitteena ois saada ravintoa tarpeeksi ja pitää se hyvälaatuisena! Mut noista Fitfarmin jutuista sai onneksi sillon ekan SD:n aikana hyvät pohjat nimenomaan säännöliiseen syömiseen..

    • Kiitos kovasti! :) Joo SD on suht tiukka niin älä pelkää hiilareita jos treenaat paljon crossfittiä :) Eiks SD:n kalorit oo kuitenkin reilusti pakkasen puolella? Niin ja jos tuntuu ettet ehdo syömään niin joku energiapitoinen sheikki aina väliin vois auttaa :) Ihan vain vinkkinä jos edes kaipasit :D

    • joo, siis en syö sd:n kalorien/määrien mukaan, se on tosi vähäinen :) Yritin ilmaista sitä, että sieltä löyty silloin aikanaan se ruokailun säännöllisyys. Toki aina neuvot kelpaa, todellakin :D Minäkin nyt ryhdistäydyn ja varaan mukaani patukkaa välipalaksi/sheikkiä, jotta ei pääse nälkä yllättää liian usein. Ihanaa syksyn jatkoa!

  13. Mä oon tiputellut SD:n ohjeilla maaliskuusta lähtien nyt 12 kiloa pois, viimeiset pari-kolme kuukautta tosin menneet vähän sinnepäin ruokavaliolla ja kesällä söin jäätelöä ja suklaatakin on mennyt jonkin verran… Nyt pitäis kiristää tahtia jotta saisin viimeiset 8 kiloa pois. ”Aloitin” jo 2 viikkoa sitten mutta homma lähti käsistä ja olen syönyt muutakin, mutta eilen vaaka väitti että paino noussut kilolla joten motivaatio löytyi taas ja nyt jää kyllä herkut kauppaan!
    Motivoi myös se, että vatsa on toiminut moitteettomasti tän puoli vuotta mitä olen tällä dieetillä ollut, entiset vaivat ovat poissa :)

    -Marjo-

    • Noi on niitä juttuja tosiaan mistä huomaa et ruoka on laadukasta, kun kaikki vatsaongelmat häipyy ;) Hieno juttu! Tsemppiä sulle, nyt aloitetaan uudestaan! :)

  14. Hep!
    Pituutta 167 cm, lähtöpaino elokuun alussa noin 72 kg, eilen lukema oli 69,2 kg. Hissukseen siis alaspäin, mitään tavoitetta kilomääräisesti ei ole, mutta kyllä tätä rasvaa sais ainakin kuutisen kiloa häivyttää. Strategiana on puntti+lenkkeily ja ruokia merkkaan kalorilaskuriin. Aikamoinen jumitus oli pidempään päällä, mutta ruokavaliota viilaamalla oon päässyt taas matalempiin lukemiin. Söin aika paljon maitotuotteita muodoissa maitorahka, proteiinijogurtti yms. Iho on sen myötä mennyt tosi huonoon kuntoon ja vatsa ei enää meinannut toimia. Nyt oon vähentänyt maitotuotteita, teen esim puddingin mantelimaitoon, sekä olen lisännyt kananmunien ja lihan kulutusta. Seuraavana palkkapäivänä suuntaan superfood-kaupoille ja alan tekemään enemmän smoothieita.

    Lihasta on ilmestynyt ainakin etuhartioihin ja mies väittää, että takamuksessakin on nykyään erilainen koostumus :D Aerobista pitäisi lisätä, mutta aikataulu sen suhteen tuntuu vielä haasteelliselta.

    • Kova maitotuotteiden kulutus ei tosiaan sovi kaikille mutta onneksi siihenkin on vaihtoehtoja! :) Nyt jatka vaan samaan malliin :)

  15. Messissä ollaan. Mulla iso duuni edessä -20 kg. Puolen vuoden sisään ollut sellaista hullunmyllyä ettei dieetti ole onnistunut. Mulla tavoitteena pyöräillä vielä lokakuu + aamuaerobiset ja sali. Tietty myös herkuton linja alkuun näin 6 viikkoa. Asenne myös mulla kohdallaan! Tsemppiä myös sulle.

  16. Meitsi on mukana ku peräpukama!!! Edellinen dieetti loppu lauantaina ja uusi alkoi tänään! Pari päivää välissä nollattu ja taas jaksaa! Tsemppiä tiristykseen! :)))

  17. Dietti täälläkin lähtee käyntiin! Melko saman kokosia ollaan mä oon muutaman kilon lyhyempi ja pari kiloa kevyempi.. Kesällä tälläkin käytiin jo 66 kg hujakoilla mutta kuinkas sitten kävikään.. Nyt killutaan taas 70 rajoilla eikä pidennety viikonloppu Budapestissa auttanut asiaa :D
    Fitfarmin Bikini Challengen ohjeilla lähdetään taas puurtamaan, ehkä pieniä muokkauksia teen itse. Jouluna pitäisi olla edes hieman timmimpi mimmi ;)

  18. JEE Anna! Oon ihan käsittämättömän iloinen tästä uutisesta! En edes tiedä miksi mutta olin ihan maani myynyt kun viimeksi luin blogiasi ja taisin kommentoidakin jotain siihen dieetin/kisapäätöksen loppumiseen liittyvää. sä niin tsemppaat mua, ja jos voisin, niin tsemppaisin suakin jaksamaan vielä ja kattomaan tän kortin!

  19. Tsemppiä dieettiin! :) Itse otan pari viikkoa rennommalla treenillä ja ruokavaliolla, marraskuun alussa aletaan kerätä lisää lihasta tähän kroppaan, treenit kovenee ja ruokamäärä kasvaa, ei malttaisi odottaa ;D Keväällä sitteen karistellaan ylimääräsiä löllöjä! :D

  20. Itse olen ihan loppumetreillä rasvojen karistamisen kanssa (en treenaa kisoihin, vaan itseäni varten, joten omaan silmään sopiva tulos riittää!). Ihan aavistuksen haluaisin nipistää rasvaa vielä pois, niin sitten näkyisi mm se kuuluisa kuusipäkki kunnolla. Nyt se näkyy taaksepäin nojatessa tai valon tullessa sopivasta kulmasta.;) Eli mukana ollaan!

    Hiukan lisää lihastakin kuitenkin haluaisin, ja ongelmana tällä hetkellä on selkä. Aina kun treenaan ahkerampaan salilla niin se vetää jossain vaiheessa kunnolla jumiin. Jumitus tuntuu vaikuttavan koko kroppaan, vetää esimerkiksi niskan kautta päähän ja aiheuttaa päänsäryn. En ole käynyt vielä lääkärillä tms kun kipu kyllä hellittää jos on vähän aikaa treenaamatta selkää. Tiedän että sinäkään et ole lääkäri, mutta kun sulla on paljon kokemusta salitreenaamisesta ja koulutuskin hommaan, niin mitä luulisit: voinko treenata normaalisti ja ottaa joskus särkylääkkeen jos kipu menee pahaksi? Vai pitäisikö pitää esim kuukauden täystauko selkätreenistä? Tuntuu kurjalta, kun salitreenaaminen tuntuu jäävän niin vajaaksi jos selkää ei saa yhtään rasittaa :( Kiitos jos jaksat antaa oman vinkkisi!

    • Kiva kuulla että kondis alkaa jo miellyttämään! :)

      Miten kehonhuolto? Käytkö hierojalla ja venyttelet? Tauko pelkästään ei välttämättä tuo pitkäaikaista apua vaan aina tarvitaan jumin syyn hoitoa ettei vaiva uusi… Suosittelen kyllä kovasti kääntymään hierojan/fysioterapeutin puoleen! :) Toivottavasti vaiva sitä kautta helpottaa ja saat apua ja ohjeet sen kuntouttamiseen :)

    • Sanoit sen mitä jo itsekin arvelin, että hierojaa/fysiota tässä tarvittais.:D En vaan haluaisi sitä myöntää kun käy opiskelijan kukkarolle sen verran. Mutta täytynee pyytää joululahjaksi, jos vaikka hierontalahjakortti eksyis pukinkonttiin! Kiitos mielipiteestä ja tsemppiä projektiisi!:)

    • Heh ;) Näinhän se usein on mutta sitä ei tahdo myöntää :) Muista että venytellä voit ihan ilmaiseksi! Tiedän itsekin et se tahtoo vaan niin jäädä :D

  21. Moikka,

    Kesän alussa löysin tän mahtavuuden ja siitä asti oon ollut koukussa :D Luin kesäkuun aikana pikkuhiljaa blogiasi alusta asti ja keräsin motivaatiota oman projektin aloittamiselle. Juhannuksesta se sitten lähti ja sun inspiroimana sain 83 kg:sta noin 7 kg seitsemässä viikossa pois :) Aika hurjaa mulle, joka on aina sen parin kilon jälkeen luovuttanut ja ikuinen jojoilija…
    Elokuun puolen välin jälkeen kuitenkin elämässä tapahtui kaikenlaista ja huolta ja murhetta riitti. Tajusin, ettei motivaationi vielä kestä vastoinkäymisiä :(
    Siitä asti vaaka on junnaillut samoissa lukemissa 75,5 ja 76,5 välillä. Alimmillaan vaaka näytti 75,2 kg, oi mikä onnen päivä :)
    Liikuntaa olen syyskuun alusta lisännyt aika tavalla mutta ruokailut tökkii :/ Ja vaikka viikolla söisikin ns. oikein niin pilaan sen yleensä herkuttelemalla viikonloppuna…
    No mutta, jos sitä nyt uudelleen ottaisi itseään niskasta kiinni ja kiinnittäisi paremmin huomioita syömisiin niin ehkä pikkujouluiksi muutama kilo vielä lähtisi..? :)

    Kiitos vielä ihan HUIPPU-blogista ja positiivisesta asenteestasi. Sun pitäisi kyllä saada provikkaa näistä meidän sinusta inspiroituneiden pudotetuista kiloista, multakin tulisi heti se 7 roposta :D

    Ihanaa syksyä sinulle Anna!

    Terkuin, Susanna

    • Mukava viesti! Kiitos ihanasta blogipalautteesta :) On aina mahtava kuulla, et joku inspirpoituu meikäläisen mukana :)
      Tsemppiä ruokavalioon! Omana vinkkinä voisin antaa, että muista ateriavälit niin ei tule niin helposti ”sorruttua” ja tee selvää siitä et viikonloppu kuuluu myös normaaliin ruokavalioon eikä ole aina erikoistilaisuus! :)

      Mukavaa syksyä ja tietysti kaikkea hyvää painonpudotukseen! :)

  22. Count me in!
    Edellisellä kerralla yliopistossa opiskellessani oli sellanen veto päällä että uusia farkkuja sai ostaa jatkuvasti kun vanhat jäi suuriks. Siitä menosta on kuitenkin nyt jo muutama vuosi aikaa ja niin on vaan kilot tullu takasin korkojen kera. Nyyh. Mutta ei auta itku markkinoilla! Tässä välissä on tiedekunta, maa ja kielikin vaihtunu, mutta samalla tavalla toimii treeni silti ;) Innostusta latistaa hyvin tehokkaasti vamma lateral meniscusissa ja sitä lähemmin keväällä tutkittaessa kävi ilmi ettei patellar ligamentistä näy enää jälkeäkään. Tämänkin takia ois syytä laihduttaa ja saada lisää lihasmassaa.
    Siispä Podcast puhelimeen ja salille, voi opiskella samalla!

  23. Ilmottaudun!
    Vajaan parin vuoden aikana painoa on mulla pudonnut 39,5kg. Nyt on jo luvattoman pitkään ollut sellainen kausi ettei tapahdu mitään. Paino on ja pysyy samassa. Nyt olen päättänyt nististää viimeiset 8-10 kg pois. Viikon päästä alkaa bikini challenge johon osallistun siitä syystä, että voitin sen fitfarmin sivujen kautta, julkaistuani ennen ja jälkeen kuvani. Jospa siitä saisi toivottua sysäystä projektiin.
    Tsemppiä meille kaikille <3

  24. Maya, huikea saavutus! Kuinka olet siihen päässyt! Millanen ruokavalio?
    Tsemppiä Annalle, kyllä susta siihen on. Mulla jää aloittamiset aina maanantaille, muutama päivä menee hyvin ja sitten tyssää :/ Taas vois sanoa, että ensi viikon maanantaina :D Sekoitatko Anna joskus nuita jauheitakin smoothieen?

    • Kiitos :)
      Aluksi laskin sinnikkäästi kaloreita mutta en niinkään kiinnittänyt huomiota ruoan laatuun, jätin herkut kokonaan pois enkä liikkunut lainkaan. Myöhemmin innostuin erilaisista ryhmäliikuntatunneista ja sittemmin löysin tieni kuntosalille ja se on ihan mun juttu vieläkin. Nykyään kuntosaleilen 4-5 kertaa viikossa, lenkkeilen kävellen ja hölkäten silloin tällöin.
      Ruoka on nykyään kana-riisi-parsakaali-rahka-pudding linjalla hyvin pitkälle. Herkkupäivän pidän kerran viikossa.
      Pitkää pinnaa tässä on tarvittu mutta jokainen päivä on kannattanut. Myös tässä jumitteluvaiheessa :)

      Enemmän fiiliksistä ja matkasta tähän voi lukea mun blogista:
      mayakuntoon.blogspot.fi

      T: Maya

    • Susanna: Sekoitan! Siksi ne oli kuvassa! Kyseisessä aamusmoothiessa ei oo hapanmaitotuotteita lainkaan vaan:

      30g heraproteiinia
      marjoja
      bonnea
      kaurahiutaleita
      ja vettä

      Hyvää :)

  25. Täällä elämäntaparemontti jatkuu edelleen. Nyt pudotettuja kiloja takana 10, Fitfarmin Superdieetti, sen extra sekä bikini challenge takana. Tämä ja ensi viikko kevyemmällä treenillä ja sitten jatkuu täysi höökä kun palaan Prahasta. :) Tsemppiä meille. Seuraava tavoite -5kg jouluun mennessä! Ja siis lihaksia menettämättä tietty :)

    • Sounds like a plan! Pieni ansaittu loma ja sit jatkuu taas! =) Onnittelut jo pudotetuista kiloista, 10kg on ihan sikahyvin! ;)

  26. Täälläkin diettaillaan. Tosin tavoitteena ei ole fitnesslavat, mutta viimeisen viiden kilon karistaminen tuntuu 15kg jälkeen todellakin työläältä. Ja ruodussa pysyminen sapuskoiden suhteen ajoittain haastavaa. Meinaa se tavoite lipsua mielestä. Joten mielenkiinnolla seuraan sun matkaa ja toivon saavani siitä tsemppiä omaan. :)

    • Nyt ehkä kolmessa uusimmassa postauksessa on näkynyt kaikissa tuo viitta (jos haluat lisää kuvia katsoa siitä siis) ja se on GinaTricotista vuosi sitten syksyllä ostettu! :)

  27. Täällä ollaan messissä….ja myös oman blogini alkulähteillä ;). Tavoitteet samat kuin vuosi sitten, mutta nyt pudotettavaa onkin sen 10 kilon sijaan 13 kg!!!! No eipä mitään, nyt olen kaksi viikkoa taas huolehtinut itsestäni, ja saldo -2,4 kg, joten helppo taas hymyillä. Saleilu maistuu eikä mielitekoja ole, kun maha on täynnä terveellistä ”bodyruokaa”.

    • Toi on niin totta, et terveellinen ruoka täyttää! Se höttö ja napostelu taas ei! :) Nyt tsempillä mennään, eiks jee ;)

  28. Hei! Mikä mahtoi olla jossain postuksessa oleva ”arki huulipuna/kiilto” merkiltään ja väriltään? Näytti meinaan hyvältä =)

    • Joo se hyvin nuden sävyinen arkipuna on L’oreal Color Riche nro 254, nimeltään Kiss & Blush. Toivottavasti löytyy ja tykkäät :)

  29. Täällä kanssa ollaan ”dieetillä”, oli niin turvonnut olo sen elokuun budapestinreissun jälkeen et jtn oli tehtävä ja siitä lähtien oonkin saanut taas ruokavalion ja liikunnat rullaamaan. Haasteita riittää ruokavaliossa kun maha on temppuillut ni olen joutunut karsimaan pois pavut, linssit, herneet, sipulin,kaalin ja sokerin ja jos tästä ei ole huomattavaa hyötyä ni ravitsemusterapautille. Rakastan zumbaa ja muuta aerobista joten haastetta riittää myös siinä, että saan itteni sinne salille :)

    Tsemppiä kaikille ja kun tahtoa löytyy ni onnistutaan!:)

    • Joo salille vaan muutama kerta viikkoon niin kroppa myös muotoutuu! Aerobista sulle tulee noista sit onneksi hyvin joten rasva palaa :)

      Tsemppiä sulle kans! Nopeasti se turvotus onneksi lähtee! Ja toivottavasti herkkyydet helpottaa :/

  30. Heissan Anna!

    Kiva oli lukee sun dieetistä! Normaalipainon sisällä jo pari kiloa tekee olon ihan toiseksi, ja siitä sitä motivaatiota sitten taas löytyy lisää! Ihana oli myös katsoa sekä teidän bile- että aamulenkkikuvia :D Siinä on elämä tasapainossa; ei liian tiukkaa linjaa, mutta sitten taas ruotu päälle!

    Mun oma dieettiprojekti on kestänyt nyt kuukauden, ja etenkin siitä oon ylpee, että kaikki salit on tehty (uus harrastus mulle), mutta ruokapuoli ontuu. Noh, se oli harjoittelukuukausi, ja nyt täysillä uutta päin. Tavoitteeksi oon asettanut viiden kilon pudotuksen jouluun mennessä. Pituutta on 173, ja vaaka näytti aamulla vähän vajaata 71. Pienempäänkin pudotukseen oon tyytyväinen, jos jotenkin oon samalla onnistunut kasvattamaan lihaksia :D Jouluna se selviää!

    Sit vielä yks kysymys: kuuluisko esim. ojentajien tulla salitreeneistä selkeesti aroiksi? Jalat mulla on aina ihan tohjoa pari päivää, mutta samanlaista arkuutta en saa esim. ojentajiin, vaikka yritän vääntää mahdollisimman isoilla raudoilla. Muistan, että joskus pumpissakin oon saanut ojentajat sellaseen kuosiin, ettei lusikka mene suuhun… :D Ihan sitä ei nyt haeta, mutta edes jotain sinnepäin. Vemputtelenkohan mä vaan liian pienillä painoilla?

    KIITOS, kun kirjoitat tätä blogia.

    Tsemppiä vääntöihin! Me pystytään tähän! :D

    • Hieno juttu että oot päässyt salin puolelle! Siellä sitä kroppaa muokataan ;)

      Ojentajatreenissä on todella tärkeää keskittyä tuntumaan painojen sijaan. Itse suosin sitä että otan selkeästi kevyemmän painon ja teen liikkeen molempiin suuntiin. Negatiivinen vaihe eli se helpompi osuus jarrutetaan hyvin hitaasti, laskien vaikka neljään ja pidetään kokoajan puristus ojentajassa ihan niinkuin jännittäisit sitä eli ”pullistelisit” ojentajaa. Silloin riittää hyvinkin pieni paino mutta kehitystä tulee! :) Mun valmentaja sanoo usein, että se jaksaisi ryskyttää vaikka koko painopakkaa mutta se ei ole oleellista! Tuntuma, jännitys ja negatiivinen vaihe kunnolla niin saat oivan ja onnistuneen ojentajatreenin!

      Tsemppiä dieettiin!

  31. Messissä ollaan! Ite aikoinani oon pudottanu 17kg, josta takas tullu 6. Vaikka tällä hetkellä oonkin normaalipainoinen, haluan silti päästä jälleen tilanteeseen, jollon voin sanoo et 17kg on lähteny, sen saavutettuani tarkotus olis saada viel 3kg pois eli yhteensä semmonen 20kg.

    Pudotettuja kiloja tärkeempää on kuitenkin henkinen hyvinvointi ja itteni hyväksyminen. Tällä hetkellä peilistä kattoo takas tuntematon ihminen, johon en todellakaan oo tyytyväinen. Tyytymättömyys omaan itteen vaikuttaa jo parisuhteeseen ja henkiseen jaksamiseen hektisen opiskelijaelämän keskellä. Nyt, ikuinen elämäntapamuutoksen alottaja alottaa jälleen alusta. Vähentää opiskelijailtojen ryypiskelyä, alottaa aamuaerobiset ja jatkaa hyvin alkanutta saliharrastusta. Sen lisäks pitäs löytää jostain kadotettu itsekuri. Valtavaa tsemppiä saan tästä blogista ja haluan toivottaa tsemppiä myös sulle! 100% luotto on, että sä jos kuka onnistut! :’)

    • Kiva kun oot messissä! Mutta muista ettei sun arvo riipu kiloista ja olet yhtä upea ihminen näytti vaaka mitä tahansa! :) Kovasti tsemppiä takaisin ja heitähän kommenttia viimeistään kun pääset tavoitteeseesi! ;)

  32. Moi!
    Messissä!!! Aloitan kyl kunnon kohotuksella, eli liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa!
    Sunnuntaina oli piiiiiiiitkästä aikaa lenkillä ( kävellen/juosten) ja samana päivänä kävelyä vielä suolla pitkospuilla sellanen 3 km . Eli yhteensä n. 10 km. Ja vielä hiukan jalkatreeniä kotona ;0) Kyl nyt huomaa tehneensä… Mut huomenna kipaisen lenkille, kun vaan töistä pääsen. Se on varma! NI!

    Tsemppistä!

    • Jees! Ihanaa kun oot siellä uskollisesti :D Hyvältä kuulostaa liikunnan lisäämissuunitelma! Näillä kohti joulua ;)

  33. Kädet ja varpaat o kohti taivasta! mukana ollaan! Ikiliikkujan ranka teki stopin, mut herkut ja ruoka maistuu, joten olo ku ”miselin ukolla talvirengasmainoksessa”!Parempaa oloa metsästän- ruokavalion laadun ja määrän muuttamisella olis tarkoirus edetä. Ja sitte se sokeri! Otappa yks karkki kun ”väsyttääketuttaasärkee tai iha muuten vaan on sellainen olo että pakkohan se on ottaa” häviää koko pussi ja muutki herkut! onneksi itse voi pelkällä ruokavalioruksauksella oloaan parantaa :-)

    • Joo nyt vaan vaikka etukäteen terveellisiä ruokia valmiiksi niin pääsee sokerikoukusta irti. Mä ymmärrän ;) Paranemisia selälle! :)

  34. Heippa!
    Isosti tsemppiä sinne! Vaikka tahto on kova, voi elämän isot myllerrykset vaatia veronsa! Kyllä siitä hyvä tulee! :)
    Täällä mukana myös! :) :)
    Itse olen itselleni asettanut tavoitteen kiinteyttää kroppaa vähitellen. Painoa ei juurikaan tarvitse pudottaa, max pari kiloa voi lähteä jos on lähteäkseen. Ajattelin uskaltautua piakkoin ekaan inbody- mittaukseen ikinä ja käydä sitten muutaman kk:n päästä uudelleen nähdäkseni onko mitä muutosta tapahtunut. Toiveissa saada nuo mahamakkarat katoamaan ja muutenkin hieman timmiintyä!
    Uusi saliohjelma kourassa, ihana jumppalukkari & syksyiset (kuraiset) lenkkipolut edessä on hyvä aloitella proggista! :)

    • InBody antaa kyllä vähän osviittaa joten suosittelen :) Mikään ultimatetotuus se tuskin on mutta kyllä se kertoo jotain! :) Itsekin käyn niissä aina aika ajoin!

      Ihanaa treenisyksyä sulle!

  35. Mua harmittaa oma tilanteeni. Olen ylipainoinen nuori nainen ja haluaisin tehdä asialle jotain. Monesti olen yrittänyt, mutta en saa tukea mistään ja homma on kaatunut siihen.. poikaystäväni herkuttelee nenän edessä ja kyselee mennäänkö heselle ja äitini soittelee aina vain että joko olen laihtunut. Tämä on heikentänyt itsetuntoani. Tuntuu, että olen ihan hukassa ja tarvitsisin apua ruokavalioon ja liikunnan suhteen, mutta olen opiskelija eikä varaa ole kalliiseen personal treineriin… äää en tiedä mitä teeen :(

    • Paljon voi tehdä ilmaiseksi! Lue kirjallisuutta, ole kiinnostunut ja ala liikkumaan lajeja joista pidät! Iloinen mieli mukana voi saavuttaa paljon ja tosiaan paljon voi tehdä myös pienellä rahalla. Kysy jos joku ystävä lähtisi mukaan lenkille, kuntosalille, uimaan tms. ja hakeudu sellaisten ihmisten seuraan jossa sun on hyvä olla.

      Tsemppiä muutokseen! Usko itseesi <3

    • Siellä se on edelleen ja jos seuraat niin et huomaa muutosta mutta jos oot käynyt vaan nimen perusteella katsomassa niin se löytyy nyt tuosta:

      http://instagram.com/annaliljeroos

      Muokkasin vain tuota hakunimeä millä löytyy, jotta olisi helpompi löytää (anna_tbtbm) on niin vaikea :) Tuo blogin oikeassa laidassa oleva kuvake vie oikealle sivulle! Saralla sama juttu :)

  36. Moi!

    Oli taas sinulta niin ihanan positiivinen kirjoitus! Blogisi kyllä varmasti kannustaa monia elämäntapamuutokseen, tai ainakin saa tarkastelemaan omia ruokailu-/ liikuntatottumuksia.

    Minäkin tulen mukaan omalla tavallani! Varsinaista painonpudotusta en voi vielä tavoitella, olen raskaana viikolla 31, mutta hyvänlaatuisten ruokien syömistä ja säännöllisiä ruoka-aikoja voin kyllä noudattaa. Tämä on vähän pakkokin, koska sain riesakseni radin. Paino on noussut nyt hyvin maltillisesti, ohjeiden mukaan ei tarvitsisi nousta laisinkaan.
    Liikuntaa harrastan ihan tuntemusten mukaan: lyhyitä kävelylenkkejä ja uintia (= altaassa likoamista). Ensi vuonna sitten pääsen aloittamaan vaunulenkeillä ja kehon palautumisen myötä myös muun liikunnan!

    Kesäksi 2014 olisi tavoitteena jo jonkinlainen rantakunto!

    Tsemppiä paljon sinulle dieettiisi! Tulen seuraamaan innolla matkaasi, olet upea!

    • Raskaus on onneksi hyvää aikaa panostaa ruokavalioon ja liikkumiseen joka tuntuu hyvältä ja on tarpeeksi kevyttä viimeisillä viikoilla. Ruokavalio on tosiaan tärkeä osana rdb:n hoitoa ja mukava että se sujuu sulla! Oikein ihanaa raskausaikaa ja nauti siitä <3 Onneksi painoa ehtii pudottaa sen jälkeenkin sillä aikaa on :D

  37. Heips! Minäkin mukana omalla tavallani =)! Kaiken kaikkiaan olen pudottanut aiemmin 25 kg ja saavutin jo keväällä tavoitepainoni 70 kg mutta nyt kesän aikana on tullut 4-5 kg takaisin… =( Alkusyksystä vielä ajattelin että noo, ne ovat vain ”nesteitä ja turvotuksia” ja kyllä ne siitä lähtevät. Mutta eivätpä lähteneetkään ja ruokavalio on edelleen ollut ajoittain mitä sattuu. Aikansa se ärsytti kovasti mutta nyt olen pari viikkoa tässä keräillyt itseäni ja päättänyt että perhana, itsepähän kiloni keräsin ja nyt hankkiudun niistä uudelleen eroon!!! Eilen aloitin sitten omanlaisen dieetin tai sanoisinko ruokavalion siivouksen, tietyt kalorimäärät päivässä, pieni herkkuhetki lauantaisin (samalla kun lapsillakin on). Liikuntaa harrastan melko mukavasti jo nyt, aerobista täytyy lisätä. Nyt tosin liikunta on ollut vajaa kaks viikkoa tauolla kun minäkin sairastin flunssaa ja sen päälle vielä ärhäkän vatsataudin =/. Pari päivää vielä lepoa niin eiköhän sitten uskalla jo liikkumaan, jota odotan jo innolla. Kyllä se tästä. Pitkästä aikaa on motivaatio päällä muuhunkin kuin herkkujen syömiseen ;). TSEMPPIÄ sulle dieettiin!! Olen yksi blogisi aivan alkuperäisiä lukijoita <3

    • No meillähän on paljon yhteistä tässä tilanteessa :D Ei muutakuin uudestaan vaan ;) Hih! Kiva kuulla että oot jaksanut roikkua mukana alusta saakka :D

      Toivottavasti oot parantunut jo ja pääset takaisin liikunnan pariin! Siitä tulee aina hyvä mieli ja ruokavaliokin on helpompaa kun urheilee, ainakin mulla :)

      Kovasti tsemppiä sulle takaisin! 5kg lähtee helposti ;) Ei mikään mission impossible! :)

    • Ei tarkoita :) Tai ainakaan se ei ole tässä ajatuksena taustalla mutta eihän sitä tiedä jos ihmeitä tapahtuu!

  38. Mukana kun peräpukama ;)
    Olis kiva tietää vähän pähkinöistä ja öljyistä. Voisitko joskus kirjoitella mitkä hyviä ja mitä määriä syödä?

    • Yleensä rasvan määrä ei kannattaisi jäädä alle 40 gramman per päivä. Mulla itsellä on rasvat 50-60 gramman välissä/vuorokausi ja ne voi laskea esim. kalorilaskuri.fi:ssä.

      Hyviä rasvanlähteitä on mm. oliiviöljy, rypsiöljy, pähkinät, kookosöljy, lesitiini, omega-kapselit/rasvainen kala, pellavansiemenöljy, vehnänalkiot, avokado…

      Erikseen lisättynä ateriaan määrä voi olla esimerkiksi 5-10grammaa öljyä :)

  39. Kovasti on itselläkin tavoitteena tuo kiristyminen ja tukijoukoista ei ole haittaa täällä blogimaailmassa kun oikeesta elämästä ne puuttuvat.. kirjoittelen omaan blogiin kuin homma etenee. Tsemppiä sulle Anna hirveesti! Kyllä sä teet sen taas. =)

  40. Mukana ollaan. Tuntuu, että oma ikuisuusprojektini ei edisty.
    Nyt on salineitsyys korkattu ja jopa innostuin oikein oikeasti!
    15 kg kun saan pois kantamaani painoa, niin hyvä tulee.
    Ilolla ottaisin vastaan välipalavinkkejä, ne on suurin kompastuskiveni. Ateriavälini ovat liian pitkät.
    Viljoja yritän välttää (en kokonaan) sillä kilpirauhaseni voi paremmin ilman tätä ruokalohkoa.

    • Mulla on välipaloilla melkein aina hedelmää tai marjaa yhdessä jonkun proteiininlähteen kanssa:

      maitorahka
      maustamaton luonnonjogurtti
      heraproteiini
      kalkkunaa
      kananmunanvalkuaisia

      Joskus syön myös kylkeen palan täysjyväleipää vihanneksilla! :) Noista voi varioida smoothien, leipävälipalan, jogurtin ja vähän mysliä tai vaan hedelmän+herasheikin! Sopiiko sulle leiväksi täyskauraleipä? Mä en niistä gluteenittomista leivistä tiedä sisältävätkö kuitua miten paljon…

      Toivottavasti vinkeistä oli apua! :)

  41. Olet Anne läpikäynyt ihan huikean muutoksen, onnea! Blogisi on ihanan realistinen ja positiivinen, löysin sen viime keväänä, kun etsin fitness-blogeja ja siitä asti seurannut.
    Viime vuonna laihduin laihduttamatta 10kg vaikean elämäntilanteen takia, ne kilot ovat pysyneet poissa. Viime keväänä aloin käydä salilla enemmän (olin käynyt aiemminkin n.2-3 x viikossa), jopa 4-5 x viikossa ja tuloksia tuli. Kesä meni löysemmin ruokailujen suhteen ja juostessa, juoksin elokuun lopussa elämäni ekan puolikkaan ja se saavutus oli minulle suuri, juoksun aloitin vasta keväällä. Tuon jälkeen salilla käyntikin on taas maistunut.
    Kiristelyä, kiinteytymistä ja parempia lihaksia olen nyt lähtenyt tavoittelemaan, fitfarmin Litessä mukana. Motivaatio ruokailujen suhteen vähän hukassa, ihan 100% en ole joka päivä ohjeen mukaan mennyt ja siihen pitäisi nyt jostain motivaatio löytää. Teidän mahtavien naisten blogit kyllä siinä auttavat :)

    Tsemppiä dieettiin! Uskon todella, että kisalavat sinua odottavat, jos niin haluat :)

    • Voi kiitos kannustavasta kommentista! :)

      Mukava kuulla, että oot saanut meidän tyttöjen blogeista tsemppiä ja onnittelut ensimmäisestä juoksumatkasta! :) Vau!

      Ihanaa syksyä ja tsemiä Liteen! =)

  42. Heippa!
    Haluaisin kysyä noista sun adidaksen(?) treenikengistä, mikä niitten tarkempi nimi on tai osaisitko sanoa mistä niitä saa? Oon ihastellu niitä jo monessa postauksessa ja nyt kun olis uudet kengät itellä hakusessa niin ajattelin kysäistä :)

    • Mä en kyllä muista muuta kuin et ne ihan nyrkkeilyyn tarkoitetut kengät. Ovat sellaiset tossumaiset ja verkkokangasta, eivätkä kyllä salitreenin ihan parhaimmat. Haluaisin itsekin salille tukevammat kengät jossa olisi vähän enemmän pohjaa noihin tangolla tehtäviin liikkeisiin kuten kyykkyyn ja maastavetoon. Nätit nuo tosin on :) Ostin ne meidän kuntosalilta (Sporttikujalta), jossa toimii HUS eli Helsingin Urheiluseura ja on vahvasti nyrkkeilytoimintaa joten siihen liittyviä tarvikkeita myydään vastaanotossa! Kengät ovat Adidaksen.

  43. Mä oon yrittänyt tsempata kesällä ja syksyllä. Liikuntapuoli on onnistunut ihan hyvin, mutta terveellinen ruokavalio on vielä vähän hakusessa. Jaksan yleensä tsempata jonkun päivän ennen kuin taas kiireiden ja väsymyksen takia haluan jotain tai sorrun johonkin. Oon yrittänyt tehdä pieniä terveellisempiä valintoja (mm. hedelmäsalaattia tai vaikka kuumaa kaakaota jos tekee mieli jotain hyvää, tai pienempiä/jaettuja annoksia koko pussin tai paketin sijasta), kun totaalikieltäytyminen ei ole mun juttu. Kilot tai sentit lähtee hitaammin, mutta sille ei siten voi mitään. :)

  44. Tsemppiä kovasti rutistukseesi! Itselläni takana nyt -26 kg ja toinen mokoma olisi vielä saatava pois. Ongelmana on ollut nyt jo kesästä saakka jumitus, jonka arvelen johtuneen liian alhaisesta kalorimäärästä. Nyt olen nostellut ruokamäärää, mutta pitäisi varmaan nostaa vielä lisää, että saisin taas rasvan polton käyntiin. Se on kumma, mitenkä sitä aina luuleekin pääsevänsä helpolla, kun ajattelee hieman nopeuttavansa asioita… Periksi ei kuitenkaan anneta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta