Bikinimaha, totta vai tarua?

 
 
 
Blogin ikuisuusaihe on varmasti maharöllö! Se joka on jokaisen naisen painajainen, joko synnytyksen jälkeen tai sitten muuten vaan. Itsehän oon sellainen omenavartaloinen, että en ole edes nuorena tyttönä ollut sitä tyyppiä jolla mahaan ei tulis jonkun näköistä makkaraa. Nyt raskauksien ja lihomisen myötä on mun maha venynyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. Oon haaveillut kiinteästä mahasta niin kauan kuin muistan, enkä edelleenkään pysty päästämään tuosta unelmasta irti. Aluksi päätin, että teen kaiken mitä vaan itse pystyn eli liikun ja laihdutan ja se on toiminut oikein hyvin. Nyt kun olen siinä jo pitkällä, päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön ja aloittaa vatsan alueen Viora ReAction-hoidot ja katsoa, auttaako mikään tällainen ei-invaasinen hoitomuoto. Hoidon pitäisi sekä sulattaa rasvaa että parantaa ihon uudistumista ja kollageenin tuotantoa. Odotukset eivät ole korkealla vaikka salaa toivon ihmeitä…
 
ensimmäinen raskaus (38+3) sai aikaan hurjasti tuhoa mun ihoon kaikesta rasvauksesta huolimatta,
 mun ihotyyppi on hyvin arpialtista.
 
 
 
Hoidossa kävin tuttavani luona, joka tekee hoitoja kotonaan täällä Helsingissä, jos joku kiinnostui hirmuisesti niin voi mun meiliosoitteesta kysyä yhteystietoja.
 
Ja sit ette varmasti halua nähdä mitään aloituskuvia? Ettehän?!
No okei, laitetaan sitten! Kaikkien mammojen puolesta! Itku!
 
ongelma ei ole niinkään mahan koko enää sivusuunnassa…
vaan tuo roikkuva kengurupussi edestäpäin. Jenkat nyt on rasvaa vaan!
tässä heti eilisen hoidon jälkeen punoittavana aloituskuva…
Tulis nyt kevään mittaan sit joku parannuskuva tähän viereen!!!
No niin, karua mutta totta! Ja se kuka haluaa arvostella niin laittaa sit linkin omaan mahakuvaan :D En mä tuosta mitenkään ylpeä ole ja onhan se saakelin ruma. Pienikin parannus kelpaa mulle ja se, et iho ei menis rypyille. Arvet on ja pysyy ja niiden kanssa voin elää mutta jos ihon kimmoisuutta voi yhtään parantaa niin se ois mahtavaa. Sit toivotaan et 5 kerrosta ProTania peittää loput ;) Mun suurin psykologinen este fitnesslavoille on just tää! Joten kokeillaan nyt :) Otan vatsaan ihan kunnollisen sarjahoidon! Sit jos joku kohta tästä mainospuheesta pitää paikkansa niin oon enemmän kuin happy:
 
 
”Täsmärasvanpolttoon ja selluliitin siloitukseen kehitetty Viora Reaction kiinteyttää vartaloa ja sulattaa rasvaa juuri sieltä mistä haluat. Hoidettavia alueita ovat mm. pömppävatsa, ”allit”, takareidet ja ratsupaikat. Monikanavaista radiofrekvenssiteknologiaa ja alipainetta yhdistävä Reaction mahdollistaa rasvan sulatuksen jopa kolmen sentin syvyydeltä.
Hoito tehostaa myös ihon kollageenin tuotantoa, joka parantaa ihon rakennetta – näkyviä tuloksia heti ensimmäisellä hoitokerralla.”
 
Et sellainen fitnessmalli tällä kertaa… Moni kakku päältä kaunis!
Anna

81 vastausta artikkeliin “Bikinimaha, totta vai tarua?”

  1. toivottavasti toimii! mullakin olis käyttöä tollaselle, vaikken ole yhtään lasta vielä maailmaan saattanutkaaan :-D jos joskus tienaan enemmän kuin 600€/kk niin varmasti panostan tollasiin hoitoihin! muista kertoa toimiiko :) edes ihan pikkuisen toimiiko!

  2. Ai vitsi, Anna kuinka mä ihailen sun asennetta ja rohkeutta viedä eteenpäin tätä prokkista! Huippu hienoa, että laitoit masukuvat tänne. Kuvat, ihan kaikki, varsinkin muutoskuvat tsemppaa meitä kaikkia jatkamaan ja jaksamaan eteenpäin. Kiitos niistä! Itse ilmottauduin seuraavaan SD:hen…jänskättää!

  3. Täytyy painaa tämä mieleen! Täällä mennään raskausviikolla 33, vielä yhtään arpea ei ole tullut ja painoakin on tullut vain 5kg. Silti pelottaa mitä tämä vielä tekee kropalle, iiks!

    • Mulla tuli painoa 12 kg, ei yhden yhtä raskausarpea.. nyt oon -5kg siitä mitä painoin ku tulin raskaaksi… ainut negatiivinen on tuollanen ”röllykkä” tuossa edessä.. ihan kuin alkuraskaudessa. Jospa sä säilysit siltä. :D

    • Mulla tuli raskauskiloja 18kg, nyt -2kg, ei raskausarpia onneksi (tosin rasvasin ahkerasti loppuvaiheessa Bodyshopin kookosrasvalla :) Mulle ainoa miinus vatsaan oli ”poikaviiva”, joka näkyy nyt vielä 8kk:kin jälkeen..

    • juu ei kaikille tuu! :) Mulla tuli jo varmaan viikolta 15 ja loppuun asti repeili ihan päivittäin, vaikka rasvasin myöskin Body shopin sillä raskausarpirasvalla, oliko se kaakaovoilla vai mikä? Ja rasvasin myös kalliilla Biothermin anti strechmark-voiteilla ym. :/ Eikä mikään auttanut koska mun ihotyyppi on sellaista ettei kestä venytystä…

      Moni säästyy arvilta kokonaan, ei kannata pelätä pahinta :)

    • Täältä välistä kommentoin, että mulle tuli arvet viikosta 30 eteenpäin. Äitillä ei oo yhen yhtään arpea, ja olin koko raskauden siinä uskossa ettei mullekaan tuu. Vaan toisin kävi!

      Rasvailut sun muut ei auta.
      Ne joilla ei oo arpia sanoo usein, että no mä rasvasin joka ilta mahan yms. Ikään kuin en itse ois sitä yrittäny! Ihotyypistä se on kiinni eikä mistään muusta!

      Mahat kurtussa ylpeästi eteenpäin! :) Eiks je!

    • Joo mua kans harmittaa et sanotaan et ”mut mä rasvasin hulluna” -no niin mäkin! Ei vaan voinut estää sitä kuitenkaan :/

      Kyllä! Eteenpäin vaan! :)

  4. hei oot magee mimmi masu tai ei :) ja sun asenne on ihan uskomaton oikeesti, joskus täytyykin uskoa pikkuihmeisiin eihän tässä muuten mittää järkeä olis ;). Täällä takuillaan koulun ja projektin kanssa kun kroppa ei vaan jostain syystä ala luovuttaa kiloja pois vaikka ruokavalio ja liikunta kunnossa, turhauttaa mutta etiäpäin on mentävä ja pikkuihmeisiin uskoen on sen painonki pakko tulla alas :)

    -hanna-
    painoprojekti2013.blogspot.fi

    • Kiitos Hannaseni <3

      Ja nyt vaan sinnillä eteenpäin, tuollaisia viikkoja tulee vaikka päällään seisoisi! :) Ens viikko saattaakin olla tuplapalkitseva jos vaan jaksaa :)

  5. Kyllä mäkin joudun nyt liputtamaan sun puolesta Anna – mä niiiiiiiiin tiedän miltä toi maharöllö tuntuu enkä ois koskaan kehdannu ottaa siitä ny kuvaa! :( :D

    Lapsia ei mulla vielä ole, mutta oon ollut koko elämäni ylipainoinen ja PLÄSKI. Nyt 26 kiloa pienempänä nahka on ja pysyy vaikka kuinka rasvaa ja syö helokkiöljyä ja muuta. Mä kävin keväälläkin konsultaatiossa mahdolliseen napaleikkaukseen, sillä mun napa on perus ”läskinapa” – surullinen ja alapainotteinen niinkun sullakin. Rasvaimulla ei sitä pysty paljon korjailemaan, kun ei enää paljon oo imutettavissa ja leikkauksenkin onnistuminen vähän niin ja näin. Eikä siitä navasta muuten päässy pois vaikka kuinka pyykkilautaa oli näkyvissä :D Yöks. Mut sit oon kattellu kisaajien napoja ihan ”sillä silmällä” ja todennut, että aika monella on sellanen napa, joten ei ongelmaa enää, mullakin on sit vaan sellanen :)

    Ja faktahan on, että sä tuut vielä Miss kiinteytymään tuosta, kun saat painonpudotusprojektin toistaiseksi päätökseen (ennen kisadieettiä) ja vähän enemmän ruokaa koneeseen. Mullekin kävi niin. En ollut enää avokin mukaan ”sellanen kävelevä nahkaluukasa”, vaan mulle tuli muotoa ja kiinteyttä ihan eri tavalla :) Kyllä se masu siitä pienentyy ja parantuu, usko pois! Arpia ei kokonaan pois saa eikä ilmeisesti sitä napaakaan mitenkään fiksusti, mutta mää oon ainakin miettinyt et kisavärit tosiaan korjaa sit sen mitä pitääkin :D Sen näkee sit puolen vuoden päästä…

    Tsemppiä viime metreille, mä seuraan innolla sun blogia! :)

    http://rautarusetille.blogspot.fi

    • Ah, ihana viesti Minttu! :)

      Tuosta navasta et sehän muuttaa muotoaan jos muuttaa lantion asentoa. Eli jos nostaa peppua ylös ja vatsa suoristuu niin napakin on ihan ok (ei mikään kaikista kaunein) ja siellä fitnesslavoillahan (biksu) ainakin työnnetään peppua ja notkistetaan selkää. Mun ongelma on vaan et kun teen niin niin se alamaha röllähtää ihan kunnolla -ai kauhee! :D

      Oon kans katsellut muiden napoja ja onhan siellä jos jonkunlaista mummonapaa ;) Ehkä ne ei navan perustella arvioi jos koko muu paketti on kasassa!

      Nyt tulee pitkä vastaus mut kauheesti tsemppiä sulle!! Liputan sun puolesta kyllä sit kisoissa!!! :) <3 Ja haluan uskoa et mullakin tilanne muuttuu kun ihon alle tulee kunnolla sitä lihastonusta ;)

      Ihanaa saada kannustusta, ei se mullekaan oo helppoa laittaa näitä kuvia mut haluan näyttää esimerkkiä ja kertoa, et myös näistä asioista totuudenmukaisesti! Kyllähähän tuotakin vois aina eri tavalla kuvata ja laihistella ja sumentaa photoshopilla, mut ihmisiä me ollaan kaikki -virheineen.

    • Ei mun napa vaan muuta muotoa! Tai no – ehkä mun lantio ei vaan liiku x,D Heh. Hyvä tietää et tollanenkin valttikortti on, täytyypäs alkaa treenata vähän noita liikkuvuusharjotuksiakin, hehee! Noi röllähdys-ongelmat on täälläkin. Jumaleissön kun jotain line up-asentojakin yrittää ottaa –> YÖK! :D Sitä dieettiä tosiaan odotellessa…

      Mä oon ite ihan hirveen huolissani siitä, että mun napa menee lösöön päivä päivältä enemmän tän istumatyönkin takia :D Täytyy varmaan ruuvata työtuoli silleen ”lievään” takakenoon kunnon amismeiningillä niin ei röllykkäkään oo niin rutussa, heh! Kaikki on mietitty, suoritus vaan puuttuu! :D

      Ja kannustusta todellakin heruu täältä suunnalta! Oot ihan mun lempparibloggari just sen takia, kun suhun on niiiiiiiiin helppo samaistua! :) Täällä suunnalla tiedetään tasan tarkkaan miten siellä hommat pelittää. Mäkin kyllä kannustan sua sitten huisisti. Sitä kattelee kisoja iiihan eri silmällä, kun tietää joistakin vähän taustojakin. Tsemppiä! <3

  6. Vitsi tuo vauvavatta kuva on loistava, mulla on nyt rv 38+4 ja näytän just yhtä pehmeältä ko sieki tuossa kuvassa! ;) Ensimmäinen sivuttainen kuva sinun vattasta on kyllä hyvä, näytät oikeasti tosi hoikkaselta. :)

    Terkuin, Kirsi joka lukee blogiasi päivittäin.

  7. Mä ihailen sua! Oot niin upea! <3 Parasta sussa on tuo aitous ja luonnollinen kauneus… Siinä ei muutama arpi mahassa paljon paina! Tsemppiä projektiin! :)

  8. sä oot kyllä maailman rohkein tyttö :) Ja niinku moni muukin sanoi, että sulla on ihana asenne! Mä en IKINÄ laittais mun röllystä kuvaa nettiin koska oon niin nössö.. Melkein vuosihan tuossa meni, että sain naaman edes kameran eteen :D

    • Heh, ymmärrän kyllä! En ees tajua mikä muhun on mennyt et mä oon uskaltanut ;) Ehkä oon ajatellut et se vaan antaa mulle lisätsemppiä :)

    • Varmasti antaa :) ..ja antaa meille muillekin! Tuo sun muutos on jo nyt niin mahtava ja oot saavuttanu niin paljon vaikka ootkin vielä ”vaiheessa” :) MahtiMimmi!

  9. Moi! Nyt oli pakko tulla kommentoimaan, vitsi oot kyl mahtava kun uskallat näyttää itsestäsi myös ne ”heikot” puolet:) Oon itse 20 vuotias vanha kilpaurheilija ja kiloja ropsahti 12 kg joukkuevoimistelun lopettamisen johdosta, se on ollu tässä 5 vuotta pieni ongelma ja oon vaan jojoillut:) Oon aina ollut harteikas ja lihaksikas, joten nyt oon taas pitkästä aikaa oikeesti innostunut kuntosalista ja osallistuin fit farmin liteen! Nyt on siis oikea suunta ja kiitoksen sana täytyy sinullekkin antaa<3 Tämän blogin ja sinun aurinkoisuuden takia jaksaa painaa taas ja tavoitella voimistelun aikaisia mittoja:) kiitos siis ja tsemppiä kovasti, kaikkea hyvää:)

    Terveisin, Eve

    • Kiitos Eve :) Musta on mukava jakaa nää kaikki aspektit asiasta teidän kanssa :)

      Todella mahtavaa et oot löytänyt taas sen kipinän :) Siitä se lähtee! Ja kun on urheilutaustaa niin on helpompi saada se puoli uudelleen rullaamaan, usko pois :) Pystyt siihen kyllä kun oot ennenkin ollut kunnossa! :) Tsemppiä!

  10. Pitää kyllä myös muistuttaa että sun nuorimmaisen syntymästä ei ole vielä loputtoman pitkä aika. Eli nahalta kestää palautua, mutta se tekee sitä kuitenkin pikkuhiljaa. Mullakin oli paljon enempi just tollaista ylimääräistä nahkaa vielä muutama vuosi sitten. Vaikka mulla onkin vielä ylipainoa ja häiritsevä vatsa niin nahka siinä on nyt paljon kiinteämpi. Mun nuorimmainen on viisivuotias. =)

    • Niin ei oo kun 1,5 vuotta, arvet tosin tuli jo esikoisesta 5 vuotta sitten :( Katsotaan miten palautuu, tää antaa iholle ehkä pientä avustusta siihen :)

  11. Kiinnostavaa nähdä, mitä noilla hoidoilla saa aikaan. Itselläni on suurin ongelma-alue lantio ja reidet, reisiin ja jenkkakahvoihin tuli kamalat raskausarvet toisessa raskaudessa. Samoilla alueilla ihokin on ”roikkuvampaa”.

  12. Hyvä Anna! Eiköhän raskausarpia löydy lähes jokaisen naisen kehosta – vaikkei niitä muotilehtien sivuilla esitelläkään. Juuri sunlaisia kauniita ja t.e.r.v.e.i.t.ä esikuvia kaivataan. Nykyään jo pienillä tyttölapsilla on todella vääristynyt kuva omasta kehosta, todellisuudesta ja luonnollisuudesta. Nostan sulle isosti hattua; olet rohkea ja varmasti todellinen inspiraation ja motivaation lähde monille – omalla esimerkilläsi!:)

  13. En kyllä tunnistanut Sinua tuon vauvamasun kanssa ja kun tukkakin vielä oli tumma:)
    Nuo masut on kyllä niin ihania <3
    Itse keräilen vielä rohkeutta laittaakseni lähi kuvan omasta röllöstäni;) ja en voi muuta kuin ihailla aitouttasi ja rohkeuttasi!
    Olet suurin innoittajani ja tsempparini, vaikket itse sitä tiedäkään!
    http://tastalahtee.blogspot.fi/

  14. Valitettavasti tuo ei ole itselläni tuonut minkäänlaista tulosta :( Kävin tyttäreni synnytyksen jälkeen heti 4kk kuluttua tuossa hoidossa 10 kertaa ja maksoin itseni kipeäksi. Kosmetologi oli aivan ihana ja sanoi että iho palautuu, mutta ei se kyllä palautunut, enkä viitsinyt siitä mainitakkaan sillä kosmetologi oli muuten niin ihana :D Kosmetologin mielestä muutosta oli kyllä tullut mutta kertoi velä, että tämän hoitoprosessin jälkeen iho jatkaa paranemista kokoajan itsestäänkin.. TIedäppä sitten..

    • Kuulema tulokset on hyvin yksilöllisiä. Riippuu iästä, ihotyypistä ja siitä yhdistääkö hoitojaksoon riittävästi vedenjuontia, liikuntaa ja ruokavaliota. Ei kuulema toimi kaikilla yhtä hyvin vaikka ois mikä… mut mä oon kans valmis ottaan sen riskin ja kokeilemaan :) Toivotaan parasta!

    • Toivon todella että sulla tuottaa tulosta!! :) Itse olin 20v kun hoitoon menin, join, ja urheilin kun hullu, mutta ei tulosta. Mulla se ei vaan toiminu, ja harmitti tosi paljon sillon, mut ei enää! Koska arvet ovat ihan haaleat nykyään kun aikaa on mennyt ja aika tasaiset! (johtuiskohan siitä hoidosta!?! :D) hih. Ja siis mulla ei sitä ”pussia” ole, vaan ”pelkät” arvet..

      Tsemppiä!! Toivottavasti saadaan nähdä että tuo sinulla todella toimis.

  15. Tää on tosi tyhmä kysymys, jotta anteeksi jo etukäteen, mutta kun tuo toimenpide sulattaa rasvaa niin mihin se rasva sit menee? Liikunnassa tapahtuva rasvanpoltto käytetään oman kehon energiankulutukseen, mutta mitä tapahtuu rasvalle tällaisessa hoidossa?

    • Joo se sulattaa kuulema rasvaa ja hoitopäivänä ja hoidon jälkeen pitää juoda oikein runsaasti vettä! Että se huuhtoo elimistöä ja sitä rasvaa pois! Ihmeellistä ja toivottavasti totta, heh :D Myös liikunta auttaa siihen!

  16. Vatsani on ristini. Samassa veneessä ollaan. Itse en noihin hoitoihin oikein usko mutta eipä niistä sitten tiedä. Jos olisi rahaa niin olisin kyllä niin epätoivoinen että voisin kokeillakin.

    Sun kuva on aina otettu niin että ei näy roikkuuko sulla maha ollenkaan. Ajattelinkin kysyä että jääkö se pussi vai sulaako pikki hiljaa kun kilot karisee.

    • Miten niin ei näy et roikkuuko?! Tuossa alimmassa kuvassa on housut vedetty niin alas et melkein *****karvat näkyy :D Katsoppas nyt tuota kuvaa, vasemmalta puolelta (täältä päin katsottuna) röllö roikkuu alempana, ei sinne sellaista pussia jää et sais kynän vatsan väliin mutta röllö lähtee vähän niinkuin 90asteen kulmassa eteenpäin ja tekee tyynyn joka ei mene ”vatsaa pitkin”. Millaisen kuvan haluat?!

      Kysymystä en nyt ymmärtänyt…

    • No ehkä mulla sitten vaan roikkuu todella paljon pahemmin kun en sun roikkuvaa mahaa niin noteeraa. Mulla siis sivusuunnassa on ihan sellainen pussi pikkuhousuissa. Ja mitä et ymmärtänyt. Kysyin että onko sulla sulanut se pussi kilojen myötä vaan onko se yhtä pönäkkä vielä eteenpäin?

    • Joo siis on sulanut paljon. Mullakin jäi kun kiloja oli 15-20 enemmän niin pussiksi pikkuhousuihin. En muista tarkkaan et missä vaiheessa muuttui tuollaiseksi tyynyksi enää :) Mut se tosiaan on niin yksilöllistä. En kyllä tiedä ketään kuka ois tosi timmissä kunnossa ja silti roikkuis vielä pussilla mutta ilmeisesti sellaisiakin on!

    • Mulla ei oo mitään hinnastoa kun se riippuu hoitoalueesta ja hoitoajasta. Laita meiliä jos halut hoitolan yhteystiedot :)

  17. mullakin on kuiva ja arpialtis iho, ja kaikesta rasvauksesta huolimatta lonkat, maha ja rinnat on ihan arvilla raskauden jäljiltä :) vaikka mahakin oli löysä löllerö ennen raskautta, tuli siihenkin yllättävän paljon arpia :/

    Niin ja piti ihan tulla sulle kertomaan että vauva syntyi viime tiistaina sektiolla, pojalla oli koko 4480 g :D Nyt pääsen minäkin pudottamaan raskauskiloja, ja niitä on nyt lähtenyt puolet :)) jej!

  18. Hei kuule ihanainen kengurupussi-fitnessmalli, sun kuvat Gazoz:n sivuilla on aivan yberhienoja!! Olet näyttävä nainen, muistathan olla itseesi tyytyväinen :)

  19. Mahasta hiuksiin: kävin ihailemassa malliposeerauksia Gazozin sivuilla ja ihailin myös kauniita kutrejasi. Onko sulla joku salainen ase niiden hoidossa, kun ovat niin hyväkuntoisen näköiset.

    • Katsotaan jos löydät vielä vastauksen pari päivää myöhässä! Hiuksissa oli kuvauksissa sitä Arganöljyä mitä ostin Berliinistä (samaa myydään Suomessa Moroccanoil-merkkinä). Sen lisäksi käytän aina kampaamotuotteita hiusten pesuun. Mun lempimerkkejä on Lanza ja Paul Mitchell. Käytän paljon myös hoitoja ja hiuksiin jätettäviä hoitoaineita :) Ei kai sen kummempia salaisia aseita :)

  20. Kuvissa voisin olla minä, siis niin raskaus- kuin vatsakuvissa nyt :D Tuttavani on lääkäri ja hän sanoi, että alle 40 vuotiaalla iho palautuu melkein poikkeuksetta vielä hyvin ajan kanssa, arvet tosin ei katoa, haalenee kyllä. Omalla kohdallani hän kehotti vain tiristelemään kerran itsensä niin rasvattomaksi kuin suinkin eli minullakin ne viimeiset rasvat on ja pysyy sitkeästä liikunnasta huolimatta tuolla vatsapussukassa. Sitten vain säntillistä elämää ruoan suhteen ja jos senkään jälkeen ei ole tyytyväinen, kehotti harkitsemaan leikkausta jos vatsanahkaa kiristetään. Minulla on liikuntaa ollut paljon, niin aerobista kuin lihaskuntoa. Nuorin lapsi pian 7 v ja maha on edelleen tuollainen kuin sinullakin. Pituus 169 ja paino 63. Onneksi mies ei asiasta välitä ja olen itsekin muuten tyytyväinen vartalooni. Vaatteet päällähän muut ei sitä vatsan todellista tilaa näe ja usein kovasti saan kehuja kropastani, joten ehkä sitten se veitsi ei minulla tule konkreettiseksi vaihtoehdoksi. Mutta sinä näytät upealta ja tsemppia tulevaan ;)

    • Ihanaa, kohtalotoveri :) Näin se on, et tuosta alavatsasta lähtee ihan viimeisenä rasvat! Saa siis olla todella rasvaton jos haluaa siitä kaiken pois… Jos ei ois mitään bikinikisa-tavoitteita niin sillä ei ois kyllä mitään väliä kun vaatteet päällä näyttää ihan treenatulta! Sä oot kyllä varmasti oikein mukavannäköinen :) Katsotaan, katsotaan…

  21. Rohkea veto oli! :) Kun noin repäsit, niin eiköhän siihen jossain vaiheessa tule se ”jälkeen”-kuva sit kans ;) Mulla on alamasu rypyssä vaikken oo ees synnyttänyt, joten oon aivan satavarma että nuo lähtee kyl. Mutta aikaa se ottaa. Kelaa nyt sitäkin, missä kunnossa säkin olit vielä vuosi sitten! Fyysisesti ihan mahdotonta ois se, että ei ois rypyn ryppyä :) Kiva että koitat tollasia hoitoja! Itekin varmaan kävisin vaikka missä jos ois varaa. Mutta sen päätin että sit jos ja kun itekin oon raskaana niin vähintään teen noita rasvailuja, jos se edes vähentäisi arpeutumista. Niitä tulee varmasti kun niitä on ihan lihomisesta/laihtumisestakin siellä täällä.

    Ihana Anna! <3 Hiljaa hyvä tulee! :) Pitää olla sitä kärsivällisyyttä jopa vuosien projektiin. Luonnollinen tie on kuitenkin parempi kuin leikattu lopputuloksen kannalta.

    • Kiitos tunnustuksesta :) Olihan tää aika repäisy joten muutoskuvia ois kiva saada ;) Mielenkiinnolla itsekin odotan tapahtuuko mitään :)

  22. Tässä lueskelin tämän postauksen 1v3kk tyttäreni kanssa. Tyttö aivan onnessaan katsoi noita masukuvia ja huusi ”Papa, papa!!” ja taputukset päälle ;) Eli siis napaa tarkoitti ;)

  23. Heips Anna! Kiitokset inspiroivasta ja niin elämänmakuisesta blogista! :) Olen lukenut blogiasi likipitäen alusta saakka, vaikka tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta kun kommentoin :)
    Nyt ajattelin kuitenkin vinkata apua noihin raskausarpien hoitamiseen. Voi olla että olet jo kokeillut, mutta jos et niin… kannattaa kokeilla E-vitamiini öljyä!
    http://www.worldwideshoppingmall.co.uk/body-soul/pure-vitamin-e-oil.asp
    Yritin etsiä vastaavaa tuotetta, joka olisi puhdasta E-vitamiinia, Suomesta (apteekit ja luontaistuotekaupat) mutta en löytänyt :( Mutta onneksi maailmalta saa, tilaamalla. Mikään ihmelääkehän se ei ole eikä varmasti arpia kokonaan poista, mutta itselläni on häivyttänyt/vaalentanut kahta vatsan sektioarpea, joten uskoisin että saat ainakin vähän apua myös raskausarpiin.
    Tuossa yllä olevassa tuotteessa näyttää olevan vielä huimasti, 5x, enemmän E-vitamiinia kuin omassani, joten uskoisin apua löytyvän.
    Näytät jo nyt upealta! Tsemppiä ja iloa matkaasi kohti unelmiasi :)
    Terkkuja Australiasta!

    • En oo kokeillut muuta kuin voiteita joissa on E-vitamiinia :) kiitos vinkistä! Tuo tujumpi vois auttaa! Ihanaa kun autatte mua näin!!! Kiitos! Terkkuja Ausseihin :)

  24. Heippa Anna. Olen kirjoitellut sulle aikaisemminkin dietistäni. Kolme kiloa on lähtenyt nyt tosi kivasti (Lähtömitat 169cm ja 67kg). Mulla olisi huomenna ”virallinen punnituspäivä”, mutta kävinkin malttamattomana punnitsemassa itsen jo eilen. Vaaka näytti harmikseni 64.4, vaikka viime perjantaina se näytti 64.3 :( Eli paino ei ole ollenkaan tippunut, vaan jopa noussut. En tiedä, mitä olen tehnyt ns. väärin, mutta varmaan mun sitten pitää annoskokoja vielä pienentää… Sinänsä harmi jos näin on, koska välillä on tuntunut ehkä asteen verran nälkäiseltä olo, mut joo.. PLAAH! Toi tulos kyllä harmitti! Ja tuntuu,että motivaatio laihtutuksesta taas laski! Tähän asti se oli katossa!

    • Moikka! Voi että! Sinuna en silti lähtisi pienentämään annoskokoja! Vaakaa ei kannata tuijottaa niin tiukasti ja tehdä sen perusteella muutoksia jos on ollut jo sekä energiavajetta että liikuntaa mukana. Silloin lihomista ei voi tapahtua vaan painovaihtelu selittyy esimerkiksi kehon nestetasapainolla! :) Älä siis masennu vaan jatka samaan malliin!!! Tsemppiä sulle! Ensi viikolla saattaa olla tuplatulos ja jos ei silloinkaan niin voi ihan hyvin olla, että nesteet ovat treenin myötä kertyneet lihaksiin mutta rasva palaa silti ;)

  25. Kiva kun uskalsit laittaa kuvan vatsasta :) mulla siis ihan samanlainen, paitsi nyt isompi kun oon raskaana taas ja siellä alla on sellainen roikkuva rasvapussi, yäk! Innolla odottelen miten sulla toimii ;) jos meinaan toimii niin alan säästämään kyseisiä hoitoja varten itsekin ;D

    • uih, osa tosiaan tietää tän omasta kokemuksesta :D Mä raportoin kyllä niin tiedät kannattaa säästää vai meneekö rahat kankkulan kaivoon ;)

  26. Mä jotenkin ihmeellisesti uskon, että sinä pääset vielä vatsasi kanssakin sinuiksi. Jumppaat, syöt terveellisesti ja teet sille mitä pystyt, ja jotenkin se kyllä muuttuu. Olet niin paljon muuttunut vuodessa, että sitäkään ei olisi etukäteen ollut helppo uskoa. Joiltakin jenkkisivuilta olen nähnyt kuvia äideistä, joilla on ollut tosi ”pussimaha” raskauksien jälkeen, mutta ovat saaneet kovalla treenillä pois. Mutta tietysti, jos on paljon venynyttä nahkaa, niin ei se varmaan minnekään mene.
    Mutta kyllä sä tässäkin onnistut ! Tsemppiä !

    • Pitää toivoa et vatsan kanssa käy samoin, et ens vuonna sitäkään muutosta ei ois uskonut todeksi ;) Se ois kyllä mahtavaa :) Ja jännä homma, mäkin uskon kyllä et saan ihmeitä aikaan… Kiitti tsempistä <3

  27. Oot huikeen rohkea kun julkasit mahakuvia, todellakaan moni ei sitä uskaltais tehä! :) ja hei tsemppiä kauheesti! Mun mielestä oot tehny jo tosi ison työn ja oon varma kans, että pääset sun omaan tavoitteeseen! Oot kaunis ja ihanan positiivinen :)!

  28. En ole jotenkin aiemmin tiedostanut, että naisilla on näin ikäviä mahaongelmia. Johtunee siitä, että olen itse jostain syystä niiltä säästynyt, vaikka olen ollut kolmesti raskaana ja painoakin on niiden aikana kertynyt melkoisesti. Pitkät imetykset ovat onneksi vieneet suurimman osan, mutta jotain on joka kerta jäänytkin. On mullakin ikävä makkara, mutta raskausarpia ei ole ja iho on kiinteä. Yritän iloita tästä;)

    Mun viimeisimmästä raskaudesta on aikaa kohta kymmenen vuotta, joten nyt olisi korkea aika päästä raskauskiloista eroon, kun täytän parin vuoden päästä 50;)

    • Juu osa säästyy ja varmasti ihmetyttää miten ero on suuri millaisia jälkiä raskauksista jää. Mun tilanne ei oo varmasti pahin mut selkeästi aika vaikea. Alussa tilanne oli ihan huikea verrattuna tähän joten parannusta on tapahtunut jo merkittävästi… Iloitse ihmeessä, olet onnekas! <3

  29. SÄ OLET IHAN TAJUTON! Siis noin rohkea ja samalla ihana. Kiitos, kiitos, että olet pitänyt tätä blogia ja näyttänyt matkaasi kilojen tiputuksessa ja masukuvineen päivineen. <3
    Vielä puolikiloa ja sitten se on tehty! Ja sitten alkaakin se itse ty, eli painon pitäminen ja muut hommelit. Mutta jos joku siihen pystyy, niin se olet just sinä. :)

    • HIH, ihana oot!!! Kiitos kovasti mukavasta kommentista ;) ”Kissan kusema” vielä ni se on siinä :) Sit en enää kyttää kiloja mut totta et haasteita riittää myös edessä päin!

  30. Mun oli ihan pakkopakko tulla sinunkin blogia tiiraamaan,Saran blogia on tullut seurattua jo kauan, mutta täällä kahden lapsen mamma kanssa,ja joka omistaa tismalleen kuviesi mukaisen röllön+rasvaiset jenkat :D

    Ja rollolle sanotaan byebye beibi, eiks ni?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta