Painavaa asiaa

 
 
Fressistä kuvasta huolimatta oon ollut muutaman viikon poikkeuksellisen stressaantunut ja syöminen ei millään tunnu kulkevan yhtä helposti kuten yleensä. Oon onneksi voinut puhua asiasta esimerkiksi mun miehen kanssa ja pohtia syitä tähän. Vielä eilen tyydyin ajatukseen, että isossa laihdutusprosessissa on vain päiviä tai viikkoja jotka ovat jostain syystä vaikeampia kuin toiset -niitä tulee ja niitä menee mutta pitkässä juoksussa tavoite tulee lähemmäksi kun jaksaa jatkaa.
 
 
Tänään ehdin lueskelemaan Fitfarmin keskustelufoorumia, jossa on mentaalivalmentajan Varpu Raappanan viestejä superdieettiläisille, joiden avulla voi tehdä ajatustyötä oman laihduttamisen tueksi. Valitettavasti en voi niitä tänne kopioida mutta niistä syntyneitä ajatuksia haluaisin jakaa. Ensimmäinen asia oli motivaatiosta. Itsehän olen ollut hyvinkin motivoitunut laihdutusurakkaan ja mammakilojen tiputtamiseen ihan viime vuoden alusta saakka. Oon kirjoitellut aikaisemminkin samasta aiheesta esimerkiksi motivaatiopostauksessa tietoinen päätös, jossa pureudutaan motivaation alkujuurille. Kun päätös lähtee siitä, että haluaa muutosta itse -eikä ulkoisista tekijöistä ”kun mun pitäis laihduttaa” niin muutoksen tekeminen on paljon helpompaa. Se on mielekästä ja motivaatio ns. ”antaa siivet”: terveellinen ruoka maistuu ja päivät liitelevät eteenpäin innostuksen vallassa.
 
Mun 25 kilon pudotustavoitteesta on jäljellä enää muutama kilo ja huomaan, että oon nyt hetkeksi kadottanut sen motivaation. Mun olo on ollut tässä painossa aika hyvä, enkä oo niin tosissani tai palavasti halunnut alittaa tuota 70kg rajapyykkiä. Motivaatiota on ajanut enemmän ulkoinen motivaatio joihin luokitellaan vaikka laihdutusblogin pitäminen. Mun pään sisällä luodut odotukset teiltä lukijoilta siitä, minkä itse vuosi sitten lupasin. Ulkoinen motivaatio ei kuitenkaan kanna pitkälle… Huonoina päivinä se auttaa ehkä jonkin verran mutta ei loputtomasti. Kaikki lähtee itsestä, meidän sisimmästä ja siitä kuinka paljon muutosta haluaa!

Toinen Varpun viesteistä noussut ajatus koski kompensaatiosyömistä. Meillä jokaisella on koukeroinen suhde ruokaan, ihan ilman syömishäiriötäkin. Oon ajatellut, että oon aika onnekas kun oon säästynyt sellaisilta sairauksilta ja vasta nyt kun oon saanut enemmän etäisyyttä ylipainoon, pystyn pohtimaan sen syitä. Tietysti ensisijainen ”syy” oli raskaus mutta sehän ei itsessään lihota 30 kiloa. Mun syömistä ajoi eritoten raskausaikoina kompensaatiosyöminen joka liittyy usein stressin, huolestuneisuuden tai ahdistuksen tunteisiin. Varpu kirjoitti, että monesti syömistä edeltävät ärtymyksen tai tyytymättömyyden kokemukset ja tunnistin niistä itseni. Esimerkiksi kotiäitiys ja suurempi vastuu lastenhoidosta on aiheuttanut mussa noita ärtymyksen tunteita, vaikka en edes haluaisi vaihtaa paikkaa perheen tienaajana. Silloin söin enemmän ja sain siitä mielihyvää hetkeksi. Myös vartalon muuttuminen ja liikakilojen nopea kertyminen ehkä pahensivat tilannetta ja sekin omana ahdistuksena lisäsi ruoan kulutusta. Raskaana ollessa myös tunne-elämä tuntuu moninkertaisena ja ne ovatkin olleet painonhallinnan kannalta mulla paljon ”normaali”aikaa vaikeampia. Joten onneksi sitä ei juuri nyt olla siunatussa tilassa, en jaksais samaa vuoristorataa uudestaan ;) Ei enää hormonihöyryjä mulle (ainakaan vähään aikaan) :D

 
Muista jutuista: vietin eilen piilaritonta päivää ja kävin silmälääkärissa tutkituttamassa voiko mun miinusnäön korjauttaa. Sain iloisia uutisia, että leikkaus on mahdollinen ja nyt pohdin olisko aika luopua 15 vuotta jatkuneesta päivittäisestä linssien käytöstä. En oo koskaan vaan tottunut silmälaseihin ja paljon urheilevana koen ne hankaliksi. Kertakäyttöisiin linsseihin on mennyt rahaa enemmän kuin laki sallii… Kyse on vain siitä, että voittaisin pelkoni leikkausta kohtaan! Montako rillikuvaa muistatte nähneen blogissa? :) Harvemmin sellainen eksyy joukkoon!
 
 
 
Summa summarum oli, että juuri nyt dieetin loppusuora on tuonut mukanaan tuota stressiä ja ihan perhe-elämäkin on vienyt veronsa. Siksi käsi on hypännyt dominolaatikolla ja olo on sen mukainen. Harmittaa ja masentaa entistä enemmän. Salitreenitkin (aamulenkkejä lukuunottamatta) on tältä viikolta tekemättä ja koen epäonnistuneeni superdieetissä ainakin viimeisen viikon osalta. Avain muutokseen on kuitenkin asioiden tiedostaminen ja toivon, että tää blogiavautuminen auttaa mua jatkamaan eteenpäin. Fitnesshaaveet on edelleen olemassa, joskin toisena päivänä ne tuntuvat realistisilta ja ihanilta ja tällaisella viikolla päässä pyörii et ihan hullujen hommaa, mitä mä oikein kuvittelen itsestäni.
 
En halua masentaa teitä ja en tiedä moniko jaksoi lukea tänne saakka. Olo on vaan kovin tunteellinen tänään… Miten se tunne ohjaileekin meitä ihmisiä niin paljon?! Oon monen muun lailla samaa mieltä siitä, että suuret muutokset tehdään pääkopan sisällä joten pieni pohdinta tekee aika ajoin vain hyvää.
Anna

56 vastausta artikkeliin “Painavaa asiaa”

  1. Hei Anna!
    Itse kävin silmien laserleikkauksessa viime kesänä ja suosittelen sitä ehdottomasti! Leikkaus pelotti ja mietin sitä pitkään, ennen kuin uskaltauduin edes esitutkimuksiin puhumaan silmälääkärin kanssa leikkauksen mahdollisuudesta. Otin itseäni niskasta kiinni ja varasin ajan ja hetkeäkään en ole katunut! Salilla ja muutenkin urheillessa on ihanan vapaa olo kun rillit eivät ole nenällä huurustumassa ;)
    Kiitos vielä mahtavasta blogista, tulen aina iloiseksi kun huomaan sinulta ilmestyneen uuden postauksen :)

    – Ellu

    • Täällä kans yks silmänsä leikannu.. aikaa jo kohta 4 vuotta ja hetkeäkään en ole katunut! On se elämä niin paljo helpompaa ilman rillejä. Mut mä olinki puoli sokee.. -6 ylitty toisessa ja toinenkin oli melkeen sen.

      Tsemppiä diettiin. Jospa se 70 kg rajapyykki alittuis niin varmasti saisit uutta intoa. ;)

    • Täälläkin yksi silmäleikkauksesta toipunut. Helppo ja nopea leikkaus, suosittelen lämpimästi. Mulla leikattiin ekan ja toisen lapsen välissä ja tokassa raskaudessa jostain syystä näkö huononi paljon, mutta on nyt palautunut. Leikkauksesta on nyt keväällä 3 vuotta ja just tarkastettiin näkö et on ihan priima:)

      Tuo avautuminen tekee hyvää. Ymmärrän nuo sinun tunteesi ihan täysin. Seurailen blogiasi epäsäännöllisesti, mutta olet huikean urakan tehnyt!

  2. Vaikka itse oonkin projektissani vielä alle puolessa välissä, niin olen sitä mieltä että jossain vaiheessa kropalle on vain annettava hetki hengähtää ja samalla myös pääkopalle. Siekin oot laihduttanu jo yli vuoden putkeen ni oisko mitään et antaisit itsellesi hetken hengähtää. Enkä siis trkoita mitään kohtuutonta mässäilyä vaan tasapainoilua ja oppimista ”normaaliin” elämään.

    P.s. Oot mun idoli! <3

    • Samaa mieltä emmaan kanssa. Sulla on pitkä matka takana ja pieni lepo tosiaan kaikesta ehkä tekisi hyvää. Perus liikuntaa, vähän salia ja +/-0 kaloreilla hetken aikaa.

      Tsemppiä! Sä oot oikeesti tehnyt jo niiiiiin mielettömän työn että ei ole ihme jos välillä väsyttää.

      Ja kyllä, jaksoin lukea kaiken! Todella hyvä kirjoitus ja sain taas itsekin ajateltavaa. :)

    • Jotain tuollaista oon alkanut tekemäänkin ihan ilmam suunnittelua eli ei mitään totaalirepsahdusta vaan löysempää otetta… Tuntuu vaan huijaukselta :) Kiitos kannustuksesta!

    • Juuri näin, emmaa kompaten. Itselläni on takana tuo pitkä matka ja olen nyt reilun vuoden ottanut ”rennommin”. Rentoa treeniä, säännöllistä syömistä, herkutteluakin, ennenkaikkea säännöllisyyttä. Itselläni ”rento vuosi” = painoa +10kg, mutta jotensakin en koe sen tulleen kokonaan läskinä. :)
      Sinoot oppinut terveellisen elämän tavat, joten uskoisin, että sun on helppo antaa relata, ilman mitään ylilyöntejä.

      A-appe.

  3. oot niin kaunis! :) en osaa tuossa asiassa neuvoa, koska itsellä on melko samanlainen tilanne. viime vuoden alussa oli supervahva päätös laihtua alle 60kiloon, eli vaikka 59,9. nyt kun matkaa on enää pari-kolme kiloa nii jotenkin en vaan löydä sitä motivaatiota enää. toisaalta olen tyytyväinen itseeni näinkin, mutta toisaalta olis kiva todistaa itselleen että pystyy siihen! meinasin toivottaa pientä motivaatiopotkua takamuksellesi, mutta syön itsekin juuri suklaata että minun suunnaltani tulevat tsempit taitavat olla yhtä tyhjän kanssa….
    hyvää viikonloppua silti :-)

  4. Ole itsellesi armollinen. Jos sulla on hyvä olla tuossa painossa niin, miksi repiä stressiä turhaan? Punttia ja normaalia ruokailua ilman paineita..
    Ehkäpä se veisikin ne viimeiset kilot ja säilyttää elämänilot?

    Jos joskus sitten päädyt sille kisadieetille ni siellä saat sitten taas repiä stressiä painonputoamisesta ihan tarpeeksi…

    T. Hande

    • Niin ja stressihän nostaa kortisolitasoja ja se eii oo hyvä juttu! Et rentous täytyy löytää tavalla tai toisella ;)

  5. Huomaan itsessäni sen että oon vähän väsynyt tähän laihduttamiseen ja tää viikko ei oo mennyt ihan suunnitellusti treenien osalta. Oon ”vasta” vajaa vuoden laihduttanut ja nyt oon mennyt melkein 4 viikkoa liteä, 6 viikkoa takana. Välillä jää miettimään miks mä ees ”kiusaan” itteeni. Oisko joku breikki paikallaan superdietin jälkeen?:) vaikka viikko syöden vähän vapaammin ihan tavallisia ruokia ja kerkeis vähän koota niitä ajatuksia ja kerätä energiaa tulevaa varten :) mä itse ajattelin pitää liten jälkeen pienen mietiskelyhetken, levätä ja syödä vähän vapaammin ja katsoa missä se paino on ja mitä kehonkoostumukselle vois tehdä :) oot kyl ollut silti ihan hirmusen sitkee sissi dietin suhteen, vaikka välillä ootkin ”repsahtanut”, mut se on vaan elämää ja ei se dietillä olo oo pelkkää onnistumista. Luulin et mun herkkuhimo ois jo lakannut tän 4 viikon aikana, mut joka päivä ajattelen karkkeja ja muita herkkuja :D

    Mä haluisin myös päästä laseista ja piilareista eroon! Kunhan rahatilanne paranee niin meen varmasti operaatioon, vaikka se pelottaa mua myös kun kohteena on kuitenkin silmät!

    Tsemppiä paljon superdieetin loppuun :)

  6. Hyvää pohdintaa sulta taas jälleen kerran! Oon itselläni huomannut tuon saman motivaatiokadon. Motivaatiota kyllä riittää pysymään tässä +-1 kg 70 kg, mutta tuo lopputiristys (kiinteyttäminen) vaan meinaa sitten vaan jäädä. Mä olin yli 100 kg:n keijukainen =)nyt sitte tuossa 70kg:ssa siinäkin on jo hyvä olla.

    Mä oon myös pohtinut kovasti tuota silmäleikkausta, mutta mä oon kyllä aika sinut silmälasien kanssa, joten vielä en oo rohkaistunut toteuttamaan leikkausta.

    Tsemppiä kovasti, sä oot tehnyt hienoo työtä ja tunnut jaksavan hienosti pyörittää perhe, opiskelu ja kuntoilurumdaa! Tää sun blogis on ihan ykkönen!

  7. Voi sua :( Ihan selvää, että pitkässä projektissa tulee näitä hetkiä kun kaikki mietityttää ja asiat alkaa ärsyttämään. Mutta tosi hienosti työstät näitä tunteita ja mentaalipuolen valmentajan opit selvästi puree suhun ja pistää miettimään. Pitkässä juoksussa näiden kahden viikon vähemmät treenit tai muutamat dominot ei merkkaa mitään! Oot tehnyt älyttömän hienon työn painonpudotuksessa ja kyllä sä ruotuun pääset, siitä älä kanna huolta. Pari päivää on hyvä välillä hengähtää ja kohta taas uus draivi päällä salille!
    Itsellä on kans muutamat viime viikot olleet tosi stressaavia, pt-opintojen loppusuora ja loppukokeet, omat asiakkaat, ryhmäliikkistunnit ja tää hulabaloo kotona, huonosti nukutut yöt, kaikki tää on kiristäneet pinnaa oikein kunnolla! Oon ollu kuin viulunkieli ja ärsyttää ihan kympillä kun itekin huomaa et oon niin pinnassa koko ajan :/ Musta tuntuu, että kroppa kaipaa jo kevättä ja valoa. Oon koittanu treenata vähän kevyemmin ja syödä reippaammin, ja omaa kroppaa kuunnellen pitäis mennä, mut vaikeata on!
    Mutta sulle toivon kovasti tsemppiä ja ihana kun jaksat bloggailla näistä asioista, ja tosi avoimesti kerrot tunteistasi. Hirmuisesti jaksuja ja lepoa ja voimia!

    Ihanaa torstai iltaa, huomenna on jo perjantai, jee (vaikkei se näin kotiäitinä nyt niin erikoista olekaan, mut ihanaa silti kun miehellä alkaa vapaat ;)

  8. Tsemppiä, Anna!

    Itse kävin laserleikkauksessa vajaa kuukausi sitten ja oon tosi tyytyväinen. Miinuspuolena vaan tippojen laittaminen; meinaa unohtua ja ekalla viikolla piti tipotella antibioottia ja kortisonia + kostuttavia tippoja miljoona kertaa päivässä, mikä toi nieluun ”ihanan” lääkkeen maun. Mutta mä kyllä suosittelen ehdottomasti leikkausta, vaikka se rahallisesti saattaa kirpaistakin (mua ainakin :D)! Mutta kun miettii sitä, paljonko maksaa silmälääkärissä käynnit, uudet lasit ja piilarit vuosien varrella niin ehottomasti koko hintansa väärti! Mulle lääkäri sanoi, että tuun tarviimaan ehkä lukulasit joskus 50-vuotiaana eli reilut 20 vuotta pääsis elämään ilman kekkuloita. Jos haluut käydä lukemassa mun tuntemuksia ja kokemuksia leikkauksesta, niin tässä postauksessa on vähän jutun tynkää leikkauksen jälkeisenä päivänä:

    http://sisaisenlaskinnujerrus.blogspot.fi/2013/01/kirkas-maailma.html

  9. Ai niin, ja tosta silmälasi asiasta! Tiiätkö, mä oon kans nyt pari viikkoa aktiivisesti miettiny et meen leikkauttamaan silmät! Mut mua pelottaa ihan ylipaljon toi juttu :/ Aiemmin oon aina aatellut, että en voi kun oon melkein putkeen ollu 8 vuotta raskaana tai imettänyt (imetin jokaista reilun vuoden ja sit aina olinkin uusiks raskaana ;) mut nyt ei oo tota ”tekosyytä”… Hmm…. Uskaltaiskohan mennä? Kerro sit täällä mitä meinaat! :)

  10. Itse kävin myös laserleikkauksessa viime kesänä, elämäni paras päätös :) Voin sanoa, että koko elämänlaatu parani, mutta mä olinkin puolisokea :P Sitä leikkausta on turha pelätä, sulla on lapsia, tää on pikkujuttu verrattuna synnytykseen :D Kovasti jaksamista ja tsemppiä rutistukseen, itsellä vielä superdieetissä mukana olleella 2,5 kg tavoitteeseen ja rutkasti lisää kiinteytymistä!

  11. Hyvin osaat ajatuksiasi lauseiksi luoda.Tosiaan sulla on pitkä urakka takana ja varmasti tunnet jo nyt olemuksesi niin hyväksi,että sitä ehkä miettii,että josko tämä jo riittäisi.

    Mä olin tänään onnellnen,kun sovittelin vaatteita,ihana huomata,että moni jo mahtuu päälle ja joku jopa löysä.Sitten tavallaan pelästyin,että apua,mitä jos tämä riittääkin mulle ja en palavasti enää haluakaan vanhaa normaalipainoani,johon on matkaa n.6kg.Mutta mä haluan haluta!

    Toisaalta vanhassa painossani (57kg 160cm) tarkkailin paljon painoani,mutta en koe että se olisi ollut surullista.Enemmänkin koen surulliseksi sen,kun en enää miettinyt yhtään ja lihoin yli 10kg.Eli tiedostan myös sen,että ”joudun” varmasti miettimään syömisiäni aina,jos mielin tietyissä lukemissa pysyä.

    Tsemppiä sulle! Ite pyrin jatkamaan dieetillä vaikka äsken söinkin hiukan karkkia ja ruisneppareita.

    t.manta

  12. Ehkäpä olisi aika unohtaa se vaaka ja keskittyä nyt vaan treenaamiseen? Ovatko ne pari kiloa tässä vaiheessa todella niin tärkeitä? On todella vaikeaa pudottaa painoa ja saada lihasta samaan aikaan. Varsinkin normipainon rajoissa. Tiedät varmasti sen. Eikös tavoitteesi ole saada lisää lihasmassaa, vai olenko ymmärtänyt väärin? Mieti tavoitettasi ja omaa unelmaasi, siihen on vielä kuitenkin matkaa. Sinulla on aikaa pudottaa ne pari kiloa myöhemminkin. Onnistut siinä kyllä, olethan onnistunut tähänkin asti loistavasti. Tällaisia ajatuksia minulle tuli mieleeni, toivottavasti et pahastunut mietteistäni.

    • Mä tein noin ja laitoin vaaan ”piiloon”.. meni jo liian paljo painon kyttäämiseksi. Käyn sillon tällön et nään ettei lähtis nousemaan. Yks stressitekijä vähemmän. ;)

  13. Mä uskaltauduin silmäleikkaukseen n 8 vuotta sitten. Mietin ihan hirveesti, että uskallanko mennä, koska kyse on enemmän kosmeettisesta leikkauksesta ja pelissä oli näkö! Siellä on kuitenkin aina se pieni osa, jolle tulee niitä komplikaatioita. Mutta rohkaistuin ja kävin Eiran sairaalassa operaatiossa (Harri Koskela leikkasi). Ja olen ollut todella tyytyväinen!!! Usea ystävänikin on käynyt k.o. operaatiossa ja kaikilla toimenpide on sujunut suunnitellusti. Katsoin juuri Eiran-sivuja ja siellä oli tarjous, että esitutkimus on ilmainen 27.3 saakka :) Ja nyt on tullut vielä joku uudempi tekniikka, jolla leikkaus suoritetaan, eli pitäisi olla edellistä tapaa (Lasik) turvallisempi. Eli käy esitutkimuksessa, kun se on nyt ilmainen, niin saat tietää voidaanko sinulle ylipäätänsä tehdä toimenpidettä ja saat ammattilaisen vastauksia sinua askarruttaviin asioihin. Tällähän et mitään menetä :)

    -Leena-
    PS: Rekisteröidyin jopa ”viralliseksi” lukijaksi blogiisi, mutta se antaa tänne koko nimeni, enkä halua sen näkyvän….enkä osaa muuttaa sitä niin että antaisi vain nimimerkin…

  14. Pahin vastushan on oma mieli. Jaksamista sulle tosi paljon. Oot mulle suuri motivaattori ja toivottavasti saat energiaa jaksaa. Oot kyllä dieetannu niin kauan, että varmasti alkaa jo mieli pistään vastaan. Mutta kovasti tsemppiä :) Oot tosi upeassa kunnossa.

  15. Samoja ajatuksia pyörii omassakin päässä… Motivaatiota pitää säännöllisin aika ajoin etsiskellä täälläkin. Ei se joka päivä /viikko ole vaan niin yksinkertaista ja helppoa :/ Onneksi elämä opettaa ja aina pääsee eteen päin! Virheet elämässä on turhia vain silloin jos niistä ei ota opikseen!

  16. Ihan ensiksi, sulle sopii noi lasit :)
    Mulla tulee toukokuun lopussa viisi vuotta siitä, kun korjautin oman näköni. Olin saanut silmälasit 9-vuotiaana ja käytin niitä siis lähes 20 vuotta ennen leikkausta, enkä koskaan niistä tykännyt. Viimeiset vuodet käytinkin piilareita lähes koko ajan. Päivääkään en ole leikkausta katunut, (vaikka joskus näen vieläkin unia siitä että en yhtäkkiä näekään enää mitään ilman laseja) suosittelen ehdottomasti.

    Sitten tuosta motivaatiosta. Tämä viikko taitaa olla yleisestikin SD:ssä sellainen että motivaatio alkaa hävitä. Itse en ole sortunut, mutta tänään oli enemmän kuin lähellä. Jos lapset eivät olisi olleet paikalla niin olisin TAATUSTI hakenut kaapista keksejä, mutta koska en halunnut heidän syövän juuri silloin herkkuja niin sain onneksi himon laantumaan purukumin avulla. Flunssainen olo vaikuttaa varmaan ainakin omalla kohdalla tähän hiilarinhimoon.
    Kannattaa myös kuunnella omaa fiilistä siitä, missä painossa tuntuu hyvältä. Joskus vuosia sitten painoin n. 67 kiloa ja olo oli siinä hyvä useamman vuoden. Silloinen (narsisti-)poikaystäväni kuitenkin jankutti koko ajan siitä, kuinka minun tulisi saada paino alle 65 kiloon. Mutta vaikka kuinka kävin salilla ja laskin painonvartijoiden pisteitä niin eihän se siihen laskenut. Sitten kun sain viimeinkin lempattua sen tyypin (eikä hän tehnyt asiaa kovin helpoksi) niin olin niin onnellinen ”painonvartijan” poistumisesta elämästäni että annoinkin painon nousta 75 kiloon ja sen jälkeen se vain jatkoi nousemistaan… Välillä mietin, että jos olisin ottanut siinä painossa rennosti niin olisin ehkä saanut pidettyäkin painon kohdallaan, mutta kun jatkuvasti yritin saada vielä ”ne viimeiset pari kiloa” pois niin koko homma meni mönkään. Toivon että onnistun nyt pitämään rennomman asenteen, vaikka tämänhetkinen tavoite (69kg) tuntuu olevan kovin vaikea saavuttaa kun olen jo pitkään roikkunut siitä parin kolmen kilon päässä.

    Tulipa pitkä tarina, olisko ehkä pitänyt kirjoittaa omaan blogiin ;)

  17. Mun mielestä sulle sopii myös lasit, mutta ymmärrän, että helpompaa olis toki ilman, ihan vaan tuon urheilunkin takia :) Mulla on niin samanlaisia tuntemuksia kuin sulla ja tätä postausta lukiessa tuntui kun joku ois lukenut mun ajatuksia. Mulla tosin ei ole lapsia, joten raskauskiloista tai mistään muustakaan lapsiin liittyvistä en voi sanoa mitään. Mutta samalla viivalla oon tän syömisen kanssa, itse pyrin kuntoon ja haluan näyttää hyvältä, silti mieli tekee herkkuja ja tiedän, että morkkis on sen jälkeen. Joten stressiä on täälläkin,mutta koitetaan jaksaa! :)

  18. Moikka!
    Mulle pulpahti mieleen motivaation katoamisen/vähenemisen suhteen sellainen ajatus että kun tavoite alkaa olemaan saavutettu niin alkaako sitä alitajuisesti tavallaan pelkäämään ”mitä sitten? mikä on seuraava tavoite?” jos seuraavaa selkeää tavoitetta ei ole voiko sitä pelätä hieman tavallaan ”tyhjän päälle” tippumista eli normaaliin arkeen. Kun on ollut tavoite on pitänyt tehdä asioita tietyllä lailla jotta tavoitteeseen on päässyt. On muodostunut rutiinit, jotka kuitenki liittyvät vahvasti tavoitteeseen ja niitä rutiineja ei tarvitsisi enää noudattaa kun tavoite on saavutettu. Mutta on tehtävä jotain, ettei palaa takaisin vanhaan.

    Tavoitteen saavuttaminen on hieno hetki, mutta myös muutoksen hetki ja muutoksethan ovat epämiellyttäviä sillä ne voivat synnyttää turvattomuuden tunnetta kun tutut rutiinit ja muut tutut ja turvalliset asiat muuttuvat.

    Olipahan ehkä hieman epäselvää tajunnan virtaa, mutta heijastelen tuota hieman siltä pohjalta että itselläni oli hieman ympäripyöreä tavoite, joka ehkä vaikutti pidemmän päälle motivoitumiseen. Kun tavoitteesta tehtiin konkreettinen sain sellaisen motivaatiopuuskan että huh :)

    Tsemppiä!

  19. Mä en kestä. Mäkin haluun laserleikkauksen niin maailman eniten. Koko ajan ympärillä ystävät pääsee siihen ja minä rahattomana kärsin laseista kun ei ole edes niihin piilareihin varaa. Hitto tämä asia harmittaa meinaan niin pirusti ja enemmän kun muutama liikakilo lanteilla.. tästä tuli nyt kunnon itkuvirsi.. =)

    Ootkos muuten laskenu että olet keskimäärin pudottanut painoasi 400g viikossa. Sehän on ihan erinomainen tahti. Jutta sanoo että ollessaan kisadieetillä koittaa pudottaa 300g viikossa. Mäkin olen tehnyt itselleni painokäyrän jossa tavoitteena on 300g pudotus viikossa. Voi suunnilleen arvioida millon saavuttaa tavoitepainonsa! Häntä pystyyn nyt kamu!

  20. Ma kävin vuonna 2007 silmäleikkauksessa (Juhani Pietilä, femtolasik) ja oon ollut tyytyväinen. Mietin sita pitkään, mutta loppujen lopuksi tein varsinaisen päätöksen aika nopeasti, kun mun näön huononeminen oli pysähtynyt. Valitsin erittäin osaavan lääkärin ja edistyneen/uuden tekniikan (mun pikkuveli meni joku vuosi aiemmin halvempaan, vanhalla tekniikalla tehtyyn silmäleikkaukseen ja makasi kaksi päivää pimeässä huoneessa.. mun leikkaus kaikkine valmisteluineen kesti noin vartin, jonka jälkeen makasin noin tunnin pimeässä huoneessa viltin alla, suklaata syöden, ja reilun kahden tunnin kuluttua leikkauksesta olin jo bussissa matkalla kotiin, ilman silmälaseja ja näin hyvin – illalla surffasin netissä ja katsoin telkkaria – ei ongelmia. Pikkuveli oli vähän katkera, kun mä pääsin niin helpolla). Näkö on pysynyt samana. Ainoa, mikä on jäänyt on satunnainen silmätippojen käyttö mm. lentokoneessa ja muissa paikoissa, joissa on voimakas ilmastointi, mutta se ei mua haittaa. Olihan se kallista, mutta kyllähän piilarit ja silmälasitkin maksoivat..

  21. Sä oot tosi kaunis noissa silmälaseissakin! :)

    Vaikka sulla itelläs on varmasti ahdistava olo, niin mua ainakin auttaa tietää, ettei sullakaan aina mee kaikki ihan nappiin. Ja mä en siis tarkota tätä huonolla, vaan että kun tiedän että en oo ainoa jolla välillä vähän lipsuu tää homma. Varsinkin nyt, kun itelläki meni alkuviikko ihan plörinäks.

    Ihanaa kun oot niin rehellinen näissä asioissa. Vaikka ootkin niin huimasti edellä, niin suhun voi kuitenkin samaistua monessa asiassa.

    Toivottavasti sulla taas pian on hyvä mieli <3 Ja miten muutenkaan, taidat olla niin positiivinen ihminen että tuski kauaa mieli on maassa! :)

  22. Tsemppiä täältäkin; oon itse myös SD:llä ja 5,6kg pudotuksesta huolimatta on ”masentunut” :/
    Nooh, ehkä tää tästä…

  23. Mahtavia viestejä, paljon asiaa ja vertaistukea! Vastailen huomenna lisää teidän ihaniin kommentteihin! Oon todella iloinen kun sain kirjoitettua asiasta…

  24. Sulle sopii mahtavasti silmälasit! Tosin itsekin 12 vuotta laseja käyttäneenä tiedän, miten paljon ne haittaavat urheilua ja ainakin itsellä piilarit kuivattivat silmiä ihan älyttömästi, jos käytin joka päivä. Kävin muutama vuosi sitten leikkauksessa ja on kyllä ollut elämäni parhaita päätöksi.

    Itselläkin on ollut muutaman päivän ajan tenteistä yms. kiireistä johtuvaa ahdistusta ja ärtymystä ja ruokavalioon on meinannut eksyä yhtä sun toista siihen kuulumatonta. Sain tästä sun kirjoituksesta apua (ja vertaistukea :D) omien ahdistelusyömisten käsittelyyn, kiitos :)

  25. Mun täytyy sitten olla eri mieltä kuin kaikki muut. Musta silmälasit tuo vaihtelua ulkonäköön ja niillä pystyy muuttamaan lookia kivasti. Ellei ole ammatti sellainen että silmälasit ei sovi, niin en menisi leikkaukseen. Sulla Anna sopii lasit tosi hyvin! Mulla itselläni on -4 silmät ja olen elämäni käyttänyt piilareita ja laseja. Olen vaihdellut piilarien kanssa silmienväriä ja ostanut erilaisia sankoja. Vaikka välillä harmittaa (uidessa) huono näkö niin enpä usko että haluaisin leikkaukseen.

    Ja tuosta motivaatiosta. Ehkä se on kroppasi keino sanoa että nyt löysää vähän! Onhan se vähän harmi että on juuri meneillään SD jossa pitäisi tsempata tavallista kovemmin. Mutta toisaalta, yksi SD sinne tänne. Ehkä pitäisi kuunnella itseään ettei aja itseään jonnekin mistä nouseminen onkin pitkäaikainen prosessi.

  26. On just kiva että kirjotat niistä negatiivisistakin fiiliksistä, osotat näin olevas inhimillinen ja varsinki ku tää blogimaailma on nykyään täynnä blogeja jotka antaa kuvan kuinka laihdutus ja kuntoilu yms. on jokapäiväistä ruusuilla tanssimista niin on kiva lukea blogia josta huomaa että siinä kerrotaan tosiasioita eikä vaan niitä huippuhetkiä :)

  27. Mä oon ihan varma, että kohta sun fiilikset on paremmat <3 ja vaikka ottaisit vähän rennompaa otetta ja liikut riittävästi niin mitään katastrofia ei tapahdu! Voi vaihdella ruoka-aineita ja joskus vaikka jotain perinteistä kotiruokaa tms. Oliko sulla muuten mitään superfoodeja käytössä? Kuulin suosituksia kelpistä ja mulla on ollut nyt viikon se käytössä ja en tiedä onko se vai lisääntynyt ruokamäärä, mutta virtaa on ihan eri tavalla. Tsemppiä! Näitä oloja tulee ja menee, mutta pidä tavoite kirkkaana mielessä, koska mä ainakin niin nään sut siellä lavalla! Ja hei kohtahan alkaa kisakausikin niin pääsee fiilisteleen ;)

  28. Mä olen laihduttanut näitä mun vikoja kiloja jo vuositolkulla… Aika noloa itseasiassa myöntääkin koko asiaa. Joku vaan ottaisi ja laihduttaisi ne pois, mä oon vaan tarkkaillut syömisiä ja repsahdellut vuorotellen niin, että paino on pysynyt suht samassa. Ehkä en sitten itse koe painoa edes niin tärkeäksi asiaksi, mutta haluaisin täyttää kuitenkin ns. tietyt kriteerit ja olla hoikka? En tiedä… Ymmärrän kyllä hyvin, että sulla tuollaisen urakan jälkeen on tullut motivaatiopula! Ihan mielettömän duuninhan olet jo tehnyt! :o)

    Mulla on piilarit myös käytössä ja rillit kotona. Inhoan rillejä, mutta leikkaukseen en uskalla mennä. Lähes kaikki kyllä taitavat olla tyytyväisiä leikkaukseen, mutta pelkään kuitenkin niitä mahdollisia ongelmia. Esim. tiedän ihmisen, joka joutuu käyttämään kosteutustippoja jatkuvasti. Hänkään ei silti kadu leikkausta. Pärjään piilareiden kanssa ihan hyvin, joten ajattelin pärjätä jatkossakin. :o) Tuossa asiassa tosin kannattaa tehdä vain niin, miltä itsestä tuntuu! Sulle sopii kyllä lasitkin tosi hyvin, mutta kyllähän niiden käyttö ärsyttää, mua ainakin.

  29. Tsemppiä Anna! Usko itseesi!! Luin justiin yhden jutun siitä, että mitä lähempänä ihminen on oman unelmansa toteuttamista, alkaa epäröinti ja takapakin ottaminen ”onko musta siihen” jne jne.. Ja susta on ihan varmasti! Sä olet lähempänä kuin uskotkaan ja juuri tuo, että asioita välillä miettii ja katsoo ajassa taaksepäin, oppii tiedostamaan, mistä mikäkin johtui/johtuu jne auttaa.
    Tiedän tasan jo ton laihdutus-taipaleen, kuinka paljon siinä tehdään töitä ja muistan, kuinka noita kausia tulee! Ja tiedän tasan perhe-elämän välillä aiheuttavan lisästressiä (etenkin nyt kun on taas työelämässä ja aika tuntuu olevan tosi kortilla kaikessa..huh..) Mulla tulee kanssa noita kausia, että on jäänyt treenit väliin ja se ottaa päähän jne. Mutta hei, kyllä se siitä! Kyse on nyt tilapäisestä hommasta! Mä kyllä uskon suhun! <3

  30. Hei Anna!

    Mun on pakko laittaa sulle linkkinä tämä blogi ja siitä teksti ”metabolinen tuho”, toivon että luet sen: http://infitnessandinhell.blogspot.fi/

    Olet mielestäni todella kaunis ja elinvoimainen nainen ja toivon ettet lähde mukaan fitness-kisoihin, sillä voit pilata terveytesi loppuelämäksesi. En pysty uskomaan, että kenenkään kroppa selviää ilman tuhoja kisadieetistä. Onko se sen arvoista, että olet kisakunnossa sen yhden päivän ja lihot sitten vauhdilla kisojen jälkeen (kukaan ei pysy kisakunnossa kisojen jälkeen). Ihmisen arvoa ei mitata fitness-lavalla, vaikka nykyään tuntuu, että kaikkien laihdutus-urakoiden tavoitteena tulee olla kisat.. Tiedän kyllä, että kisat ovat olleet unelmasi jo pitkään, mutta toivon, että mietit kisaamista joka näkökulmasta ennen kuin teet päätöksen osallistua.

    Blogiasi lukeneena ihmeteyttää, miksi haluat niin paljon kisalavoille? Mikä siinä kisaamisessa viehättää? Olen lukenut paljon fitness-blogeja, enkä ikinä vaihtaisi elämääni heidän elämäänsä. Kaikki puhuvat siitä, kuinka eivät ehdi/halua nähdä ystäviä ja sukulaisia ja kuinka eivät ikinä käy missään kun keskittyvät dieettiin ja ennekaikkea siitä kuinka pinna on jatkuvasti kireällä ja diettaaminen on oikeasti todella vaikeaa! Aika kauhean kuuloista elämää minun mielestäni. Toki palkintona on kisakireä kunto, mutta sekin on nopeasti katoavaa.

    Ja puhun nyt siis nimenomaan kisaamisesta. Terve laihduttaminen ja kiinteä kroppa on mielestäni tavoittelemisen arvoista ja treenaan itsekin paljon pysyäkseni kunnossa. Mutta en ikinä lähtisi leikkimään aineenvaihduntani kanssa kisadieetille.

    Ja en todellakaan tarkoita tätä tekstiä millään pahalla, vaan toivon, että ymmärrät oman terveytesi tärkeyden. Minä ainakin jatkan blogisi lukemista, vaikka et koskaan kisoihin osallistuisikaan ja niin tekevät varmasti kaikki muutkin lukijat.

    • Mä olinkin aikaisemmin jo törmännyt tuohon juttuun.

      Surullinen tarina jossa on ollut kauaskantoisia terveysvaikutuksia. Tietysti tuollaiset jutut pelottaa ja ne tulee ottaa vakavasti. Kisadieetti on varmasti kropalle äärimmäinen kokemus mutta asioita voi tehdä eri tavalla. Toivon että mulla on tulevaisuudessa tarpeeksi viisautta ja tietoa hoitaa asiat oikein, eikä terveyden kustannuksella.

      Kisahaaveille kaipasit selitystä ja vastauksia mikä siinä viehättää. En tiedä onko olemassa mitään niin mullistavaa vastausta joka vakuuttaisi sinut tai jonkun muun joka ajattelee asiasta samalla tavalla. Se on tunne sisällä, joku vetovoima ja ”autuus” siitä että vihdoin toteuttaa unelmaansa! En usko että sitä voi kirjoittamalla selittää niin että se vakuuttaa ketään muuta kuin minut itseni -sehän on se tärkein.

      En oo koskaan ajatellut, että pelkkä unelmavartalo tai fitnesskisa tekisi mut onnelliseksi. Oon etsinyt onneni ihan muualta ja uskon että jokainen blogilukija sen tietää. Rakastan elämääni: perhettä, ystäviä ja tätä hetkeä juuri nyt. Fitnessharrastus voi kummuta myös vääristä syistä, kuten siitä että kaipaa ulkopuolelta huokauksia ja hyväksyntää. Ollaan tyytymättömiä omaan vartaloon ja ajatellaan että onni tulee vatsalihasten muodossa. Moni kieltää sen ajatuksen mutta se siellä taustalla kuitenkin on! Ajattelen olevani erilainen, mulla on jo onni ja jos fitnesshaave toteutuu niin hyvä niin, se ei ole silti elämäni tarkoitus…

  31. Tällaisia vaiheita vain on. Tsemppiä eteenpäin !

    Minulle tehtiin myös silmien laser-leikkaus vuosi sitten. Hyvin meni ja olen tyytyväinen. Miehelleni tehtiin vuosi minua aiemmin. Hänellä ei mennytkään sitten niin hyvin. Uusintaleikkauksia on ollut kaksi. Näkö ei ole vieläkään tavoiteltu ja hänelle jäi pimeässä esiintyvät halo-renkaat (tosi riesa). Molemmilla meillä leikkasi huippukokeneet silmäkirurgit, joita oli suositeltu. Kannattaa siis muistaa, että komplikaatioitakin voi tulla. Mutta ne ovat oikeasti harvinaisia. Miehenikin on ainoa kaikista tuttavistani, joilla sellaisia on tullut. Harmittaa hänen puolestaan vietävästi. Itse kuitenkin uskaltauduin leikkaukseen hänenkin kokemuksen jälkeen. Saa nähdä sitten pitkässä juoksussa, kuinka oma näkö menee. Varmasti jossain vaiheessa tulee ikänäköä tms. ja silmälasit tulevat takaisin.

    Leikkaus itsessään on minusta kivuton ja tarvittaessa, jos jännittää, saa yleensä pienen annoksen rauhoittavaa lääkettä.

  32. Juu ei mennyt työkaverillakaan hyvin leikkaus. Molemmat silmät operoitiin ja molemmat meni pysyvästi pilalle…seurauksena nuorella ihmisellä osittainen sairaseläke. Mullakin rillit ja en ikinä edes harkitsisi moista operaatiota kuultuani useista pilalle menneistä silmistä.

    • Kamala juttu. :o( Leikkauksissa on aina riskinsä, vaikka suurimmalla osalla kaikki menisikin hyvin. Mua hirvittää myös vähän se, että olen nähnyt lääkäriasemalla mitä tahtia ihmisiä leikkaukseen/tarkistukseen tulee, ja silmälääkäri kannusti muakin siihen, vaikka olin ihan eri asioissa liikkeellä. Tuli siis sellainen fiilis, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista, potilaista viis. Tiedetäänkö pitkäaikaisvaikutuksista mitään? Mitä ikääntyminen tekee leikatuille silmille? En uskaltaisi kyllä ottaa riskiä, vaikka epäilemättä onnistunut leikkaus onkin suuri positiivinen elämänmuutos.

  33. Täällä on nyt kans takana vuosi laihdutusta ja nyt saldo on sen n. -28kg. Ja pääkoppa taitaa kyllä tehdä nyt selväksi että tarvis vähä rennommin ottaa. Treeneissä ei niinkään oo ongelmia, ne luistaa hyvin mutta syömiset ei niin hyvin. Herkkuihin en sorru usein mutta ylimäärästä ruokaa menee sitten senkin edestä. Liityin 1,5vkoa sitten In shapeen että se on tässä kesken, enkä oo nyt sit murehtinu sitä että menee ruokailut väärin välillä ku kuitenki ohjeet saan talteen ja voin myöhemmin tehdä tän ihan uudella tsempillä uudestaan. Mä uskon että tää on taas joku vaihe ja ku aikaa menee niin sitten on taas ihan uus into päällä :)

    Mä oon ihan melkein sokko ilman laseja, käytän päivittäin kyllä etten ilman lähde edes vettä juomaan yöllä ku ei nää :D Mä en oo koskaan oikein ajatellut tuota leikkausta sen enempää, ehkä mun pelko siitä että kaikki menis huonosti on isompi ku se että haluaisin olla ilman laseja. Mutta mä oonki niin tottunu näihin, ei haittaa ollenkaan menoa. Piilareita käytän tosi harvoin ku en osaa itseäni kattoa ilman laseja :D

  34. Painavaa asiaa, ja silti jaksat kuvissa hymyillä yhtä aurinkoisesti. :) Mentaalipuolen valmennuksella voisi olla kohdallasi juuri nyt tarvetta, kun tuntuu, että tökkii. Ehkä sitä kautta saisi höllättyä niin, ettei koko haave mene pilalle, tai siis et liho heti viittä kiloa ja sen myötä hidasta projektiasi. Sulla on terve suhtautuminen tähän kaikkeen, koska sallit itsellesi pienet buustit nyt, kun et ole vielä kisadieetillä. Ehkä Fitfarmin Varpu voisi jutella kanssasi henkilökohtaisesti. Kannattaa ehkä kysyä.
    Olet upea näky jo nyt, ja ehkä se vaa’an tuijottaminen ei olekaan enää tässä vaiheessa se pointti, vaan mittanauhan ja vaatekokojen tuijottaminen. Ei sun tartte blogiin päivittää vaakalukemia joka viikko, mun mielestä. Muut mitat kiinnostaa varmaan lukijoita yhtä paljon, ellei enemmänkin.
    Kyllä se siitä, Anna. Sinä olet ihana, muista se. <3
    -Katri-

    • Ihana viesti Katri, kiitos sinulle. Mentaalivalmennus tuntuisi kyllä juuri nyt tulevan oikeaan saumaan. Tuo höllääminen onkin vaikea juttu, koska siinä helposti piiloutuu sen taakse ja antaa oikeutuksen repsahtamiselle. Elämäntavassa pitäisi vaan osata rentoutua just ilman mitään ylilyöntejä. Viisaita sanoja siis sulta! :)

  35. Voin samaistua sun olotilaan tosi hyvin. Pudotin viimesyksyyn mennessä 60 kiloa ylimäärästä, painoin 74 kiloa. Koska pituutta on päälle 175 niin se tuntu ihan hyvältä ja koska kroppa alko reistaileen niin päätin pitää painon siinä. Nykyään painan 72 kiloa ja tuntuu, että viimesen puolenvuoden aikana edistystä on tapahtunut minimaalisesti, eikä motivaatiota meinaa löytyä. En edes tiedä haluanko laihtua lisää, kasvattaa välissä lihasta vai ylläpitää nykyistä painoa? Vatsasta, reisistä ja käsivarsista löytyy kuitenkin vielä löysää rasvaa, mikä häiritsee, mutta silti en saa sille tehtyä mitään.
    Onneksi sinä motivoit ihan mielettömästi ja olen varma, että kun jaksat puurtaa projektisi loppuun, myös me muut pysymme mukana tahdissa! :) Tsemppiä keväälle, me pystytään siihen! <3

  36. Täällä pitkään blogiasi seurannut lukija. Mahtavasti olet urakallasi edennyt, joten ihan loogistahan on, että tässä vaiheessa voi projekti hieman jumittaa. Tsemppaat vain menemään, niin kyllä se siitä :)

    Itse olen myös rillipää ja urheillessa piilarit käytössä. Viime viikolla aloin miettimään, että kannattaisiko sittenkin mennä silmien laserleikkaukseen, kun on se omanlaista säätämistä piilareiden kanssa kuitenkin. Ystäväpiirissäni useampi on ko. leikkauksessa käynyt ja kaikki on sujunut hienosti.

    Ihan asian ulkopuolelta kysymys, mutta mitä huulipunaa sulla on noissa kuvissa? Hakusessa tuollainen puhtaan punainen väri ja jos voit suositella, niin otan vinkin vastaan :)

  37. I feel you! <3 :( Ite oon nyt tehnyt tähän hommaan juurikin pieniä muutoksia, että oon saanut tästä omanlaisemman, jotta en lopeta kesken ja ettei ne tavat muutu tosiaan ihan retuperälle. Koitan tänä viikonloppuna saada jotain postausta kasaan pitkästä aikaa. Mut samankaltanen tilanne on täällä. Omani diagnosoin ihan suoraan sillä, että mulle ei riitä tän ruokavalion kalorit näihin liikkumisiin ja sillä sipuli. Menkööt muut loppuun 100% ohjeiden mukaan. Mä koitan panostaa nyt terveelliseen syömiseen, että jaksan päivät ja treenit ja että mieli on korkeella eikä maissa ja etten just lääkitse sitä huonoilla vaihtoehdoilla, kun ihan terveellinen ruokakin riittää kerta. Paljon tsemppiä ja hyvää viikonloppua! <3<3

  38. Sama ajatus että tuo dieetti on ihan liian tiukka! Eikös tavoite ole nyt fitness ja lihaksiin kasvattaminen ja silloinhan pitää syödä! Eikö elämä voi olla yhtä rääkkiäkään. Siihen se on liian lyhyt.

  39. Se dieetti on 6 VIIKON Superdieetti, ei mikään kuukausi kaupalla jatkuva rääkki. Ja sen dieetin tarkoitus on nimenomaan polttaa rasvaa ja lisätä lihasta. Totta kai se on TIUKKA dieetti. S eon tarkoituskin.

    Tavallisesti tuollainen SD on oikein hyvä tsemppaaja uuteen elämään. Annalla kun on takana jo vuosi enemmän tai vähemmän superdieetin tapaista (toki enemmän kaloreita) dieettiä, niin voi olla että nyt tämä SD ei oikein jaksa enää innostaa ja kehokin väsyy.

  40. Hei!

    Silmäleikkauksesta. Se kuulostaa super pelottavalta mutta itse sain rauhoittavaa ennen sitä (imelää, vaaleanpunaista litkua joka on tarkoitettu lapsille…) ja vaikka tuntui ettei se mitenkään hirveästi rentouttanut niin kyllä siitä apua oli! Todellakin! Lääkäri sai silmää törkkiä ja tippaa laittaa ilman että kavahdin. Leikkauksessa paineistus oli inhottava vaihe, painoin ikävästi. Mutta kauniita värejä katsellessa se oli ok….:) Pelkäsin leikkausta tosi paljon mutta operaatio oli yllättävän helppo. Jälkeenpäin rasitti kun ei saanut silmiin koskea, hangata silmiä.
    Leikkauksesta (femtolasik) on kaksi vuotta ja ilman laseja on mahtavaa! Maailma on vaan niin ihmeen kaunis, sen huomaaminen tuo aina vedet silmiin. Tosin itselleni jäi leikkauksesta KUIVAT silmät mikä varsinkin talvella, lentäessä tai huonosti nukutun yön jälkeen haittaa:(
    Katunut en ole mutta kuivasilmäisyyskään ei ole mukavaa…

  41. Eksyin aikoinaan puoli vahingossa lukemaan blogiasi ja nyt olen sitä seurannut ahkerasti. On ollut hienoa nähhä edistymistäsi ja saavutuksiasi. En yhtään ihmettele että välillä tullee motivaatio ongelmia mutta vastoinkäymisistä huolimatta et ole lannistunut vaan urhollisesti olet jatkanut eteenpäin. Puhuit syömishäiriöistä..mie sairastuin anoreksiaan ollessani hiukka yli 20v..sairastin kaikenkaikkiaan useamman vuoden ja välillä kävin hyvinki heikossa hapessa. Ihme kumma henki pihisee edelleen..mutta tiedän millaista elämä on ko urheilu ja ruoka pyörii mielessä sairaalla tavalla. Kaikki lähti liikkeelle ”terveellisistä elämäntavoista” jokka karkasi käsistä. Ortoreksia ja siittä seurannut anoreksia. Viime kesänä sain kuitenkin kiinni ns. vanhasta elämästä ja aloin rakastaa itseäni ihan uudella tavalla. Opin kuuntelemaan myös sisäistä itseäni eikä liikunta/ruok ollut ainoa, mikä määräsi elämääni. Pikkuhiljalleen opettelen elämään ja yritän saada siittä päivä päivältä enemmän otetta.
    En tiijä haenko kommentilla mittää..halusin vaan jotenkin sannoa, että ole ylpeä omista saavutuksista ja se tärkein, rakasta itseäsi sellaisena kuin olet <3 ja eikös se niin mene että stressaaminen hidastaa painonlaskua ja lissää kortisolin tasoa? :)

  42. Hei, satuin eksymään tänne ihan vasta, kun olen itsekin aloitellut elämänmuutosremonttia. Hieno blogi sulla ja hienosti olet edennyt! Päädyin siksi kommentoimaan, kun avasin juuri KG-lehden (1/2013) ja pääkirjoituksessa oli juuri sanoja mitä sinäkin ehkä kaipaat. :) Pääkirjoitus viittasi pariin mielenkiintoiseen juttuun lehdessä, joita lähden tästä itsekin lukemaan… Jotain tämän tapaista, että paikallaan junnaaminen on meille kaikille tarpeen välillä, muutoin kadottaisimme itsemme ja arvomme kaikessa muutosrytinässä.;)

    Tsemppiä sinulle! Tätä blogia alan kyllä seuraamaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta