Kirjallisuutta

Olipas erilainen viikko takana! Vappu keskellä viikkoa sai sen tuntumaan siltä että olisi kaksi viikonloppua putkeen mutta toisaalta jälkimmäinen meni höyrytessä PT-opinnoissa. Uutta ruokavaliotani oon noudattanut vasta neljä päivää ja voin hyvin. Tällä kertaa syön enemmän hiilihydraatteja eli leipää, puuroa, hedelmiä ja pastaa mutta energiamäärä on kuitenkin pakkasen puolella. En malta odottaa että kesä tulee ja jos tuo vararengas lähtisi liukenemaan. Oon niin valmis tekemään töitä taas seuraavaan etappiin eli selkeästi sporttisempaan minään! Myös fitneksestä on tullut salaisen haaveen sijaan selkeä tavoite. Uskon itseeni, unelmaani ja siihen että pääseen tavoitteeseeni.

 
 

Tänään meillä oli opinnoissa aiheena kirjallisuus ja pidimme jokainen kirjaesitelmän. Hyvät vinkit ja käsikirjat omaan kirjahyllyyn ovat aina tarpeellisia. Oma liikunta-alan ja ravitsemuksen hyllyni on jo aika kattava, sillä oon haalinut kirjoja aiheesta jo kymmenen vuotta ellei enemmän. En viitsinyt valita yhtä suosikkiani mutta se on Dr Philin the Ultimate Weight Solution -the 7 keys to weight loss freedom :) Olkoon jonkun mielestä jenkkisoopaa mut mielestä siinä mennään asian ytimeen henkisellä puolella eli siinä miten omat ajatukset johtavat koko muutosprosessia.

 
Sen sijaan esittelyyn valitsin suomalaisen kirjan joka on loistava käsikirja jokaiselle alalla toimivalle. Aleksi Niemen Menestyjän kuntosaliharjoittelu & ravitsemus. Itse pidän kirjan selkeästä mutta hyvin tietopitoisesta otteesta kuntosaliliikkeisiin sekä siitä, että se edustaa suomalaisia ravitsemussuosituksia eikä mitään ”dieettisuuntausta”. Kirjasta on helppoa katsoa kaikkien liikkeiden oikea suoritustekniikka sekä se kertoo mihin vaiheeseen ohjelmaa liike kannattaa sijoittaa ja mainitaan kenelle liike sopii (+ vinkkinä millaisesta vammoista/vaivoista kärsivän kannattaa se välttää). Eli hyvin tärkeää tietoa personal trainerille kuntosaliohjelmia laadittaessa!
 
 
tässä muutamia
Terhi
 
opiskelukaverini Mira ja minä lenkille lähdössä
 
Päivän päätteksi teimme intervalliharjoituksen kävelemällä ja juoksemalla peruskestävyys ja vauhtikestävyysalueilla. Juoksutreeni kesti yhteensä 50min ja se meni hyvin siihen nähden että pohdin olenko tulossa kipeäksi vai onko pärskintä sittenkin vain allergiaa. Sykkeet katossa, energiat matalalla mutta suurella innokkuudella, kuinkas muutenkaan… :D Ihana fiilis, ihana viikko!
 
 
leipä ja kalkkunaleikkeet puuttuu kuvasta, meni nälkäisen kiduksiin ennen kameraa!
 
OUNOU! Ei Linsu!
tästä ei hyvää seuraa… :D
 
 
Onko teillä jotain vinkkejä suosikkikirjoista aihealueena terveellinen elämäntapa ja liikunta? Laittakaahan suosikit jakoon kommenteissa perusteiden kera! :)
Anna

12 vastausta artikkeliin “Kirjallisuutta”

  1. Tuo Aleksi Niemen kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Yritin katsoa googlettamalla saatavuutta, mutta ainakin nettikaupoissa näytti ettei kirjaa ole saatavilla. Mistä olet hankkinut omasi?

  2. Tää sun blogi on aivan mahtava ja inspiroiva:) uutena lukijana koko viikonlopun työmatkat lukenut uusia ja vanhoja juttuja:) kirjotat asiaa mutta niin hauskasti että hymyillen lueskelen:)mahtavan muutoksen olet tehnyt,upea nainen:) itse alotin saman elämäntapamuutoksen n 6 kk sitten ja nyt elän 8 kg keveämpänä,eikö ne kilot mutta tämä uusi ”tiukempi” kroppa vihdoinkin kahden lapsen jälkeen,ihan parasta:)
    Hyvää alkavaa viikkoa Tukholmasta:)

    • Kiitos kivasta palautteesta :) Tervetuloa sulle mukaan ja onnittelut myös hienosta muutoksesta! Eiks oo magee fiilis ;) Ihanaa viikkoa Tukholmaan!! :)

  3. Enpä sitten kehdannut sulle koululla mitään sanoa… jotenkin meni ”pupu pöksyyn” vaikka ihan samoissa tiloissa oltiinkin! ;) Mut on mun auto kuitenkin eksynyt sun valokuviin… :DDD

  4. moikka! Olisko sulla mitään kotikonstineuvoja mitenkä saisin reidet pienemmiksi, ärsyttävää kun kävellessä ottaa allit kiinni toisiinsa ja haluaisin kehdata kesällä käyttää shortsejakin ja mahdollisesti bikinejä. Jumppaamisen lisäksi yritän tietysti aloittaa terveellisemmän elämän ja alkaa liikkumaan ulkona enemmän.

    Kiitoksia neuvoista, jos sellaisia löytyy! :)
    t. 19 vee tyttö

  5. Riku Aallon Kuntoilijan käsikirjassa on kaikki perusjutut aloittelevalle kuntoilijalle, sitä mielelläni suosittelen sellaisille, jotka vasta aloittelevat/miettivät aloittelevansa vähän aktiivisemman elämän. Toki hyvää perustietoa pt:llekin.

  6. Mistä olet nuo kengät tilannut? Ja eikö sulla ollut toisetkin? Yritän ettiä edullisia harjoituskenkiä, mutta tuntuvat olevan kaikki melko kalliita :) Tiedätkö muuten saako Helsingistä mistään kenkiä ja biksuja vai netistä ja muualta Suomesta.

    Päivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta