Näytöt läpi

Hip hei! Pienet iloiset uutiset lauantai-iltaan eli mun PTCA personal trainer -koulutuksen näyttökokeet meni tänään läpi ;) Ihan kaikkea kokeista en paljasta seuraavia kokelaita varten mutta yleisesti voin kertoa, että kokeissa oli sekä liikunnan ohjaamista, asiakkaalle kuntotestien ja kehoanalyysin tekeminen palautteineen että kirjallinen tentti/yllätystehtävä jonka aihetta ei kerrottu ennakkoon. Päivän päätteeksi sain uutisen että näyttökokeeni meni läpi mutta palautteen ja henkilökohtaisen arvion saan vasta ensi kerralla tämän kuun lopussa, jolloin mulla odottaa valmistuminen! :) Ihanaa!

valmistautumista
Ihana opiskelukaverini Terhi :)
tytöt poseeraa
ja pöljäilee ;)
eväskaimat niinkuin aina -isompi omena mun :D
kainaloon mulle jo entuudestaan samalta salilta tuttu ja nykyinen opiskelukaveri Mikko
aina yhtä asiallista menoa!

Huomenna jatketaan kirjaosuudella ja esitelmöinnillä mutta pahin on ohi! Oon ollut sellaisessa orastavassa flunssassa vapusta saakka ja jättänyt siksi treenit väliin, mutta silti kilpailuvietissäni halusin petrata omissa kuntotesteissä tammikuun vanhat tulokset ja paransin kaikkia! Parhaiten nousivat punnerrus ja selkälihasten tulokset -vatsat ja jalat paranivat vain muutamalla toistolla. Kaikki menevät kuitenkin nyt ikäluokassani erinomaisen ”yli”. Ja kuten arvata saattaa nyt oon rättipoikkiväsynyt ja taatusti levon tarpeessa… Mielenkiintoista oli myös, että tammikuuhun verrattuna painoin 2kg enemmän mutta rasva% oli noussut ainoastaa 0,3% loput olivat menneet lihas-luustoprosenttiin! Jei! Virallinen vahvistus siihen mitä peilikin sanoo! Timmimmäksi mennään :) Eihän tässä voi olla muutakuin onnellinen! Kova työ ja ahkeruus palkitaan.

 
Pian ihan virallinen PT: 
 
<3 Anna
Anna

17 vastausta artikkeliin “Näytöt läpi”

  1. Moikka! Olen seuraillut blogiasi jo useamman kuukauden ja tykkään kyllä kovasti. Upean muutoksen olet saanut kropallesi tehtyä! :) En tiedä, mikä on kantasi siihen, että kuinka paljon annat lukijoillesi täällä blogissa neuvoja, mutta ajattelin nyt tulla kysymään vähän neuvoa.

    Mikä on mielestäsi paras tapa saada pieni pömppömaha pienentymään? Auttaisiko säännöllinen lenkkeily vai jokin muu liikuntalaji? Entä kuinka suuri osuus on vatsalihasten tekemisellä? Kuinka usein niitä tulisi tehdä ja kuinka monta kerralla? :)

    • Moikka! Pienen pömpön taltuttamiseen on paras ase ruokavalion ja treenin yhdistelmä. Pömppö on sekä rasvaa, että voi johtua myös huonoista syvistä vatsalihaksista. Aerobista treeniä, pieni painonpudotus sekä etenkin staattiset vatsalihasliikkeet vetävät vatsaa sisään (lankut ja muut pidot). Tsemppiä sulle pömpön taltuttamiseen ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta