Dieettipäivitystä

Ihan mukavasti sujuu dieetti ruoan puolesta edelleen! Gofatgo:n kotitreeniä en saanut tänään(kään) suurista aikomuksista huolimatta tehtyä. Sen lisäksi tänään tulee eka päivä, etten käynyt ollenkaan kävelyllä. Jonkinlaista lipsuilua kenties ilmassa..?
Eilen joudun kiireessä ottamaan aamiaisen shakeriin, joka ei oo todellakaan mun juttu. Vaikka lisäsin vettä niin siitähän piti ottaa kansi pois ja kulautella autonhytkytyksessä ihan mahdottomia hörppyjä. Omituiset mehukeitto-raejuustoviikset sai kaupanpäälle… Paino on pysynyt 92+ puolella, eikä oo vielä heilahtanut alkamaan 91.(piste) jotain. Ennen kaikkea odotan, että pääsisin jo kasinkympin puolelle. Ei oo kivaa painaa liki samanverran kuin lihaskimppumieheni, joskin iloitsen siitä etten enää paina enemmän!
Sen verran oon ruokavaliota muokannut että syön myös lounaalla 40g riisiä tai pastaa ja päivällä yhden hedelmän, että pystyn edelleen imettämään. Tuntuu että tarvitsen ne ehdottomasti ja uskon, että laihdun näinkin.

Eilinen lenkki meni tällaisella ”don’t try this at home” kokoonpanolla eli kaks koiraa, lastenvaunut ja leikki-ikäinen rattikelkassa. Tais tulla enemmän hiki kuin sauvakävellessä, tähän liittyvän henkisen hermoilun vuoksi. Mainittakoon, että parempi puoliskoni oli tällä aikaa päikkäreillä…

Biletyttö kuosissa

Kaivelin taas tietokoneen kätköistä vanhoja kuvia, sillä myöhään eilen illalla täällä asuva Ville Vallaton rikkoi digikamerani. Ylläolevassa olen ihan kivan kokoinen! Painonnousun myötä nuo kengät ei esimerkiksi mahdu jalkaan ollenkaan. Nyt vaan tsempillä eteenpäin niin kesällä vois taas mahtua!

…viimeinen kameralle tallentunut kuva näytti tältä:
vikadiagnoosi: objektiivivirhe

Tässä vielä tänään kännykän kameralla otettu outfit of the day (kokoineen) niinkuin muotiblogeissa konsanaan!

Paita: Tokmanni, koko 46
Aluspaita GinaTricot, XL
Vyö H&M
Leggings GinaTricot, XL
Kengät Stockmann, Axelda

Anna

4 vastausta artikkeliin “Dieettipäivitystä”

  1. Moi! Sulla on tosi kiva blogi, tykkään =)! Itsekin olen nyt tuossa haasteessa mukana. Hyvännäköiset vaatteet tuossa tämän päivän kuvassa, sopivat sulle tosi hyvin! Tsemppiä jatkoon, käyn lukemassa tätä usein!

  2. Sä kyllä osaat pitää tätä blogia niin, että sitä jaksaa ja haluaa lukea :) Oonko mä jotenkin outo, mutta mun mielestä et edes näytä ylipainoiselta tuossa alemmassa kuvassa :o Tai sitten vaan osaat pukeutua oikein :D Haluaisin muuten itsellenikin tuon ”weight loss ticker” jutun, onko se vaikea laittaa?

  3. Maria: kai se on vaan et vaatteet huijaa :D Bikineissä totuus olisi toinen! Ticker on helppo laittaa, klikkaat vaikka mun tickeriä ja sieltä ’create your own ticker’. Sivut ovat englanniksi mutta voit fiksaa niin kauan että onnistut. Sitten kopioit html-koodin tänne jonkun gadgetin kohdalle (lisää omaa tekstiä). Jos tuosta nyt sai jotain selvää! =) Esikatselulla sitten vaan että onnistuiko! Oonkin lukenut myös sun blogiasi, hyvin oot päässyt eteenpäin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta