Mun rakas meni rikki

Nyyh!! Olin eilen koirien kanssa lenkillä ja kun koitin ottaa rekuista kuvaa niin mun rakas HTC tippui maahan ja meni mäsäksi. Näyttöön tuli halkeama ja puolesta välistä alaspäin kosketusnäyttö ei tunnistanut kosketusta. En saanut edes näppäinlukkoa auki joten tänään kiikutin poloisen Elisalle saamaan ensiapua ;( Arvatkaa tuntuuko vanha Nokian näppäinpuhelin ankealta tuon jälkeen… Kaiken lisäksi mähän kuvaan kaikki blogikuvat tuolla kännykällä niin nyt on kyllä elämän lisäksi blogi pilalla, buhuu! En oikein tiedä mitä keksin tähän hätään kun huollossa voi kestää 1-4vkoa. Luojan kiitos on kotivakuutus niin lystin hinnaksi tulee vain omavastuuosuus. Aamiaiskuvat otin mun isolla videokameralla ja salikuvia saatiin Saran puhelimella.
Maanantaiyllätyksenä marjat ja mehukeitto oli finito joten aamiaisessa on harvinaista herkkua: banaania ja jogurttia! Ihana keltainen aamiainen! Lasillisia aineksista tulee kaksi.

Eilen olin lasten kanssa Saran tyttöjen yhteissynttäreillä. Otin kuvia herkuista joita aivan minimaalisesti maistelin ja oli nättiä yhteiskuvaa musta ja Sarasta mutta kaikki on nyt HTC:n kätköissä. Tänään oltiin salilla ja tein rinta-olkapäät-ojentajat treenin sekä muutaman vatsalihasliikkeen. Meillä kävi taas hyvä tuuri kun ensimmäisiin bikini fitness kisoihin treenaava Nina oli yhtä aikaa salilla ja treenien jälkeen saatiin opastusta ihan oikeaan T-kävelyyn :) Nina veti todella hienosti oman ohjelman, me leikittiin yleisöä ja sitten kokeiltiin itsekin erilaisia poseerauksia. Tunnin salitreeni + 45 minuutin poseharjoitukset kulutti mun sykemittarin mukaan hurjat 800kcal, no hoh! Kävin tänään vaihdattamassa paristot mun sykemittariin ja sykevyöhön ja mulla oli se päällä parin vuoden tauon jälkeen… Kotiin tultua vein vielä koirat puolen tunnin iltalenkille joten tänään oli todella hyvä treenipäivä. Siitä puheenollen vaaka kiitti mua painonnousulla (+200g) nyt kun oon niin tunnollisesti treenannut sekä salilla, että lenkkeillyt. Kiitos kiitos.

Jostain syystä mulla on ollut mieli apeana jo jonkun aikaa. Edistystä tulee kai kokoajan mutta nyt ei tunnu yhtään siltä. Harmittaa ja kiukuttaa vaan, kun mietin miten iso oon välillä ollut ja se on jättänyt jälkensä mun vartaloon. Oon pienentynyt todella paljon mutta nurjana puolena olen saanut takapuoleen roikkuvaa nahkaa, mahan kengurupussista puhumattakaan. 30 kilon painonvaihtelu ei todellakaan ole terveellistä ja voin kertoa, että läheltä katsottuna sen huomaa. Elämäähän se vain on mutta paljon on töitä jäljellä jotta vauriot korjaantuvat hiljalleen. Nyt kun olen jo matkalla parempaan niin pystyn myöntämään sen, että olen laiminlyönyt itseäni. Se sattuu -sillä olen aina halunnut enemmän. Miten omakuva ja peilikuva voivat erota niin paljon toisistaan? Entäs unelmat ja todellisuus..?

Olivat ne sitten täysin vastakohtia tai yhdennäköisiä, niin tiedän että en ole vielä valmis. Blogikuvista näkyy iloinen ja hoikentunut ihminen. Olen toki onnellinen mutta vielä kaukana siitä mitä minä haluan. Siksi tänään masentaa.

Anna

27 vastausta artikkeliin “Mun rakas meni rikki”

  1. Hei Erica,Minulla on välillä samanlaisia ajatuksia siitä, että onko raskaus ja painonvaihtelu jättänyt ”ikuisia” jälkiä kehooni, ja pääsenkö niistä koskaan eroon vaikka tekisin kuinka kovasti töitä niiden eteen. Toisaalta ajattelen kuitenkin niin, että ne ovat todisteita ja merkkejä siitä ihanasta pienestä olennosta, jonka olen synnyttänyt. Ristiriitaista välillä ja joskus tuntuu siltä, että sitä oli armollisempi itselleen ennen lapsia ja toisinaan tuntuu, että juuti päinvastoin :) Ota meistä naisista nyt sitten selvää.Tsemppiä uuteen viikkoon, olet kuitenkin saanut mahtavia tuloksia aikaan, ja mietitäänpäs vaikka pidemmän ajan päähän – jouluun, ja sitä kuinka suuria näkyviä muutoksia ollaan saatu siihen mennessä, eiks juu? :)

    • Niin ei näitä joka päivä tule pohdittua mutta onhan se inhimillistä että välillä surettaa ja mietityttää. Ja kyllä, ikuisia arpia on paljon. Onneksi vielä enemmän on sitä mihin voimme vaikuttaa :) Lihasmassa ei muista menneitä ja sitä voi hankkia vaikka lopun elämää :)Tuo on hyvä, että katse kannattaa suunnata omaa mahaa pidemmälle niin johan tulee parempi fiilis! Kyllä kai tää tästä :)

  2. Eiks se kuiteskin niin mene, ettei IKIMAAILMASSA vaihtais tenavia timmiin pyykkilauta vatsaan. Näin mä ainakin totesin kaverilleni sen kolmannen nahkanvenytys operaation jälkeen. Kengurupussi on tavallaan hankittu ominaisuus, jota kaikki ei saa vaik haluaiskin ;) Tsemppiä! Kaikille meille.-3:n äiti

    • No ei tietenkään :) Huih mikä ajatus! Ja kahden jälkeen on vielä sellainen olo, että joutuu varmaan joskus venyttämään vielä uudelleen jos vaan Luoja suo <3

    • ”Kengurupussi on tavallaan hankittu ominaisuus, jota kaikki ei saa vaik haluaiskin ;)” Olipas oudosti muotoiltu kommentti. Selvästi kirjoittanut ihminen, jota lapsettomuus ei ole koskaan koskettanut. Onneksi olkoon!

  3. Mulla on välillä ihan samanlaisia ajatuksia, että miten olen päästänyt itseni tällaiseksi. Yhtenä aamuna tuli ihan itku, kun vanhat farkut ei mahtuneetkaan jalkaan. Olin 1,5-2v sitten vielä niin hoikassa kunnossa, että jouduin uusimaan housuvarastoani pienemmiksi ja nyt en mahtunut niihin vanhoihin, jotka silloin joskus olivat isot! Kyllä harmittaa… Nyt on kuitenkin päätös siitä tehty, että tyylin on muututtava. Aion vielä mahtua niihin housuihin ja myös niihin ”hoikan ajan” housuihin! Noi sun salihousut on muuten tosi kivat! Mistä oot hankkinu ne? :)

    • Välillä ne ajatukset iskee ihan yhtäkkiä, vaikka onkin tyytyväinen pääasiassa! Mullakin oli eilen lähellä ettei itku tullut. Tuli vaan sellainen tunne, että kaatuu työmäärän alle ja että on ilmoittautunu johonkin ikuisuusprojektiin…Mut päivä kerrallaan ja niistä nauttien on elämä elettävä :) Housut on tilattu Wrangelta :)

    • Ja samantien lähti Wrangelle tilaus, tosin Puman housut ja yks Better Bodiesin toppi. Kiitos treenimotivaatiosta eli uusista vaatteista ja tuosta viimeisimmästä postauksesta :)

  4. Heipsuli Erica!Joo mä tiedän Noi päivät ja Noi fiilikset =0/ Mut kuten sanottu, tuloksia tulee vaikka ne ei aina omasta mielestä tule tarpeeksi nopeasti. Mut vanhojen kuvien katsominen auttaa, niinä huomaa itsekin saavutuksensa. Tai jos koittaa vanhoja vaatteita päälle, sekin päivittää oman pään =0) Hienoa, että olet saanut ton sali-vaiheen päälle, ei se ainakaan takapakkia tuo tullessaan. Parin sadan gramman takia ei kannata itseään masentaa. Mulla painon vaihtelu kuukautiskierron aikana voi olla jopa 1,5 kg! Ja olen jo oppinut, että se painonvaihtelu on ohimenevää, ei pysyvää =0)Mulla oli eilen itselläni tuollainen Se-fiilis =0/ Katselin jopa JNL-kuvia ja ai että se raastoi ;0) Mut ei hänkään ole aina tuollainen timmi ollu ;0)Joten toivoa meillä kaikilla on ! Vaikka mä en kuunaikuna ole niin päättäväinen , että pääsisin mihinkään fitnesskisakuntoon – mut ei mun ole ees tarkoitus. Toi kengurupussi vaivaa muakin. Toisen lapsen jälkeen sellasta ei vielä ollut, mutta ikä kai toi lisänsä siihenkin, että kolmannen jälkeen sellainen sitten tuli.. Mutta työllä ja tuskalla siitä voi päästä ???Tsemppiä meille kaikille!!halein; HV76

    • Niin tyhmältä kuin kuulostaa niin ärsyttää kun ei oo painossa näkynyt enää laskua vaikka olo tuntuu treenatummalta, silti toivon että laihtumista tapahtuu. Pitäis sen pikkuhiljaa kääntyä taas laskuun, muuten taidan syödä liikaa!Voiskohan niitä hyviä fiiliksiä tilata jostain nettikaupasta? Ei vielä nukutun yönkään jälkeen helpota tää massakriisi. Vaikka teidän viestit pelastaakin jo turmiolta <3 :)

  5. Hei Erica!Mä tiedän miltä susta tuntuu. Oon itse samassa tilanteessa.. Oman sisäisen pahan olon lisäksi oon saanut kuulla ulkopuolisilta törkeää kommentointia mun lihomisesta- mukamas leikilläänkin-.. :(Mutta mä oon päättänyt onnistua. Joskus on tehnyt mieli luovuttaa, myönnetään, mutta sitte äkkiä nettiin ja sun blogiin,niin kummasti taas mieli virkistyy.Sussa on aivan mieletön piristävä vaikutus. Toivottavasti sun huono fiilis menee pian ohi. :) Sähän oot jo nyt aivan mielettömän kaunis, lähes täydellinen.. Toivon että oot onnellinen siitä mitä oot tähän mennessä saavuttanut.Mulla on ihana pieni tyttö,Mirjam 1v 3kk. Kiloja tuli raskausaikana melkeen 20, lähes 10 jäi sairaalaan, ja loput jämähti. Mulle tehtiin hätäsektio (vatsassa komea arp pystysuunnassa) ja olin niin kipeä 2kk että kiloja tuli 4 kotona ollessa, vauva huusi koliikissa ja minä itkin sohvalla suu täynnä karkkia. Mun mies väsy siinä eniten eikä siitäkään ollut mitään apua,joten mä oon hoitanut vauvan yksin ihan heti kotiin päästyä, vaikka nyt kun ajattelee niin olin tosi kipeä leikkauksen jälkeen ja olisin tarvinut apua.Mun laihdutus alkoi 1.5 2012. Kiloja on tippunut 5-6 ja paino on nyt 68kg (162 cm). Tiedän että mulla on järkevä tahti mutta joskus masentuneena ajattelen että pitäiskö alkaa syödä pelkkää porkkanaa kun painonpudotusvauhti tuntuu liian hitaalle. :(Kiitos sulle -jälleen kerran- ihanasta blogista! Olis kiva jos saisit tästä itselles tienestiä. Toivotaan että tulevaisuudessa löytyis sponsoreita. Vähän ihmettelen missä ne on, koska sun blogi on kuitenki niin suosittu!Aurinkoista ja energistä viikkoa! Terkuin: Maria

    • En vaan ymmärrä ihmisiä jotka piikittelevät, ei sellaista pitäis tehdä edes leikillään koska kaikki tietää ettei se ole mukavaa :( Sit ajatellaan että tekee jonkun palveluksen koska ”vitsissä on puoli totuutta”. Räyh! Kyllä ne kannustamiset pitäisi jotenkin muuten saada perille.Hienosti oot aloittanut ja kuulostat päättäväiseltä naiselta! Porkkanakuurit ehdottomasti pois alitajunnasta -hiljaa hyvää tulee :DIhanaa viikkoa sulle myös ja kauheesti tsemppiä jatkoon! :)

  6. Ai että, itelläkin on nyt ihan samanlainen fiilis. Ihana saada siis hieman vertaistukea sulta. Toivottavasti saat kuitenkin tsempin päälle taas, sillä vaikutat näin blogin kautta aivan uskomattomalle tyypille. Ja oothan sä onnistunut jo vaikka miten paljon! *haaveillen, että vielä joku päivä minäkin onnistun*

    • No enpäs ollutkaan ainoa jolla on sattunut tällainen fiilis! Kai näitä tulee ja menee :) Jos vaikka menis nyt! ;)Kyllä sä onnistut! Kiitos ihanasta kommentista :)

  7. Niin piti kysymäni, että mites miehesi on huomannu muodonmuutoksesi? Oletko huomannut hänen käyttäytymisessään mitään eroa – esim onko hyörimässä sun kippussa tms ;0p ?!HV76

    • On huomannut muutoksen mutta en nyt sanoisi että hän kauheasti hehkuttaa sitä. Luulen, että mun mies on ennemmin tottunut näkemään mut tällaisena ja vielä hoikempanakin koska olin sellainen ennen lapsia ja lasten välissä? Vitsailtiin tuosa yks ilta just tästä aiheesta kun hän on mun orjapiiskuri ja kokoajan tsemppaa eteenpäin ja mä kyselin et eikö mikään riitä :) Kun ensin hän sanoi, et laihduta nyt edes kymppi kun vitosen kohdalla kaipasin aploodeja, nyt kun sanoin et kymppi meni ja kaks kohta täynnä niin nyt pitäis kuulema saada haba näkymään! Itse en huomaa miehen käyttäytymisessä sen kummempaa eroa, aina on mua rakastanut ja kimpussa pyörinyt yhtä lailla :)

  8. Mikähän suihkuvirtaus nyt vaikuttaa, kun mullakin on sellanen tilanne, että mitä enemmän liikun, sitä enemmän näyttää vaaka :-o Ihan tosi motivoivaa touhua… Tsemppiä sulle ja kaikille sun lukijoille!

    • Joo alaspäin peukku sille! :/ Mutta nyt ei kannata uskoa vaakaa, sillä en itse en ainakaan voi olla ”lihonnut” samalla ruokavaliolla kun olen vain lisännyt liikuntaa. Kyllä ne mitat pienenee ja kohta se näkyy taas vaa’assa -ainakin koitan uskoa näin ;)Kiitos tsempistä ja sitä samaa sulle :))

  9. Moikka Erica!Alkuun pakko sanoa että blogisi on todella ihana ja motivoiva, musta on ihanaa että tää on niin elämänmakunen ja aito ja samalla niin positiivinen! Tämä kirjoitus iski minuun todella paljon, sillä olen laihduttanut puolessatoista vuodessa BMI 42:sta BMI 25:een joten vaikka vartaloni on pienentynyt todella paljon, on se myös löysistynyt. Ahdistaa roikkuva mahapussi ja roikkuvat reidet ja peppu, käsivarsista puhumattakaan. Toisaalta olen samaan aikaan tosi iloinen onnistumisistani ja siitä, etten olisi vielä vuosi sitten koskaan uskonut painavani tämän verran, mutta kun en vieläkään ole se tyttö joka haluaisin olla. Tuntuu että vaikka paino pikkuhiljaa laskee niin kehoni ei muutu enään ollenkaan. Samoin ärsyttää että miksi en puuttunut tilanteeseen ajoissa, miksi annoin itseni lihoa niin suureksi, miksi kukaan muu ei tehnyt mitään? No kun nyt jouluksi saa vielä 5 kiloa pois ja pari kiloa lihasta niin kai tämä perfektionisti voi siihen tyytyä. Tsemppiä sulle kesään ja pidä lippu korkeella! :)

    • Moikka!Voi vitsit olet tehnyt todellisen elämänmuutoksen, vau!! :) Ihan huikeaa! Onnittelut painonpudotuksesta!Mutta ymmärrän tuskasi, sillä munkin iho on todella herkkä, se on kovin venynyt ja arpinen :/ Tuntuu että on kaks kertaa liian suuressa nahassa ja se painaa kyllä mielen matalaksi vaikka paino tippuu :( Ei kai siihen auta kuin aika ja sekin vain tiettyyn pisteeseen mutta toivotaan parasta! :) Pitää koittaa hymyllä pelastaa loput! :)

  10. Niin tuttuja tuntemuksia. Kyllä mua ainakin masentaa toisinaan nää hurja jäljet vartalossa. Kolme raskautta on heilautelleen painoa 20-30kilon verran joka kerran… Kyllä se jälkensä jättää ja sitten pahimmillaan olen märehtinyt kamalaa olomuotoani suklaalevyn kanssa. En ole ”oikeasti” mikään iso ihminen, mutta nyt toivoisin, että pääsen edes ihmisen mittoihin. Eikä tulis niitä raskausonnitteluja :( :( Oikeasti tuntui lohduttavalta lukea tekstisi, pystyn samaistumaan siihen täysin. Tuntuu, että ”kaikki muut” kutakuinkin nauttii näistä muutoksistaan hehkuttaen, että kannan ylpeydellä arpeni yms. Mua ne lähinnä ketuttaa ja joskus tulee katkera olo, että musta on täytynyt tulla tällainen. Ja että olen antanut käydä näin, enkä ole jaksanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Puuh.

    • Multahan kysyttiin viimeksi viime kuussa samaa :( Tosi kiva :/Itse en myöskään aina oikein ymmärrä sitä miksi niistä arvista pitäisi olla niin ylpeä. Mun käsittääkseni se ei vähennä yhtään iloa lapsista vaikka inhoaakin venynyttä ja arpista mahanahkaansa, argh! Ja kun niitä arpia on vielä ihan koko kehossa niin eihän ne kivalta näytä. Joten kiva kuulla että muutkin murehtii, edes joskus…

  11. Tuttuja tunteita täälläkin! Vaikka pudotettavaa ei ole yhtä paljon, välillä tuntuu niin epätoivoiselta…mun ehdoton huono puoli on jalat! Mulla on ns. päärynävartalo eli kapea vyötärö (kunhan sen saa taas esiin), leveä lantio ja paksut reidet. Ja voi niitä reisien selluliittejä =((( Mä en usko et pääsen niistä ikinä eroon, vaikka tekisin mitä! Toisena päivänä kaikki taas tuntuu mahdolliselta.Ja lapsista puheen ollen, toinen lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla, viilto pystyyn. Sen jälkeen vielä iso leikkaus samaa arpea pitkin ja avot! Vaikka joku päivä pääsisin haaveilemaani bikinikuntoon, tuo tupla-arpi se sieltä loistaa aina, sitä ei bikinihousutkaan peitä. Masentavaa.Mutta onko meistä kukaan täydellinen? Tai haluaako joku olla täydellinen? Mua aina vähän epäilyttää kaikenlainen täydellisyyden tavoittelu…musta täydellisyys joka suhteessa ei ole mahdollista. Että jospa mä sitten vain tavoittelen sitä timmiä, kivaa kroppaa ja olen ehkä sitten vaikka vähän iloisempi, rennompi ja vaikkapa parempi valokuvaamaan tai leipomaan kuin se täydellisen kropan omaava naapuri…kukaan kun ei voi olla täydellinen!Tsemppiä meille kaikille silti!T

    • Se on totta, että kaikilla meillä on omat murheen kryynimme kropan suhteen! Eikä kukaan siis ole täydellinen, eikä tarvitse ollakaan. Fiksuja sanoja sun viestissä! Enpä tiedä mitä tuohon enää lisäisin! :)Kohti omaa hyvää oloa siis! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta