Omalla esimerkillä opettaminen

IMG_20130921_140341

 

Olin eilen sopinut leikkitreffit Päivin kanssa HopLoppiin. Ollaan tutustuttu lähinnä netin kautta vaikka meillä on paljon yhteisiä ystäviä. Päivi on itse kisannut muutamaan otteeseen body fitnessissä ja sen lisäksi meillä on melkein saman ikäiset pojat joten yhteistä juteltavaa riitti. On aina mukavaa löytää ihmisiä kenen kanssa juttu menee samantien yksiin! Päivi on ollut vuosia ihan elävän elämän esikuva ja blogilinkistä voi nähdä millaisen muodonmuutoksen hän teki lapsensaannin jälkeen. Tuon jälkeen on meikäläisen enää turha keksiä tekosyitä koska siinähän on hienosti todistettu että kuntoon voi päästä! Mäkin haluun :)

IMG_20130922_105547 IMG_20130922_105432 IMG_20130921_123237 IMG_20130922_104904

 

Iltapäivällä käytiin nopeasti kaupoilla ja ostin esikoiselle vähän urheiluvaatteita ja uudet kengät. Me jatkettiin yleisurheiluharrastusta, joka aloitettiin kesäurheilukouluna jota oli siis kesän alussa muutaman viikon joka arkipäivä. Sen jälkeen oli mahdollisuus jatkaa kesäkurssina kahdesti viikossa syksyyn saakka. Nyt alkoi varsinainen syyslukukausi ja siirryttiin ulkokentiltä Liikuntamyllyyn jossa treenit on kerran viikossa. Ja mitäpä sitä mamma muuta odotellessa kuin maastavetoa ;) Kätevää!

IMG_20130922_114001

20130921_150041 20130921_145708 IMG_20130921_151756 IMG_20130921_152424 IMG_20130922_105730 IMG_20130922_105945 PhotoGrid_1379836913454

Maastavedossa oon siirtynyt pidempiin sarjoihin sillä haen vielä liikkeeseen kestävyyttä. Veikkaan että raskauksien heikentämät keskivartalon lihakset ja tuki on yksi syy miksi en oo kehittynyt liikkeessä niin hyvin kun haluaisin. Myös alussa oleva jalkojen työosuus tarvitsee voimaa ja kestävyyttä joten liike on oikein hyvä pitää ohjelmassa! Oon pitänyt maastavedossa pientä luovaa taukoa nyt viime kuukausina ja eilisen jälkeen oli sellainen fiilis et kannatti! Tosi hyvin tuntui sujuvan siitä huolimatta, että liikeessä riittää opittavaa vielä pitkäksi aikaa :D

Maven jälkeen tein neljä sarjaa ylätaljaa ja kaksi sarjaa alataljasoutua kunnes aika loppui.

PhotoGrid_1379837203368 PhotoGrid_1379837295351 20130921_153255 PhotoGrid_1379837064376

 

Vielä tuosta lasten harrastamisesta mun mietteitä. Meillä kotona oli niin, että yleensä oli kaksi harrastusta: yksi musiikillinen ja yksi urheilullinen. Mitään pakkoa ei harrastamiseen ollut mutta kannustettiin ja kuskattiin. Mun harrastukset pienenä oli baletti ja viulunsoitto :) Meitä on perheessä viisi sisarusta ja ihan jokaisella oli oma laji ja soitin. Yhdistelmät olivat lasten valinnan mukaan tällaiset:

uinti ja poikkihuilu

jalkapallo ja sello

judo ja poikkihuilu

koripallo ja viulu

En oo asiaa aikaisemmin niin kovin pohtinut mutta nyt kun mietin taaksepäin niin oon todella tyytyväinen vanhempieni tapaan kasvattaa ja kannustaa harrastuksiin. Perheessä on SM-mitaleja urheilun saralta ja hienosti konservatorion käynyt musiikillinen lahjakkuus. Meikäläinen ei oo kumpikaan ;) Kolme kävi musiikkiluokan, yksi urheilulukion ja kaksi kielipainotteisen lukion joista itse kuulun viimeiseen. Opiskelin koulussa kaksi A-kieltä eli pitkän ranskan alkaen ala-asteen kolmannelta ja myöhemmin aloitetun englannin vaihdoin myöskin A-kieleksi sillä pidin sen opiskelusta.

Erityislasten vanhempana koen, että ei oo ollut yhtä helppoa osallistua yleisiin harrastuksiin mutta nyt kun ikää on tullut lisää ja arki helpottunut niin haluan tarjota lapsilleni samat mahdollisuudet. Esikoinen on jo reilu viisivuotias ja meillä on aloitettu tänä vuonna tämä yleisurheilu ja uutena viime viikolla aloitettiin musiikkileikkikoulu eli muskari. Harrastuspäiviä on kaksi viikkoon eli kumpainenkin kerran viikossa ja se on alkuun mielestäni ihan hyvä määrä. Toivon kovasti, että osaisin edes lähelle yhtä hienosti antaa elämän eväät omille lapsille, kun itse sain vanhemmiltani. Ainakin yritän esimerkilläni opettaa niin urheilun iloa kuin taiteellisen puolen ilmaisua.

Nyt mä lähden vilkaisemaan Habitaren!

IMG_20130922_111323

 

Mitä teillä harrastetaan ja minkä ikäisistä lapsista on kyse? Omia vanhemmuusfilosofioita? :)

IMG_20130918_201521

Anna

12 vastausta artikkeliin “Omalla esimerkillä opettaminen”

  1. Minulla on kolme lasta, 7-9-12 vuotiaat. Harrastuksissa periaate on ollut, että lapsilla _pitää_ olla kullakin yksi urheiluharrastus ja _saa_ olla toinen harrastus, jos he itse niin haluavat. Syksyllä aloitettua harrastusta pitää jatkaa ainakin jouluun saakka, sitten saa vaihtaa/ lopettaa jos kertakaikkiaan tuntuu ettei natsaa. Eli heti ekan tai toisen käyntikerran jälkeen ei saa heittää läskiksi, vaan haluan että lapsikin oppii pitkäjänteisyyttä. Mutta toisaalta taas en halua vuosikausia pakottaa heitä harrastuksen pariin, joka ei tunnu omalta, vaan vaihtoehtoja kokeillaan ja etsitään yhdessä sitä kunkin omaa juttua.
    7v on tyttö ja hän aloitti 3 vuotiaana satujumpan, jatkoi siitä telinevoimisteluun 6veenä ja jatkaa tänä syksynä toista vuotta sitä lajia.
    9v on poika ja hänkin aloitti pikkuisena harrastamisen satujumpassa, mutta vaihtoi jo 6veenä koripalloon ja on aika selvää, että koris on se hänen juttunsa. Poika osallistui kahden eri joukkueen treeneihin viime kaudella, joten treenejä oli jo 3krt/vk. Siihen ei enää toista harrastusta mahtunut. Kesä on mennyt jalkapallon parissa.
    12v on ehtinyt jo kokeilemaan montaa eri lajia, jumppaa, tanssia, lentopalloa, korista ja ratsastusta. Hän ei ehkä ole niin liikunnallinen kuin nuoremmat sisaruksensa ja ongelma onkin ollut, että lasten harrastukset menevät jo melko varhaisessa vaiheessa aika ”totiseksi” touhuksi. Pelkkää harrastamista harrastamisen iloksi ei hyväksytä, vaan aina pitäisi k e h i t t y ä, k i l p a i l l a ja olla oman joukkuunsa tasolla. Ratsastuksesta, eli yksilölajista, tämä lapsi on nyt löytänyt rakkaan harrastuksen :)

    • Tarkennan vielä ajatuksen kulkuani… että minä en siis vanhempana vaadi, että lapseni tulisi kilpailla ja jatkuvasti kehittyä urheiluharrastuksissaan, vaan se on siis yleinen meininki urheiluseuroissa ja siihen muottiin kaikki eivät mahdu.

  2. Kaksi lasta, poika 8 v. ja tyttö 7 v. Harrastuksissa on myös meillä ollut lähtökohtana, että mitään ei lopeteta kerran tai kahden jälkeen, vaan harrastetaan jonkin aikaa ja sitten todetaan, onko mielenkiintoa vai ei. Onko harrastus sitten sosiaalista kerhotoimintaa, liikuntaa vai musiikkia, ei ole väliä. Mutta jokin harrastus pitää olla, mikä kiinnostaa.

    Poika on käynyt pienestä saakka seurakunnan isä-/poikakerhossa kerta viikkoon ja se on pysynyt nyt kohta 5 vuotta. Sen lisäksi yksi kesä testattiin jalkapalloa, syksy sählyä, yksi kesä yleisurheilua ja niistä ei vaan tullut pojan lajeja. ei löydy pienintäkään kilpailuviettiä, joten ei natsannut. Halua olisi ollut mennä karateen, mutta sinne ei niin vaan päässyt harrastamaan. Nyt on tämä syksy käyty sitten partiota ja se on kuulemma superkivaa! :)

    Tyttö aloitti alle 3 -vuotiaana lastentanssilla, siirtyi siitä esibalettiin ja nyt baletissa. Eli neljäs vuosi nyt meneillään kyseistä harrastusta. Ja se tuntuu olevan hänen juttunsa. Telinevoimistelun olisi halunnut rinnalle, mutta sinnekään ei vaan pääse. Meni sitten kokkikerhoon (äiti tykkää….) .

    Molemmilla siis 2 harrastusta per viikko ja se on ehdottomasti tarpeeksi. Kuten sanottu, pääasia että jotain tehdään pitkäjänteisesti ja mielenkiinnolla. Kisata meillä ei tarvitse (muuta kun äidin :D). Itse olen harrastanut viulunsoittoa kauan, käynyt konservatoriota, viulu/piano/laulu/musiikkiteoria ja se alkoi jossain vaiheessa tuntua pakolta. Päätin jo silloin, että tulevaisuudessa mun lapsien ei tarvitsee elää mun unelmia…. ;)

  3. Meillä on tyttö vasta 1,5v mutta harrastusjuttuja on toki jo mietitty! Meillä kun sekä mies että minä treenataan niin ohjataan tyttöä varmasti urheilun pariin ja lisäksi joku muu harrastus, kuten musiikki, piirtäminen, kokkaaminen tms olisi aika hyvä juttu. Katsotaan mihin suuntaan mimmi itse haluaa sitten aikanaan lähteä!

    Itse olen ajatellut myös sitä ettei parin kerran jälkeen saa lopettaa vaan vähän aikaa täytyy jaksaa harrastaa ja sitten saa vaihtaa jos ei vieläkään natsaa.

    Jos treffataan keskiviikkona niin voisin pari vinkkiä antaa sulle maastavetoon testattavaksi mitä oon ite crossfitissä oppinut. Testaat sit toimiiko vai ei :)

  4. Itse harrastin 8 vuotiaasta parikymppiseksi kilpahiihtoa ja mies harrasti laitesukellusta. Lapsuudessani minua ei kannustettu muuhun kuin urheiluun. Kaikki puheenaiheet kotona pyöri hiihdon ympärillä. En kokenut sitä koskaan huonoksi vaan olin kasvanut siihen. Mutta sitten urheilulukiossa silmät aukesivat ja tajusin, että oikeasti pitää koittaa miettiä muutakin elämää. Ja siitä sitten juontaa juurensa siihen, että en ole koskaan toivonut lapsista kilpaurheilijoita.

    Olemme harrastaneet perheen kanssa yhdessä, antaneet lapsien kokeilla eri lajeja ja he ovat saaneet luoda kimmokkeen liikuntaan itse. Kannustamme toki liikkumaan ja osallistumaan kisoihin, jos he itse ovat sitä halunneet.
    Meilä on siis 15 , 10 ja 6 vuotiaat lapset. 15 v. on aktiivinen harrastaja, käy lenkillä omaehtoisesti, on pelannut käsipalloa, seinäkiipeillyt jne, mutta ei ole kilpailijaluonne. Keskimmäinen on taas äärimmäisen liikunnallinen ja olemme koittaneet kannustaa harrastamaan kaikkea mahdollista. Olemme vieneet häntä telinevoimisteluun, sirkuskouluun, yleisurheilukouluun jne. ja nyt lajina on hip hop tanssikoulussa sekä akrobatia. Pienin on ollut meidän muiden mukana missä ikinä liikutaankin. Juuri tänään oli toinen kerta sählyä :)
    Jos kukaan meistä aikuisista ei liikkuisi ei liikkuisi todennäköisesti lapsetkaan.

  5. Moikka! Olen samanikäinen kuin sinä ja myös erityislapsen äiti. Olen myös kokenut että harrastusryhmiin sopeutuminen ei ole vielä natsannut. Itse olen pyrkinyt kerran viikossa käymään uimassa lapseni kanssa ja pitää hyötyliikuntaa yllä. Ainakin omaan perheeseeni 90-luvun lama vaikutti ja kalliisiin harrastuksiin ei ollut varaa. Siksi uskon myös lasten omaan luovuuteen ja keinoihin löytää oma tiensä. Aina ei tarvi olla maksettuja harrastuksia tullakseen urheilulliseksi. Lisäksi muistan omasta köyhästä lapsuudesta sen, että ilmaisia urheilumahdollisuuksia pitäisi olla myös tarjolla lapsille, sillä työttömyys ja sairaus voi kohdata ketä tahansa vanhempaa.

  6. Moi,

    Mulla on kolme lasta; 9-, 7-, ja 2,5-vuotiaat. En pakota urheilemaan mutta koska nuo kaksi vanhinta lasta tykkäävät kovasti pelata WII:tä ja katsoa telkkaria ym. niin olen sanonut että jos meinaa saada multa peliaikaa WII:lle ja telkkarin katsomisaikaa niin yksi liikunnallinen harrastus on oltava. Mikäli eivät halua harrastaa niin ei tarvi pelatakaan. Inhoan itse noita kaikkia pelijuttuja, minusta ne on pahaksi lapsille joten vastapainoksi pitää kyllä harrastaa liikuntaa. Nuorimmaisella ei vielä ole harrastusta. Minut on kasvatettu niin että olet sitä mitä syöt ja liikkua pitää ja yritän siirtää nämä hyväksi todetut opit myös omalle jälkikasvulle.

  7. Meillä on näköjään menny vähän samalla tavalla, eli urheilu- ja musiikkiharrastus, mutta ihan vahingossa tosin. Muskariin vein aikoinaan lapset, koska ite oon niin ei-musikaalinen, niin halusin, että lapsille olis ees rytmitajua. :D Nyt vajaa 10v tytöt pelaavat lentopalloa ja soittavat pianoa. 7v erityislapsi ei ikävä kyllä harrasta mitään, koska motoriikan puolesta ei pysy muiden samanikäisten mukana. Ja toisaalta terapioissa on harrastusta ihan tarpeeksi. ;)

  8. 3 lasta. Esikoisen harrastukset ovat teatteri ja yleisurheilu. Hän on just kohta 14v neiti. 10v neitokainen pelaa futista ja soittaa pianoa. 6v poika pelaa jääkiekkoa ainoana harrastuksenaan. Montaa juttua ovat kokeilleet ja tietenkään kaikki eivät ole miellyttäneet mutta yksi kausi on vedetty loppuun jos sellainen on maksettu. Pitää opettaa että jos jotakin aloitetaan niin hoidetaan homma loppuun asti. Käyn myös talvisin lasten kanssa uimahallissa ja pienimmän kanssa lätkäkentällä. Itse olen lapsena harrastanut ratsastusta, jääkiekkoa ja teatteria.

  9. Mulla kaksi lasta. 8-vuotias tyttö käy muskarissa tiistaisin heti koulun jälkeen (kätevää) ja maanantaisin jumpassa, samassa kuntokeskuksessa kuin minäkin (kätevää). 5-vuotias poikani (F80.2) aloitti just Pakourin kanssani. On tosi kiva kun on vielä ton ikäisille (2-6v) ”perhemuotoisena” niin pääsen itse parkouraamaan ja varmistamaan, että poikani ymmärtää ohjeet. Samalla ohjaajat tutustuvat poikaan ja poika ohjaajiin, joten uskon että vuoden päästä onkin jo hyvinkin toimivaa päästää poika ”yksinkin” parkouraamaan.

    Itse etsin kanssa myös aikani oikeaa harrastuspaikkaa pojalleni. JA onneksi tällä kertaa pojan oma innostus ja ryhmien jaottelu kohtasivat ja koemme tämän ainakin tällä hetkellä aivan täydelliseksi järjestelmäksi. :) <3

  10. Lapseni on myös erityislapsi iältään 8 v :) liikuntavamma on tuonut mukaan toiminta-ja fysioterapian, jotka ovat nyt sisällöltään niin mahtavia että jumpat menevät leikin, retkeilyn ja hauskanpidon piikkiin. Lisäksi on motoriikkakerho joka tapahtuu kesken koulupäivän kuten fysiokin.vapaavalintaisena halusi vielä sählyn vaikka itse tuumasin onko puuhaa jo liikaa :) harrastaa pitää aina yksisyksy ja sitten saa lopettaa jos ei millään uppoa.mutta nuo fysiot yms.ovat pakollisia ja täytyt vain toivoa että mielenkiinto säilyy niihin pitkään :)

  11. Aivan ihana kuulla muidenkin vanhempien tapoja ja kokemuksia! :) Kiitos kaikille vastauksista! Uskon et monenlainen tapa toimii ja esimerkiksi tuo oli hyvä vinkki, että yksi kausi ”pitää” jaksaa harrastaa! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta