Tulta päin

Näin se on taas maanantai ja vaaka päivä. Paino oli tismalleen sama kuin viikko sitten, vaikka on keikkunut jo kilon vähemmässäkin mistä postasin keskiviikkona (viimeinen vitonen). Oon tehnyt töitä koko viikon, lenkkeillyt, tehnyt salia ja syönytkin hyvin. Nyt vaan tuntuu, että oon siinä vaiheessa että tuo vaaka enemmän sapettaa kuin ilahduttaa ja olo alkaa olla samanlainen kuin raskausajan neuvoloihin punnituksiin mennessä. Ahdistunut!

Juttelin Minnan kanssa tästä painoasiasta ja linja on, et tiukalla jatketaan eteenpäin! Tehtiin pieniä muutoksia ruokavalioon ja sain päivitetyn saliohjelman myöskin. Ruokavalioon sain ujutettua sellaisia muutoksia mitä olin toivonutkin niin ei tarvitse ”lipsua” vaan saan syödä vähän enemmän hiilihydraatteja mitä alunperin ohjelmassa oli -eli sekä lounaalla että päivällisellä. Tarkoitus onkin luoda mulle sopiva ruokavalio joka on enemmän elämäntapa kuin dieetti.

Hidastunutta aineenvaihduntaa koitetaan buustata vain viikottain tehtävällä vapaasyöntipäivällä. Tärkeää on siis syödä ensin 6 päivää ohjeen mukaan ja sitten yhtenä päivänä tankata enemmän hiilihydraatteja kuin proteiinia. Ja näin tehdään, piste. Ei lipsuilua tai soveltamista. Treeniohjelma painottuu nyt tekemään perusvoimaa, sillä jos halutaan lihasmassaa niin voimatasojen nousu on edellytys lihaksen kehittymiselle. Katsotaan ensi viikolla laitanko painoa enää tänne viikottain, vai pitäisinkö taukoa. Ei tulis turhaa stressiä.

 
 

Oon ollut ihan hapoilla lauantain treenileiristä ja etenkin takareidet ja vatsat on kipeät. Eilisen pidinkin lepopäivää ja koitin syödä vaan proteiinit ajallaan :D Tänään pääsin salille testaamaan uutta ohjelmaa ja koska aina kun tehdään muutoksia niin kestää ennenkuin oppii tekemään ohjelman ripeästi. Tein selkätreeniä sitten 1h25min, keskisyke 129, maksimisyke 184, kalorit 734. Hyvä treeni!

menossa salille
treenin jälkeen napit naamaan! No questions… 
no joo, ne oli BCAA:t ja palkkari tietty myös 

Eli näillä mennään ja oon nyt tehnyt tiedusteluja myös tuon vatsa-alueen ongelman suhteen ja voi olla, että otan siihen jotain hoitoja vielä tämän vuoden puolella. Vaihtoehtoja on HYPOXI, VelaSmooth tai ReAction -hoidot joista olen kiinnostunut, sillä tuntuu että jotain vois tehdä. Oisin kyllä kiitollinen kaikista kokemuksista jos jollakulla lukijalla on :)

Sit koska mun blogissa on hyvän maun rajat ja kaikki itsesuojeluvaisto mennyt jo aika päiviä sitten niin voin demonstroida ongelmaa teille vielä himmein kuvin jotka on otettu ilman salamaa. Tässä on kiitos kahden lapsen synnyttämisestä, lihomisesta ja laihtumisesta. Kiitos kovasti.

sitä voi laihistaa ja venyttää
sen voi nostaa kuin kevyen pullataikinan
nahkaa on vaikka kahteen mahaan ja napakin on 10cm liian alhaalla
sitä voi venyttää vaikka miten pitkälle ja kaikki rasva kertyy vatsanalueelle
ja kaikista hurmaavin -sen voi antaa valua housujen reunan päälle!

Et se siitä illuusiosta et tääl ois joku sexy mama. Niin ehkä se riittää et se on korvien välissä. Vai riittääkö, kyllä mua ainakin *ITUTTAA!

Anna

69 vastausta artikkeliin “Tulta päin”

  1. Mulla on kans mahan (ja reisien) alue ihan mieletön ongelma. Nahkaa on vaikka muille jakaa. Eikä tilannetta helpota se että tässä olis varmasti vielä toiset 20 kiloa matkaa siihen kilomäärään mistä haaveilen.

    • Jos pääsen joskus sinne bikini lavalle saakka niin varmasti mullakin lähtee tästä vielä melkein 20kg eli onhan se kauheeta jos tuo iho ei ala nyt vetäytymään… :/ Inhottaa kun se on ainoa asia mihin ei voi edes tahdonvoimalla vaikuttaa!

  2. Erica, sinä olet rohkea nainen! Kuka muu uskaltaisi laittaa rehellisiä kuvia itsestään julkisesti toisten katseltaviksi? Mulla olisi sulta ainakin paljon opittavaa. Olisi kiinnostavaa tietää enemmän noista hoitovaihtoehdoista, en ole koskaan kuullut niistä. Postaile aiheesta jos siltä tuntuu. :)

    • Mulle on ihan sama, ei tuo mikään salaisuus ole. Ja tosiaan ei se mun itsetuntoon vaikuta kovinkaan paljoa, mutta haluaisin vain, että maha on yhtä upea kuin tunnen olevani :)En mäkään tiedä noista vielä paljoakaan, olen vain netistä etsinyt tietoa ja nuo on tulleet vastaan!

  3. kyllä se tuosta pienenee, usko pois. …tai ainakin uskon niin, itsellänikin koko ajan vaikka en pääse edes kunnolla treenaamaan… zumbaan jne ja olen suht hyvässä kunnossa mutta tarvisin neuvoasi, olen kanssa kahden lapsen äiti. Nahkaa ei pahemmin mahassa ole kun syön, ja liikun oikein… MUTTA MINUN EI TARVITSE KUN SYÖDÄ JTN HERKKUA, TAI JUODA ALKOHOLIA.. NIIN HUHU NAHKAAN KERTYY JÄRKYTTÄVÄ MÄÄRÄ NESTEITÄ jne.. vaikea selittäää………. ja siis kun SE tapahtuu ihan päivässä… Onko normaalia että jos olen viikonlopun viihteellä, en vedö edes mitn ällööveröitä syömisen tai juomisen takia, niin saatan viikonlopun jälkeen painaa 5 kiloa enemmän… kyllä ne taas siitä laskeutuu about viikon sisällä ehkäö=

    • Toivotaan ja katsotaan miten käy!Mä en oo ikinä ollut sellainen ”sieni” joka keräis kun max 2-3kg herkkupäivästä ja ne lähtee parissa päivässä. En siis oikein osaa auttaa, kun en ole kuullut tuollaisesta. Toki jos koko viikonlopun vetää sekä biletystä että herkkuja niin onhan 5kg mahdollinen, mutta kuka sellaista tekisi jos haluaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja? ;) Sitä se on arki viikonloppuisinkin, samaa ruokaa jne. En oikein tiedä mikä auttais jos sulla jo pienistä poikkeuksista kertyy noin paljon nesteitä, kurjaa :/

  4. Täältä löytyy aivan samanlainen masu. Samoissa painoissakin mennään ja kahden lapsen synnyttäneenä. Mulla vielä ekassa synnytyksessä tehtiin sektio, onneks poikittain, joka tekee entistä kivemman rajan tohon röllykän alle. Onneks sen masun saa piilotettua myös tukihousujen alle! :)Hyvältä näytät silti!!!Terveisin Kaisuli

    • Kiitos Kaisuli :) <3Fitnesskisoissa vaan ei oo tukihousut sallittuja ;) Muutenhan tuo ei niin haittais mut jotenkin nyt se hyllyy mun unelmien tiellä! Mur!

  5. Hienon rehellisen rohkeaa meininkiä tässä sun blogissa, arvostan! Heh, samaistun tuohon nahkaongelmaan! Jos yhtäkkiä jostain napsahtaisi sellainen noin kymppitonni ylimääräistä, niin johan tämä varaisi ajan vatsanahan kiristykseen :D. Nyt olisi toki hyvä tehdä muksut eka, ei varmana tulisi vatsaan enää uusia raskausarpia (jotka meikältä, lapsettomalta, ei oo edes raskaudesta vaan pelkästä lihomisesta tulleet) odotusaikana kun on jo ennestään niin venynyt nahka. Tuttavalleni, joka oli käynyt vatsanahankiristyskonsultaatiossa, oli tohtori sanonut ettei nahka raskausarpien kohdalta enää luonnollisesti kiristy. Raskausarpinahka on vähän niinkuin väsähtänyt, kulahtanut ja napakkuutensa menettänyt strech -vaate :/. Liekö sitten jotain käveleviä todisteita siitä, että kyseinen lääkäri oli väärässä?

    • Ne on kyllä törkeän kalliita :D Huh huh! Mullakin oli arpia jo ennen lapsia kun kudotyyppi on sellainen. Raskaudet toivat vaan niitä ihan kaikkialle missä ei vielä ollut! No voi hitsi tuota lääkärin informaatiota, mulla kun tuo vatsa on pelkkää arpea vieri vieressä :/ Mutta kyllä monella jolla arpia on vähän vähemmän niin vatsa on kiristynyt aika hienosti :)

  6. Moikka! Mun mielestä sun kannattaa olla kärsivällinen tuon vatsasi kanssa, muutos on kuitenkin suuri ja iholla kestää aikansa palautua. Tosin mikäpä estää kokeilemasta myös noita mainitsemiasi hoitoja.Kannattaa myös tehdä itselleen selväksi, mitä eroa on ylimääräisellä iholla ja ylimääräisellä rasvalla. Jos sä nipistät itseäsi kämmenselästä, mitä sun sormien väliin jää? Niinpä, iho itsessään ei ole kovinkaan paksu, olipa se sitten vatsassa tai kädessä. Tältä näyttää, kun jollain todella on ylimääräistä nahkaa:https://www.youtube.com/watch?v=j044Jn0VnsQ&feature=plcpTsemppiä Erika! :)

  7. Heips!Vaaka on päättänyt pitää mua ihan pilkkanaan, sekin nimittäin pompsahtaa aina ”virallisena” puntaripäivänä ylemmäs kuin muina päivinä viikon aikana… Vai onko se vaan mun korvien välissä; psykkaan itseni jännittyneeseen turvotustilaan?! :D Syöty on kuitenkin oikein ja treenattu… Oon nyt vaan päättänyt luottaa siihen, että kyllä se laskee kun tekee kaiken oikein. Tipahtaa sitten taas kun tipahtaa ja tasan tarkkaan sitä kaiken aikaa kiinteydytään! ;)Rohkeita masukuvia ja miten elävä kerronta! Oot huippu! Ihan on kuule tutunnäköistä kuvamateriaalia, täältäkin löytyy (mielestäni arpisempaa) ja ruttuisempaa nahkaa. Heleposti vaikka pari sohvaa näistä ompelis. Takit koko perheelle! :D Kiinnostunut olen myös kuulemaan noista hoidoista. Kiitän luojaani, että vaatteita saa pitää ettei tarvii kadulla esitellä tätä komeutta – vaan oispa se kivaa olla ilmankin tota ylimääräistä… Toki sitä läskiä pitää täällä saada vielä palamaan, sitäkin siellä nahkan alla lymyää.Ja hei tyttö, sinä OLET sexy! <3 Kiitos Kaunis vertaistuesta. ;)

    • Niin en mä ainoa oo ja onhan noita pahempiakin! Lohduttaudun sillä :D Mutta väitän vielä, että nää kuvat ei kerro kaikkea, koska kamera tekee noista jotenkin utuisempia kun IRL on! ;)Sulla on sama juttu kun mulla tuon vaa’an kanssa. Ne tietää jo punnituspäivät ja tahallaan kettuilee -ei meidän kannata enää uskoa niitä! Otetaan mittoja ja treenataan, niin kyllä se fläsä palaa! Oikeassa oot!Kiitos murunen taas kannustuksesta! <3 Oot mahtava!

  8. Jokaisella on ristinsä ja vartalotyyppinsä… Mulla on keskivartalon korsetti tiukka ja vyötärön ympärysmitta sulaa silmissä, mutta reisistä ei ole lähtenyt sentin senttiä ja kamalat muhkurat! Voisinpa vaihtaa tilalle sinun solakat reitesi!

    • Niinpä! :D Ihanaa et te himoitsette mun reisiä siinä missä mä kadehdin kapeita vyötäröitä :) Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen :D

  9. Komppaan kyllä viimeistä kirjoittajaa turboreisieni kanssa ;DHarmi kun mulla ei oo vatsaröllykkä kuvaa. Mutta tsekkasitko viimeisen 3,5 kuukauden muutoksen? Mä lupaan, että sitä muutosta tulee. Kun vaan jaksaa syödä :D hmm, outoohan se on, että nykyisin liputan niin paljon syömisen puolesta ;) mutta aineenvaihduntahan sitä ihonkin toimintaa pyörittää, joka on kuitenkin elin sekin. Ihan perinteiset kuivaharjaus ja kosteutus kannattaa muistaa myös.

  10. Ja tuli muuten mieleen yks juttu kans mikä mulla reagoi vaa’alla painoa nostavasti ja se on kova treeni! Jos onnistuu tekeen viikkoon neljä kovaa salia ja yhden reippaan aerobisen niin se on varma, että sillä viikolla ei vaaka palkitse. Jos siihen sattuu vielä huonot yöunet ja huono vedenjuonti niin +2kg tulee helposti. Ja senhän tietää mitä se on…

    • Ihan totta! Siks inhottaa jos on ennen punnituspäivää ollut hyvät treenit, kun se näkyy vaa’alla päinvastaisena eli paino nousee vaikka tasoittuukin sitten! Ja kyllä sitä muutosta onneksi tulee kokoajan, sentit senkun vähenee ;)

  11. Musta sun mahasi näyttää jo aika hyvältä. Joku tässä sanoikin että iho tulee perässä aikanaan, se on varmaan nyt maltti valttia. Ja yritä iloita siitä että sulla on sutjakat ja hoikat sääret ja reidet + peppu. Joillakin se ongelma on siellä sitten. Mutta sympatiseeraan kyllä sua koska mullakin on ristinä tuo keskivartalo. Jenkat tulee helposti ja maha roikkuu. Lisäksi on vielä sellua siinä. Anna silla mahalle aikaa! Keskity vaan vetämään läpi tuota projektiasi ja luulenpa että ensi kesänä jo maha näyttää selvästi tiukemmalta:)

  12. Näyttää ihan omalta vatsan seudulta.. =( Ei auta kuin uskoa että treeni ja ruokavalio auttaa ongelmaan. Käytkö muuten vaa’alla vain kerran viikossa? Itse olen tehnyt niin että punnitsen joka päivä ja sitten viikon lopulla lasken niistä painoista keskiarvon ja saan viikkopainon. Näin pystyy minimoimaan virheet ja painon heilahtelut viikon sisällä. Sillä menetelmällä myös huomaa jos paino on pudonnut muutamia satoja grammoja ja noinkin pienestä painon laskusta tulee hyvä mieli itselle. Osa ihmisistä pitää tätä menetelmää toki rasittavana kun joka päivä pitää kytätä painoa, mutta samalla se siinä hoituu aamutoimien ohella ja kirjaa vaan ylös.Voisitko tehdä muuten jonkun liikuntapäiväkirjatyyppisen jutun esim. viikon lopulla. Kerrot mitä olet liikkunut minäkin päivänä jne. Siitä hahmottaisi paremmin viikko-ohjelmaasi. Itse kirjaan aina kalenteriin kaikki liikunnat ja pidän näin liikuntapäiväkirjaa.Tykkäsin sivustasi facebookissa. =) Jaksamista sinulle tähän viikkoon syksyn sateista ja pimeydestä huolimatta!

    • En käy joka päivä, satunnaisesti enemmänkin. Hyvä idea tuo liikuntapäiväkirja! Voisin koittaa laittaa vaikka tästä viikosta :)Mukavaa viikkoa sullekin! :)

  13. Voi vitsit Erica mikä postaus! Aivan ”mahtavat” nuo vatsakuvat. Mie arvostan suuresti, että tuot todellisuuden esille blogissasi. Kahden lapsen jälkeen iho ei ole kuin nuorella teinitytöllä. Ja sinun lipsumiset antaa todellisen kuvan siitä, että jokaiselle niitä lipsumisia tulee. Täällä kirjottelee toista lastaan odottava (ylipainoinen) äiti, joka on todella koukuttunut blogiisi. Ensimmäisen lapsen jälkeen sain pudotettua ylimääräiset painot pois, mutta nyt toisen raskauden aikana paino on taas noussut huimaa vauhtia – ikävä kyllä. Luen blogiasi päivittäin ja toivon, että toisen lapsen syntymän jälkeen voin taas saavuttaa normaalipainon :) Go Erica go!

    • Kohtalotovereita siis :) Ja onhan se älytöntä että pitäis peitellä sitä mikä se totuus on, ei kaikki palaudu samalla tavalla kuin julkkikset lehtien palstoilla…No raskauden jälkeen sit taas hommiin, kyllä ne omat mitat odottaa! :D Tsemppiä!

  14. Täällä myös yksi kohtalontoveri! Itselle kerteyi raskauden aikana aivan liian paljon kiloja (melkein 30kg) ,nyt ollaan treenattu, treenattu ja treenattu, mutta vatsan seutu on aivan järkyttävä! Tavoitteena on osallistua bikini fitness sarjaan ensi syksynä ja eniten panikoin tuo vatsan seudun nahan kanssa….Olen itsekkin miettinyt erilaisia hoitoja, koska veitsen alle meno pelottaa isojen arpien takia… Ahdistaa, ketuttaa ja tuskastuttaa :/Paljon treeni tsemppiä sulle ja ihanaa syksyn jatkoa!

    • No niin, en siis oo ainoa! Joillain tuo vatsan seutu vaan aiheuttaa niitä harmaita hiuksia. Varsinkin kun lavalla ne valot paljastaa jokaisen höllyvän osuuden, on se sitten nahkaa tai löysää läskiä -ne näkyy kyllä! Eli hommaa riittää :/ Mutta tsemppiä sulle tavoitteeseen, pääset sinne kyllä kun uskot itseesi :)

  15. Pakko sanoa että ylimääräisestä nahkasta huolimatta sun vatsa on jo ihanan litteä :) Itse alan olla painossa samoissa kuin sinä, mutta pituutta on 5cm vähemmän. Kaikki ylimääräinen on tällä hetkellä reisissä ja (yllätys yllätys) vatsassa. Minullakin roikkuu vatsa tosi paljon ja pelkään ettei se vetäydy koskaan, mutta onneksi voin itse peittää sen vaatteilla kun en ole mihinkään fitness-kisoihin koskaan aikeissa mennäkään ;)

  16. Ja kuvien paras anti oli pienen Linnean pää viimeisessä kuvassa!No on nuo muutkin kuvat hyviä. Kiva, kun sait Minnan kanssa sovittua itsellesi sopivan ratkaisun. Mutta miten kulutat noin hirveästi kuntosalilla? Minulla menee 150 kcal. Ilmeisesti vedät kunnolla (eli syke nousee suuremmilla painoilla ja intensiivisillä sarjoilla) ja minä vetelen liian laiskasti pienillä sarjoilla. Minulla on kyllä jonkun PT:n tekemä ohjelma itselleni, mutta se on varmaan ihan liian himmaileva.Tsemppiä sinulle !!!

    • Joo Linsu tuli kurkkimaan jalkoihin :)Salilla pitää tehdä ripeällä temmolla ja kunnon vastuksilla! Kyllä siinä syke nousee ja kalorit palaa! Koita vaan lisätä tehokkuutta :) Sillä saa sitä tulosta!

  17. No ei tuo sun maha oo ees kovin paha! Itselläni on pystysuunnassa oleva sektioarpi ja hirveät makkarat jotka ei ole lähteneet edes laihduttamalla. Mulla muutenkin toi vatsa on aina ollut ongelma! :( Edes vuosia takaperin alipainoisenakaan se ei ollut mikään litteä, puhumattakaan tästä päivästä kun painoindeksi on 25. Raskaus on pilannut mun vartalon ja toisinaan se masentaa ja VITUTTAA ihan sikana! Itkukin tulee joskus….. Mutta mulla on kuitenkin maailman ihanin ja kaunein pikkutyttö <3 Pitäisi vaan keskittyä niihin hyviin puoliin, vaikka entisenä koulukiusattuna ja itsetunto-ongelmaisena niitä on hirveän vaikeaa itsestään löytää.Olet ihana Erica! <3 Tsemppiä! <3:lla Maria

    • No voi kurjuus! Pystyarpi tuo kyllä omat murheensa :/ Oikein hyvä idea, on keskittyä niihin omiin parhaisiin puoliin! Niitä meillä kaikilla on :) Ja onneksi on pieni tyttö <3 Tsemppiä sullekin :) Koita pysyä positiivisena! =)

  18. Sulla on niin mahtava tää blogi! En oo vielä kauaa ehtiinyt sua ”stalkkaamaan” tämän blogin kautta, mutta oon jo ihan koukussa, jos niin voisi sanoa :D Näiden avulla saa aina jotenki lisäpuhtia omaan rojektiin, joka tuntuu, ettei etene mihinkään suuntaan ikinä (en oo onneks yhtään kärsimätön :D). Kiitos tästä!! :))

  19. Sä kirjotat kyllä niin ihanan rohkeesti! Jatka samaa rataa :) Toivotaan että nahka siitä kiristyy ku aikaa kuluu, ite ainaki pistän toivoni siihen ku ei täällä päin oo mahdollista päästä mihinkään tommosiin hoitojuttuihin.Mahassa on isoin työ täälläkin vielä, selvästi näkee kuinka itsellä siellä alla on ihraa vielä vaikka muille jakaa. Yllättävän hyvin on kuitenkin iho kutistunu mukana, saa nähdä miten se sitten siitä pienenee ku toi rasva oikeesti tosta mahasta häviää.

    • Niin kyllä mullakin on vielä ihan ehtaa läskiä joten ei sitä tiedä mikä lopputulos on, koska rasvaa on vielä sen verran paljon. Tehdään ensin ne mitä voidaan ja sit vasta murehditaan ;) Kiva kuulla palautetta kirjoittamisesta, kiitos siitä! <3

  20. Ihanaa että uskallat näyttää mahasi! Itselläni on vastaava ja vielä ehkä pahempikin, vaikkei tämä toki kilpailu olekaan ;) (”Kenellä on rumin maha” jne)Itse sain täysiaikaiset kaksoset sekä heti perään kuopus. Molemmissa raskauksissa +30kg normaalipainosta. Nyt on jälejllä 10kg. Iho roikkuu mutta pahinta on että näytän kuin olisin seitsemännellä kuulla raskaana eli vatsalihakset ovat revenneet eli ns. mahatyrä. En saa edes treenata lihaksia. Itse en usko että iho enää vuoden jälkeen synnytyksestä vetäytyy ja varsinkin jos paino on pudonnut nopeasti. Se on tietysti hyvä jos jotkut hoidot auttaisivat. Viidellä tonnilla saa kyllä pelkän ihon kiristyksen, jos korjataan myös lihakset niin puhutaan kympistä. Olen käynyt konsultaatiossa. Itselläni on vielä kymmenen kiloa laihdtettavaa ja sitten leikkaukseen! Tsemppiä viimeiseen vitoseen, se voi olla sitkeä mutta pystyt siihen kyllä! Perässä tullaan :)

    • No voi hitsi! Mulla ei oo tuota ongelmaa vaikka luulin, sillä tein testin ja mun vatsalihasten välinen rako oli vain sormen leveä. Mutta onneksi on tuo leikkausvaihtoehto esim. sinulle! :) Kallis kyllä mutta ihanaa jos pääset siihen! Kannattaa kyllä kysyä kunnalliselta, sillä tuo tyrä pitäisi olla hyvä peruste saada se sitä kautta! :)

  21. Siis Erica, sä olet pienentynyt ihan silmissä! Vaikka kiloissa olisitkin junnannut vähän aikaa paikallaan, niin kyllä olet paljon pienemmän ja kiinteämmän näköinen!Ja tuosta vatsasta, niin kyllähän nahka tarvitsee aika kauan ennen kuin vetäytyy kunnolla kasaan, itsekkin täällä venynyttä raskausnahkaa odottelen palautuvaksi. Mutta siis hienoa työtä olet tehnyt vartalonmuokkausprojektissa ja todella edustavalta näytät jo nyt.

    • No kiitos vain :) Tiedän itsekin että kutistun vaikka se ei näy vaa’alla, eri vaatteet menee päälle ja housut jää isoiksi :) Siks en oo ihan hermoraunio painosta ;)

  22. Oot uskomaton! Ihanaa rohkeutta. Just katoin omia kehityskuvia ja punnitsin uskallanko laittaa ne.. Vielä en uskalla, mutta ehkä sun ansiostasi ne pullahtaa omaankin blogiini vielä. Jatka samaan malliin!xxo,Janinahttp://climbofmylife.blogspot.fi/

  23. Sulla on kyllä kiva blogi, toivottavasti jatkat kirjottelua vaikka laihdutus olisikin tauolla.. Toisaalta olis kiva myös seurata painoa vaikka et laihduttaisi, jos se pysyy samalla tasolla (tai nousee/laskee), voi kai ottaa tavoitteeksi pitää painon samana? Onko sulla hiustenpidennykset? Tosi paljon kasvanut tukka bannerikuvastakin. :) Jos on pidennykset, niin mitä ne tykkää salista/hikoilusta? :D Itsellä on lyhyt tukka jota pesen päivittäin, mutta haaveissa ois pidennykset, mutta en tiedä mitä ne tykkäis tiuhasta pesusta/hikoilusta..

    • Moikkis! Mulla on ihan omat hiukset! Oon kasvattanut niitä tänä vuonna :) En oikein tiedä miten pidennysten kanssa siis toimisi.

  24. Mua kiinnostais tietää että lasketko sä noina sun vapaasyöntipäivinä kalorit vai saatko syödä sen verran ruokaa kun teke mieli? Ja syötkö näinä päivinä herkkuja myös vapaasti?Tosi ihailtavaa toi sun rohkeus laittaa noi kuvat tänne! Mulla ongelmana on reidet, joista ei rasva millään meinaa lähteä, enkä mä kyllä uskaltais muille niiden todellista ulkonäköä (housujen alla) paljastaa. :D

    • En laske kaloreita mutta en vedä mässyjä kahdella kädellä. Eli normaalia ruokaa eli vaikka sitä samaa kuin muilla perheestä, ilman vaakaa (eli enemmän :) Ja sit vaikka joku yks herkku päälle =)

  25. Kyllä sie oot rohkea nainen, ku uskallat julkisesti näytellä itseäsi! :) Mites Minna kommentoi tuota nahan löysyyttä vai kommentoiko? Vai onko se salaista tietoa?

  26. Mua kiinnostaisi, miten usein tuota laihdutusohjelmaasi on päivitetty ja miten sitä on seurattu? siitä tuli mieleen, kun näyttäisi paino olleen kuukauden samassa ja nyt sinun pyytämänä muutos tehty.

    • Mulla on kavenneet sentit varmasti silti tän viimeisen kuukauden aikana, huomaan housuista ja muista vaatteista kyllä eron! Tein 3kk ensin ohjelmaa ja sitten päivitettiin. Ruokavaliotahan oon vähän höllästi noudattanut niin siinä voi olla osasyy, miksi paino ei oo muuttunut enempää. Minnan ohjeilla on kuitenkin lähtenyt 3 kk:ssa 3,5kg ja lihasmassaa on myös tullut :) Muutoksia tehdään aina tarvittaessa, vaikka en varsinainen valmennettava olekaan -olen vain pyytänyt ohjelmat ”etänä”.

  27. Kiitos päivän nauruista, sinä olet ihana :DTsemppiä mahan kanssa, teitpä mitä tahansa, en osaa auttaa. Minulla on vielä suuren suuri pömppö mutta I´m still working…T: Loimu

  28. Siis wau! Minunkin piti piiiitkästä aikaa ruveta kommentoimaan, näytät niin upealta. :) Vaikka painosi ei kauheasti ole pudonnut viime aikoina, olet alkanut säteilemään! Ja nuo tyköistuvat vaatteet tuovat vartalosi hienosti esiin. Älä siis murehdi liikaa vatsaasi vaan iloitse upeasta olemuksestasi!Eelin

  29. Sinä näytät aivan mahtavalta,jos et itse usko,aloita ensimmäisistä kuvista ja plärää ne tämän päiväisiin asti!Olet upea!Nyt vaan uskoa mukaan!:)

  30. Nyt kun oikeestaan kuvia kattelen ja asiaa aattelen niin kyllä ittellä tämä kolme kuukautta samassa painossa on silottanu ihon niin mahasta kuin reisistäkin ja tosiaan ei mitään mässylöhöelämää eletty vaan syöty paljon ja hyvin ja treenailtu kovasti, kasvatettu lihasta. Voimaa on tullut älyttömästi ja energiaa myös! :) Ja ennen kaikkea: Mie? Salilla? What? :DJoidenkin mukaan oon nyt sitten kuulemma kauheesti laihtunut vaikkei grammaakaan oo puonnut, mutta varmaan antaa timmimpää ilmettä kun ei roikkuva nahka korosta mahan rasvaa. Oon herkästi arpeutuva, vaikken raskaana ole koskaan ollutkaan ja lihomisen myötä keskivartaloa oikein kiersi komea arpivyö selkää myöten.Vaikka kunnianhimo ja draivi kuinka veisi laihtumisen suuntaan niin koeta pureskella ajatusta laihdutustauosta tähän muutaman kuukauden sisälle, se kroppa kyllä muuttuu samassa painossa treenamisellakin ja ihon silottuminen vaan kaunistaa ja hoikentaa yleisilmettä kuin se että kuivuisi nahkavuorensa alla käppyrään! :D pitkäveteistä touhua, mutta toimii.Mahtava blogi ja varsinainen supermamma sielä, tsemppiä! :)

    • No hyvä Maikki!!! Just noin se pitääkin! :) Reeniä ja rautaa!!Sillä se kroppa muokkaantuu vaikkei vaa’ass niin näy jos ihan oikeasti tekee töitä! Mä meen mulle tehtyjen ohjeiden mukaan, sillä painoa on sen verran paljon. Mun ruokavaliossa on nyt sen verran hyvin energiaa, että kyllä tällä pitäisi jaksaa urheilla ja pienentyä ilman säästöliekkiä. Näillä siis nyt eteenpäin :)Kiitti tsemppauksesta ja samaa sinne roppakaupalla :)

  31. Heippa! Aloin vähän aikaa sitten seuraamaan blogiasi ja koukussa ollaan :) On kiva kun kirjoitat realistisesti myös vastoinkäymisistä ja energiaa saa positiivisistä onnistumisistasi :) Olet saanut huimia tuloksia aikaan, paitasi suorastaan roikkuu päälläsi :D Tästäpä hyvä motivaatio itsellekkin painonpudotukseen :)Hyvää loppusyksyä Sinulle :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta