Kollaaseja

 
 

Käytiin eilen salilla tyttöjen kesken. Harvemmin joudun siis ottamaan taaperoseuraa mutta eilen oli sen verran haipakkaa, että otin Linnean mukaan koska tiesin, että saan hänet siihen aikaan nukahtamaan päiväunille. Tyttö nukkuikin sitten vajaa kaks tuntia salin laidalla kun mamma kävi kävelemässä nyrkkeilysalissa Saran kanssa korkkarikävelyä ja sen perään tein jalkatreenin!

jälkikasvun kanssa jumpalla
 
 
jalkapäivä
 

Tein kuvakollaasit elokuu vs. marraskuu. Harmi että salissa oli sen verran porukkaa niin en viitsinyt riisua leggingsejä ja poseeraata samassa asussa eli mikroissa ja topissa. Voin koittaa ottaa sellaiset kuvat pian niin on helpompi verrata. Tasaisesti näyttäis lähteneen jonkun verran massaa ja ryhti  muuttuu kokoajan urheilullisemmaksi. Painoeroa kuvien välillä on -5kg ja aikaa viikkoa vaille 4kk.

11/2012 73kg
8/2012 78kg
 

Itse oon ihan tyytyväinen tässä välissä tapahtuneeseen muutokseen, eihän tässä olla jäniksen selässä ;) Vartalonmuokkaaminen on hidasta puuhaa vaikka tekisi joka päivä töitä sen eteen. Pitäis aina osata katsoa tarpeeksi kauas ettei turhaudu. Omaan painotavoitteeseen on enää reilu 3kg jäljellä jonka jälkeen keskityn kropan tiivistämiseen eli periaatteessa sama homma jatkuu edelleen. Tuosta tuli kuitenkin mieleen että oon vihdoin painoindeksin mukaan normaalipainoinen!! Jei! Se on laskenut 32:sta nyt 24,9%:iin. Aika kivaa =) En oo enää virallisesti lihava!

 
 
 
 
 
 
Näillä jatketaan ja
loppuun vielä video korkkareiden kopinasta ;)
Anna

38 vastausta artikkeliin “Kollaaseja”

  1. Olen vasta löytänyt blogisi ja jäänyt ihan koukkuun. :) Valtavat rispektit täältä, on kiva käydä katselemassa ja vertailemassa sun kehityskaarikuvia, samalla saan virtaa ja motivaatiota omaankin muutokseen, tai ainakin muutokseen valmistautumiseen. Vielä en ole ehtinyt jokaista kirjoitustasi lukea, sitä varten tarttis varmaan pitää pari vapaapäivää töistä. ;) Asenne on sulla hienosti hihnassa!
    Kyselit taannoin jotain iltaproteiinivinkkejä. Sain työkaveriltani hyvän joulupuuron korvausvinkin, joka toimis siis myös iltaprodena: lämmitä raejuustoa pieni kulhollinen ja ripottele kanelisokerijauhetta (tai kanelisteviajauhetta, jos haluat jättää hiilarit pois) päälle. On kuulemma hyvää, mutta en ole itse testannut. Testaan ehkä tänään. Eilen illalla testasin myös Jutta G.:n mainostaman proteiinivanukkaan tuplasuklaaversion. En nyt ihan riemuun revennyt, mutta kyllä sitä nyt syö ennemmin kuin turpiinsa ottaa. Kaveriksi se ehkä kaipais jotain potkua vaikkapa rahkanökäreestä ja puolukasta tai karpalosta.
    Tsemppiä treeneihin, näytät tosi hyvältä!
    -Katri-

    • Kiitti vinkistä, vois kokeilla tuota!! :) Tässä on sen verran vähissä oma mielikuvitus ja tuo on kokonaan sallituista aineksista niin miksipäs ei :) Mulle on muuten tulossa toffee pudding, can’t wait!

      Tervetuloa tänne lukemaan, kommentoimaan ja laihtumaan yhdessä!! :)

  2. Ei voi muuta sanoa, kuin että olet upea! Oot hieno esimerkki siitä, että vaikka on perheellinen, niin voi olla myös aikaa/motivaatiota treenailla. Tsemppiä sulle kovasti:)

  3. Ootko nyt miettinyt, että onko se sun tuleva laji bikini vai bodyfitness? :-) Sinussa on jotain sellaista hehkua mitä ei kyllä harjoittelemalla pelkästään saa. Tiedän jo nyt, että jos kilpalavoille joskus nouset, niin tulet varmasti menestymään. :-)

    • Tällä hetkellä koen et oo selvästi enemmän bikini-kilpailija, mutta eihän sitä tiedä miten tulevaisuudessa tullee tuota lihaa, jos mahdottomasti muskuloidun niin kyllä body fitnesskin kiinnostaa :D Mitään ei oo vielä kiveen hakattu ja rehellisesti sanottuna kauhistuttaa et bikiniin on niin paljon tulossa porukkaa lähivuosina -miten tällainen plus 30vee mamma saa itsensä yhtä kireäksi ja hyvään kuntoon kuin ne nuoret misukat… En silti tarkoita et body fitnessissä pääsis vähemmällä :) Nyt kuitenkin treenaan täysin niin että tähtään bikini fitnessiin eli treeniohjelmassa ei taota sikana lihasmassaa vaan koitan saada sitä parhaani mukaan dieetin ohella, treenata pyöreän pepun, isot olkapäät ja kapean vyötärärön ja kiinteytyä ja pienentyä parhaani mukaan.

      Tulipas pitkä vastaus mutta siis ihana kommentti, kiitos Noora! <3 Lämmitti mieltä!

  4. Hyvin toi teidän Linnea sikeitä vetelee :) Meillä oli kans esikoinen tossa iässä hyvä nukkumaan vaikka mikä meteli oli, mutta tää toinen on vähän herkempi keissi :D

    Mun huomio kiinnitty noissa muutoskuvissa ensin sun hartioihin, selkäpuolella varsinkin! Muutenkin kuvissa on selkeetä eroa :) Upeeta!

    • Meilläkin on joskus aika herkkä nukkuja -nyt väsytin piippuun ;) Päiväunet taattu ;) Ja tietysti haalari päällä sisällä eli kaikissa tamineissa!

      Kiitti :)

    • Kävin katsomassa ja hyvältä se näyttää, pitää kokeilla! :) Ps. suklaa-hasselpähkinä on ehkä mun lempimakuja Scitecin herasta, mitä tykkäsit?! :)

    • Hörpin tänään sitä sciteciä veden kanssa ja oon vähän kahden vaiheilla… mut ehdottomasti parempaa ku Fastin hera! Tosi hyvin (ja nopeesti) liukenee veteen eikä jää yhtään sellaseks hiekkaseks!

  5. Kuvillahan on eroa kuin yöllä ja päivällä! Oikea vitnesskissa on sieltä kuoriutunut :) kroppa jatkaa kyllä tiivistymistään kun vaan jaksat treenata kovaa ja syödä suht siististi.

    Ei ole enää pitkä matka tavoitteeseen Erica! :)

    • HIh, no uskotaan jos sä sanot! Vaikka vähän epäilen et kuitenkin huijaat ;) Ei nyt ihan vielä fitness, mutta matkalla kohti sitä! En malta odottaa seuraavia 3-4 kk:n välisiä kuvia kun muutos näkyy taas selvästi. Nyt kun paino tippuu normaalipainon sisällä niin ihan eri tavalla näkyy muutos kun tulee esim. lihakset esiin :P Jeee…!

    • Ois ihanaa pitää vaikka viikon loma mutta varmasti jatkuu :) Tosin pitää ehkä jotenkin uudistaa tätä kun aihe siirtyy vähän erilaiseksi?! :)

  6. et sä kyllä ulkonäön puolesta enää oo pitkään aikaan ollut eses hieman lihavan puolella :) painoindeksi ei sinun tapauksessa ainakaan koko totuutta kerro. mäkin olen ihan varma että otat lajiksesi sitten minkä tahansa bodyn niin tulet siinä varmasti pärjäämään :)

    • Se rankaisi mua röllöstä… Kaikki paino on tuossa mahassa ;) Onneksi nyt sentään rimaa hipoen oon normaalipainoinen! Ei pitäis olla suurempia riskejä enää sairastua lihavuuden kanssa liitännäisiin sairauksiin! Aika kivaa! ;) Kiitos kommentista :)

  7. Joskus muutama viikko tai kuukausi sitten taisin mainita, että ollaan aika lailla saman painoisia? No, samaa tahtia on menty, kun vieläkin ollaan aikalailla samanpainoisia. :D
    Hyvä me! ;)

  8. Itsehän tuota eroa ei niin huomaakaan, itseä kun tulee töllättyä aina niin paljon. Muut kyllä huomaa eron paremmin ja voin sanoa että oot aina vaan paremman näköinen (vaikka sä näytit kyllä vuoden alussakin mitä kauneimmalta päivänpaisteelta) ja oot edelleen mitä suurin inspiraatio unelmien tavoittelemiseen, terveelliseen elämään ja positiiviseen asenteeseen! Mun piti lähteä lenkille tänään, mutta mun nuhani on ottanut uudet mittasuhteet eikä tee mieli mennä kylmään niiskuttamaan ja sairastumaan lisää, tosi takapuolesta, kun sain kerrankin motivoitua itseni tekemään jotain xD Miksi mulle käy aina näin?! Tää on nyt joku neljäs kerta tänä vuonna tälläseen.

    • Kiitoksia rakas! Mä täällä vetelen teen kanssa yrttitippoja ja hunajaa ja leivän päälle laittelen raakaa valkosipulia(on muuten hyvää), vähän on auttanut mutta ei tarpeeksi.. pitää nyt vaan taas malttaa olla paikallaan. Ainakin ehtii suunnittelemaan talven treenejä jos ei muuta xD Ja keskittymään taas syömiseen. Harmi että kipeenä tuntuu katoavan ruokahalukin..

  9. heippa! Aikaisemmassa postauksessa puhuit siitä gluteenittomasta ja maidottomasta ruokavaliosta. Itselläni on ollut suuria ongelmia mahan kanssa ja tilasin FOOD-DETECTIVE testin, joka näytti minulle juurikin nuo samaiset ruoka-aineet sopimattomiksi! Suosittelen todella että tilaat kyseisen testin!!!!! Minä ainakin hyödyin hurjasti tästä kyseisestä testistä. Ei enää turvota :)
    http://www.food-detective.fi/
    jo googlaamalla, löytyi alennuskoodeja tuotteelle :)

  10. Nyt pitääkin jäädä linjoille (jotta pitäisin linjani, hehe :P), kun minullakin tuli muutama viikko sitten normaali bmi :) Tosin heti tällä viikolla olen ottanut siihen +500g, ja heti tuli aivan tunkkainen ähkyolo (pysyi vielä normaalin puolella, mutta tänään tankkauksen sijaan kasviskeittoa :D)..
    Mutta siis: jään kyttäämään täältä vinkkejä painon YLLÄPITOON, se kun on vaikeampaa kuin pudotus.

  11. Jes Erika! Onnea normaalipainon saavuttamisesta!
    Koko ajan lähempänä tavoitetta, eli bikinikuntoa ja palkintopystiä ;)
    Näytät kyllä nätiltä, kokoajan vaan nätimmältä. Nyt vaan sama linja jatkukoon :) :)
    annina

    • Kiitos kiitos! Ihan hullulta tuntuu et minäkö muka bikinikuntoon mutta niin se näyttäis tulevan jos töitä tekee ;) Tsemppiä sinnekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta