Houkutus kasvaa

Oon ihan repeämässä täällä! Aloitetaan kuitenkin eilisestä. Päätettiin viettää Saran kanssa tyttöjen iltaa salilla, kun oli mahdollisuus molemmilla olla pidempi hetki pois kotoa ilman lastenhoitohuolia. Vaihtoehtoja oli baarireissu tai salille/solkkuun/saunomaan. Valittiin jälkimmäinen ja hauskaa oli. Oltiin salin viimeiset asiakkaat ja treenattiin yhdessä, käytiin hyvin terveellisessä(…) solariumissa ja sit mentiin rauhassa saunomaan ja höpöteltiin. No alkoipa sit mielikuvitus laukkaamaan ja suunniteltiin miten heitetään reenikassit kotiin ja karataan sittenkin baanalle! Oon ollut Linnean syntymän jälkeen pisimmillään 4h pois kotoa ja vaan yhden kerran ulkona, sekin oli maanantai ja siellä oli mun Saran lisäksi ehkä 5 ihmistä. Loppuillasta oltiin sielläkin kahdestaan ja laulettiin karaokea baarityöntekijöille… Nyt alkais jo pikkasen tota menojalkaa vipattaan!

Sain laitettua(venytettyä) päälle nuo laihtumislahjavaatteet. Housujen resori kiristää kuitenkin aika paljon ja noissa alemmissa kuvissa on farkut jalassa. Käytiin eilen urheilukaupassa ja sieltä tarttui mukaan yks juoksutakki alennusmyynnistä. Takki on Karhun ja todella ohutta kangasta joten soveltuu välikausiaikaan eli kevään ja syksyn juoksuihin. Tykkään juoksemisesta todella paljon, sillon kuin olen vähän kevyemmässä kunnossa ja nyt ois tarkoitus aloitella tuota harrastusta uudelleen kun peruskunto on sen verran parantunut.
Seisoin vaihtelun vuoksi pojan huoneessa ja siellä on noin värikäs seinä!

Tänään olin liikenteessä ja meillä oli pojan kanssa menoa. En päässytkään lounasaikana kotiin vaikka se oli suunnitelmissa. Molemmilla oli nälkä ja joudutiin menemään matkalla kahvilaan. Siellä lounasaika oli ohi ja valitsin huonoista vaihtoehdoista parhaimman. Söin kinkku-juusto bagelin ja yritin jättää osan kannesta syömättä. Silti harmittaa ja vesi vaan nousi enemmän kielelle, kun söi jotain dieettiin kuulumatonta. Ja niin kuin aina lapsilta jää ja tässä tapauksessa se oli Spice Ice:n pyörremyrsky niin arvatkaa kuka kahmi siitä monta lusikallista :/
Nyt illalla on houkutus vaan kasvanut ja oon aivan ******* näihin perjantai-iltoihin. Sit ajattelin lähteä karkuun täällä olevia herkkuja (luettelen: juustonaksuja, valkoisia pirkka ”magnum”puikkoja, pieniä enkelisuklaa patukoita ja muitten pasta carbonaraa!!!) mutta mies ehti lähteä hiihtämään. Jätti mut tänne taistelemaan näiden herkkujen kanssa. Nyt oon härppinyt haarukalla tuota pastaa suoraan kattilasta, ku en muka ota omalle lautaselle. Voi elämä!

Älkää siis olko näin heikkoja kuten Erica vaan pysykää tiukkana viikonlopun houkutuksia vastaan! Soo soo!
Ja nyt niitä viisaita sanoja kommenttiboxiin jos jollain löytyy!

Anna

23 vastausta artikkeliin “Houkutus kasvaa”

  1. Semmosia viisaita sanoja, että elämä on tehty elämistä varten ja turha murehtiminen vie stressin puolelle ja stressaaminen ei ainakaan auta laihduttamaan! Ja kun syö välillä vähän eri tavalla ni sen pitäis itseasiassa auttaakin laihduttamaan xD Joten eipä hätiä mitiä! Oot nätti <3

  2. Entä jos pitäisit jonkun ”virallisen” herkkupäivän perjantai-iltaisin jos ne on vaikeimpia aikoja? Ehkä lauantaina on taas uusi tsemppi päällä :)

    • En tiedä uskallanko alkaa pitää joka perjantai. Ja sit pelkään et syön ihan kamalasti niitä herkkuja! :( Mut nää perjantait on tosiaan kaikista vaikeimpia, kun muina päivinä ei tee ees mieli!

  3. ihana kun joku muukin taistelee samojen houkutusten kanssa, itse olen parhaillaan yövuorossa ja taistelen sipsipussia vastaan, hätä apuna on mennyt jo 1,5l pepsi maxia, askillinen läkerol pastilleja ja 1 proteiini patukka. vielä olis vuoroa hmmm 8h jäljellä :D älä ota liian raskaasti, joka aamu on armo uus muista se :) ja pakko kyllä yhtyä tuohon ensimmäiseen kommenttiin että oot kyllä todella kaunis nainen, ja ehkä miehes olis syytä olla mustasukkanen jos siel salil hyvännäköset miekkoset vähä avittaa reeneissä :DD-johanna

    • Niin ja kiitos kehuista :) Sanonpa vaan et oma olokin on paljon kauniimpi nyt kun on vähän laihtunut ja oon kuullut, että se säteilee ulospäin! Hymy on kaunein asusteemme :)

  4. Mun mielestäni houkutuksille pitää antaa välillä periksi, kun kyseessä on elämäntapa, eikä esim. tiukka kisadietti. Ja sitten matkaa pitää jatkaa eteenpäin ilman sen kummempia tunnontuskia.On ihan turha enää jälkikäteen parkua niitä syötyjä herkkuja, koska ne on siinä vaiheessa jo syöty. Joten ei muuta, kuin leuka rintaan ja mars urakalla eteenpäin :DT: eräs, joka söi pari viikkoa sitten melkosen monta mokkaruutua. Ja hyviä oli! :D

    • Non nih! Niinhän se meni täälläkin et juustonaksut voitti! ja suklaa… Mutta onneksi se on jo eilinen! :D enkä kyllä jaksa kans jäädä niitä murehtimaan. Urakka jatkukoon =)ja eihän se oo paha jos sullakin edellisestä herkuttelusta on jo pari viikkoa! Loistavaa itsekuria/motivaatiota :)

  5. Noi sokerittomas kovat pastillit on hyviä, ja purkka.Itse käytän steviaa makeutuksena esim. omatekemään mehuun. Vie pahinta makeenhimoo. Ja suolattomia pähkinöitä kourallinen.Tsemit! :)

  6. HEI!Poiketen edellisistä kommenteista, itse ajattelen että houkutuksille ei kannata antaa periksi, koska usein nopeat hiilarit ja herkut koukuttaa niin pahasti, että kun antaa pikkusormen, niin se vie koko käden. Pahimpaan makeanhimoon ota tosiaan joku hyvä xylitolpurkka tai pari cashewpähkinää. Myös makean juominen auttaa. Mutta jos on käynyt niin, että on sortunut, niin sitten ei auta jäädä tuleen makaamaan ja heittää kirvestä kaivoon, vaan tosiaan uudella paremmalla tsempillä vaan uudestaan kehään.Kyllä sulla on tahdonvoimaa vastustaa kiusauksia. Ne, jotka ei niitä voi vastustaa, jää loppuelämäksi lihaviksi löllöiksi.Sanohan vielä miten sulla on tuo treeniohjelma. Onko sulla erikiseen käsipäivä, jalkapäivä, keskivartalopäivä, vai miten olen jakanut homman osiin? Keep up the good work!!

    • Mulle kans tää on sopivampaa. Herkkuja menee kuitenkin liikaa, mieluiten vastustaa niin tekee sit vähemmän mieli jatkossa :)

  7. Mä oon yhden herkkupäivän kannalla.Miettii valmiiks mitä silloin herkuttelee, ei osta liikaa vaan ostaa esim vaan jätskiä ja vaikka pikkupussin shipsejä. Tai vaan karkkipussin. Muttei osta kaikkea, koska sitten ne myös kaikki menee.Näytät hyvältä!Ja ihana toi kuva missä oot hississä x 3! <3

    • Niin pitäähän sitä välillä saada herkutella! =) Tuo on hyvä, et ostais vaan pieniä pusseja, niin ei tuu sellanen olo seuraava päivänä, et pitää syödä joku iso sipsipussi loppuun.Kiitos muru <3

  8. voin sanoo että mullakin oli takki aivan tyhjä neuvojen kanssa tänä viikonloppuna.. parempi vaan kieltää kaikki herkut koska siinä käy mulle ainakin just niin että sitte mennään ja kovaa pussin suulle.. hemmetti sentään NYT sitä piiskaa perseelle ja loppuu tällane :) me pystytään kaikki siihen :)

    • hehe sun ruoskinnat onnistu :D salilla käyty rääkki hakemassa ja uus kunnon karkkilakko vauhdissa. kyllä tää tästä :D Unohdin viime tekstiin kirjottaa muuten sen verran että ootko ite verrannu sun alkukuvia ja ’nyt’ kuvia.. katoppa niissä on ihan valtava ero :) varsinki lantion ja masun alueella!! jes hyvä!!

    • Piti ihan kaivaa mittanauha esiin! Lantiolta -9cm ja vatsan levein kohta -5cm :DHyvä blake kun kävit urheilemassa! Reipas sinä!

  9. Hei!Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja pidän siitä kovasti. :) Kirjoitat mukavan rempseästi ja kuvistasi huomaa että olet päässyt hyvään vauhtiin kilojen karistamisen suhteen. Saan blogistasi hurjasti tsemppiä omaan laihdutusurakkaani.Kysymykseni menee himppasen aiheen vierestä mutta muistatko minkä merkkinen on tuo ihana raitatapetti poikasi huoneessa?H

    • Kiitos vain! Mukavaa että olet löytänyt blogin :)Muistan kyllä, tapetti on Disneyn mallistosta. Löytyy varmaan rautakaupoista. On sellaisessa kirjassa, missä ei oo satuhahmotapetteja, vaan pääasiassa raidallisia, yksivärisiä ja muita kuvioita. Lasten tapettikirja kuitenkin ja oli muutamaa eri värivaihtoehtoa =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta