Muutos lähtee aina kriisistä

IMG_20130613_225131

 

Mulla on tänään sekä iloinen et haikea mieli. Maaliskuussa aloitin työt ja otin ensimmäiset PT-asiakkaani joille tein 3 kuukauden ohjelmat. Tänään tein kahdelle heistä viimeisen ohjauksen ja he jatkavat nyt itsenäisesti eteenpäin. Oon oppinut nyt kevään aikana niin paljon käytännön työstä, ettei mikään koulu pelkästään voi valmistaa siihen. Tietysti tiedän itsekin, että 3kk on lyhyt aika mutta treeniaikana se tuntuu menevän silmänräpäyksessä! Oon saanut kaipaamaani harjoitusta niin kuntosaliohjelmien kuin ravintosuunnitelmien tekoon ja sen mitä itse opin on, että jatkossa mun valmennuksessa minimiaika on puoli vuotta :) Nämä onnekkaat pääsivät aivan huikeisiin tuloksiin lyhyemmässäkin ajassa, mutta kaikille muutos ei ole yhtä helppoa. Pidemmässä valmennuksessa pystyn takaamaan että tuloksia tulee eikä muutos ole vain hetken huumaa.

IMG_20130613_224751 IMG_20130613_224845 IMG_20130613_224639 IMG_20130613_225956 IMG_20130613_224400 IMG_20130613_224507

Mun oma muutos on kasvanut pikku hiljaa. Joskus kysytään motivaatiosta ja mun kohdalla se ei ollut itseinho mutta kuitenkin sellainen tunne joka saattaa olla yhtä vastenmielinen. En tuntenut itseäni minuksi ylipainoisessa vartalossa. Oon ollut aina suht reippaalla itsetunnolla varustettu ja kestin myös sen, etten ollut mikään kuumakissa, mut en vaan halunnut jatkaa niin. Mun ylipaino saattoi ehkä erota siinä, että myös tiesin miltä tuntuu olla pieni. En oo siis koko aikuisikääni ollut iso. Raskauksien myötä kertyneet kilot sai mut voimaan huonosti ja koin, että se rajoitti mun elämääni ja luonnettani. Kuinka mä voisin olla huomion keskipisteenä jos en halua et kukaan näkee mua?! :D

IMG_20130613_224320 IMG_20130613_224037 IMG_20130613_224155 IMG_20130612_154719

Kevään asiakkaista vain muutamilla loppuu valmennus nyt alkukesään ja loppujen kanssa jatketaan vielä töiden paiskimista yhdessä! :) Syksyksi on siis työkuviot jo pitkälle selvillä ja se sopii mulle, kun kiinnyn ihmisiin niin nopeasti! Työstä nautin päivä päivältä enemmän ja se varmasti johtuu myös siitä, että oon saanut hieman itsevarmuutta ja kokemusta. Toivon mukaan kehitys jatkuu edelleen ja voin toimia pitkään liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisena. Yhdessä vanhassa postauksessa 1v4kk takaa uumoilen, et siihen mennessä kun oon saanut opinnot plakkariin mulla on varmaan jo oiva six-pack joka puhuu puolestaan *linkki*. Ei ihan vielä, mut joku päivä ;) Mä lupaan ja te näette sen vielä täällä!

IMG_20130613_192750

Anna

17 vastausta artikkeliin “Muutos lähtee aina kriisistä”

  1. Hei :)

    Mä en myöskään osaa sanoa, että mikä se oli se mun lopullinen päätös ryhtyä laihduttamaan.
    Minäkin olin ennen lapsia pieni, siis todella pieni- liian pieni, joten olen elänyt ne molemmat kaudet; pienuuden ja isouden.
    Mutta jotain tapahtui. Itse kutsun sitä naksahdukseksi pääkopassani. Koskaan en saanut haukkuja ylipainostani, miehellenikin kelpasin – toki itse tunsin oloni inhottavaksi nakuna.
    Se oli joku joka sai mut päättämään että nyt riittää!! Ja riittihän se.
    Ja ai että miten onnelinen mä olen nykyään kroppani kanssa. Siis tämä hyvän olon tunne mikä tulee sisältä ja huokuu ulos on aivan uskomatonta. Ja se tunne kun jaksaa liikkua ja touhuta lastenkin kanssa :)
    Ja pikkuhiljaa myös se koko ikäni lyntätty itsetuntokin alkaa korjaantumaan :))

    • Mua on kans aina rakastettu joten ei ollut kyse siitä ja ehkä sen vuoksi muutos on ollut ”helppo”. Sillä tavalla ei lähtenyt niin kuin hakemaan rakkautta laihuudesta, vai mitä? Kuulostaa niin tutulta :) Jos motivaatio ohjautuu vääränlaisista syistä ei koskaan löydä sitä onnea eikä tulos kestä…

      Onnea sulle onnistumisesta! Ihana fiilis huokuu sun viestistä! :)

    • Kiitos kovasti :)
      Ja tosiaan, sitä rakkautta ei tarvinnut hakea muuttamalla ulkomuotoaan, vaan se oli jotain mikä teki oman olon todella raskaaksi ja vähän masentavaksi. Kun tuntui ettei oikein näe valoa enää missään. Ne herkut ja sohva veti liikaa puoleensa ja tuntui että oli todella helppo vaan heittäytyä sinne uumeniin.
      Jotenkin mä rupesin kaipaamaan sitä omaa valoa. Omaa hyvänolon tunnetta. Jotain ihan omaa, ja sitä omaa-aikaa, omaa juttua. Tää perhe, mun lapset ja mies on maailman parasta ja rakkainta mitä voi olla, mutta kun pitkään oli kotiäitinä ja omisti elämänsä muille kuin itselleen, niin tavallaan hukkasi itsensä. Nyt mulla on jotain omaa mistä mä nautin ja samalla löysin sen oman valonikin :)
      Ja hitsiläinen!! Jos mä tosiaan olisin tiennyt jo aiemmin että kun päätöksen vain tekee niin tämä on näin ” helppoa ” niin olisin aloittanut jo paljon ennemmin :D
      Mutta kait tämä on sitten se minun kolmenkympinkriisini ;)

  2. Sun housut näyttää tuossa alimmassa kuvassa kuin olisit jyrän alle jäänyt, ihan mustelmilla :D, jos en olisi nänhyt housuja aikaisemmin, olisin jäänyt pian siihen luuloon :)

  3. Oi että sä näytät hyvältä! Ja lämmin kiitos tuosta mahakuvasta! Sullahan siellä ylävatsassa jo pilkistelee hyvä alku. :) Älä nyt käsitä väärin, mutta mahtava nähdä urheilevan ihmisen massu, jolla on tehty lapsiakin. Välillä tuntuu, että oma maha on ihan toivoton, eikä siitä saa kaunista tekemälläkään enää. Ne 20-vuotiaden kauniiden, aina laihojen ja lapsettomien vatsalihaskuvat eivät oikein kosketa, eikä myöskään se, että synnytyksen jälkeen on jo kolmen kuukauden päästä sen näköinen, että ei olisi ikinä raskaana ollutkaan. Tai no, jälkimmäinen saa lähinnä vihreesi kateudesta. Sun maha sen sijaan näyttää just siltä, miltä pitääkin, treenaavan ihmisen mahalta, jossa myös elämä, eli raskaudet, hiukkasen näkyy. Tuli heti semmoinen olo, että hei, jospa tätä mun omaakin kannattaa pienentää, toivottavasti saan oman keskivartaloni joskus itsekin noin hyvään ja kauniiseen kuosiin!

    • En käsitä! Kiva kommentti! :) Oon samaa mieltä et treenattuja arpimassuja ois kiva nähdä enemmän :) Ja kyllä lämmittää mieltä et joku kehuu et mun keskivartalo ois hyvä ja kaunis :O <3

  4. Kai se siitä omasta peilikuvasta itselläkin lähti vuosi sitten. Tai siitä, että mitkään vaatteet eivät tuntuneet enää mahtuvan raskauksien jälkeen päälle. Mies ei ole koskaan sanallakaan sanonut, että en olisi hyvä, mutta kieltämättä se öisin halaamis-kommentti lämmitti mieltä ja auttaa tsemppaamaan taas :)

  5. Mäkin katoin eka tosta tokavikasta kuvasta, että missä sinun housut on!? :D Mutta kivat housut ovat nuo leggarit, eikä niistä varmasti tule ”luonnossa” samanlaista fiilistä :P

    • Ehkä se on tuo tumma filtteri kuvassa joka saa housut näyttämään hailakammilta kuin ovat. Ne on luonnossa ihan pinkit :) Kuva on siis käsitelty :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta